Liity sinäkin!

Sinä SL:n jäsen. Liity mukaan:

Vuonna 1996 perustetun Suomen Somaliliiton visiona on olla Suomen somalijärjestöjen osaava ja luotettava kattojärjestö.

Suomen Somaliliitto (SSL) on sen jäsenyhdistysten ja niiden kautta Suomessa asuvien somalien kansalaisjärjestö. Liitto edistää yhteistyössä muiden yhteiskunnan sektoreiden kanssa Suomessa asuvien somaleiden asiaa ja toimii yhteiskunnallisena vaikuttajana Suomen somaliyhteisöä koskevassa päätöksenteossa. Se edistää somalitaustaisten mahdollisuuksia kehittyä aktiivisiksi kansalaisiksi oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Suomessa on kymmeniä somalien yhdistyksiä ja Suomen Somaliliitto huolehtii yhdistysten välisestä yhteistyöstä. Somaliliiton edustajat osallistuvat keskusteluihin viranomaisten ja muiden yhteiskunnallisten tahojen kanssa. Lisäksi visiona on olla yhteinen edunvalvoja ja asiantuntijaresurssi sekä kulttuurinen ja taloudellinen sillanrakentaja Somalian ja Suomen välillä.

Maahanmuuttajajärjestöillä on mahdollisuuksia tukea maahanmuuttajien työllistymistä paitsi työllistämällä heitä itse, myös vaikuttamalla asenteisiin ja tuomalla järjestöjen näkökulmia julkisen keskustelun piiriin. Suomen Somaliliitto on jo järjestänyt jäsenilleen seminaareja ja koulutusta suomalaisen työelämän pelisäännöistä ja työnhausta. Myös työnantajilla on mahdollisuus kysyä neuvoa Somaliliitosta maahanmuuttajien työllistämistä koskevissa asioissa.

Yksi liiton keskeisin toiminta periaate on ollut ennakkoluulojen vähentäminen ja suhteiden lähentyminen maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä. Lisäksi Somaliliitto toimittaa somaliankielisen lähiradion, Radio Warsanin kanssa kaksi kertaa viikossa työelämään liittyvää ohjelmaa, jossa kerrotaan mm, avoimista työpaikoista, koulutusmahdollisuuksista ja ajankohtaisista asioista suomalaisessa yhteiskunnassa.

Somaliliiton lähivuosien painopisteenä on aktivoida jäseniään. Kunnallispolitiikassa on ollut mukana somalitaustaisia jo vuosien ajan ja viime eduskuntavaaleissa ensimmäinen somalitaustaisen kansanedustajan läpimeno lähes onnistui. Somaliliitto on tukenut ehdokkaita heidän pyrkimyksissään vaikuttaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin niin kunta- kuin kansallisellakin tasolla.

Tarkoitus on saada mukaan toimintaan myös nuorempaa sukupolvea, joka on hyvää vauhtia juurtumassa suomalaiseen yhteiskuntaan, ja jonka valmiudet toimia kansalaisyhteiskunnassa ovat vanhempiaan paremmat. Tavoitteena on osallistuttaa nuoria liiton toimintaa niin, että he tuntisivat liiton omakseen.

Toisena Somaliliiton painopisteenä on kehittää edelleen viranomaisyhteistyötä sekä jäsenten yhteiskuntatietoisuutta tukemalla jäsenten kotouttamisprosessia. Somaliliiton näkemyksen mukaan tulevaisuuden kuva kotoutumisen osalta on pääosin valoisa. Kenties suurin haaste kotoutumisessa on nuorten moni¬kulttuurisen identiteetin vahvistaminen mm. tukemalla somalin kielen ja somalikulttuurin asemaa.
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ahmed. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu