hei vaa kaikille!
eli mä oon 20 v nainen ja mulla on 1v1kk ikänen poika.. kaikki on todella hyvin mutta......
tunnen itseni todella väsyneexi ja surkeaksi äidixi..synnytin poikani sektiolla liian pitkän käynnistyxen vuoksi ja siitä asti mua on masentanu..välillä kaikki on tod.hyvin mut välillä tulee sellasia hetkiä ettei mitään jaxa ja haluis vaan itkeä,mutta poikani takia mun on oltava vahva..
en ole käynyt lääkärissä puhumasa asioista koska pelkään että mut leimataan heti kakkosluokan äitixi joka ei aina jaxa olla iloinen ja pirteä..ja pelkään myös sitä että ne ottaa mun lapsen pois vaikkei siihen ole mitään aihetta.
mulla on mies ja se on hyvä isä,mut sekään ei ymmärrä tätä masennusta jota on kestäny jo yli vuoden..
onko muita äitejä(vai olenko ainoa "friikki") jotka on kärsiny synnytyxen jälkeisestä masennuksesta näin pitkään??
mut kiitos nyt ainakin kaikille jotka on jaxaneet lukea tän.. masennuxen myöntäminenkin helpottaa vähän..vaikka se onki tämmöstä kirjoittamista..
toivon kaikelle äideille hyvää jatkoa ja jaxamista elämässä eteenpäin!!!
eli mä oon 20 v nainen ja mulla on 1v1kk ikänen poika.. kaikki on todella hyvin mutta......
tunnen itseni todella väsyneexi ja surkeaksi äidixi..synnytin poikani sektiolla liian pitkän käynnistyxen vuoksi ja siitä asti mua on masentanu..välillä kaikki on tod.hyvin mut välillä tulee sellasia hetkiä ettei mitään jaxa ja haluis vaan itkeä,mutta poikani takia mun on oltava vahva..
en ole käynyt lääkärissä puhumasa asioista koska pelkään että mut leimataan heti kakkosluokan äitixi joka ei aina jaxa olla iloinen ja pirteä..ja pelkään myös sitä että ne ottaa mun lapsen pois vaikkei siihen ole mitään aihetta.
mulla on mies ja se on hyvä isä,mut sekään ei ymmärrä tätä masennusta jota on kestäny jo yli vuoden..
onko muita äitejä(vai olenko ainoa "friikki") jotka on kärsiny synnytyxen jälkeisestä masennuksesta näin pitkään??
mut kiitos nyt ainakin kaikille jotka on jaxaneet lukea tän.. masennuxen myöntäminenkin helpottaa vähän..vaikka se onki tämmöstä kirjoittamista..
toivon kaikelle äideille hyvää jatkoa ja jaxamista elämässä eteenpäin!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos on vaikea puhua asiasta "virallisemmalla" taholla, niin kokeilepa neuvolaa. Sielläkin tietävät tästä asiasta paljon. Tai tapaatko missään muita suurinpiirtein samanikäisten äitejä? Minua ainakin on helpottanut paljon sekin, kun juttelee jonkun kanssa ja kuulee että ihan samoja tuntemuksia ja ajatuksia ja ongelmia on muillakin. "Ehkä en sittenkään oo niin huono kuin luulin?" Tai ainakin yhtä huonoja on muitakin... ;)
Moi!Itse kärsin synnytyksen jälk.masennuksesta tosi pitkään,tajuamatta edes mikä minulla oli.Synnytin lapseni norm.alateitse,mutta sain päähäni,että lapseni syntyi"vääränä päivänä",koska synnytys jouduttiin käynnistämään supistusten loputtua,ja että olin tehnyt jotain vääryyttä menemällä sairaalaan "liian aikaisin"!kaikkea pöhköä sitä voikin keksiä!Ihminen ei ole milloinkaan niin ovela,kuin keksiessään keinoja ja ajatuksia kiusatakseen itseään!Kotona itkeskely sitten jatkui,tyypillisin ajatukseni,kun hoivasin lastani oli"mitä jos tämä suloinen vauva kuolee",tai "mitä ,jos minä kuolen,ja lapsi joutuu elämään ilman äitiä",jne.Koko ajan hoin itselleni,että hulluhan se olet,lopeta nämä pakkoajatukset-vaan mihinkäs ne loppuisivat,asiaa tietenkin pahensi jatkuva valvominen, ja sen tajuaminen,että tässä asiassa olen yksin,mies ei tajua missä minä menen,enkä muille äideille kehdannut puhua,enkä mistään hakenut apua.Helpottaa alkoi vasta,kun yöt alkoivat olla ehyempiä,joskus kun tyttöni oli n.1,5-2v.Vieläkin huomaan olevani helposti huolestunut,ja yritin käydä neuvolan psykologilla,mutta sain vain muutaman ajan,koska ongelmani ei "varsinaisesti liity perheeseen"! ja lapsi(joka oli aina mukana),on normaali,ilonen ja reipas muksu!Miten pitkälle siis tilanteen pitää mennä,että apua saa?En ymmärrä miten hoitamaton masennus yhtäkään perhettä palvelee!Tämä EI tarkoita sitä,ettetkö Sinä voisi saada apua!Neuvolan psykologia kannattaa ehdottomasti kokeilla,koska siellä saataa olla myös joku tosi kiva tyyppi,kenestä on todella apua!Lasta et MISSÄÄN TAPAUKSESSA masennuksen takia menetä,etkä leimaudu huonoksi äidiksi,päinvastoin,se,että haet itsellesi apua,tarkoittaa että ymmärrät vastuusi äitinä,ja yrität tehdä parhaasi,jotta lapsellasi olisi kaikki hyvin.Kyllä sä pärjäät,mä uskon niin.Kunhan rohkaistut hakemaan apua,etkä ole yhtä hölmö kuin minä.Soita nyt neuvolaan ja pyydä aika psykologille:kerro sitten,millaista oli.Jos ei tuntunut sopivalta sulle,mietitään jotain muuta.Odottelen,ilmoittele,jos jaksat.
kiitos kaikille jotka jaxoitte lukea ja ymmärtää..
mulla on muutama kaveri jolla on lapsia mutta en pysty heillekkään puhumaan tästä olotilasta ku tunnen itseni sit niin todella epäonnistuneeksi kun ne kaikki on niin onnellisia ja hyviä vanhempia..
tämä kaikki saatta toki juontaa juurensa mun lapsuudesta joka ei tosiaankaan ollu mikään ihana ja ruusuinen.. vanhempani erosivat kun olin 5v.isä meni uusiin naimisiin melkeen heti.äiti otti itselleen alkoholisti miehen jota muka rakastaa vaikka tämä mies kohtelee äitiä tod.huonosti lyö ja haukkuu...
itse olen pienestä asti joutunu katsoon kun äiti itkee ja sillä on tosi paha olla.en halua omalle lapselleni ikinä mitään samanlaista.en halua että poikani näkee minun huonon olon ja luulee että hän on syyllinen minun masennuxeeni ja itkuihini(itse luulin kauan aikaa olevani syy vanhempien eroon ja äidin uuden miehen väkivaltaisuuteen..)mutta ei siitä sitte sen enempää..
lastani en halua menettää enkä ikinä menetäkkään..toivottavasti...
lääkärille en uskalla mennä koska en osaa avautua muutako kirjoittamalla..
taas meni viime yö valvoessa ja miettiessä asioita..tuijotin nukkuvaa lastani ja miestäni..olin viimein todella onnellinen siitä mitä omistan!ja toivon että saan olla onnellinen vastakin ja jaxan elää tämän masennuxen keskellä...
anteexi kaikille jos kirjoituxeni hyppii laidasta laitaan koska mulla on niin paljon asoita mielessä etten tiiä miten niitä lähtisin purkamaan!!
mutta kiitos vielä kerran kaikille jotka minua ymmärtävät.. etenkin sinulle lina.toivon että kirjottaisit vastakin tänne.
synnytyksen jälkeen on aika yleistä. Joillakin kestää kuukausia. Masennus ei ole mitään skitsofreniaa, joka sitten on ihan muu sairaus.
Puhu neuvolassa asiasta tai kysy terveyskeskuksesta. Keskustelu edes jonkun vähänkin ymmärtävän ihmisen kanssa auttaa usein. Joillakin paikkakunnilla on myös ryhmiä masentuneille pikkulasten äideille. Kaiken kaikkiaan, älä hermostu masennuksesta äläkä pelkää sen takia lastasi menettäväsi. Ei se nyt niin helposti käy! Äiti, joka itse on huolissaan masennuksestaan, on vastuuntuntoinen ihminen eikä lähelläkään lapsen menettämistä!
Imetätkö vielä tai oletko juuri lopettanut? Imetykseen ja sen lopettamiseen liittyvät hormonimuutokset aiheuttavat aika usein masennusta.
niin..vaikka välillä ihmetyttää,onko kyse todellakin pelkistä hormoneista,miksi naiseen on rakennettu tälläinen epäkäytännöllinen masentumismekanismi,aikana ,jona sitä kaikkein vähiten kaipaa..josta ei ole mitään hyötyä,vaan päinvastoin,vai onko se sitten lapsen tarpeille herkistymisen sivutuote,joka tulee esiin muutoinkin masennukseen taipuvaisilla ihmisillä?Monelle saattaa myös raskauden jälkeen tulla kilpirauhasen vajaatoimintaa,joka myös oireilee masentuneisuutena.Se kannattaa aina tarkistaa,varmuuden vuoksi.On ainakin ehkä helppohoitoisempi k.masennus..
Hyvä äiti menee ehdottomasti huomattuaan ettei ole kunnossa terveyskeskuslääkärin juttusille. Kyseltyään masennuksesta kärsivältä tietyt kysymykset hän tietää miten toimia. Sen jälkeen alat pikkuhiljaa toipua joko lääkityksen tai psykologin juttusilla, miten lääkäri katsoo tarpeelliseksi.
Oma muija nyyhkyttänyt kanssa pidemmän aikaa. Kuulemma normaalia.
Ehkä "normaalia",muttei helppoa.Kai autat sitä muijaasi?Rakkautta ja TURVAA,jaettuja töitä&nukuttuja öitä,myös muijalla?Jaksamista!
täällä ilmottautuu myös yksi äiti joka on kärsinyt masennuksesta. Tosin se masennus luokiteltiin "raskausajan masennukseksi". Mun mielestä se on jo hieno asia että olen myöntänyt itsellesi sen että olet masentunut. Seuraava askel on se avun hakeminen. Itse hain apua ensin neuvolasta joka lähetti minut omalle lääkärille. Sieltä omalta lääkäriltä ne lähettivät minut psykologille.Kirjoitit että et osaa avautua kuin kirjoittamalla. Voithan sinä kirjoittaa paperille tuntemuksia joita tunnet ja antaa sen paperin esim.psykologille. Miehesi ei ymmärrä sinua. Ei minunkaan mies ymmärtänyt mikä minua "riivasi". Kirjoitin kirjeen miehelleni ja annoin hänen lukea sen ja toin "esitteitä" masennuksesta. Kyllä hän sen jälkeen tajusi kuinka vakava tilani oli ja hänestä oli suuresti apua koko masennuksen ajan (kesti lähemmäs vuoden). Ja tämä raskausajan masennus oli kun odotimme toista lasta. Esikoista ei otettu pois meiltä vaan tarjottiin päiväkodista hoitopaikka kun itse kävin sellaisessa päiväkeskuksessa jossa oli muita joilla oli samallaisia itsetuho ajatuksia yms..
Sinä et ole surkea äiti vaan hyvä äiti. Nyt vaan sinun "täytyisi" ottaa se seuraava askel ja soittaa vaikka sinne neuvolaan ja sanoa ne "maagiset" sanat: Olen väsynyt ja masentunut.
Mielestäni masennuksen voittamiseen tarvitaan apua ja se on hieno tunne kun tajuaa "voittaneensa sen varjon kaapissa" :)
Toivotan sinne aurinkoisia päiviä ja voimia.