Lestadiolaisuudesta ilmiönä kiinnostuneena sain täältä muutaman kirjavinkin, jotka käsittelevät lestadiolaisuutta. Olen nyt lukenut Leo Hartvaaran Suden uhrit sekä Sylvi Peltoniemen Tusinan äitee.
Suden uhreista ei oikein positiivista sanottavaa löydy. Jotka kirjaa tarkemmin tuntevat tiedättekö onko kirja täysin fiktiivinen vai perustuuko se johonkin tositapahtumiin? Tiedän että näitä hoitokokouksia on ollut, mutta onko tämän kirjan tapahtumat tosia?
Olen aina luullut että vl-naiset ovat niitä jotka ei seuroissa näy eikä kuulu, mutta yllätyin kun Suden uhrien "pääpiruna" toimi nainen. Kaiken kaikkiaan oli ahdistavaa lukea kuinka ihmisten elämistä kaivettiin aivan epäoleellisia asioita esiin ja kuinka ne sitten synniksi luettiin kaiken kansan edessä. En pysty edes kuvittelemaan miltä niistä ihmisista on tuntunut jotka esim. 70-luvulla on tämän henk.koht. kokeneet.
Toinen kirja Tusinan äitee ei mielestäni niin paljon keskittynyt lestadiolaisuuteen. Jumalalta tietenkin johdatusta pyydettiin mutta esim. muuten uskonnollisuudesta ja seuroista ym ei paljon puhuttu. Kaikki lapset tietenkin otettiin vastaan ja kukaan ei ollut ylimääräinen.
Koska lapsia oli täysi tusina tuntui usein kirjaa lukiessa että "noniin taas ollaan raskaana". Koko ajan äiti muistutti kuinka helppoa elämä ja raskaudet ovat hänelle olleet. Ymmärrän kyllä että siinä tilanteessa kun synnytys on vain pieni "yskäisy" niin lapsia mielellään ottaakin vastaan, mutta jos synnytys on joka kerta pitkä, vaikea, kivulias ja paikat menee pahasti rikki, niin halukkuus lasten vastaanottamiseen ei välttämättä oli kovin vapaaehtoista.
Vaikka elämä esim. maatilalla vaatiikin paljon työtä niin sain kuitenkin käsityksen että tämä perhe oli kuitenkin ns. paremmin toimeentuleva, olihan heillä myöhemmin monia yrityksiäkin. Ehkä elämä siksi oli helpompaa.
Pahiten kuitenkin korvaan särähti kirjan viimeinen lause: "Pyytelen että he kaikki (lapset) voisivat elää elämänsä rehellisinä, ahkerina ja onnellisina tässä ihanassa maassamme, mutta kaikkein tärkein pyyntöni on että kerran saisin sanoa: -Tässä olen minä ja lapset jotka minulle annoit...." Onko Raamatussa todella tällainen kohta jossa joutuu "tilille" lapsimäärästään? En tiennyt että lastensaannilla tai yleensäkään jollain teolla pelastuu.
Suden uhreista ei oikein positiivista sanottavaa löydy. Jotka kirjaa tarkemmin tuntevat tiedättekö onko kirja täysin fiktiivinen vai perustuuko se johonkin tositapahtumiin? Tiedän että näitä hoitokokouksia on ollut, mutta onko tämän kirjan tapahtumat tosia?
Olen aina luullut että vl-naiset ovat niitä jotka ei seuroissa näy eikä kuulu, mutta yllätyin kun Suden uhrien "pääpiruna" toimi nainen. Kaiken kaikkiaan oli ahdistavaa lukea kuinka ihmisten elämistä kaivettiin aivan epäoleellisia asioita esiin ja kuinka ne sitten synniksi luettiin kaiken kansan edessä. En pysty edes kuvittelemaan miltä niistä ihmisista on tuntunut jotka esim. 70-luvulla on tämän henk.koht. kokeneet.
Toinen kirja Tusinan äitee ei mielestäni niin paljon keskittynyt lestadiolaisuuteen. Jumalalta tietenkin johdatusta pyydettiin mutta esim. muuten uskonnollisuudesta ja seuroista ym ei paljon puhuttu. Kaikki lapset tietenkin otettiin vastaan ja kukaan ei ollut ylimääräinen.
Koska lapsia oli täysi tusina tuntui usein kirjaa lukiessa että "noniin taas ollaan raskaana". Koko ajan äiti muistutti kuinka helppoa elämä ja raskaudet ovat hänelle olleet. Ymmärrän kyllä että siinä tilanteessa kun synnytys on vain pieni "yskäisy" niin lapsia mielellään ottaakin vastaan, mutta jos synnytys on joka kerta pitkä, vaikea, kivulias ja paikat menee pahasti rikki, niin halukkuus lasten vastaanottamiseen ei välttämättä oli kovin vapaaehtoista.
Vaikka elämä esim. maatilalla vaatiikin paljon työtä niin sain kuitenkin käsityksen että tämä perhe oli kuitenkin ns. paremmin toimeentuleva, olihan heillä myöhemmin monia yrityksiäkin. Ehkä elämä siksi oli helpompaa.
Pahiten kuitenkin korvaan särähti kirjan viimeinen lause: "Pyytelen että he kaikki (lapset) voisivat elää elämänsä rehellisinä, ahkerina ja onnellisina tässä ihanassa maassamme, mutta kaikkein tärkein pyyntöni on että kerran saisin sanoa: -Tässä olen minä ja lapset jotka minulle annoit...." Onko Raamatussa todella tällainen kohta jossa joutuu "tilille" lapsimäärästään? En tiennyt että lastensaannilla tai yleensäkään jollain teolla pelastuu.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Suden uhrit ei pitäne monilta osin paikkaansa. En ole elänyt tuohon aikaan mutta olen keskustellut kirjasta ja sen itsekin lukenut. Tätä päivää se ei vastaa kovinkaan hyvin. Joskin, paljon on totta mitä siinä kerrotaan. Luulisin että kirjoittaja on itse elänyt "vaikeat ajat", ehkä pois potkittukin, vaikka en häntä tunnekaan. Minun on vaikea sanoa mitä on keksitty ja mitkä taas totta. Varmasti molempia on.
Tuota toista kirjaa en ole lukenut.
>>
Pahiten kuitenkin korvaan särähti kirjan viimeinen lause: "Pyytelen että he kaikki (lapset) voisivat elää elämänsä rehellisinä, ahkerina ja onnellisina tässä ihanassa maassamme, mutta kaikkein tärkein pyyntöni on että kerran saisin sanoa: -Tässä olen minä ja lapset jotka minulle annoit...." Onko Raamatussa todella tällainen kohta jossa joutuu "tilille" lapsimäärästään? En tiennyt että lastensaannilla tai yleensäkään jollain teolla pelastuu.
>>
Ei taida raamatussa tälläista kohtaa olla. Ei millään teolla pelastukaan, sen kun joku vielä kertoisi srk:n pampuillekin!
"Suden uhrit ei pitäne monilta osin paikkaansa. En ole elänyt tuohon aikaan mutta olen keskustellut kirjasta ja sen itsekin lukenut."
Aikaisemmin täällä palstalla on keskusteltu tästä samasta asiasta, Suden uhrit -kirjan realistisuudesta. Silloin usea kirjoittaja, joka on kokenut 70-luvun "hoidot", totesi kirjan olevan pääpiirteissään todenmukainen. Heidän mukanaansa kirja ei ainakaan liioittele sitä pahuutta, josta kertoo.
Jes. 8:17 Niin minä odotan Herraa, joka kätkee kasvonsa Jaakobin heimolta, ja panen toivoni häneen.
Jes. 8:18 ***Katso, minä ja lapset, jotka Herra on minulle antanut,*** me olemme Herran Sebaotin merkkeinä ja ihmeinä Israelissa, hänen, joka asuu Siionin vuorella.
Hepr. 2:11 Sillä sekä hän, joka pyhittää, että ne, jotka pyhitetään, ovat kaikki alkuisin yhdestä. Sentähden hän ei häpeä kutsua heitä veljiksi,
Hepr. 2:12 kun hän sanoo: "Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä";
Hepr. 2:13 ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen"; ja taas: ***"Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!"***
Hepr. 2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,
Hepr. 2:15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
Hepr. 2:16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
Hepr. 2:17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
Hepr. 2:18 Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.
Lukutoukalle: molemmat teokset ovat kaunokirjallisuutta eli fiktiivisiä teoksia. Kirjailija käyttää omaa vapauttaan asioista kirjoittaessaan. Ei siis kannata uskoa Suden uhreihin kirjaimellisesti!
Tässä vielä pari lukuvinkkiä. Kirjat käsittelevät lähinnä 1970-lukua lestadiolaisuudessa.
Jorma Kurvinen: Raportti lestadiolaisuudesta (1980)
Anna-Maija Ylimaula: Papintyttö (1976)
Tiedoksi vielä, että SRK (= Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys) on julkaissut paljon kertomuskirjoja, joita saa lainaksi myös monista kirjastosta. Kiinnostuneiden kannattaa tutustua! Tutkija Markku Ihonen on tutkinut lestadiolaista kirjallisuutta. Netissäkin on hänen artikkeleitaan aiheesta.
Itse tähän ihastuin:
Uljas, Juhani. 2001. PELTOON KÄTKETTY AARRE. Gummerus. Jyväskylä
Siinä käsitellään erityisesti elävän kristillisyyden opillisia näkemyksiä. Mm. suhteesta Raamattuun, parannukseen, rippiin ja synninpäästöön, kasteeseen, avioliittoon jne...
Kannattaa lukea!!
tuo ole jonkun "vain me" -tyypin vl-harhaoppeja kuvaava kirja?
mitä suurimmassa määrin.
...oikeen sisäpiirin varmaa tietoa asiasta eikä esim. täällä netissä rähisevien asioista usein tietämättömien kommentteja, niin kannattaa todellakin lukea tuo peltoon kätketty aarre-kirja. Suosittelen lämpimästi.
Jokaisen omaksi asiaksihan lopulta jää tuntuuko esim. tuon kirjan sanoma lukijastaan Jumalan sanan mukaiselta vai ei. Teillekin Bugge ja gugge suosittelisin kirjan lukemista, sillä minulla on semmoinen tunne, että joka oikeasti sydämessään lestadiolaiskristillisyyteen tutustuu, niin voi sen saman tien jättää myös harhaoppihöpötykset sun muut sikseen.
Lukuiloja!!
en ole lainkaan kiinnostunut lukemaan Peltoon kätketty aarre -kirjaa. En arvosta kirjan tekijän näkemyksiä enkä niin ollen halua käyttää aikaani niihin perehtymiseen.
koska tiedän lukemattakin, että kirjoittaja julistaa "vain me" -harhaoppia.
Ei siis kiinnosta.
"Lukutoukalle: molemmat teokset ovat kaunokirjallisuutta eli fiktiivisiä teoksia."
Tietääkseni Tusinan äitee on kuitenkin omaelämäkerta, kirjoittaja siis kertoo omasta elämästään eikä jostain fiktiivisestä hahmosta.
Olet oikeassa Tusinan äitee perustuu kirjoittajan omaan elämään. Lukekaa myös Maijan varjo samalta kirjoittajalta.
Hei vielä, Lukutoukka!
Taisin antaa väärää tietoa tuosta äitee-kirjasta. Muut ovatkin osanneet sulle paremmin selventää asiaa. Pitääpä itsekin kaivaa tuo kirja esille!
Terv. alkuperäinen vastaaja
Olette siis ennakkoluuloisia ja pelokkaita kohtaamaan sen todellisuuden, mitä tällä keskustelupalstalla niin varman oloisina myösistte... Eikös se ole vähän ristiriitaista? Tämäkin teidän mielipiteenne todistaa, että suurin osa tällä palstalla leijuvista hahmoista inhoaa tai väheksyy lestadiolaiskristillisyyttä, vaikka perutiedot henkilökohtaisella tasolla puuttuvat eikä niiden hankkimiseen ole mitään halukkuutta.
Jokainen saa olla omaa mieltään asiasta kuin asiasta, mutta itse en kehtaa mennä mutisemaan sellaisesta asiasta puoleen enkä vastaan, jos en ole asiaan kunnolla perehtynyt ja pyrkinyt näkemään asiaa siltä toiselta kantilta.
Ja harhaoppisuudesta... Harhaoppiseksi voisi suorastaan syytellä näkyvää kirkkolaitosta, joka on viimevuosina hyväksynyt monia Raamatun vastaisia asioita. Syyttely ja toisen väheksyminen ei ole rakentavaa, mutta epäkohdista asiallisesti ja tietämyksellä keskusteleminen on.
arvelet vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen luopuvan ehkä kaikkein törkeimmästä ja naurettavimmasta harhaopista: "Vain vanhoillislestadiolaiset ovat ainoita oikeita ja Jumalalle kelpaavia uskovaisia maailmassa"?
Sylvi Peltoniemeltä on ilmestynyt myös Varjosta valoon (viime vuoden satoa).
Äiteen kirjoittaja (Sylvi) on esikoisia ja kertomus aika todellinen. Satun tuntemaan ko. perheen vaikka en itse heikäläisiä olekkaan. Mutta ovat kaikki erittäin ystävällisiä ja rehellisiä toiset huomioon ottavia ihmisiä nämä heidän lapsensakin.
Lauseella "tässä olen minä ja lapset, jotka minulle annoit" ymmärretään esikoislestadiolaisuudessa sitä, että toivotaan kaikkien lastensa pääsevän taivaaseen eli säilyttävän uskonsa. Lapsimäärään viittauksen sen lauseen yhteydessä kuulin ensimmäisen kerran vasta tällä palstalla.
En tiedä onko kyseistä lausetta Raamatussa, mutta jostain laajalle levinneestä lähteestä se kuitenkin varmaan on peräisin, koska sitä käytetään sekä el:ien että vl:ien piirissä.
Ja Jeesuksen puhetta Jumalalle.
Esikoislestadiolaisuudessa oli myös helvetin uhalla tapahtuva lisääntymispakko tuonne -70 luvun loppupuolelle asti. Tämä paikka opetettiin samoin kun vanhoilliset tänään monilta puhujilta. Etkö sitä tiennyt? Mutta jos oli terveydellisiä yms. syitä, niin siitä pakosta sai kyllä vapautuksen.
70-luvun lopulle asti? No, siinä tapauksessa olen kai liian nuori muistamaan sitä. Siinä vaiheessa kiinnosti lähinnä seurakarkit ja riittääkö ne seurojen loppuun asti... ;)
riittikö noin yleensä?
Avoiduimme vaimoni kanssa vuonna 1972.
Oli muuten hellyttävän söpö lause tuo, missä viittasit seurakarkkeihin. Meilläkin niitä rakkaita karkittelijoita on ollut viisi kipaletta.
Ällöttävävän imelä ja vastenmielinen ilmaisutyyli...YÄK YÄK YYYYYYYYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄKKKKKK
"...hellyttävän söpö..."
"miehekäs" ilmaisu. :))
Voi sitä ihanuutta kun lapsi saa ne karkkinsa.
Kyllä siinä on ilo aitoa ja sydämellistä.
Se on todellakin jo tässä iässä ihanaa katsella lasten aitoa rehellistä olemusta ja iloa.
Lapsi puhuttelee minua olemuksellaan paljon. Silloin kun lapsi on vihainen niin sekin on aitoa, Hän kumauttaa silloin pikkunyrkillään päin näköä, eikä todellakaan sanojaan säästä.
Tässä taannoin tyttärenpoika 6v. oli asettanut ansan minulle. Teräviä leegoja lattialle. Sitten astuin yhteen sellaiseen ja valitin tuskasta.
Se oli sinulle ihan oikein ja sitä tarkoitinkin, sanoi poika, mitäs kinaatte siellä. Olin nuorimman poikani kanssa juuri kinannut tietokoneen käytöstä.
Kai ne riitti, ainakin silloin jos nukkui osan ajasta... :)
eikös tuossa tarkoiteta sitä, että äiteen sydämen rukous on, että hän saisi kerran kaikkien lapsiensa kanssa päästä taivaan iloon. Ei määrällä ollut tuossa toteamuksessa tietenkään mitään tekemistä. Vain uskolla. Ja äitee tietysti toivoo, että saisi paitsi itse säilyttää omakohtaisen uskon että myös hänen lapsukaisensa saisivat uskon kautta ikuisen elämän periä.
Kiitos ElKirahwille ja Jaahojepelle "inside" asian selvityksestä ;) Olen todellakin tällä palstalla joskus nähnyt tuon saman lausahduksen tarkoittavan lapsimäärää ja sen kautta pelastumista. Siksi ihmettelin sitä, kun useat väittivät ettei sellaista sanontaa kuin "missä ovat lapset jotka sinulle annoin" Raamatusta edes löydy.
Todella ihana ihminen. Hänen kirjaansa en ole lukenut. Ainakin yksi hänen pojistaan toimii muuten saarnaajana.
tunnet kaikki, joita täällä mainitaan. En ihmettelisi, jos väität, että G. W. Bush on hyvä ystäväsi.
Hiljaa ! Me olemme luvanneet cee-ii-aalle, olla paljastamatta muille, että Bushit ja loput kennedyklaanista viettävät kesänsä Nuinin mökillä !
Eikö sinulle riitä se, että kerron ketkä ovat minun tuttujani. Lopeta sinä nyt joutava löpinäsi.