Salaliittoteoria Hentusen keksintöä?

http://www.ristohentunen.com/blogi.htm

"Lainsuojaiset rotuun kuuluu valtaeliitti seka viranomaisrikolliset. Valtaeliitti on se joka nykii naruista ja heti narujen lahimpana jatkona ovat viranomaisrikolliset, jotka totetuttavat valtaeliitin toiveita. Pankit kuuluvat myos tahan rotuun. Suomessa fyysisen henkilon lisaksi ns. juridinen taho, kuten esimerkiksi osakeyhtio tai yhdistys on luokkajaon piirissa. Pankit ovat Lainsuojaisia eli mikali esiintyy ristiriitaa pankin ja asiakkaan valilla, niin pankki on aina oikeassa. Tama on niin itsestaan selva asia, etta hyvin harvoin asiakas haluaa edes yrittaa kyseenalaistamisprosessia oikeusasteissa, koska pankkien kanssa samaan kastiin kuuluvat viranomaisrikolliset pyorittavat teatteria nimelta karajaoikeus."
17407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei todellakaan. Netistä tai samanhenkisiltä ne on kopsattu. Käännöksetkään eivät ole kaksisia.
Samaa tarinaa saat lukea lukemattomilta sivuilta netissä. USAn puolelta löytyvät huikeimmat uskonnolla ryyditetyt suoritukset, mutta eivät Länsi-Euroopan maat jää pekkaa pahemmiksi. Venäjäkin on foliohattuteorioiden kultamaita.

Äänestä
  • että olisi keksinyt salaliittoteorian sinänsä vaan Hentunenko keksi iskostaa ajatuksen wincapitaaleihin. Jokuhan se on aivaopessyt näitä "sioittajia" uskomaan tuohon tarinaan.

    Äänestä

  • Antitunkki kirjoitti:

    että olisi keksinyt salaliittoteorian sinänsä vaan Hentunenko keksi iskostaa ajatuksen wincapitaaleihin. Jokuhan se on aivaopessyt näitä "sioittajia" uskomaan tuohon tarinaan.

    Voi olla joku Capitasta, voi olla EOK:n porukka tai voi olla jo valmiiksi vastaavasti suuntautuneet henkilöt. Voi olla, että nämä ovat olleet toistensa kanssa tekemisissä jo kauan sitten. Mielestäni EOK liittyy omalla tavallaan siihen liikehdintään, joka pyrkii länsimaisten talous- ja oikeusjärjestelmien horjuttamiseen. Tavoitteet vaihtelevat äärioikeistolaisesta agendasta järjestäytyneen rikollisuuden intresseihin ja edelleen ideologisiin/filosofiin rakennelmiin. Julkituodut tavoitteet ovat yleensä hyviä ja paitsi kannattajille, myös ympäristölle perusteltavissa.

    Capitan tapauksessa kannattaa muistaa, että osa jäsenistä kuuluu herkkäuskoiseen kansanosaan, joka uskoon tultuaan on siinä äärimmäisen vahva. Aivopese sellainen henkilö ja sinulla on loppuun (ja tarvittaessa vaikka äärimmäiseen loppuun) saakka uskollinen kannattaja.

    Äänestä

  • Mr Toppila kirjoitti:

    taitaa olla vankilassa teorioidensa kanssa.

    niinpä toppila!!!!!!! oletko tietoinen ns: yrittäjän uskosta siinä täytyy uskoa itseensä ja siihen mitä yrittää,otanpa vertauskuvan capitasta melkeinpä kaikki voisin sanoa on jokunnäkösiä yrittäjiä ja liiketoimintaa omaavia henkilöitä/sijoittajia jääkiekkoilijoita kansanedustajia ja yrittäjiä ei siinä ole mukana mitään ns, tavallista tilipussia nauttivia kerran 2 viikossa montaakaan. ja kun capita on tutkittu kahdessa eri instansissa lailliseksi/ja rikolliseksi nii tottakai se on rehtiä meidän mielestä ja rehdiksi se on meille dokumentoitu,mutta rikolliseksi se on vaan"" sanottu"" krp puolesta.

    ps,näillä mennään,uskonkanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • uskoonluja kirjoitti:

    on kyse. Niin vahvat on todisteet capitaa vastaan, että kyllä normaali ihminen jo uskoo sen toiminnan rikolliseksi.

    Vai on Capita todettu kahdessa eri instanssissa lailliseksi? Mitkä ne instanssit ovat ja saisinko diaarinumerot? Ja älä sano EOK, sillä EOK:lla on laillisuuden määrittämisessä ihan yhtä paljon valtaa luin Kyröskosken Pärske RY:llä.

    JA sitten taas minun perstuntumalla: Capitassa ei ole yhtään kansanedustajaa, ei yhtään menestynyttä sijoittajaa, ei menestyvää liiketoimintaa omistavia henkilöitä. 95%:sti "klupissa" oli vain ja ainoastaan huonosti koulutettua ja elämässään heikosti menestynyttä duunariporukkaa joka haaveili helposta rahasta ja jota pissittiin linssiin isolla munalla. Ja nyt ei suostuta edes näkemään metsää puilta vaan yritetään nettipalstoille kirjoittamalla pitää kiinni laittomasti itselle päätyneestä omaisuudesta.

    Äänestä

  • Luovuttakaa jo kirjoitti:

    on kyse. Niin vahvat on todisteet capitaa vastaan, että kyllä normaali ihminen jo uskoo sen toiminnan rikolliseksi.

    tai jonkinlaisesta defensistähän tässä on kysymys. On niin paljon helpompi etsiä syyllistä ulkopuolelta,kuin itsestään.

    Pettymyksen tunteen on täytynyt olla wincapitalaisen mielessä valtava. Rikkaudet ja helppo loppu elämä olivat käden ulottuvilla. Sitten kaikki viedään.

    Ketä syyttää. Ne joidenka elämässä wincapita oli vain pieni lipsahdus,ovat todennäköisesti päässeet asian ohi ja jatkavat normaalia elämäänsä.
    Ne joidenka elämässä wincapita näytteli isoa osaa jatkavat valheesta kiinni pitämistään,eivätkä ehkä koskaan myönnä mistä todellisuudessa oli kysymys.

    Äänestä

  • uskoonluja kirjoitti:

    niinpä toppila!!!!!!! oletko tietoinen ns: yrittäjän uskosta siinä täytyy uskoa itseensä ja siihen mitä yrittää,otanpa vertauskuvan capitasta melkeinpä kaikki voisin sanoa on jokunnäkösiä yrittäjiä ja liiketoimintaa omaavia henkilöitä/sijoittajia jääkiekkoilijoita kansanedustajia ja yrittäjiä ei siinä ole mukana mitään ns, tavallista tilipussia nauttivia kerran 2 viikossa montaakaan. ja kun capita on tutkittu kahdessa eri instansissa lailliseksi/ja rikolliseksi nii tottakai se on rehtiä meidän mielestä ja rehdiksi se on meille dokumentoitu,mutta rikolliseksi se on vaan"" sanottu"" krp puolesta.

    ps,näillä mennään,uskonkanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

    Jotain arvelisin yrittäjänuskosta tietäväni. Yrittäjä yli 20 vuoden ajan.
    Lapsenuskoon en sitä menisi sotkemaan. Jotain pitää maailmanmenosta sentään tarttua ryysyihin.

    Äänestä

  • röhönaurua kirjoitti:

    Vai on Capita todettu kahdessa eri instanssissa lailliseksi? Mitkä ne instanssit ovat ja saisinko diaarinumerot? Ja älä sano EOK, sillä EOK:lla on laillisuuden määrittämisessä ihan yhtä paljon valtaa luin Kyröskosken Pärske RY:llä.

    JA sitten taas minun perstuntumalla: Capitassa ei ole yhtään kansanedustajaa, ei yhtään menestynyttä sijoittajaa, ei menestyvää liiketoimintaa omistavia henkilöitä. 95%:sti "klupissa" oli vain ja ainoastaan huonosti koulutettua ja elämässään heikosti menestynyttä duunariporukkaa joka haaveili helposta rahasta ja jota pissittiin linssiin isolla munalla. Ja nyt ei suostuta edes näkemään metsää puilta vaan yritetään nettipalstoille kirjoittamalla pitää kiinni laittomasti itselle päätyneestä omaisuudesta.

    vai ei oo menestyvää yrittäjää,sijoittajaa et sää teidä näkojään mistään turha räksyttäjä säkin.
    vilikases tän vuoden juarukalenteri vai mikä se oli ja kato ketä siäl kärjes on Seinäjoki.pönttöö

    Äänestä

  • Mr Toppila kirjoitti:

    Jotain arvelisin yrittäjänuskosta tietäväni. Yrittäjä yli 20 vuoden ajan.
    Lapsenuskoon en sitä menisi sotkemaan. Jotain pitää maailmanmenosta sentään tarttua ryysyihin.

    et 20 yrittäjä tausta,veikaan et joku kaupungin puistotyömies keltanenliivi piäl.pppppppppppyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyääääääääääää

    Äänestä

  • röhönaurua kirjoitti:

    Vai on Capita todettu kahdessa eri instanssissa lailliseksi? Mitkä ne instanssit ovat ja saisinko diaarinumerot? Ja älä sano EOK, sillä EOK:lla on laillisuuden määrittämisessä ihan yhtä paljon valtaa luin Kyröskosken Pärske RY:llä.

    JA sitten taas minun perstuntumalla: Capitassa ei ole yhtään kansanedustajaa, ei yhtään menestynyttä sijoittajaa, ei menestyvää liiketoimintaa omistavia henkilöitä. 95%:sti "klupissa" oli vain ja ainoastaan huonosti koulutettua ja elämässään heikosti menestynyttä duunariporukkaa joka haaveili helposta rahasta ja jota pissittiin linssiin isolla munalla. Ja nyt ei suostuta edes näkemään metsää puilta vaan yritetään nettipalstoille kirjoittamalla pitää kiinni laittomasti itselle päätyneestä omaisuudesta.

    Rahoituslaitos ja KRP ovat toiminan 2007 tutkineet ja todenneet lailliseksi. Siksi suuri määrä ihmisiä liittyi välillä 9/07 - 1/08.

    Äänestä

  • hep hep kirjoitti:

    Niinhän teille väitettiin.

    Äänestä

  • ------------eeeeeeee kirjoitti:

    et 20 yrittäjä tausta,veikaan et joku kaupungin puistotyömies keltanenliivi piäl.pppppppppppyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyyääääääääääää

    Näppis pyrkii toistamaan. Taidat olla sormistasikin vähän hidas?

    Äänestä

  • ............-------- kirjoitti:

    vai ei oo menestyvää yrittäjää,sijoittajaa et sää teidä näkojään mistään turha räksyttäjä säkin.
    vilikases tän vuoden juarukalenteri vai mikä se oli ja kato ketä siäl kärjes on Seinäjoki.pönttöö

    voi kutsua rikoksen avulla hankittuja rahoja. Nekin viedään pois korkojen kera.

    Äänestä

  • hep hep kirjoitti:

    Rahoituslaitos ja KRP ovat toiminan 2007 tutkineet ja todenneet lailliseksi. Siksi suuri määrä ihmisiä liittyi välillä 9/07 - 1/08.

    ... sujuvasti jo silloin?

    Eikös tuolloin syksyllä 2007 lyöty luukut kiinni (ei otettu uusia jäseniä) todistaaksenne, että homma pöhää ilman uusia jäseniäkin? Näinhän te kerroitte. Vasta tammikuun 2008 ryöstöretkessä ja sen jälkeen otettiin uusia jäseniä uunotettaviksi.

    Ja mitaan ette voi...

    Äänestä

  • Ihmetteliä kirjoitti:

    voi kutsua rikoksen avulla hankittuja rahoja. Nekin viedään pois korkojen kera.

    wt vastannu kyssäriin uuno,käy nyt lukees se juorukalenteri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antitunkki kirjoitti:

http://www.ristohentunen.com/blogi.htm

"Lainsuojaiset rotuun kuuluu valtaeliitti seka viranomaisrikolliset. Valtaeliitti on se joka nykii naruista ja heti narujen lahimpana jatkona ovat viranomaisrikolliset, jotka totetuttavat valtaeliitin toiveita. Pankit kuuluvat myos tahan rotuun. Suomessa fyysisen henkilon lisaksi ns. juridinen taho, kuten esimerkiksi osakeyhtio tai yhdistys on luokkajaon piirissa. Pankit ovat Lainsuojaisia eli mikali esiintyy ristiriitaa pankin ja asiakkaan valilla, niin pankki on aina oikeassa. Tama on niin itsestaan selva asia, etta hyvin harvoin asiakas haluaa edes yrittaa kyseenalaistamisprosessia oikeusasteissa, koska pankkien kanssa samaan kastiin kuuluvat viranomaisrikolliset pyorittavat teatteria nimelta karajaoikeus."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu