Yhteishuoltajuudesta yksinhuoltajaksi

Millaisia perusteita vaaditaan jos äitinä haen yksin huoltajuutta sekä muutosta tapaamissopimuksiin??
Olen varannu jo oikeusaputoimistoon ajan, mutta siihen on vielä aikaa niin ajattelin etukäteen kysellä jos joku tietää.
Perusteena yksinhuoltajuuden haulle ja tapaamissopparin muutokselle on seuraavat asiat
- isä ei ota lasta luokseen,vaan haluaa tavata minun kodissani jos tapaa
- isä tulee kun itselle sattuu sopimaan ja lähtee kun itselle sopii
- Ei osaa laittaa lasta etusijalle, vaan ajattelee ensimmäisenä itseään ( tästä kirjallista faktaa)
- ei ole raskausaikana halunnut lasta (kirjallista faktaa)
- isän asunto on aina erittäin likainen ja sotkuinen
- isällä menee sauna oluet aina lapsen ohi (tästä kirjallista faktaa)
- syyttää aina minua joka asiasta jos asiat ei mene juuri niin kuin hän haluaa
- kaikkien asioden olisi aina mentävä juuri sillä tavalla,kuin hän haluaa.eli minun pitäisi myötäillä kaikissa asioissa vaikka ne ei minusta olisikaan oikein jotta jonkinlainen sopu säilyisi(kirjallista faktaa)
- uhkailee minua oikeuteen haastamisella
- ei jaksa pienen lapsen itkua ja kiukkua,vaan menettää hermonsa ja aloittaa huutamisen pienelle vauvalle joka ei tosiaan ymmärrä ja ei pysty ilmaisemaan itseään muuta kuin itkulla ja huudolla
- isän luona (silloin harvoin kun suostuu ottamaan sinne lapsen) lapsella ei ole sitä omaa rytmiä, vaan siellä eletään isän rytmin mukaan.
- isä ei jaksa leikkiä ja seurustella vauvan kanssa, vaan antaa vauvan makoilla yksin ja itkeä kun itse katsoo telkkaria tai on tietokoneella.
- isä ei ole lapsen kanssa koskaan yksin, vaan aina siellä jon joku muukin hoitamassa lasta kun on isällä.eli kertoo ettei ole kykenevä yksin hoitamaan vauvaa.

Millaisin perustein te olette saaneet yksinhuoltajuuden tai muutoksen tapaamissopimukseen??
Itse alan olemaan täysin loppu, kun lapsen isä koettaa hallita mun elämää vaikka emme ole pariskunta.
81114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tapaamissopimus teillä on? Jos on sovittu, että isä tapaa lastaan sinun kotonasi oman halunsa mukaan, niin siihen varmaan saat muutoksen, koska kaiken järjen mukaan kukaan ei voi odottaa, että sinä päästät vieraan miehen omaan kotiisi koska vain. Jos taas ei ole sovittu, että hän tapaa lasta sinun kotonasi, niin älä suostu siihen enää. Hän voi hakea lapsen ja mennä tämän kanssa jonnekin muualle. On vaikea sanoa, saako muutoksen sopimukseen, jos et kerro, millainen se on.

Onko perustetta odottaa, että isä ei oikeasti pärjää lapsen kanssa kahden? Tai oikeammin ehkä, että pärjääkö lapsi isän kanssa? Miksi isällä on aina joku muu lasta hoitamassa? Siksi, ettei itse viitsi ja halua, vai ei vain luota itseensä?

Yksinhuoltajuutta on vaikea saada, jos isä ei siihen suostu, koska yhteishuoltajuus on jo sovittu. Tämä tietysti riippuu tilanteesta ja myös asiaa johtavista virkailijoista. Mutta se, että tapaamisille määritellään ajat ja paikat ja niistä pidetään kiinni, on ihan kohtuullinen odotus ja se varmasti toteutuu.

Äänestä

Jos haluat yhteishuoltajuuden muutosta yksinhuoltajuuteen, sille pitää olla perusteet . Mikään esittämäsi asia ei tue huoltajuuden muutosta, sillä huoltajuuden muutos ei vaikuta esittämiisi asioihin.

Jos isä ei tapaa lasta nykyisen tapaamissopimuksen mukaisesti, voit hakea tapaamissopimukseen muutoksia. Sinun kannattaa miettiä, minkälaisen tapaamissopimuksen haluat nykyisen tilalle ja perustella se.

Minulle tulee tuota listaa lukiessa sellainen tunne, että koet kärsineesi vääryyttä tämän miehen taholta ja nyt pyrit käyttämään lapsen huoltajuus- ja tapaamissopimusta välineenä tämän kokemasi vääryyden korjaamiseen. Huoltajuuden ja tapaamissopimuksen muutos eivät sovi keinoiksi siihen.

Äänestä
  • "Minulle tulee tuota listaa lukiessa sellainen tunne, että koet kärsineesi vääryyttä tämän miehen taholta ja nyt pyrit käyttämään lapsen huoltajuus- ja tapaamissopimusta välineenä tämän kokemasi vääryyden korjaamiseen. Huoltajuuden ja tapaamissopimuksen muutos eivät sovi keinoiksi siihen."

    Tämähän se yleisin syy on näiden sopimusten muuttamiseen.

    Jos jo ennestään sovitut tapaamiset ja lapseen liittyvät asiat eivät suju SOVITUSTI, niihin voi hakea muutosta isän kanssa yhdessä lastenvalvojan luona. Se että lapsen isä ei "tottele" lasten äitiä, ei riitä yhteishuoltajuuden purkuun.

    Lapsella on kaksi vanhempaa ja on LAPSEN KANNALTA tärkeää että suhde molempiin säilyy mahdollisimman tiiviinä ja toimivana, vaikka vanhemmilla olisikin asioissa eri näkemyksiä. Lapsen psyykelle on hyvin haitallista jos eronneet vanhemmat jatkavat kiistaa lapsesta ja lapsi kuulee nämä. Lapsi myös vaistoaa vihamielisyyden ja haluaa olla lojaali molempia vanhempiaan kohtaan. Se hänelle myös suotakoon.

    Äänestä

  • yh-äidin kasvattama kirjoitti:

    "Minulle tulee tuota listaa lukiessa sellainen tunne, että koet kärsineesi vääryyttä tämän miehen taholta ja nyt pyrit käyttämään lapsen huoltajuus- ja tapaamissopimusta välineenä tämän kokemasi vääryyden korjaamiseen. Huoltajuuden ja tapaamissopimuksen muutos eivät sovi keinoiksi siihen."

    Tämähän se yleisin syy on näiden sopimusten muuttamiseen.

    Jos jo ennestään sovitut tapaamiset ja lapseen liittyvät asiat eivät suju SOVITUSTI, niihin voi hakea muutosta isän kanssa yhdessä lastenvalvojan luona. Se että lapsen isä ei "tottele" lasten äitiä, ei riitä yhteishuoltajuuden purkuun.

    Lapsella on kaksi vanhempaa ja on LAPSEN KANNALTA tärkeää että suhde molempiin säilyy mahdollisimman tiiviinä ja toimivana, vaikka vanhemmilla olisikin asioissa eri näkemyksiä. Lapsen psyykelle on hyvin haitallista jos eronneet vanhemmat jatkavat kiistaa lapsesta ja lapsi kuulee nämä. Lapsi myös vaistoaa vihamielisyyden ja haluaa olla lojaali molempia vanhempiaan kohtaan. Se hänelle myös suotakoon.

    Sorry, piti sanoa "yleisin syys siihen että lasten äiti HALUAA MUUTTAA SOPIMUSTA". Mutta se ei riitä sopimuksen muuttamiseen.

    Itse olen avioerolapsi, ja olen erittäin onnellinen siitä että sain olla eron jälkeen sekä äidin että isän kanssa paljon ja pystyivät sopimaan asiat fiksusti. Asuivat lähekkäin ja sain hilpasta milloin vain iskän luokse. Vaikka ero olikin äidille kova pala niin silti hoitivat sen fiksusti eikä äiti koskaan haukkunut meille lapsille isää vaikka huomattiin kyllä että oli murheissaan ja välillä kiukkuinenkin kun isä jätti.

    Äänestä

Oletko ollut avioliitossa lapsen isän kanssa? Jos et ole ollut, olet tehnyt todella tyhmästi, kun olet suostunut yhteishuoltoon. Esitä nuo perustelut asianajajallesi, niin pääset asiassa eteenpäin. Toivon tosiaan, että saat yksinhuoltajuuden.

Äänestä
  • Suostunut yhteishuoltoon??? Sopimushan laaditaan LASTA ajatellen ja mahdollisimman joustavaksi että MOLEMMAT vanhemmat voivat kantaa vastuuta lapsestaan eikä siinä mitään tyhmää ole jos kaksi vanhempaa päättää yhdessä hoitaa ja kasvattaa lapsen. Tämä on ihanne tietenkin ja tavoite. Jos mies rikkoo sopimusta, on se eri juttu tietenkin ja silloin kannattaa ensisijaisesti ottaa yhteys lastenvalvojaan.

    Minä en ole ollut lapseni isän kanssa naimisissa vaan lapsi syntyi lyhyen seurustelusuhteen päätteeksi. Kuitenkin molemmat halusimme olla lapsen huoltajia ja siinäkin tapauksessa turvata lapsen tulevaisuus että jos jotain ikävää sattuu jommalle kummalle, lapsemme ei joudu lastensuojeluviranomaisten heittopussiksi. Vanhempani ovat sairaita ja lapsen isän vanhemmista vain toinen elää mutta matkustelee ulkomailla työkseen. Ei olisi muita jotka huoltaisivat lapsia lähisuvusta.

    Minulle kävi vielä ikävästi että sairastuin vakavasti ja hoidot veivät todellakin aikaa ja voimavaroja. Silloin jos koskaan tajusin lapsen isän merkityksen toisena huoltajana, lapsen isä kantoi todellakin vastuuta pikkuisesta ja pärjäsivät hyvin. Lapsi oli vasta 1v8kk kun jouduin rankkoihin hoitoihin ja nyt olen 2 vuoden jälkeen saanut ns terveen paperit. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässä voi käydä.

    Äänestä

  • viisas äiti kirjoitti:

    Suostunut yhteishuoltoon??? Sopimushan laaditaan LASTA ajatellen ja mahdollisimman joustavaksi että MOLEMMAT vanhemmat voivat kantaa vastuuta lapsestaan eikä siinä mitään tyhmää ole jos kaksi vanhempaa päättää yhdessä hoitaa ja kasvattaa lapsen. Tämä on ihanne tietenkin ja tavoite. Jos mies rikkoo sopimusta, on se eri juttu tietenkin ja silloin kannattaa ensisijaisesti ottaa yhteys lastenvalvojaan.

    Minä en ole ollut lapseni isän kanssa naimisissa vaan lapsi syntyi lyhyen seurustelusuhteen päätteeksi. Kuitenkin molemmat halusimme olla lapsen huoltajia ja siinäkin tapauksessa turvata lapsen tulevaisuus että jos jotain ikävää sattuu jommalle kummalle, lapsemme ei joudu lastensuojeluviranomaisten heittopussiksi. Vanhempani ovat sairaita ja lapsen isän vanhemmista vain toinen elää mutta matkustelee ulkomailla työkseen. Ei olisi muita jotka huoltaisivat lapsia lähisuvusta.

    Minulle kävi vielä ikävästi että sairastuin vakavasti ja hoidot veivät todellakin aikaa ja voimavaroja. Silloin jos koskaan tajusin lapsen isän merkityksen toisena huoltajana, lapsen isä kantoi todellakin vastuuta pikkuisesta ja pärjäsivät hyvin. Lapsi oli vasta 1v8kk kun jouduin rankkoihin hoitoihin ja nyt olen 2 vuoden jälkeen saanut ns terveen paperit. Mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä elämässä voi käydä.

    miksi tällä palstalle melko yleinen asenne on se, että yksinhuoltajuus olisi jotenkin tavoiteltava ihanne. Yksinhuoltajuus on epäilemättä paras ratkaisu, jos toinen vanhemmista ei ole elossa tai kykenevä huoltajaksi, mutta miksi yhteishuoltajuus on jotain, mitä pitää väkisin tavoitella, jos lapsen kumpikin vanhempi on kykenevä ja halukas huoltajaksi?

    Taikasana lienee tuo "kykenevä" ja sen määrittely.

    Täällä usein näkee kirjoituksia, joiden teema on se, että "se oli inhottava mulle silloin ja nyt sillä on uusi tyttöystävä, minä en halua sitä huoltajaksi".

    Kyky olla oman lapsensa huoltaja ei vähene siitä, että on kykenemätön elämään jonkun yksittäisen ihmisen kanssa harmonisesti. Ei, vaikka tämä toinen olisikin lapsen vanhempi.

    Ihminen voi olla vaikka kuinka ikävä kumppani parisuhteessa ja silti riittävän hyvä vanhempi ja huoltaja.

    Äänestä

"- isä ei ota lasta luokseen,vaan haluaa tavata minun kodissani jos tapaa"
isän asunto on aina erittäin likainen ja sotkuinen, eli isä ajattelee lapsen parasta eikä ota lasta tällaiseen asuntoon, iskälle pinnat siitä.

"- isä tulee kun itselle sattuu sopimaan ja lähtee kun itselle sopii"
ei vissiin ole tapaamis sopimusta, ja vaikka on, niin ei tarvitse etän noudattaa, ja isällä esim työkiireet esteenä. iskälle pinnat tästäkin.

"- Ei osaa laittaa lasta etusijalle, vaan ajattelee ensimmäisenä itseään ( tästä kirjallista faktaa)"
:D:D heh, miten tommosesta asiasta voi olla kirjallista faktaa? lääkärin/psykologin/sossun lausunto? minkä sinä olet noilla käydessäsi sanonut ja he ovat kirjoittaneet sen sinun sanomasi lausuntoonsa, ja sinä pidät sitä kirjallisena faktana. iskälle pinnat tästäkin.

"- ei ole raskausaikana halunnut lasta (kirjallista faktaa)"
sama asia kuin edellisessä. eli taas iskälle pinnat.

"- isän asunto on aina erittäin likainen ja sotkuinen"
ei ole huoltajuus lakia missä määrätään siivoamaan asunto päivittäin. iskälle taas pojot.

"- isällä menee sauna oluet aina lapsen ohi (tästä kirjallista faktaa)"
oletko seurannut iskää sauna päivänä kun iskä hakee saunaoluet, ja olet sitten kuitit napannut kaupan kassalla kirjalliseksi faktaksi? olet "stalkkeri" taasen isukille pisteet kotiin.

"- syyttää aina minua joka asiasta jos asiat ei mene juuri niin kuin hän haluaa"
ja sinä syytät isää jos ei asiat mene sinun pillin mukaan. iskälle pinnat.

"- kaikkien asioden olisi aina mentävä juuri sillä tavalla,kuin hän haluaa.eli minun pitäisi myötäillä kaikissa asioissa vaikka ne ei minusta olisikaan oikein jotta jonkinlainen sopu säilyisi(kirjallista faktaa)"
kaverisiko kirjoittanut lausunnon tuosta asiasta? isukki vie taas pinnat kotiin.

"- uhkailee minua oikeuteen haastamisella"
mistäs se haastais sut oikeuteen? ei ole laiton uhkaus, joten isi vei taas pinnat.

"- ei jaksa pienen lapsen itkua ja kiukkua,vaan menettää hermonsa ja aloittaa huutamisen pienelle vauvalle joka ei tosiaan ymmärrä ja ei pysty ilmaisemaan itseään muuta kuin itkulla ja huudolla"
tämä on sinulta valetta ja isän musta maalaamista koska alempana sanot näin (- isä ei ole lapsen kanssa koskaan yksin, vaan aina siellä jon joku muukin hoitamassa lasta kun on isällä.) isä osoittaa sen vain että huolehtii siitä että lapsi hoidetaan jos ei itse osaa, elikkä pisteet taas, tiedät kelle.

"- isän luona (silloin harvoin kun suostuu ottamaan sinne lapsen) lapsella ei ole sitä omaa rytmiä, vaan siellä eletään isän rytmin mukaan."
päästä irti exästäsi, hänellä niikuin sinullakin on omat elämät, ja lapsi kuuluu niihin molempiin, et voi hallita lapsen kautta exäsi elämää. iskälle taas pinnat.

"- isä ei jaksa leikkiä ja seurustella vauvan kanssa, vaan antaa vauvan makoilla yksin ja itkeä kun itse katsoo telkkaria tai on tietokoneella."
ootko nähny? jos oot ja noin käy, niin et ole sen parempi kuin hänkään jos annat näin käydä sinun silmien alla. isille taas pinnat.

"- isä ei ole lapsen kanssa koskaan yksin, vaan aina siellä jon joku muukin hoitamassa lasta kun on isällä.eli kertoo ettei ole kykenevä yksin hoitamaan vauvaa."
tuo kertoo vaan sen että isällä on muutakin sosiaalista elämää ja tarvittaessa tukijoita ympärillä. iskälle koko potti 13-0

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettivä9999999 kirjoitti:

Millaisia perusteita vaaditaan jos äitinä haen yksin huoltajuutta sekä muutosta tapaamissopimuksiin??
Olen varannu jo oikeusaputoimistoon ajan, mutta siihen on vielä aikaa niin ajattelin etukäteen kysellä jos joku tietää.
Perusteena yksinhuoltajuuden haulle ja tapaamissopparin muutokselle on seuraavat asiat
- isä ei ota lasta luokseen,vaan haluaa tavata minun kodissani jos tapaa
- isä tulee kun itselle sattuu sopimaan ja lähtee kun itselle sopii
- Ei osaa laittaa lasta etusijalle, vaan ajattelee ensimmäisenä itseään ( tästä kirjallista faktaa)
- ei ole raskausaikana halunnut lasta (kirjallista faktaa)
- isän asunto on aina erittäin likainen ja sotkuinen
- isällä menee sauna oluet aina lapsen ohi (tästä kirjallista faktaa)
- syyttää aina minua joka asiasta jos asiat ei mene juuri niin kuin hän haluaa
- kaikkien asioden olisi aina mentävä juuri sillä tavalla,kuin hän haluaa.eli minun pitäisi myötäillä kaikissa asioissa vaikka ne ei minusta olisikaan oikein jotta jonkinlainen sopu säilyisi(kirjallista faktaa)
- uhkailee minua oikeuteen haastamisella
- ei jaksa pienen lapsen itkua ja kiukkua,vaan menettää hermonsa ja aloittaa huutamisen pienelle vauvalle joka ei tosiaan ymmärrä ja ei pysty ilmaisemaan itseään muuta kuin itkulla ja huudolla
- isän luona (silloin harvoin kun suostuu ottamaan sinne lapsen) lapsella ei ole sitä omaa rytmiä, vaan siellä eletään isän rytmin mukaan.
- isä ei jaksa leikkiä ja seurustella vauvan kanssa, vaan antaa vauvan makoilla yksin ja itkeä kun itse katsoo telkkaria tai on tietokoneella.
- isä ei ole lapsen kanssa koskaan yksin, vaan aina siellä jon joku muukin hoitamassa lasta kun on isällä.eli kertoo ettei ole kykenevä yksin hoitamaan vauvaa.

Millaisin perustein te olette saaneet yksinhuoltajuuden tai muutoksen tapaamissopimukseen??
Itse alan olemaan täysin loppu, kun lapsen isä koettaa hallita mun elämää vaikka emme ole pariskunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu