Sivua ei voi näyttää, f5 korjaa

Hei, Explorer kasi antaa jatkuvalla syötöllä (n. yhdellä sivustolla kymmnenestä) Internet Explorer ei voi näyttää WWW-sivua -virheilmoitusta, vaikka avattavissa sivustoissa ei olekaan mitään kummempaa ongelmaa, sillä tila korjautuu sivunpäivityksellä. Jatkuva f5:n painelu on alkanut kuitenkin ärsyttää, varsinkin kun joskus avautumatta jäävät myös sivustoille upotetut erilliset kuvalinkit jne. Mikä mahtaisi ratkaista ongelman?
2626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Ei millään pahalla internetin suurmestaria kohtaan, mutta saattaa olla, että olin jo ennen kysymyksen postaamista käynyt läpi linkin takaa löytyneen checklistin ja todennut, ettei firman omilta sivuilta löydy ongelmaan ratkaisua. On tietenkin ylevöittävää saada vastaukseksi linkkivittuilua tyyliin "Tarkista, että kaapelit ovat tiukasti kiinni" ja "Tarkista, ovatko muut nettisivut käytettävissä", mutta kuvailemaani ongelmaa se ei ratkaise. Kotitalouden muut, kokoonpanoltaan identtiset koneet eivät törmää jatkuvaan tarpeeseen spammata päivitysnappia, joten hupsusti epäilin foorumeilta löytyvän jonkun rakentavan lähestymistavan esimerkiksi johonkin Explorerin hotfixiin tms.

    No, probleemi ratkeaa klikkaamalla Firefoxin kuvaketta tuon Explorerin vieressä, sillähän tämä funktiovitosen näpyttely loppuu. Olisipahan vain ollut kiinnostavaa tietää, olisiko joku törmännyt samaan IE-vikaan ja ehkä jopa onnistunut korjaamaan sen, mutta antaa olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuplanakiitos kirjoitti:

Hei, Explorer kasi antaa jatkuvalla syötöllä (n. yhdellä sivustolla kymmnenestä) Internet Explorer ei voi näyttää WWW-sivua -virheilmoitusta, vaikka avattavissa sivustoissa ei olekaan mitään kummempaa ongelmaa, sillä tila korjautuu sivunpäivityksellä. Jatkuva f5:n painelu on alkanut kuitenkin ärsyttää, varsinkin kun joskus avautumatta jäävät myös sivustoille upotetut erilliset kuvalinkit jne. Mikä mahtaisi ratkaista ongelman?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu