Minulla olisi ammatillisesti mahdollisuus saavuttaa nyt jotain sellaista, josta olen unelmoinut koko elämäni.
Mutta. En ole uskaltanut kertoa suunnitelmistani kenellekään muulle, koska pelkään, että tunteeni näkyy läpi. Pelkään, että pala nousee kurkkuun niin että se kuuluu äänestä, että toinen voi lukea kasvoilta. Pelkään, että toinen näkee, kuinka iso asia tämä on minulle, ja kuinka ylpeä ja tyytyväinen sisimmässäni siitä olen. Tämä hävettäisi minua ihan älyttömästi.
Ja tämä asia on sellainen, että ihan varmasti nousisi puheeksi kun näen tuttuja (tottakai, kuulumiset vaihdetaan joka tapauksessa). Tunnen siis, että leimautuisin loppuelämäkseni.
Oon aina tuntenut, että nöyrä pitää olla. Ei saa olla ylpeä, jottei toiset ala kadehtia. Ja jottei tämän takia tule lopulta hylätyksi. Täytyy pitää huoli, että toisella on kaikki hyvin, ehkä paremmin, kuin itsellä. Kun soitin nuorempana kitaraa, tunsin aina esiintymisen jälkeen syyllisyyttä, kun tiesin kuulostaneeni hyvältä. Olen alistunut kiusatuksi, ja puhetyylissäni aina naureskellut itselleni, itsekehu on ollut pahimpia tekoja mitä voisin tehdä...
Miten saisin itseni tajuamaan, että minullakin on oikeus saavuttaa jotain, niin kuin kaikilla muillakin?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hahaha. Olet hassu. Tottakai saa näyttää ylpeyttä, toki se ei ole hyvä jos sitä näyttää niin, että toisia väheksyy. Itselläni on myös vaikeuksia joskus näyttää, että hyvin menee. Toisaalta taas huomaan oman naurettavuuteni, kun yritän peitellä jotain mikä itselleni on upea saavutus ja saa minut ylpeäksi itsestäni. Se saattaa saada minut näyttämään siltä, kuin todella ajattelisin, että olen muita paljon parempi. Siis asioiden peittely. Sama saavutus ei välttämättä toisesta olekaan yhtä mahtava kuin itsestäni. Monesti myös ihailen ihmisiä, jotka uskaltavat olla terveellä tavalla ylpeitä itsestään. Samaan pyrin nykyään itsekin. On myös mielenkiintoista kuulla, kun muilla menee hyvin. Siitä saan voimaa itsekin yrittää paremmin.
Voit siis avoimuudellasi olla myös muiden kannustaja, jos haluat asiaa ajatella epäitsekkäästi.
Nauti elämästä ja tee mitä haluat ajattelematta muita liikaa! Ei meillä ole näitä luultavasti kuin yksi.
Tee niinkuin itsestäsi tuntuu hyvältä ja oikealta.Älä välitä toisten sanomisista ja ajatuksista.Itsekin yritän auttaa toisia,että heillä olisi kaikki hyvin,mutta itsestäkin täytyy huolehtia.
Tajuat kaiken, kun ymmärrät ETTEI KUKAAN OLE TÄÄLLÄ PAREMPI KUIN KUKAAN MUU!!!!