Kaupunginjohtaja hierotti itseään naisilla ilmaiseksi
Tiistai 24.11.2009 klo 03.17
Kouvolan kaupunginjohtajan mukaan hänellä oli piikki auki.
ISKU Poliisit ja rajavartijat ratsasivat China Centerin ja Leishin hyvinvointikeskuksen pari viikkoa sitten.
ISKU Poliisit ja rajavartijat ratsasivat China Centerin ja Leishin hyvinvointikeskuksen pari viikkoa sitten. (HARRI EKHOLM)
Palvelualojen ammattiliiton PAM-lehdessä vihjataan Kouvolan nykyisen elinkeinotoimen kaupunginjohtajan Aimo Ahdin läheisistä kytköksistä laittoman maahantulon järjestämisestä epäiltyihin kiinalaisiin.
Ahti on itse yksi epäillyistä hiljattain paljastuneeseen rikosvyyhtiin. Miestä epäillään avunannosta kiinalaisten laittomaan maahantuloon. Nyt PAM-lehti väittää, että Ahti olisi käynyt lukuisia kertoja hierottamassa itseään ilmaiseksi kiinalaisnaisilla, jotka työskentelivät rikosepäilyjen kohteena olevassa hyvinvointikeskuksessa.
"Hän suosi naishierojia"
- Alussa hän (Ahti) kävi hieronnassa melkein joka päivä, myöhemmin noin kerran viikossa, uutisessa siteerataan hyvinvointikeskuksen nimetöntä työntekijää.
Haastatellun mukaan Ahti suosi naishierojia. Johtaja oli hänen mukaansa antanut ohjeen, ettei Ahtia saanut laskuttaa palveluista.
Aimo Ahti on väitteistä järkyttynyt.
- Herrajestas! Käsittämätöntä, mitä kaikkea sitä voidaan väittää! hän huudahtaa.
Ahti myöntää käyneensä hyvinvointikeskuksessa hieronnassa. Hän kuitenkin kiistää halunneensa vain naishierojia.
- Minulle on aivan sama, onko hierojana nainen vai mies, hän vakuuttaa.
Vaikka Ahti ei toistaiseksi ole maksanut hierontakerroistaan, kyse ei hänen mukaansa ollut ilmaisten palvelujen käytöstä.
- Minulla oli siellä piikki auki. Olin sopinut johtajan kanssa, että hoidan laskun kerralla pois. En tiedä, onko joku sitten jotain käsittänyt väärin tulkkauksessa.
"Asia ei jää tähän"
Aimo Ahti on raivoissaan PAMin väitteistä. Hän kertoo, ettei lehdestä oltu häneen yhteydessä ennen julkaisua.
- Tämä menee jo kunnianloukkauksen puolelle. Asia ei jää tähän.
Hän sanoo harkitsevansa oikeustoimia lehteä vastaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009112410649007_uu.shtml

Vastaukset 6
Vanhimmat
On hyvä pitää huolta lihaskunnosta, koska kova työ jumittaa helposti paikat. Jos on vielä luottoa ettei tarvitse maksaa palvelusta etukäteen niin kuin yleisille naisille niin mikä sen mukavampaa.
Kyseinen ex-kaupunginjohtaja on puolukannaltaan aito kokoomuslainen, joka näin sivistymättömälle avauksen tekijälle saatettakoon tiedoksi.
Lehtikirjoittelusta päätellen tämä henkilö on todistanut itsensä myös heteroksi käyttämällä naishierojien palveluja toisin kuin vasemmistolaiset mieshierojiin ihastuneet lajikumppanit.
kepuhomo
hierotuttu elintään. hohhoohhhooh kyllä ne kaikkea keksii. kiitos kepu, sainpa TAAS makeat naurut.
voi keksiä jotain noin perverssia. siellä on hierottu anustapilla kepulaisen eturauhasta
SAK/demarimafialta PAM-laukaus.
Valitettavasti vain tuo tyhmä avaaja ei ottanut puolueesta selkoa, ennenkuin heiitti kokoomuspaskan kepun niskaan.
Tuohan ei ole "sheriffi" evp:lle (erotettu vakinaisesta palvelusta, niinkuin kapikin, vaikka kumpainenkin itki jatkoaikaa), mitenkään ainutlaatuista osoitusta tietämättömyydestään, onhan hän sentään persudemari.
Jälleen on yhteiskuntaterroristijärjestö SAK/demarimafian propakandaosasto ollut "työnsä ääressä", eli kepujahdissa.