Mietteitä viime tapahtumista

Oli tavallaan harmi kun Sami lähti talosta. Sami toi taloon räväkkyyttä ja eloa, sähköä ja energiaa. Se tosin johtui siitäkin, että Samilla, Asolla ja Tonilla natsasivat kemiat hyvin yhteen...useimmiten puolikahteenkin.

Kun Nino oli vielä talossa (se alkuaika) ei Sami päässyt vielä suuresti esille, mutta kolmen viimeisen viikkonsa aikana oli talonsa "johtohahmoja". Toni ja Aso seurasivat kuin lahkojohtajaa. (Viimeistään Sarannan lähdön jälkeen, kun pieruhuumorikin pääsi esiin. Se tosin kuihtui Sarannan lähdettyä). Sami kertoi Vapulle taloon tullessaan, että hänellä on taipumus "mennä ihmisten päähän". Tonin ja Ason päähän se nousi ainakin.

Mutta nyt kun Sami poistui, niin talon ilmapiiri on jännällä tavalla vapautunut. Toni ja Aso "rauhoittuivat", kun ei oo enää ketään "villitsijää". Esa ja Antti vapautuivat selkeästi. Silti jotenkin se talon hiljaisuus häiritsee. Sami on symppistyyppi ja toi energiaa taloon. Ääntä. Ei se viimeaikojen sikailu ollut yksin Samin vika. Siinä kolmikossa Sami, Toni ja Aso kaikki "ruokki toisiaan". Viihteen kannalta Stephanien olisi pitänyt lähteä. Ei mitään häntä vastaan ja kauniskin, mutta en usko että kamalaa itkua ois aikaan saanut. Jotenkin tällä hetkellä toivoisin, että joku Kätlin tai Dana ois jo pihalla sieltä ja Sami niiden tilalla.

Ja Anttihan on muuten mielenkiintoisempi persoona kuin joku Sampo, joka pelaa "Saulin korteilla", eikä edes tajua ettei ikävä kyllä onnistu siinä. Siis törkeetä. Yrittää olla "kaikkien kaveri", mutta ei herätä suuria tunteita kessään. On mukana vähän kaikessa vain mukanaolemisen periaatteen vuoksi. Ei silti jaa yhtälailla tunteita kuin monet muut asukkaat.

Tunnelma talossa vapautui kuin ilma ilmapallosta. Plääh.
5135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Samihan lähti niiden "naisseikkailujen" takia. Minusta hän oli aika mukava heppu, ja itsekin melko yllättynyt lähdöstään.

Äänestä

taloon oli huono juttu Samin ja Tonin kannalta sehäön sen pieruhuumorin sinne toi, Sami ja Aso villiintyivät mun mielestä juuri Tonin tulon jälkeen.
Talon tämä viikko on kyllä ollut tylsä ja jos Asoa siellä ei olis niin jopa haudan vakavaa.
Tuosta Samposta on tehty jostain kumman syystä voittaja suosikki jopa Esa toivoo Sampon voittoa, kertoi Tuijalle että luuli Samin voittavan tai Kätlinin mutta toivoo että Sampo voittaa, mietin vain että onko Esa sokea vai mistä johtuu että esim Samille antoi nimeämispiseen siitä syystä että ei osallistu tarpeeksi "kotitöihin" eiköhän se ole juuri Sampo joka Dana jotka niihin ei ole osallistunut. Esan nimeäminen oli kyllä vahvaa pelaamista itsensä tai Sampon puolesta.

Äänestä
  • mitään mahdollisuuksia voittaa kisaa. Laiska runkkuhintti variksenpelätin, joka pitää hattua päässä joka paikassa... No ei sitten millään muotoa säväytä (ainakaan positiivisessa mielessä).
    Uskoisin Esan voittavan...

    Äänestä

  • "taloon oli huono juttu Samin ja Tonin kannalta" ei noin vaan näin taloon oli huono juttu Samin ja Ason kannalta.

    Äänestä

Olen odottanut kuin kuuta nousevaa että Dana lähtisi talosta, sillä sen poistuminen jos jonkun, olisi muuttanut talon ilmapiiriä. Dana on halunnut hallita talon jokaista jäsentä, estämällä ihmisten luonnollisen lähentymisen tunkemalla aina väliin, vetämällä Samimaisesti aina huomion itseensa pitämällä lapsellista melua ja lääppimäälä inhottavasti muita. Olispa kerrankin sellain BB, että siellä olisi mukavia ja hauskoja ihmisiä, eikä tuollaisia vittumaisia selkäänpuukottajia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


big baska kirjoitti:

Oli tavallaan harmi kun Sami lähti talosta. Sami toi taloon räväkkyyttä ja eloa, sähköä ja energiaa. Se tosin johtui siitäkin, että Samilla, Asolla ja Tonilla natsasivat kemiat hyvin yhteen...useimmiten puolikahteenkin.

Kun Nino oli vielä talossa (se alkuaika) ei Sami päässyt vielä suuresti esille, mutta kolmen viimeisen viikkonsa aikana oli talonsa "johtohahmoja". Toni ja Aso seurasivat kuin lahkojohtajaa. (Viimeistään Sarannan lähdön jälkeen, kun pieruhuumorikin pääsi esiin. Se tosin kuihtui Sarannan lähdettyä). Sami kertoi Vapulle taloon tullessaan, että hänellä on taipumus "mennä ihmisten päähän". Tonin ja Ason päähän se nousi ainakin.

Mutta nyt kun Sami poistui, niin talon ilmapiiri on jännällä tavalla vapautunut. Toni ja Aso "rauhoittuivat", kun ei oo enää ketään "villitsijää". Esa ja Antti vapautuivat selkeästi. Silti jotenkin se talon hiljaisuus häiritsee. Sami on symppistyyppi ja toi energiaa taloon. Ääntä. Ei se viimeaikojen sikailu ollut yksin Samin vika. Siinä kolmikossa Sami, Toni ja Aso kaikki "ruokki toisiaan". Viihteen kannalta Stephanien olisi pitänyt lähteä. Ei mitään häntä vastaan ja kauniskin, mutta en usko että kamalaa itkua ois aikaan saanut. Jotenkin tällä hetkellä toivoisin, että joku Kätlin tai Dana ois jo pihalla sieltä ja Sami niiden tilalla.

Ja Anttihan on muuten mielenkiintoisempi persoona kuin joku Sampo, joka pelaa "Saulin korteilla", eikä edes tajua ettei ikävä kyllä onnistu siinä. Siis törkeetä. Yrittää olla "kaikkien kaveri", mutta ei herätä suuria tunteita kessään. On mukana vähän kaikessa vain mukanaolemisen periaatteen vuoksi. Ei silti jaa yhtälailla tunteita kuin monet muut asukkaat.

Tunnelma talossa vapautui kuin ilma ilmapallosta. Plääh.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu