Liittykää IPUun

Se on järkipäätös. IPU ei tuhlaa rahojanne,eikä tuhoa työpaikkojanne. Miksi äänestää puolueita,joilta saa palkaksi lisää maksuja,veroja ja nöyryytystä? Me emme nöyryytä ketään,korkeintaan rikollisia.
IPUn talousteesit ovat osoittautuneet ylivoimaisiksi. Ne pitää nopeasti toteuttaa. Se onnistuu vain laajalla kannatuksella. Vain itsenäinen valtio voi tuoda hyvinvoinnin takaisin. Tervetuloa joukkoon! Meillä pääsette heti mukaan päätöksiin,koska rivimme ovat vielä harvat. Tarvitsemme myös kyvykkäitä poliitikkoja joukkoomme,ilman heitä emme pärjää. Lisäksi tarvitsemme eri alojen tietäjiä jotka uskovat itsenäisyyden parempaan kykyyn hoitaa kokonaisuutta.
Maailman talous menee jatkuvasti alaspäin. Meidän pitää huolehtia omista asioistamme ensimmäiseksi. Monet asiat pitää muuttaa nyt toisiksi,jotta tulevaisuus pysyy edes siedettävänä.
2103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarvitsemme eteenpäinkatsovia, positiivisia ihmisiä ja moderneja toimintatapoja. Lahjomattomuus ja selkeä käsitys itsenäisyyden palauttamisen välttämättömyydestä tarvitaan.

Kansantalouden tärkeimpien lainalaisuuksien ymmärtäminen ehkä tärkein yksittäinen asia, nimenomaan niin että ymmärtää miten mekanismit toimivat sekä EU-jäsenyyden oloissa että itsenäisyyden oloissa. Kun ne on selvittänyt itselleen, ymmärtää miten hurjasti kannattavampi tilanne itsenäisyys on verrattuna EU-jäsenyyteen.

Kaikkia tarvitaan ja pääasia on positiivinen innostus tähän työhön jolla EU-katastrofi katkaistaan. Jokainen voi hakea itse ilman paineita oman roolinsa tässä työssä. Eturiviinkin on mahdollisuuksia niillä, joiden sitoutuminen asiaan on varmasti kunnossa.

Äänestä
  • Kun koko nykyinen virkamieskoneisto vaihdetaan,niin tarvitsemme kymmeniätuhansia uusia,rehellisiä virkamiehiä nykyisten korruptoituneiden tilalle. Valinnan mahdollisuuksia on paljon,vaikka supistamme varmasti virkamieskunnan puoleen. Vanhoissa puolueissa roikkumalla ei pääse eteenpäin urallaan. Siellä ne paikat siirtyvät perintönä isiltä pojille. Pyrky on kova ja pohatat aina nimitysten takana.
    IPUun voi luottaa. Se ei ole tuhonnut suomalaisten elämää,vaan on määrätietoisesti yrittänyt säilyttää hyvinvoinnin koko kansalla,eikä vaan rikkailla ja puolueväellä kuten vanhat puolueet. Meillä menestys perustuu omiin kykyihin,ei suhteisiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se luotettavin kirjoitti:

Se on järkipäätös. IPU ei tuhlaa rahojanne,eikä tuhoa työpaikkojanne. Miksi äänestää puolueita,joilta saa palkaksi lisää maksuja,veroja ja nöyryytystä? Me emme nöyryytä ketään,korkeintaan rikollisia.
IPUn talousteesit ovat osoittautuneet ylivoimaisiksi. Ne pitää nopeasti toteuttaa. Se onnistuu vain laajalla kannatuksella. Vain itsenäinen valtio voi tuoda hyvinvoinnin takaisin. Tervetuloa joukkoon! Meillä pääsette heti mukaan päätöksiin,koska rivimme ovat vielä harvat. Tarvitsemme myös kyvykkäitä poliitikkoja joukkoomme,ilman heitä emme pärjää. Lisäksi tarvitsemme eri alojen tietäjiä jotka uskovat itsenäisyyden parempaan kykyyn hoitaa kokonaisuutta.
Maailman talous menee jatkuvasti alaspäin. Meidän pitää huolehtia omista asioistamme ensimmäiseksi. Monet asiat pitää muuttaa nyt toisiksi,jotta tulevaisuus pysyy edes siedettävänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu