heinähanko

Sodat ja väkivalta taannuttavat ihmisiä henkisesti. Ne kuluttavat valtavasti henkistä pääomaa ja ihmiskunnan tärkeitä resursseja. Islamin suunta on ajaa ihmiskuntaa taaksepäin. Islamin puoltaminen ja sen soveltaminen arkipäivään julmine sääntöineen on heikointa mahdollista realismia.

Yksikään diktaattori tai jonkin kaukaisen maan heimopäällikkö ei milloinkaan voi olla liian julma, verinen tai epäsuosittu silloin, kun vastassa on USA.Sen näkee valitettavasti tälläkin palstalla..Heinähanko heiluu ja kokonainen kansanryhmä leimataan taannoisen typerän johtajan vuoksi. En muuten sure tippaakaan Saddamin perään..Sotia käydään eniten niissä paikoissa, missä elinkeinoelämä perustuu alkutuotannolle, ja vähiten siellä, missä se perustuu osaamiselle.

Kapitalismin vastustamisen sijaan tulisi pyrkiä paljastamaan kapitalismin epäkohdat ja korjaamaan niitä niin, että kapitalismi jauhaa vaurautta ja toimeentuloa mahdollisimman monille.Pappien ohjaama islamistinen yhteiskunta on aina se huonompi valinta.

Minulla on realismin suuri pyyhekumi koko ajan käytössäni. Seuraan aitiopaikallta islamilaisten tasavaltojen tapahtumia,onneksi islam vesittyy ja maallistuu koko ajan.Ei suunnittelijoiksikaan palkata ihan mitä tahansa propellipipoja: kyllä heilläkin pitää olla tajua siitä, mikä toimii ja mikä ei, mikä on realistinen systeemi, ja mikä voidaan toteuttaa ja mikä ei. "Länsimaista systeemi" on elinvoimainen ja paras zysteemi.

Täällä näköjään keskustellaan siitä että saako amerikkaa arvostella vai ei..Islampalsta..Prosentuaalisesti Suomessa elää enemmän ihmisiä amerikkalaisen köyhyysrajan alapuolella kuin USA:ssa.Kuitenkin kummankin maan köyhä on 1000 kertaa paremmassa asemassa kuin köyhä lähes missä tahansa islamilaisessa tasavallassa.Sosiaalihuolto tapahtuu kerjäämällä moskeijan portailla-jos jaksaa sinne asti mennä edes.
11111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

...olen samaa mieltä kanssasi.

Myös omasta mielestäni sodat ja väkivalta taannuttavat ihmisiä henkisesti ja kuluttavat valtavasti henkistä pääomaa ja ihmiskunnan tärkeitä resursseja.

Siitä en ole varma, onko Islamin sinänsä suuntana ajaa ihmiskuntaa taaksepäin. Se riippuu siitä, miten uskonto ymmärretään - ja islam kuten muutkin uskonnot ymmärretään varsin eri tavoin. Mutta epäilemättä sellaisena, millaisena sitä edustavat islamilaisiksi itseään nimittävät tasavallat (puhumattakaan al-Quaidasta ja erinäisistä muista kiihkoilevista sissiliikkeistä), suunta on nykynäkymien valossa erittäin huono. Kun rangaistusjärjestelmä on barbaarinen, toisuskoisten ja naisten kohtelu huono tai pahimmillaan hirvittävä, järjestelmästä tuskin on hyvä sanottavaa. Silloin uskonto on taannutettu diktatorisen vallan pönkittämisen välineeksi. Sellaisten järjestelmien puoltaminen on myös omasta mielestäni heikointa mahdollista realismia.

Mitä tulee diktaattoreihin tai kaukaisten maiden julmiin, verisiin ja epäsuorittuihin diktaattoreihin, niitä on esiintynyt ja esiintyy aivan riippumatta uskonnosta tai uskonnottomuudesta. Muslimimaissa on sekä vallassa istuvia että valtaan pyrkiviä tätä lajia kohtuuttoman paljon. Mutta niinpä niitä löytyy myös niistä päiväntasaajan eteläpuolisen Afrikan maista, joissa kristinusko on valtauskontona, löytyi vielä vähän aikaa sitten kaikkialta samaten kristitystä latinalaisesta Amerikasta, löytyy yhä buddhalaisesta Kaakkois-Aasiasta – puhumattakaan jäljellä olevista kommunistimaista.

Yhdysvaltoja ei liene tällä palstalla erityisemmin leimattu. Sen edellisen presidentin 8 vuotta vallassa olleen hallituksen politiikkaa olen toki itse arvostellut jyrkästi – ja samaten Saudi-Arabian, talebanien ja Saddam Husseinin tukemista. Samoin Irakin miehittämistä sen öljyn takia ja maan saattamista sisällissotaan. Saddam Husseinin perään en usko sen sijaan monenkaan itkevän edes Irakissa.

Sotia epäilemättä käydään – kuten totesit - ennen kaikkea niissä paikoissa, , missä elinkeinoelämä perustuu alkutuotannolle, ja vähiten siellä, missä se perustuu osaamiselle. Näin ei tosin ollut aiemmin: maailmanhistorian verisimmät sodat, so. ensimmäisen ja toisen maailmansodan, kävivät maailman taloudellisesti kehittyneimmät maat. Ja tällä hetkellä maailman taloudellisesti kehittyneimmistä maista varsin iso osa on osallistumassa suoraan tai epäsuoraan sotiin nimenomaan niissä maissa, joissa elinkeinoelämä perustuu alkutuotannolle, so. öljyrikkailla muslimialueilla ja raaka-ainevarannoiltaan rikkaissa Afrikan maissa.

Mitä kapitalismiin tulee, en ole huomannut sitä erityisemmin vastustetun tällä palstalla. Itse asiassa kapitalististyyppistä talousjärjestelmää edustavat eri variaatioissa myös suurin piirtein kaikki muslimimaatk. En ole ainakaan huomannut, että niissä olisi perusteltu liiemmin kolhooseja, sovhooseja tai edes nimellisesti työläisten omistamia teollisuuslaitoksia tai saarnattu valtiovetoisen talouden ihanuutta. Kiinakin näyttää rakentavan kommunistihallinnon avulla kapitalistista yhteiskuntaa uusrikkaineen.

Pappisdiktatuuria pidän toki yhtä huonona kuin muitakin diktatuureja. Aivan uskonnosta riippumatta.

Äänestä
  • Mitä länsimaiseen systeemiin tulee, se epäilemättä on paras järjestelmä erityisesti siellä, missä se on kehittynyt. Länsimaissa sille ei ole mielestäni realistista vaihtoehtoa. Pakkovientituotteena se sen sijaan on – ainakin nykynäkymien valossa - useinkin taipuvainen epäonnistumaan. Afrikka ja Aasia tarjoavat tästä epäonnistumisesta paljon esimerkkejä.

    Mitä Amerikan tai tarkemmin sanoen Yhdysvaltain ulkopolitiikan arvosteluun tulee, Yhdysvallat on sekaantunut ja yhä sekaantuu suurin piirtein jokaiseen konfliktiin tai ristiriitaan, mitä muslimialueilla esiintyy (ehkä lukuun ottamatta Tšetšenian kansanmurhaa, joka taas on Venäjän hommia) – ja on yhä liitossa eräiden taantumuksellisimpien ko. alueiden hallitusten kanssa. Joten enpä näe, että ko. alueiden tapahtumista voi ylimalkaan mielekkäästi puhua ottamatta tätä tosiasiaa huomioon.

    Yhdysvalloissa köyhyysrajan alapuolella eli 2007 n. 12,5 prosenttia koko aikuisväestöstä ja määrä on kasvussa. Suomessa köyhyysrajan alapuolella oli 2007 13.6% ja määrä on myös kasvussa. Suomessa ja ylipäätään Länsi-Euroopassa tilannetta lieventää kuitenkin yhtäältä se, että terveydenhuolto ei ole yhtä riippuvainen yksityisistä/työpaikkakohtaisista sairausvakuutuksista (köyhimmätkin saavat ainakin periaatteessa täyden sairaanhoidon), toisaalta ilmainen koulutus (joka periaatteessa mahdollistaa köyhimpienkin lapsille aseman parantumisen) ja kolmanneksi työttömyyskassajärjestelmä ansiosidonnaisine päivärahoineen sekä suhteellisen kattava sosiaaliturva (joka estää työttömyyden kasvaessa täyttä putoamista ).

    Epäilemättä kaikkine puutteineenkin Suomen, Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltain köyhät ovat huomattavasti paremmassa asemassa kuin lähes missä tahansa ns. islamilaisessa tasavallassa. Samoin olemme huomattavasti paremmassa asemassa kuin lähes missä tahansa maassa rikkaiden länsimaiden ulkopuolella – siis Intiassa, Kiinassa, Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja ylipäätään suurimmassa osassa maailmaa. Siis olemme aivan uskonnosta riippumatta paremmassa asemassa.

    Mutta: Mitään hyvää ei saada sillä aikaan, jos jokin – mikä tahansa – kansanryhmä pyritään leimaamaan sen uskonnon (tai etnisyyden tai ihonvärin) perusteella muita huonommaksi. Sellaisella voidaan saada aikaan vain pahaa, kuten historia on monen monta kertaa osoittanut – ja osoittaa yhä. Se on sitä heinähankomeininkiä, jolla perusteltiin juutalaisvainoja, rotuerottelua Etelä-Afrikassa ja Yhdysvaltain etelävaltioissa, uskonsotia, kansanmurhia.

    Äänestä

  • "Se riippuu siitä, miten uskonto ymmärretään - ja islam kuten muutkin uskonnot ymmärretään varsin eri tavoin."

    - Jep. Myös kansallissosialismi voidaan ymmärtää rauhan aatteeksi, jos niin halutaan.

    "Kun rangaistusjärjestelmä on barbaarinen, toisuskoisten ja naisten kohtelu huono tai pahimmillaan hirvittävä, järjestelmästä tuskin on hyvä sanottavaa."

    - Ja tällaistahan islamilainen sharia on. Vai onko jotain vastaan väittämista?

    "Mitä tulee diktaattoreihin tai kaukaisten maiden julmiin, verisiin ja epäsuorittuihin diktaattoreihin, niitä on esiintynyt ja esiintyy aivan riippumatta uskonnosta tai uskonnottomuudesta."

    - Jep. Esimerkiksi islamin perustaja, profeetta Muhammed, oli tällainen ihmisiä sortava diktaattori.

    "Yhdysvaltoja ei liene tällä palstalla erityisemmin leimattu."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/1475205#comment-7087919 Tuossa viestissä leimaat Yhdysvallat rituaali- ja sarjamurhaajien sekä kiihkomiuelisten uskonnollisten lahkojen luvatuksi maaksi. Tuo on oman logiikkasi mukaan vihakiihotusta ja rasismia.

    "Sen edellisen presidentin 8 vuotta vallassa olleen hallituksen politiikkaa olen toki itse arvostellut jyrkästi"

    - Ja siinä sivussa vähätellyt muslimiterroristien toimia. Sellaista se.

    "Samoin Irakin miehittämistä sen öljyn takia ja maan saattamista sisällissotaan. "

    - Ennen teloitukset, kidutukset jne. hoidettiin Irakin hallituksen toimesta. Yhdysvallat toki teki virheen hyökätessään Irakiin. Saddam olisi saatu pois maan johdosta muillakin keinoilla.

    "Sotia epäilemättä käydään – kuten totesit - ennen kaikkea niissä paikoissa, , missä elinkeinoelämä perustuu alkutuotannolle, ja vähiten siellä, missä se perustuu osaamiselle. Näin ei tosin ollut aiemmin: maailmanhistorian verisimmät sodat, so. ensimmäisen ja toisen maailmansodan, kävivät maailman taloudellisesti kehittyneimmät maat. Ja tällä hetkellä maailman taloudellisesti kehittyneimmistä maista varsin iso osa on osallistumassa suoraan tai epäsuoraan sotiin nimenomaan niissä maissa, joissa elinkeinoelämä perustuu alkutuotannolle, so. öljyrikkailla muslimialueilla ja raaka-ainevarannoiltaan rikkaissa Afrikan maissa."

    - Oletko pistänyt merkille, että kaikkialla missä islam kohtaa toisen uskonnon/elämäntavan, on menossa jonkinlainen aseellinen konflikti?

    "Pappisdiktatuuria pidän toki yhtä huonona kuin muitakin diktatuureja. Aivan uskonnosta riippumatta."

    - Miksi sitten puolustelet islamia?

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Mitä länsimaiseen systeemiin tulee, se epäilemättä on paras järjestelmä erityisesti siellä, missä se on kehittynyt. Länsimaissa sille ei ole mielestäni realistista vaihtoehtoa. Pakkovientituotteena se sen sijaan on – ainakin nykynäkymien valossa - useinkin taipuvainen epäonnistumaan. Afrikka ja Aasia tarjoavat tästä epäonnistumisesta paljon esimerkkejä.

    On muuten kumma, että pidät USA:n epäkohtien esille tuomista vain asiallisena kritiikkinä, mutta islamin epäkohtien esilletuominen on rasismia ja vihakiihotusta. Kaksinaamaista?

    "Mutta: Mitään hyvää ei saada sillä aikaan, jos jokin – mikä tahansa – kansanryhmä pyritään leimaamaan sen uskonnon (tai etnisyyden tai ihonvärin) perusteella muita huonommaksi."

    - Näin on. Juuri siksi Koraania ja muitakin islamin opetuksia tulee kritisoida ankarasti, sillä niissä leimataan juutalaiset, kristityt ja muut ei-muslimit muslimeja huonommiksi. Odotan, mutten pidättele hengitystä, milloin sinäkin tuomitset nämä islamin epäkohdat.

    Äänestä

  • Aappeli kiekuu kirjoitti:

    "Se riippuu siitä, miten uskonto ymmärretään - ja islam kuten muutkin uskonnot ymmärretään varsin eri tavoin."

    - Jep. Myös kansallissosialismi voidaan ymmärtää rauhan aatteeksi, jos niin halutaan.

    "Kun rangaistusjärjestelmä on barbaarinen, toisuskoisten ja naisten kohtelu huono tai pahimmillaan hirvittävä, järjestelmästä tuskin on hyvä sanottavaa."

    - Ja tällaistahan islamilainen sharia on. Vai onko jotain vastaan väittämista?

    "Mitä tulee diktaattoreihin tai kaukaisten maiden julmiin, verisiin ja epäsuorittuihin diktaattoreihin, niitä on esiintynyt ja esiintyy aivan riippumatta uskonnosta tai uskonnottomuudesta."

    - Jep. Esimerkiksi islamin perustaja, profeetta Muhammed, oli tällainen ihmisiä sortava diktaattori.

    "Yhdysvaltoja ei liene tällä palstalla erityisemmin leimattu."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/1475205#comment-7087919 Tuossa viestissä leimaat Yhdysvallat rituaali- ja sarjamurhaajien sekä kiihkomiuelisten uskonnollisten lahkojen luvatuksi maaksi. Tuo on oman logiikkasi mukaan vihakiihotusta ja rasismia.

    "Sen edellisen presidentin 8 vuotta vallassa olleen hallituksen politiikkaa olen toki itse arvostellut jyrkästi"

    - Ja siinä sivussa vähätellyt muslimiterroristien toimia. Sellaista se.

    "Samoin Irakin miehittämistä sen öljyn takia ja maan saattamista sisällissotaan. "

    - Ennen teloitukset, kidutukset jne. hoidettiin Irakin hallituksen toimesta. Yhdysvallat toki teki virheen hyökätessään Irakiin. Saddam olisi saatu pois maan johdosta muillakin keinoilla.

    "Sotia epäilemättä käydään – kuten totesit - ennen kaikkea niissä paikoissa, , missä elinkeinoelämä perustuu alkutuotannolle, ja vähiten siellä, missä se perustuu osaamiselle. Näin ei tosin ollut aiemmin: maailmanhistorian verisimmät sodat, so. ensimmäisen ja toisen maailmansodan, kävivät maailman taloudellisesti kehittyneimmät maat. Ja tällä hetkellä maailman taloudellisesti kehittyneimmistä maista varsin iso osa on osallistumassa suoraan tai epäsuoraan sotiin nimenomaan niissä maissa, joissa elinkeinoelämä perustuu alkutuotannolle, so. öljyrikkailla muslimialueilla ja raaka-ainevarannoiltaan rikkaissa Afrikan maissa."

    - Oletko pistänyt merkille, että kaikkialla missä islam kohtaa toisen uskonnon/elämäntavan, on menossa jonkinlainen aseellinen konflikti?

    "Pappisdiktatuuria pidän toki yhtä huonona kuin muitakin diktatuureja. Aivan uskonnosta riippumatta."

    - Miksi sitten puolustelet islamia?

    taman on julistanut ASTRID THORS, suomen maahanmuuttoministeri jyrisevalla aanella!
    takana tavaallinen viisaus ja humanisminen koulutus..

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Mitä länsimaiseen systeemiin tulee, se epäilemättä on paras järjestelmä erityisesti siellä, missä se on kehittynyt. Länsimaissa sille ei ole mielestäni realistista vaihtoehtoa. Pakkovientituotteena se sen sijaan on – ainakin nykynäkymien valossa - useinkin taipuvainen epäonnistumaan. Afrikka ja Aasia tarjoavat tästä epäonnistumisesta paljon esimerkkejä.

    Mitä Amerikan tai tarkemmin sanoen Yhdysvaltain ulkopolitiikan arvosteluun tulee, Yhdysvallat on sekaantunut ja yhä sekaantuu suurin piirtein jokaiseen konfliktiin tai ristiriitaan, mitä muslimialueilla esiintyy (ehkä lukuun ottamatta Tšetšenian kansanmurhaa, joka taas on Venäjän hommia) – ja on yhä liitossa eräiden taantumuksellisimpien ko. alueiden hallitusten kanssa. Joten enpä näe, että ko. alueiden tapahtumista voi ylimalkaan mielekkäästi puhua ottamatta tätä tosiasiaa huomioon.

    Yhdysvalloissa köyhyysrajan alapuolella eli 2007 n. 12,5 prosenttia koko aikuisväestöstä ja määrä on kasvussa. Suomessa köyhyysrajan alapuolella oli 2007 13.6% ja määrä on myös kasvussa. Suomessa ja ylipäätään Länsi-Euroopassa tilannetta lieventää kuitenkin yhtäältä se, että terveydenhuolto ei ole yhtä riippuvainen yksityisistä/työpaikkakohtaisista sairausvakuutuksista (köyhimmätkin saavat ainakin periaatteessa täyden sairaanhoidon), toisaalta ilmainen koulutus (joka periaatteessa mahdollistaa köyhimpienkin lapsille aseman parantumisen) ja kolmanneksi työttömyyskassajärjestelmä ansiosidonnaisine päivärahoineen sekä suhteellisen kattava sosiaaliturva (joka estää työttömyyden kasvaessa täyttä putoamista ).

    Epäilemättä kaikkine puutteineenkin Suomen, Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltain köyhät ovat huomattavasti paremmassa asemassa kuin lähes missä tahansa ns. islamilaisessa tasavallassa. Samoin olemme huomattavasti paremmassa asemassa kuin lähes missä tahansa maassa rikkaiden länsimaiden ulkopuolella – siis Intiassa, Kiinassa, Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja ylipäätään suurimmassa osassa maailmaa. Siis olemme aivan uskonnosta riippumatta paremmassa asemassa.

    Mutta: Mitään hyvää ei saada sillä aikaan, jos jokin – mikä tahansa – kansanryhmä pyritään leimaamaan sen uskonnon (tai etnisyyden tai ihonvärin) perusteella muita huonommaksi. Sellaisella voidaan saada aikaan vain pahaa, kuten historia on monen monta kertaa osoittanut – ja osoittaa yhä. Se on sitä heinähankomeininkiä, jolla perusteltiin juutalaisvainoja, rotuerottelua Etelä-Afrikassa ja Yhdysvaltain etelävaltioissa, uskonsotia, kansanmurhia.

    >>Mutta: Mitään hyvää ei saada sillä aikaan, jos jokin – mikä tahansa – kansanryhmä pyritään leimaamaan sen uskonnon (tai etnisyyden tai ihonvärin) perusteella muita huonommaksi.

    Kuka tällaista on tehnyt? Pistäpä nyt lainaukset copypastella, että saadaan selville tekijät.

    >>Sellaisella voidaan saada aikaan vain pahaa, kuten historia on monen monta kertaa osoittanut – ja osoittaa yhä.

    Onko mielessäsi Hitlerin aikaiset juutalaisvainot? Ne on kai tarpeeksi selvästi tullut tuomittua.

    >>Se on sitä heinähankomeininkiä, jolla perusteltiin juutalaisvainoja, rotuerottelua Etelä-Afrikassa ja Yhdysvaltain etelävaltioissa, uskonsotia, kansanmurhia.

    Jaa, ne oli juutalaisvainoja. Olemmeko me tällä palstalla kansallissosialistisen puolueen nuorisojäseniä?
    Olisi hyvä sinunkin ottaa huomioon ihmiset joista puhut. Minä olen tehnyt heinätöitä paljonkin ja heinähangot on tullut tutuiksi. Niissä ei ole mitään hävettävää. Ne on ollut maatalouden kannalta erinomaisia työkaluja.

    Sinun tekstisi ovat täysin tämän palstan aiheeseen kuulumattomia. Et osaa ollenkaan harkita, mikä on asiallista.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    muutakuin siittimesi, 350000 euroa, erikoisosaamista joka on tyoelaman ulkopuolella ynm?
    -ai niin, annat hyyssareille toita ja holmlundeille rakennusurakoita ja kevennat6 sossuylijaamaa-a-a-h?

    Äänestä

  • veneenalus asukas . kirjoitti:

    muutakuin siittimesi, 350000 euroa, erikoisosaamista joka on tyoelaman ulkopuolella ynm?
    -ai niin, annat hyyssareille toita ja holmlundeille rakennusurakoita ja kevennat6 sossuylijaamaa-a-a-h?

    En ole asunut Suomessa 38 vuoteen.

    Äänestä

  • keltahousu// kirjoitti:

    taman on julistanut ASTRID THORS, suomen maahanmuuttoministeri jyrisevalla aanella!
    takana tavaallinen viisaus ja humanisminen koulutus..

    Useissa islamilaisissa tasavalloissa sharia on sulautettu islaminoppiin,sanoi Astrid mitä hyvänsä.Taannoin lahjoimme vartijat ja pääsin hetkeksi tapaamaan kuolemaantuomittua naista joka oli tuomittu kivitykseen.Annoimme hänelle (salaa) pullollisen punaviiniä jonka sisältö oli vahvistettu siihen liuotetuilla Rohypnol-kapseleilla.Hän tuskin tunsi mitään tuomionsa täytäntöönpanon aikana..

    Äänestä

tämä on islam palsta, kommunismin suuresta noususta puhutaan jossain ihan muualla, mutta tervetuloa, mukaan mahtuu?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

svale kirjoitti:

Sodat ja väkivalta taannuttavat ihmisiä henkisesti. Ne kuluttavat valtavasti henkistä pääomaa ja ihmiskunnan tärkeitä resursseja. Islamin suunta on ajaa ihmiskuntaa taaksepäin. Islamin puoltaminen ja sen soveltaminen arkipäivään julmine sääntöineen on heikointa mahdollista realismia.

Yksikään diktaattori tai jonkin kaukaisen maan heimopäällikkö ei milloinkaan voi olla liian julma, verinen tai epäsuosittu silloin, kun vastassa on USA.Sen näkee valitettavasti tälläkin palstalla..Heinähanko heiluu ja kokonainen kansanryhmä leimataan taannoisen typerän johtajan vuoksi. En muuten sure tippaakaan Saddamin perään..Sotia käydään eniten niissä paikoissa, missä elinkeinoelämä perustuu alkutuotannolle, ja vähiten siellä, missä se perustuu osaamiselle.

Kapitalismin vastustamisen sijaan tulisi pyrkiä paljastamaan kapitalismin epäkohdat ja korjaamaan niitä niin, että kapitalismi jauhaa vaurautta ja toimeentuloa mahdollisimman monille.Pappien ohjaama islamistinen yhteiskunta on aina se huonompi valinta.

Minulla on realismin suuri pyyhekumi koko ajan käytössäni. Seuraan aitiopaikallta islamilaisten tasavaltojen tapahtumia,onneksi islam vesittyy ja maallistuu koko ajan.Ei suunnittelijoiksikaan palkata ihan mitä tahansa propellipipoja: kyllä heilläkin pitää olla tajua siitä, mikä toimii ja mikä ei, mikä on realistinen systeemi, ja mikä voidaan toteuttaa ja mikä ei. "Länsimaista systeemi" on elinvoimainen ja paras zysteemi.

Täällä näköjään keskustellaan siitä että saako amerikkaa arvostella vai ei..Islampalsta..Prosentuaalisesti Suomessa elää enemmän ihmisiä amerikkalaisen köyhyysrajan alapuolella kuin USA:ssa.Kuitenkin kummankin maan köyhä on 1000 kertaa paremmassa asemassa kuin köyhä lähes missä tahansa islamilaisessa tasavallassa.Sosiaalihuolto tapahtuu kerjäämällä moskeijan portailla-jos jaksaa sinne asti mennä edes.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu