milloin ekaa kertaa isän kanssa kahdestaan yön yli?

Milloin teidän lapset ovat olleet ekaa kertaa isän kanssa (kotona siis) illan ja yön yli? Meillä 7,5kk ikäinen tyttö jäämässä huomenna ekaa kertaa vajaaksi vuorokaudeksi isänsä kanssa kotiin kun äiti lähtee toiseen kaupunkiin tapaamaan kavereitaan. Jännittää pirusti, mutta hyvin pitäisi mennä koska isä osallistunut lapsen hoitoon ja imetys loppu 2 viikkoa sitten. Kysyin muuten neuvolapsykologilta ihan asiaa ja hän sanoi, että tuon ikäinen (varsinkin jos ei imetyksellä) voi olla isän kanssa tuon ajan kahdestaankin jos äiti haluaa päästä tuulettumaan tms.
166604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ensimmäisen kerran olin illan (20:00 -) ja yön pois kun poika oli 3kk. Tai tulin yöllä kotiin, mutta isä hoiti sen yhden yöheräämisen myös. Toisen kerran olen ollut pois lapsen ollessa 6kk (15:00 - yöllä kotiin). Näinä aikoina nukuttamiset ja syötöt onnistuneet isältäkin hyvin. Nyt lapsi kohta 8 kk ja nukkumaan meno on vähän haastavampaa ja levottomat yöt alkaneet (eroahdistus ja uusien asioiden oppiminen valvottaa).

Äänestä
  • Edelliseen vielä.. Eli periaatteessa sama, olisinko ollut toisaalla seuraavaan aamupäivään asti. Isä heräsi aamulla lapsen kanssa syömään ja leikkimään, itse sain nukkua höyryt pois.

    Äänestä

Jos molemmat ovat osallistuneet lapsen hoitoon niin se on sama kumpi on vuorokauden poissa. Meillä mies on hoitanut lasta silloin tällöin öisin jotta saan levätä ja joskus kun olin kipeä, hoiti tätä 2 vrk putkeen... mun omat reissut olleet suhtkoht lyhyitä mutta jos mies ei ihan tumpelo ole tai vauva pelkää sitä (eli ei ole ollut lapsensa kanssa) niin mikäs tuossa.

Äänestä

pakkasesta lypsämääni maitoa. Hyvin meni kaikki ja miksipä ei olisi mennyt.

Äänestä

Etkö luota mieheesi edes vähää alusta ? Eikö mieheltä, joka on ollut lapsenhoidossa mukana, onnistuisi olla muksun kanssa yhtä päivää kahdestaan ?

Äänestä
  • Mä en tiedä mikä siinä on, mutta tällaiset asiat tuntuu TODELLA oudolta. Ihan kuin isä olisi vain lapsen yksi hoitaja. Tai siis meillä ainakin isä on vanhempi yhtä sataprosenttisesti kuin minäkin... Mut joo, ehkä tää tuntuu vain musta oudolta.

    Äänestä

  • hmmmmmmmmmmmmmmm kirjoitti:

    Mä en tiedä mikä siinä on, mutta tällaiset asiat tuntuu TODELLA oudolta. Ihan kuin isä olisi vain lapsen yksi hoitaja. Tai siis meillä ainakin isä on vanhempi yhtä sataprosenttisesti kuin minäkin... Mut joo, ehkä tää tuntuu vain musta oudolta.

    No kyllä mua mietityttää viihteelle lähtö, kun imetän. Tottakai vauvan isä hoitaa myös vauvaa joka päivä jossain vaiheessa töistä tultuaan. Mutta meidän vauva on hyvin "kiinni tississä". Mm. nukahtaa aina iltaisin tissille ja jos ei sitä saa huutaa vaikka kuinka kauan. Eikä mies siten, niin kovin innokkaasti mua ole viihteelle ole patistellutkaan. Ja ei mua itseänikään kauheasti natsata ulos lähteäkään, kun tietää, että täällä huudetaan niin, ettei kenelläkään ole mukavaa. Vauva vasta pian 3 kk, joten kyllä tässä ehtii bilettää lähteä. Mulle riittää nyt, että lähes päivittäin pääsee urheilemaan tunniksi-pariksi, jolloin mieheni on vauvan kanssa. Toinen juttu on myös tuo maidon kertyminen rintoihin, jos olisi kauemmin pois himasta. Kauheasti innosta olla jossain baarin wc:ssä lypsämässä maitoa pois :-/

    Äänestä

  • hmmmmmmmmmmmmmmm kirjoitti:

    Mä en tiedä mikä siinä on, mutta tällaiset asiat tuntuu TODELLA oudolta. Ihan kuin isä olisi vain lapsen yksi hoitaja. Tai siis meillä ainakin isä on vanhempi yhtä sataprosenttisesti kuin minäkin... Mut joo, ehkä tää tuntuu vain musta oudolta.

    enhän sanonut että mies on vain yksi hoitaja, mutta yleensähän se kuiteskin niin on (useimmiten), että äiti imettää ainaskin alussa ja on kotona lapsen kanssa ja mies töissä. Tällöin lapsen silmissä ensisijaiset hoitajat eli äiti ja isä eivät kuitenkaan ole tasavertaisia hoitajia lapsen silmissä, koska äiti yleensä viettää enemmän aikaa lapsen kanssa johtuen siitä että mies käy töissä ja ei voi imettää. Jos mies töissä 8-16, niin käytännössä mies osallistuu lapsen hoitoon ehkä 2-4h/vrk jos lapsi käy aikaisin nukkumaan niin kuin meillä kun taas äiti paljon enemmän. Tietyst on eri asia jos mies kotona kuten äitikin. Meillä ainaskin huomaa, että äiti on kuiteskin ykkönen ja isä hyvä kakkonen, koska olen imettänyt 7 kk ikäiseksi ja mies ollut päivät töissä. Lisäksi vauvahan on asunut mahassani 9kk joten totta kai vauva yleensä kiintyy ainaskin aluksi enemmän äitiinsä.

    Äänestä

Itellä olis tarkoitus lähteä uutena vuotena tyttöjen kanssa ulos ja silloin pojalla ikää vajaa 3 kk. Olen nyt jo aloittanut pumppaamisen maitoa pakkaseen ja luotan 100% pojan isän hoiviin illaksi ja yöksi. Itteänikin noi rintojen täyttyminen vähän pelottaa mutta ei auta muu kuin ottaa pumppu mukaan.

Äänestä
  • ..mikä pakkomielle ihmisillä on lähteä viihteelle heti kun lapsi on muutaman viikon tai vaikka olisi 6kuukauden ikäinen? en nyt sitä sano etteikö toinen osaa olla yksin lapsen kanssa..mutta eivätkö ihmiset osaa enää rentoutua kotona?
    Sen ymmärrän jos tulee pakko reissu esim. sairaalaan,joutuu olemaan yön yli pois..mutta että viihteelle pitäisi mennä kun lapsi on noin pieni..en ymmärrä.Itse menin ekaa kertaa vasta kun lapsi oli 1½vuotias.
    Kotona otin lauantaisin sohvalla max.2kaljaa.Ja sitten hetki katottiin leffoja,ja sitten nukkumaan.

    Kaikkista järkyttävin oli se,kun olin synnärillä, ja viereisessä pedissä nainen (olisiko ollut 20-25vuotias) kyseli hoitajilta koko ajan että "jos vauva syntyy niin että pääsen viikonlopuksi pois,niin saankohan mennä jo baariin..kun en tosiaan jonku takia oo 9kk päässy" ,ja nauroi !Hoitajat ja minä luultiin sitä ensin vitsiksi,mutta ei se ollutkaan.Koska sitten kun naisen mies tuli,niin hän kysyi tytöltä että "muistitko kysyä sitä baariin menoa?" ..siis aivan järkyttävää, ja vastuutonta!

    Äänestä

  • kotona lapsen kanssa kirjoitti:

    ..mikä pakkomielle ihmisillä on lähteä viihteelle heti kun lapsi on muutaman viikon tai vaikka olisi 6kuukauden ikäinen? en nyt sitä sano etteikö toinen osaa olla yksin lapsen kanssa..mutta eivätkö ihmiset osaa enää rentoutua kotona?

    Mä taas en ymmärrä sitä, että kun lapsi syntyy, pitäis linnoittautua kotiin. Järki mukaan, ei tietenkään synnäriltä baariin. Mutta miksi ihmeessä pitäis 1,5v odottaa? Jos haluaa nähdä kavereita, päästä pois kotoa hetkeksi, olla vapaalla.

    Kyllä mä pystyn kotonakin olemaan vapaalla, mutta "irti" pääsee hetkeksi kaikesta kun käy ulkona. Kotona kuitenkin on koko ajan jotakin tekemistä ympärillä odottamassa.

    Enkä mä halua olla äiti, jonka elämä loppui kun lapsi syntyi. Enkä siis myöskään äiti, joka synnäriltä lähtee baariin. Kultainen keskitie on hyvä. :)

    Äänestä

  • kotona lapsen kanssa kirjoitti:

    ..mikä pakkomielle ihmisillä on lähteä viihteelle heti kun lapsi on muutaman viikon tai vaikka olisi 6kuukauden ikäinen? en nyt sitä sano etteikö toinen osaa olla yksin lapsen kanssa..mutta eivätkö ihmiset osaa enää rentoutua kotona?
    Sen ymmärrän jos tulee pakko reissu esim. sairaalaan,joutuu olemaan yön yli pois..mutta että viihteelle pitäisi mennä kun lapsi on noin pieni..en ymmärrä.Itse menin ekaa kertaa vasta kun lapsi oli 1½vuotias.
    Kotona otin lauantaisin sohvalla max.2kaljaa.Ja sitten hetki katottiin leffoja,ja sitten nukkumaan.

    Kaikkista järkyttävin oli se,kun olin synnärillä, ja viereisessä pedissä nainen (olisiko ollut 20-25vuotias) kyseli hoitajilta koko ajan että "jos vauva syntyy niin että pääsen viikonlopuksi pois,niin saankohan mennä jo baariin..kun en tosiaan jonku takia oo 9kk päässy" ,ja nauroi !Hoitajat ja minä luultiin sitä ensin vitsiksi,mutta ei se ollutkaan.Koska sitten kun naisen mies tuli,niin hän kysyi tytöltä että "muistitko kysyä sitä baariin menoa?" ..siis aivan järkyttävää, ja vastuutonta!

    Tuskin nyt kelläkään ihan pakkomiellettä ole;) Ihan normaaliahan tuo, että haluaa joskus käydä ns. tuulettumassa. Ja tuskin kyse siitäkään, ettei osaa rentoutua kotona. MInä ainakin osaa ja nautin kotona olosta, ilman edes niitä max. 2 kaljaa lauantaisin;) Sillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä, että jossain vaiheessa haluan lähteä kavereitten kanssa viihteelle. Ja silloin isä on vauvan kanssa, mikä tekee varmasti hällekin/heillekin ihan hyvää:) Toi oli kyllä aika paksua juttua, että jos jo synnärillä tosissaan fundeeraa lähtevänsä niin pian viihteelle... Ehkä hänenkin mielensä on muuttunut siitä...

    Äänestä

  • kotona lapsen kanssa kirjoitti:

    ..mikä pakkomielle ihmisillä on lähteä viihteelle heti kun lapsi on muutaman viikon tai vaikka olisi 6kuukauden ikäinen? en nyt sitä sano etteikö toinen osaa olla yksin lapsen kanssa..mutta eivätkö ihmiset osaa enää rentoutua kotona?
    Sen ymmärrän jos tulee pakko reissu esim. sairaalaan,joutuu olemaan yön yli pois..mutta että viihteelle pitäisi mennä kun lapsi on noin pieni..en ymmärrä.Itse menin ekaa kertaa vasta kun lapsi oli 1½vuotias.
    Kotona otin lauantaisin sohvalla max.2kaljaa.Ja sitten hetki katottiin leffoja,ja sitten nukkumaan.

    Kaikkista järkyttävin oli se,kun olin synnärillä, ja viereisessä pedissä nainen (olisiko ollut 20-25vuotias) kyseli hoitajilta koko ajan että "jos vauva syntyy niin että pääsen viikonlopuksi pois,niin saankohan mennä jo baariin..kun en tosiaan jonku takia oo 9kk päässy" ,ja nauroi !Hoitajat ja minä luultiin sitä ensin vitsiksi,mutta ei se ollutkaan.Koska sitten kun naisen mies tuli,niin hän kysyi tytöltä että "muistitko kysyä sitä baariin menoa?" ..siis aivan järkyttävää, ja vastuutonta!

    Mulla on taskumatti täytettynä jo :D 8 viikkoa laskettuun aikaan, ja kyllä meillä isä on se joka vauvan kanssa jää kotiin. Tämä on ollut alusta asti ihan selvää, minä tienaankin meillä paremmin. Enkä aio imettää (Hui kauhea!!), joten siitäkään ei huolta.

    Äänestä

  • voi veljet kirjoitti:

    ..oli juuri sellainen,siis että koko raskaus ajan mietti että voikohan mennä baariin heti kun vauva on syntynyt ja kotiin päästy.Luultiin sitä vitsailuksi..mutta synnärillä se höpötti siitä koko ajan "heti kun pääsen täältä, niin baari go go.." .Ja sen jälkeen ollut joka helvetin vkl,kun on kotiin päässyt,lähti siis heti kotiin päästyään kaljalle.Että tuossa esimerkki ääripäästä,siitä pahimmasta.Toinen ääripää on juuri tuo ; "en mene ennen kuin lapsi on tietyn ikäinen" (tarkoittaen tuota 1½v).Elikkä,se kultainen keskitie =) ja maalaisjärki. Vaikka onhan meitä niitäkin jotka viihtyvät kotona,eivätkä ymmärrä meitä jotka haluavat tosiaan välillä olla vain naisten kesken (tai miehet miesten kesken).

    Äänestä

  • kultainen keskitie kirjoitti:

    vaavi oli kolme viikkoa vanha kun oli mieheni kanssa kahdestaan yön yli ja loistavasti meni. Jouduin olemaan poissa yön synnytyksen jälkeiseen masennukseen liittyen. Meillä mies on alusta asti osallistunut vauvan hoitoon mielellään ja niin paljon kuin vain voi, enkä epäile hetkeäkään hänen taitojaan, vaan olen täysin levollisin mielin, kun he kahdestaan ovat. Ja hyvä, että ovat olleet, nyt kun vauva 10kk, niin huomaa, miten loistava suhde heillä on, kun ovat alusta saakka saaneet sitä kehittää

    Äänestä

  • kotona lapsen kanssa kirjoitti:

    ..mikä pakkomielle ihmisillä on lähteä viihteelle heti kun lapsi on muutaman viikon tai vaikka olisi 6kuukauden ikäinen? en nyt sitä sano etteikö toinen osaa olla yksin lapsen kanssa..mutta eivätkö ihmiset osaa enää rentoutua kotona?
    Sen ymmärrän jos tulee pakko reissu esim. sairaalaan,joutuu olemaan yön yli pois..mutta että viihteelle pitäisi mennä kun lapsi on noin pieni..en ymmärrä.Itse menin ekaa kertaa vasta kun lapsi oli 1½vuotias.
    Kotona otin lauantaisin sohvalla max.2kaljaa.Ja sitten hetki katottiin leffoja,ja sitten nukkumaan.

    Kaikkista järkyttävin oli se,kun olin synnärillä, ja viereisessä pedissä nainen (olisiko ollut 20-25vuotias) kyseli hoitajilta koko ajan että "jos vauva syntyy niin että pääsen viikonlopuksi pois,niin saankohan mennä jo baariin..kun en tosiaan jonku takia oo 9kk päässy" ,ja nauroi !Hoitajat ja minä luultiin sitä ensin vitsiksi,mutta ei se ollutkaan.Koska sitten kun naisen mies tuli,niin hän kysyi tytöltä että "muistitko kysyä sitä baariin menoa?" ..siis aivan järkyttävää, ja vastuutonta!

    Omalla kohdallani ei ollut ainakaan kyse pakkomielteestä. Kävin ensimmäisen kerran viihteellä vauvan ollessa 2kk. Silloin olin kaverini tupareissa, josta sitten lähdimme kaupungille. Oli ihanaa päästä irti arjesta yhdeksi illaksi. Isä oli kotona vauvan kanssa ja pystyin luottamaan 100-prosenttisesti häneen.

    Kotona iltaisin on rentoutuminen mahdotonta, kun vauva kitisee ja huutelee iltaisin vähintään puolille öin, joten meillä tuo "sohvalla pari olutta ja leffa" ei onnistu.

    Tuon yhden viihteellä käynnin jälkeen tuli olo, että eipähän tarvii taas hetkeen lähteä, kun sai päästää höyryjä ulos ;)

    Luulenpa, että tuo sinun synnärinaapuri oli joku todella ääritapaus. Ihmettelen vain kovasti miksi sinun täytyi viestissäsi mainita ko. äidin mahdollinen ikä. Ei nuori äiti ole välttämättä huono äiti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asdfads kirjoitti:

Milloin teidän lapset ovat olleet ekaa kertaa isän kanssa (kotona siis) illan ja yön yli? Meillä 7,5kk ikäinen tyttö jäämässä huomenna ekaa kertaa vajaaksi vuorokaudeksi isänsä kanssa kotiin kun äiti lähtee toiseen kaupunkiin tapaamaan kavereitaan. Jännittää pirusti, mutta hyvin pitäisi mennä koska isä osallistunut lapsen hoitoon ja imetys loppu 2 viikkoa sitten. Kysyin muuten neuvolapsykologilta ihan asiaa ja hän sanoi, että tuon ikäinen (varsinkin jos ei imetyksellä) voi olla isän kanssa tuon ajan kahdestaankin jos äiti haluaa päästä tuulettumaan tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu