kauhea kolina

naapurista...

Osaako joku kertoa, mitä ihmettä jotkut ihmiset touhuavat yöllä, kun heidän asunnostaan kuuluu aivan järkyttävää kolinaa ja jysäyksiä keskellä yötä.
Alakerrassani asuu nuori nainen, joka elää yöllä. Jatkuvasti pitkin yötä hänen asunnostaan kuuluu pienempiä ja isompia jysäyksiä ja kolauksia, ja välillä sitten sellaisia jysäyksiä että kuulostaa melkein siltä että kokonainen kirjahylly kaatuisi. Mikään tuolin kaatuminen ei aiheuta sellaista kolinaa, enkä usko hänen remonttiakaan tekevän. Ennen häntä asuvan henkilön elämästä ei kuulunut koskaan mitään ääntä, ei yöllä eikä päivällä, vaikka häntä säännöllisest rapussa näki eli kyllä hän kotonakin oli.
Tämän nuoren neidin elämäntapoihin ovat muutkin kiinnittäneet huomiota. Mitä ihmettä voi ihminen keskellä yötä touhuta että saa sellaisen kolinan aikaiseksi? Onpa tällaisia naapureita muutamalla muullakin tutullani. Päivällä on hiiren hiljaista, ja sitten koko yö kolistellaan. Ihmeellistä on se, että muuta asukkaat eivät kolistele päivälläkään samalla tavalla, joten mitä ihmettä jotkut tekevät yöllä kun suurin osa ihmisistä yrittää nukkua?

9

2653

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syytä

      Kun naapuri kaatuilee juovuksissa. Samanlainen räminä öisin kuului usein naapuristani kun asukas oli sekaisin pillereistä ja viinasta. Kirjahyllyn kaatumisen tapaisia rysähdyksiä ja niin kuin muitakin kaatumisista aiheutuneita jysähdyksiä kuului usein yöllä. Oli tainnut naapuri lyödä päänsäkkin kun kerran näin hänet silmätkin mustina. Päivisin hän teki remonttia ja korjasi rikkoutuneita huonekaluja.

      • Eikös juu

        Taitaa olla samanlainen naapurisakki täälläkin.

        Nyt on taas koko illan ollut ihan älytöntä kailotusta, rymistelyä ja kanta-astuntamarsseja.

        Huutamisesta päätelleen naapurissa on ainakin kuutisen tyyppiä "iltaa viettämässä".

        Kerran erehdyin sanomaan, että voisiko noista illanvietoista ilmoittaa etukäteen, että voisi mahdollisesti jotakin vaihtoehtomajoitusta etsiä itselleen. Vastaus oli jämäkkä "vittu mä sulle mitään ilmoittelen".

    • dsdsdssd

      seuraavan kerran naisen nähdessäsi kysyt häneltä itse? asuuko hän yksin, vai onko asunnossa muitakin? oletko varma että ääni tulee juuri alakerrasta?

      toisaalta, mitä sinä teet sillä tiedolla mitä naapurisi omassa kodissaan tekee? ymmärrän että kolina ja meteli haittaa, mutta siitä kannattaisi sanoa naapurille itselleen. taidat olla työtön vai mistä päättelet hiirenhiljaisuuden päivisin? kannattaa muistaa, että päivällä on muutakin melua ja ääntä (mm. muut naapurit, ohiajavat autot jne.) eikä silloin ääntä kauheasti kuulu. yöllä kun kaikki on hiljaista, saattaa pienetkin äänet kuulua joka asuntoon kovempana kuin normaalisti.

      heräätkö näihin ääniin öisin? vai oletko valveilla muutenkin? jos ei se untasi tai rauhaasi muuten häiritse, vaan enemmänkin häiritsee että mitähän se naapuri puuhailee, niin anna toisen olla ja elää rauhassa.

      • aloittaja

        Taidat olla vähän yksinkertainen? Ettet vaan olisi itse samanlainen kuin naapurimme, joka häiritsee toisia öisin, viestisi sävystä päätellen. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
        Tässähän on juuri se ongelma, että tämä naapuri ei anna meidän muiden nukkua öitä rauhassa. Olemme kyllä ihmetelleet,että mitä joku voi touhuta asunnossaan sellaisella kolinalla, remontistakaan ei saa sellaista ääntä aikaiseksi. Tästä onkin mennyt hänelle valituksia, mutta eipä ole ottanut siitä opikseen. Uskoisinpa, että aika moni herää ja häiriintyy siitä, jos naapurissa kaatuu kirjahyllyt keskellä yötä. Kolina on nimittäin aikamoinen. Ei sitä kerrostalossa ihan mitä tahansa voi öisin touhuta. Vahinkojakin voi sattua, jotain kaatuu ja kolahtaa, mutta ei kirjahylly kaadu vahingossa joka yö, tai on sitten jo aika erikoinen kirjahylly.
        Niin ja katsos kun monet ihmiset tekevät vuorotyötä. Silloin niitä vapaita voi olla arkipäivänäkin, tai esim. aamupäivällä. Erityyppistä vuorotyötä tehdään aika monella alalla. Ihmisillä voi olla myös erilaisia syitä olla päivälläkin kotona, vaikkapa sairaslomalla. Ja "päivällä" tarkoitin lähinnä normaalia valvonta-aikaa, myös iltaa, en pelkästään keskipäivää. Ja kyllähän ihminen kotonaan saa päivällä olla. Vai onko se vain näiden yöeläjien oikeus nukkua päivät kotona, joiden muiden täytyy olla poissa ja hiljaa?
        Ja kyllä, kyseessä on yksinasuva ihminen. Eipä ole sattunut muuttopäivän (tai muuttoyön, sillä yöllä hän taloomme muutti) jälkeen tulemaan minua vastaan, mutta kuulemma asuu edelleen tässä asunnossa.

      • Nimimerkki on pakoll
        aloittaja kirjoitti:

        Ettei harrastais jotain jumppaa, käsipainoista saa ainakin mukavan jysäyksen. Ja pääsee vanhasta sohvasta/sängystä myös aika eriskummallisia ääniä.

    • yläkerran asukki

      aivan kirjoitit kuin asuisit tässä minun tilallani. :) Näkyy sitä olevan samanlaista touhua sitten muuallakin näillä "typyköillä". On kuin muuttoa tekisi joka ikinen yö ja meteli ja kolina on sitten sen mukaista. Likalla on jo häätö päällä, mutta samanlaista kolistelua se on ollut alusta saakka, en osaa kanssa edes arvailla mitä siellä puuhaa, en itse saa siivotessakaan tuollaista mekkalaa aikaan.... Merkillistä tosiaan, mahtaa niillä olla jokin yhteinen kerho näillä nuorilla tytöntylleröillä joissa opetetaan nurinperin ne kerrostalossa asumisen alkeet, tuntuu sille vähän kun näitä täällä lukee. Ne varmaankin kuvittelee siinä pienessä päässään elävänsä sitä "normaalia" elämää, eivätkä ilmeisestikään oikein tajua sitä jujua tässä miten kerrostaloissa kuuluisi oikeasti elellä.

      Kuuluu näitä olevan siellä sun täällä kerrostaloissa ja aikamiehetkin osallistuu tuohon kolistelukurssiin joissain paikkakunnilla.

      Merkillistä tosiaan!

      • taas meni yöunet

        täytyy saada aivan oma aidattu slummialue missä saavat vapaasti häiritä toisiaan kun sitä niin mukavana pitävät, yksikin kolistelija talossa on liikaa kun ei piitata/välitetä järjestyssäännöistä eikä muutenkaan osata asua kerrostaloyhteisössä. Usein nämä häirikötkin uskaltautuvat näille palstoille mielipiteineen ja yleisenä kommenttinaan, muuttakaa muualle jos ette kestä "normaalia ääntä", mikä on normaalin ja epänormaalin raja? Eihän se ongelma muuttamalla poistu, seuraava asukas taas joutuu kärsimään siitä, mutta kun häiriköt ovat niin lainsuojattuja että siihen tarvitaan paljon nimiä ja aikaa että sen saa häädettyä. Meidänkin yläkerrassa asuu nuorehko yh-akka rakkeineen, ilmeisesti työtön kun päivälläkin rakkejaan pihamaallaa kusetuttaa, mutta sitten kun hiljaisuus pitäisi alkaa niin sitten alkaa se ravaaminen edestakaisin pitkin kämppää sillä kantapääastunnalla jatkuen aamuyöntunneille, viime yönäkin melkein kolmeen, aloinkin sitten jo aamun lehteä siinä odotteleen, sitä ei edes kuule kun jakaja tekee jakelunsa.

      • Anonyymi
        taas meni yöunet kirjoitti:

        "Täytyy saada aivan oma slummialue"... tätähän kokeiltiin esim Göteborgissa. Ruotsin päättäjät totesi itsekin että vituiks meni

    • Mitähän tuo voisi

      Jaa-a. Jospa siellä harrastetaan paloittelusurmaamista. Siitä varmaan kuuluu jonkin verran kolinaa ja epämääräisiä ääniä. Onhan näitä kerrostaloasunnoissa sattunut tällaisiakin tapauksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      68
      1105
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1064
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      923
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      65
      875
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      860
    6. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      134
      817
    7. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      20
      770
    8. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      57
      766
    9. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      741
    10. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      676
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      661
    12. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      623
    13. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      617
    14. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      612
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      610
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      129
      609
    17. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      82
      596
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      594
    19. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      590
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      569
    Aihe