" Sijoiltani onnesta ? "

Itse plussasin viime perjantaina. Ennen plussaa olin tehnyt yhen negatiivisen testin, johon olin hyvin pettynyt. Mutta menkkojani ei kuitenkaan alkanut kuulumaan, joten tein muutaman viikon päästä uuden testin ja plussahan se oli. Raskausoireita kyllä löytyy pahoivoinnista ruokahaluttomuuteen. Hormoneistako lie johtunee, että en olekaan enää asiatsa yhtä iloinen kuin lasta yrittäessämme. Olin silloin aivan pilvissä ja onnelinen mahdollisesta vauvasta. Halaun kyllä tämän lapsen ja vahinko ei missään tapauksessa ole!

Alan kuitenkin innostua ja iloita koko ajan enemmän lapsesta. En kuitenkaan pysty täysin iloitsemaan, sillä nyt minulle on tullut pelko siitä, että jotain tapahtuu ja raskaus menisikin kesken. Se olisi liian suuri menetys, joten epäilen sen olevan yksi syy "innottomuuteen." Odotan kyllä innolla ensimmäisen kolmanneksen kulumista. Olen 9. viikolla raskaana. Vielä pitäisi 3 viikkoa odottaa, että alkion pysyvyys sisällä on parempi.

Toinen syy voi olla se, että tämä raskaus tuli täytenä yllätyksenä. Luulin ensimmäisen negatiivisen testin jälkeen etten olisi raskaana ja ehdin tehdä jo suunnitelmia tulevaisudesta. Nyt joudun kaikki tekemään uudestaan ja se myös stressaa. Emme ajatelleet yrittää lasta nyt vähään aikaan tuon negatiivisen testin jälkeen, sillä joka kerran oli pettymys kun en raskautunutkaan.

Mutta tosiaankin pikkuhiljaa alan enemmän ja enemmän innostua asiasta. Onhan lapsi aina lahja. Positiivisen testin tuoma yllätys alkaa vihdoinkin laantumaan ja saan iloittua enemmän. Sekin vaikuttaa, mitä lähemmäs 12. viikkoa tullaan, sillä aina varmempi saada tuo pieni ihminen maailmaan.

Olen varma, että myös sinä saat hämmennyksesi käännettyä iloksi kunhan vain sisäistät asian kunnolla. Sinusta todellakin tulee sen pienen ihmisen alun vanhempi!

Minä luulin meneväni sekaisin onnesta kun raskaudun, mutta ensin oli lähinnä hölmistynyt olo ja siitä eteenpäin koko raskaus on tuntunut vaan niin luonnolliselta olotilalta, etten ole kyllä ihmeemmin hössöttänyt asiasta. Tuntuu, että elämä on vaan ihan normaalia. Olen toki onnellinen,mutta luulin myös että tää olis sellaista ruusunpunaista pilvilinnaa ja hämmästyin myös kuinka normaalia kaikki on.Plussasin myös melkein heti kun jätin ehkäisyn pois ja mietin myös tuota samaa juttua.Ehkäpä se hössöttäminen ja yli pursuava onnellisuus on sitten enemmän niiden juttu jotka oikeasti on joutuneet "näkemään vaivaa" ja odottamaan plussaa. Kun tuo plussa tuli sitten niin nopeasti tuntuu vähän kuin ei olisi ehtinyt mukaan koko juttuun tavallaan. Nyt olen jo kohta rv 30 ja silti ihan jalat maassa mennään ja synnytys senkun lähestyy! Välillä tuntuu etten edes tajua oikeasti että hei, meille tulee kohta vauva!

luulisin, että kuten itsekin mainitsit niin asia voi olla vielä hieman abstrakti käsiteltäväksi. Mutta kyllä ajan myötä tunteet muuttuvat ja paljonkin! Varaudu vain tunnevyöryihin =)
Luulenpa vain, että tosiaan kun ensimmäisen kerran pikkuisen sydänäänet kuuluu ja ensimmäinen ultra on jne, niin asia muuttuu paljon todellisemmaksi ja on helpompi käsitellä.

Samaa täällä, nyt viikkoja 10 2 ja ens maanantaina nt-ultra. Eipä oo ihmeempiä tunteita, toki oon ollu onnellinen ja mies myös. Lähinnä on muut tulossa olevat muutokset työelämässä mietityttänyt. Eipä meidän kaikkien odottavien tarvitse mennä sekaisin onnesta ja äitiydestä, kerkeehän sitä sitten kun se muksu on syntynytkin.. En ole ihan hirveän lapsirakas ollut, eikä tämä ole elämän ykköstavoite mutta erittäin toivottu asia. Ihan normi fiiliksillä mennään. Ollaan saman ikäisiä, ja meilläkin tärppäsi ekasta kierrosta kahdella yrityksellä, eli kaippa tääkin on normaalia, vaikka noita lapsetomia ja hoitoihin turvautuneitakin on paljon.
Eiköhän me saada olla rauhalisesti onnellisia sit sen lapsenkin kanssa :)
Onnea kaikille kanssaodottajille!

Meillä raskaaksi tuloa oli odoteltu reilu vuosi. Tein testin ja menin ulos tupakalle odottelemaan sen valmistumista, varmana siis negasta, siksi rööki. Kun tulin sisään mies käänteli testiä ja totesi että tässähän on kaksi viivaa. Niitä sitten pällisteltiin ja halattiin, sydän jätti pari löyntiä välistä ja oli loppu päivän epätodellinen olo. Ei kuitenkaan tullut mitään odottamiani suuria tunteita ja riemukohtauksia, niitä tässä edelleen odotellaan nyt rv 25 :D Olemme onnellisia, mutta vauvan odotus tuntuu niin pitkältä, ettei tässä jaksa koko ajan riemuitakkaan.