Rakkaus ja muisto

me kasvoimme kuin varjot pihlajapuun
juoksimme läpi lapsuuden
viattomuutemme katosi betonilähiöihin, öisiin neonvaloihin
siellä missä ruusut versovat läpi samettisen maan
vannoimme rakkautta kuolevan puun alla
omistimme sanamme, kuvamme maalle
ystäville, joiden kuolleet silmät nauroivat vierellämme
niille joiden polun talloimme tasaiseksi,
ja niille joiden valehdella täytyy

6

281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vahvaa tummaa kerronnan tunnelmaa
      runon sanoin,joissa on syviä uurteita
      eletyn rakkauden muistosta.

      Runo josta pidän -
      kuin lapsuudesta kohti rakkauteen
      että elämän katvepuolelle... lopussa,
      joiden valehdella täytyy.

    • Muistot mun toiset
    • *laudi*
      • näin?

        Ensirakkaus kehäkolmosella erilainen kuin ensirakkaus pohjoisen kairalle?
        Avausrunosta ja linkistäsi niin kertoisin, että eroa on. Paljon onkin!!!


    • 197B

      Rakastuin sinuun kauniina kesäpäivänä.
      Aurinko paistoi, linnut lauloivat.
      Sitä onnea kesti vain vähän,
      sillä sitten tuli eräs sunnuntai, jolloin tiesin,
      että lähdet pois elämästäni iäksi.
      Katsoin sinisiin silmiisi,
      mutta en voinut sanoa sinulle mitään,
      Olit liian kaukana,
      olit vierelläni.
      Tunsin halua puristaa sinua,
      koskettaa sormiasi ja
      painaa pääni olkaasi vasten.
      En voinut, katsoin vain kasvojasi.
      Ajattelin ´tunnetko minua kohtaan niin kaunista ja
      suurta rakkautta kuin minä sinua kohtaa´.
      Et varmaankaan.
      Lähdit, katsoin jälkeesi,
      olisin halunnut juosta luoksesi ja
      painaa pääni syliisi ja itkeä.
      En voinut, olit niin vieras minulle,
      vaikka minä rakastin sinua yli kaiken.
      Nyt kuljen kuin unessa ja
      ajattelen sinua aina.
      Tuntuu kuin olisin pudonnut syvään kuiluun,
      enkä pääsisi sieltä pois koskaan.
      Yritän jatkaa elämääni,
      mutta se tuntuu vaikealta ilman sinua.
      Toivon näkeväni sinut elämässäni vielä kerran.
      Ja unelmoin aina,
      että joskus saisin tunnustaa rakkauteni sinulle
      ja omistaa sinut kokonaan,
      vaikka se olisi ihme.
      Kun nyt toisen oma olet.
      HYMYHUULI, RAKASTAN AINA!

      http://www.youtube.com/watch?v=WErtx7wI3Do

      • Kiitos kommenteista, runosta on aina yhtä monta tulkintaa kuin lukijaakin ja hyvä niin. Joskus rakkaus voi olla vähän sinistä, sinistä kuin aika itse joka kiertää meitä kaikkia, palatakseen aina takaisin ja päästääkseen meidät lopulta vapaiksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2256
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1108
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      26
      1096
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      954
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe