Olisin kysellyt että onko tällä palstalla muita jotka ovat tulleet " vahingossa" raskaaksi parisuhteen ollessa vielä uusi ja elettäessä alkuhuumavaihetta. (pahoittelen sanavalintaa vahingossa raskaaksi sillä kaikkihan nyt tietää miten lapset saavat alkunsa..) Mutta siis ehkäisy ollut kaikinpuolin kunnossa mutta silti tullut raskaaksi?
Itse vkolla 13 raskaana ja seurusteltu miehen kanssa vasta vähän aikaa. Minä 22 ja hän 28 vuotias. Raskaus oli siis yllätys mutta abortti ei käynyt mielessäkään ja mieskin sanoi pienen shokin jälkeen ettei abortti ole vaihtoehto.elämme siis suhteen alkuvaihetta ja kaikki siis niin kovin ruusunpunaista ja ihanaa ja olemme niiiiin rakastuneita.
Mutta...olen valvonut monia öitä miettien että mitä kun se arki sitten kolahtaa elämäämme...Tuleeko se liian kovalla ryminällä? Kestääköhän suhteeemme sitä?Miten saisin itseni ja mieheni parhaiten valmistettua siihen että se arki vauvan syntymisen jälkeen ei tule olemaan ruusunpunaista ja helppoa....?
Emme ole vielä edes asuneet yhdessä ja mietin että miten suhteemme ylipäänsä kestää..
En tiedä onko tässä tekstissä nyt mitään tolkkua ja ymmärsikö kukaan mitään pointtia kun väsyneenä kirjoitan..:)
Oli pakko vaan saada ajatuksia kirjoitettua johonkin..
Itse vkolla 13 raskaana ja seurusteltu miehen kanssa vasta vähän aikaa. Minä 22 ja hän 28 vuotias. Raskaus oli siis yllätys mutta abortti ei käynyt mielessäkään ja mieskin sanoi pienen shokin jälkeen ettei abortti ole vaihtoehto.elämme siis suhteen alkuvaihetta ja kaikki siis niin kovin ruusunpunaista ja ihanaa ja olemme niiiiin rakastuneita.
Mutta...olen valvonut monia öitä miettien että mitä kun se arki sitten kolahtaa elämäämme...Tuleeko se liian kovalla ryminällä? Kestääköhän suhteeemme sitä?Miten saisin itseni ja mieheni parhaiten valmistettua siihen että se arki vauvan syntymisen jälkeen ei tule olemaan ruusunpunaista ja helppoa....?
Emme ole vielä edes asuneet yhdessä ja mietin että miten suhteemme ylipäänsä kestää..
En tiedä onko tässä tekstissä nyt mitään tolkkua ja ymmärsikö kukaan mitään pointtia kun väsyneenä kirjoitan..:)
Oli pakko vaan saada ajatuksia kirjoitettua johonkin..
Vastaukset 10
Vanhimmat
hyvä ajatella asioita, mutta tulevaisuudesta kukaan ei ihan oikeasti tiedä miten käy. Kellään kun ei ole kristallipalloa
minä olin ollut suhteessa 7 vuotta, kun ihastuin toiseen mieheen (ikää 21v), olimme miesystäväni kanssa yrittäneet saada lasta vuoden ajan, ja jätin sitten hänet tylysti! (suhde ei kyllä ollut ollenkaan onnellinen, ja minua petettiin)
sitten hyppäsin suoraan suhteeseen, tämän, minua 2 vuotta nuoremman kanssa.
minä rupesin odottamaan esikoistamme varmaan ensimmäisen intiimin yön jälkeen, ja hyvinhän meillä on mennyt, nyt on tuloillaan 3.lapsonen :)
mutta en voi yleistää, että kaikilla kävisi yhtä hyvä tuuri, nykyinen mieheni on todella lapsirakas ihminen,
ja minulla kävi *hyvä tuuri*
Tuskin parisuhteen pituus ennen raskaaksi tuloa ennustaa parisuhteen kestoa lapsen syntymisen jälkeen. Ei kannata miettiä liian paljon, vaan elää. Kumpikin olette hyväksyneet asian, ja olette yhdessä kasvamassa perheeksi. Itse menin naimisiin noin 7 vuoden tuttavuuden jälkeen ja erosimme 3 vuoden avioliiton jälkeen, onneksi liitto oli lapseton. Lähipiirissäni oli pariskunta, joka avioitui parin viikon tuttavuuden jälkeen ja oli yhdessä toisen kuolemaan saakka. Pitkä serustelu ei ole tae onnesta.
Toivotan teille onnea!
Ps. Tämä saattaa olla tieteellisen kolkkoa, mutta joissakin lisääntymisevoluutiota käsittävissä kirjoissa sanotaan rakastumisen kestävän pari vuotta, ja rakastumisen tarkoitus on nimenomaan pitää pari yhdessä pikkulapsivaiheen yli. Eli biologiselta kannalta rakastuminen ja lapsensaanti kuuluvat yhteen. Ehkäisymenetelmät ovat varsin uusi keksintö, ennen seksi on helposti johtanut nopeasti raskauteen.
Näinhän se juuri on...mitään ei voi tietenkään ennakoida eikä se lapsetonkaan parisuhde aina ole helppoa ja se vaatii työtä kestääkseen.:)
Tuntuu typerältä miettiä tällaisia juttuja mutta nuo hormonitkin vähän heittelee ja olen saanut aika paljon näitä "oletko aivan varma" ja "mitä jos..." kyselyitä niin nekin saa minut vainoharhaiseksi. :)
Kerkesimme seurustella 4kk (minä 24 mies 22). Suhteemme alku oli mitä ihaninta ja raskaus mukava yllätys :) raskaus aikana minusta kumminkin tuli hormooni-hirviö ja voin vaikka vannoa ettei yksikään toinen mies olisi minua katsellut. Mieheni kaikesta huolimatta oli tukena ja turvana vahvana vierelläni. Lapsi syntyi ja hormoonit helpottivat :) Olemme kovin onnellisia yhdessä perheenä, lapsemme on vuoden vanha ja toinen työn alla ;) Kaikilla ei toki käy näin hyvin, voin vain puhua omasta kokemuksestani mutta eipä se kymmenen vuoden liittokaan oo mikään tae siitä kestääkö suhde vauva-arkea. Mutta varmasti se tuo taasen turvaa, mitä ei aina välttämättä lyhyemmässä suhteessa ole. Nainen kun saattaa muuttua aika mahdottomaksi raskausaikana niin onhan se hyvä jos vierellä on silloin ihminen joka jaksaa ymmärtää tai ihminen joka tuntee sut niin hyvin että tietää kaiken johtuvan raskaudesta :) mutta onnea kovasti :)
olen jo huomannut itsessäni "lieviä" hormonihirviön oireita, mutta toivottavasti tuo mies jaksaisi ymmärtää...:)
Ihana kuulla että on mennyt hyvin, tähän asti olen saanut pelkkää negatiivista palautetta ja epäluuloisuutta.
me oltiin kanssa 4kk oltu yhdessa kun raskauduin.. ja tosiaan itse olin 21v ja mies 24.
eilen olis laskettuaika, eikä mitään vielä ole kuulunut...
muutettiin pari kuukautta tuon raskautumistiedon jälkeen yhteiseen asuntoon, nyt on vauvallakin sitten oma huone kun päättää alkaa tulemaan :)
sukulaiset otti tosi hyvin asian vastaan ja kaverit kanssa,..ei kukaan päin naamaa ainakaan tullut mitään sanomaan :)
miehen kanssa kerettiin olla vajaa 3kk yhdessä kun raskaustesti näytti plussaa. ensin molemmat oltiin vähän että entä nyt. seuraavana päivänä oltiin yhteis tuumin sitä mieltä että lapsi saa tulla. ensimmäisessä ultrassa sitten todettiin että meille tulee kaksoset :) nyt identtiset poikamme ovat 5kk. ristiäiset oli tasan vuosi sen jälkeen kuin oltiin ensimmäisen kerran tavattu :) onnellisia ollaan edelleen ja päivääkään (no ehkä muutaman ;) ) en vaihtaisi
ehdittiin olla vain 2vkk yhdessä kun kierukka petti ja tulin raskaaksi, nyt jo menossa raskausviikko 36 ja muutettiin yhteen kuukausi sitten. kaikki mennyt todella ihanasti, arvot ja muut samansuuntaisia. ikää itsellä 41v ja miehellä 45v. Ajatellaan että ehkäpä onnekas kohtalo tai elämä laittaa asiat kolahtamaan kun oikeat ihmiset löytää toisensa.
Puhutaan paljon ja ollaan avoimia, rehellisiä...suhdehan ei perustu mihinkään materiaan tai että pitää ne isot häät. :)Kummalkain aiemmista lapsia, itsellä jo aikuinen 21v. poika ja miehellä 14v ja 17v. pojat. asuvat äidillään.
kaikki sujuu hyvin ja odotellaan ilolla pikkuista poikaa maailmaan.
Ei se suhde tosiaan vaadi pitkää seurustelua vaan ne kemiat ja että tahtoo olla toisen kanssa ja hyväksyy toisen. Onnea raskauteen ja suhteeseen, uskon että hyvin teillä menee.
Nykyiseni kanssa tavattiin tammikuussa, helmikuussa oli itselläni muutto toiselle paikkakunnalle ja jatkoimme tapailua kaukosuhteena (300km), oltiin aika rennosti.. itse olin eronnut syksyllä ja mies oli elänyt edellisen vuoden aika vaikeassa on/off suhteessa. Tämä mieheni entinen oli aika vaikeana kun minä astuin kuvioihin ja aloimme pitää tiiviisti yhteyttä. Miehen entinen ei kuitenkaan onnistunut saamaan miestään takaisin. Jatkoimme suhdettamme ja kaikki oli aika ruusun punaista ja ihanaa. Seksistäkin pidättäydyimme alussa. Tahdoimme tutustua toisiimme kunnolla. Kesäkuussa sovimme, että ehkä tätä voisi sanoa seurusteluksi. Olin käyttänyt vain pillereitä koko ajan. Emmekä ajatelleet että tarvitsisimme muuta. Heinäkuussa tulikin tämä iloinen yllätys että odotin lasta. Se oli aikamoinen shokki, molemmille. Tahdoimme jatkaa yhteisoloa, vaikka lapsi ei niihin suunnitelmiin oikein sopinut. Mieheni tahtoi ehdotti alussa A, mutta minusta ei ollut siihen. Kävimme kaikki tunne myrskyt yhdessä läpi ja uskon että se on lähentänyt meitä. Sovimme kuitenkin että lapsen takia emme olisi yhdessä. Se ei olisi oikein. Syyskuussa muutimme yhteen ja nyt on 3kk yhteiseloa takana. Onhan se arki jo omalta osalta tullut, mutta olemme osanneet säilyttää sen kipinän. Helmikuussa olisi laskettu aika ja nyt molemmat odotamme innolla pikku asukkia maailmaan. Tulevaisuudesta ei voi tietää, mutta nyt meillä on hyvä olla ja siitä lähdetään.