Päätin kirjottaa tänne omasta tilanteestani.. Eli oon 21-vuotias nainen ja mulla on ollut keskivaikea masennus yli 5 vuotta. Oon koittanu kaikkee, mm. uusia harrastuksia, ihmissuhteita, muuttoa toiselle paikkakunnalle yms. ja mikään ei oikeesti auta... Välillä tulee sellasia kausia, että joku asia voi kiinnostaaki, mutta sitten tapahtuu taas jotain pahaa ja kaikki luhistuu...
Muutin kesällä toiselle paikkakunnalle, osittain koulun takia ja osittain siksi että halusin muutosta. Aloitin amk-opiskelut, tapasin uusia ihmisiä, aloin harrastaa aktiivisesti ratsastusta ja löysin jopa miehen elämääni. No, nyt moni varmaan ajattelee niin, että nythä sulla o elämä reilassa jne... Mut kun ei oo... Ensin huomasin, että opiskelemani ala ei kiinnosta oikeestaan juuri ollenkaa, tai joskus kiinnostaa ja toisinaan ei. Ja suurimmaksi osaksi ei.... Sitten ratsastaminen ei enää tuntunut kiinnostavan, keksin tekosyitä, miksen voi mennä tunneille ja välillä syyt oli ihan oikeita ja välillä ei... Jaksoin kuitenkin uskoa parempaan, sillä mies jonka kanssa olin yhdessä piristi minua ja "Potki" ajoittain eteenpäin sekä valo uskoa minuun. Teimme paljon asioita yhdessä, kävimme leffassa, teimme ruokaa ja varasimme jopa hemmotteluloman tallinnaan nyt joulukuuksi..
Juuri kun aloin taas uskoa itseeni, kaikki romahti.... Tämä mies masentui, tai oikeestaan en tiedä masentuiko hän, mutta luulen niin, koska häntä ei yhtäkkiä kiinnostanut enää mkn. Ensin epäilin että hänellä on toinen nainen, mutta ilmeisesti näin ei kuitenkaan ollut. Sitten epäilin että vika on minussa, minä en vaan enää kiinnosta häntä...Mutta asia ei ole niinkään, hän pitää minusta, tykkää minusta jne....mutta häntä ei kiinnosta enää tehdä yhtään mtn...Tunnistan tuon piirteen hyvin itsestäni, ja tiedän, millaista se on kun mikään ei huvita, mutta se tuntuu minusta entistä pahemmalta, koska olen itse samassa jamassa. Hän perui lomareissumme ja on minulle kyllä ystävällinen ja silleen, mutta nykyään hän ei enää ehdota yhteisiä iltamenoja tai mtn. Kun kysyn syytä, hän sanoo ettei häntä kiinnosta muu kuin nukkuminen.
Tämän jälkeen vaivuin itsekin syvempään masennukseen taas..Kävin lääkärissä eilen, mutta en pääse psykologille, koska kunnallamme ei ole semmoisia palveluja ja yksityiselle minulla ei ole varaa.. Kavereilleni en ole kertonut tilanteestani, koska en ole heidän kanssaan kuitenkaan niin hyvä ystävä, että uskoutuisin tälläisestä ja tuskinpa hekään ymmärtäisivät. Minua ei kiinnosta mkn, viikonloppuja inhoan, koska makaan sängys vaan tai korkeintaan nousen syömään ja telkkaria katsomaan. Joskus harvoin kun saan kipinän lähteä jonnekin, kukaan ei lähde mihinkää tai ketään ei huvita. Olen miettinyt useasti itsemurhaa ja sitä miten se olisi helpotus itselleni ja ehkä muillekin...Vielä en sitä ole kuitenkaan toteuttanut...uskon kuitenkin, että mikäli mikään ei muutu niin siihen päädyn joku päivä.. Tiedän, että muutos täytyisi lähteä minusta itsestäni, mutta minä en jaksa aloittaa sitä enkä oikeen tiedä miten tästä eteenpäin pitäisi edes tehdä tai ajatella.... Haluaisin auttaa miestäni, mutta en pysty siihen, koska oma elämäni ei ole kunnossa ja uskon hänen ajattelevan samoin. Mitä minun pitäisi tehdä? Odottaa parempaa vai lopettaa tämä tähän....
Muutin kesällä toiselle paikkakunnalle, osittain koulun takia ja osittain siksi että halusin muutosta. Aloitin amk-opiskelut, tapasin uusia ihmisiä, aloin harrastaa aktiivisesti ratsastusta ja löysin jopa miehen elämääni. No, nyt moni varmaan ajattelee niin, että nythä sulla o elämä reilassa jne... Mut kun ei oo... Ensin huomasin, että opiskelemani ala ei kiinnosta oikeestaan juuri ollenkaa, tai joskus kiinnostaa ja toisinaan ei. Ja suurimmaksi osaksi ei.... Sitten ratsastaminen ei enää tuntunut kiinnostavan, keksin tekosyitä, miksen voi mennä tunneille ja välillä syyt oli ihan oikeita ja välillä ei... Jaksoin kuitenkin uskoa parempaan, sillä mies jonka kanssa olin yhdessä piristi minua ja "Potki" ajoittain eteenpäin sekä valo uskoa minuun. Teimme paljon asioita yhdessä, kävimme leffassa, teimme ruokaa ja varasimme jopa hemmotteluloman tallinnaan nyt joulukuuksi..
Juuri kun aloin taas uskoa itseeni, kaikki romahti.... Tämä mies masentui, tai oikeestaan en tiedä masentuiko hän, mutta luulen niin, koska häntä ei yhtäkkiä kiinnostanut enää mkn. Ensin epäilin että hänellä on toinen nainen, mutta ilmeisesti näin ei kuitenkaan ollut. Sitten epäilin että vika on minussa, minä en vaan enää kiinnosta häntä...Mutta asia ei ole niinkään, hän pitää minusta, tykkää minusta jne....mutta häntä ei kiinnosta enää tehdä yhtään mtn...Tunnistan tuon piirteen hyvin itsestäni, ja tiedän, millaista se on kun mikään ei huvita, mutta se tuntuu minusta entistä pahemmalta, koska olen itse samassa jamassa. Hän perui lomareissumme ja on minulle kyllä ystävällinen ja silleen, mutta nykyään hän ei enää ehdota yhteisiä iltamenoja tai mtn. Kun kysyn syytä, hän sanoo ettei häntä kiinnosta muu kuin nukkuminen.
Tämän jälkeen vaivuin itsekin syvempään masennukseen taas..Kävin lääkärissä eilen, mutta en pääse psykologille, koska kunnallamme ei ole semmoisia palveluja ja yksityiselle minulla ei ole varaa.. Kavereilleni en ole kertonut tilanteestani, koska en ole heidän kanssaan kuitenkaan niin hyvä ystävä, että uskoutuisin tälläisestä ja tuskinpa hekään ymmärtäisivät. Minua ei kiinnosta mkn, viikonloppuja inhoan, koska makaan sängys vaan tai korkeintaan nousen syömään ja telkkaria katsomaan. Joskus harvoin kun saan kipinän lähteä jonnekin, kukaan ei lähde mihinkää tai ketään ei huvita. Olen miettinyt useasti itsemurhaa ja sitä miten se olisi helpotus itselleni ja ehkä muillekin...Vielä en sitä ole kuitenkaan toteuttanut...uskon kuitenkin, että mikäli mikään ei muutu niin siihen päädyn joku päivä.. Tiedän, että muutos täytyisi lähteä minusta itsestäni, mutta minä en jaksa aloittaa sitä enkä oikeen tiedä miten tästä eteenpäin pitäisi edes tehdä tai ajatella.... Haluaisin auttaa miestäni, mutta en pysty siihen, koska oma elämäni ei ole kunnossa ja uskon hänen ajattelevan samoin. Mitä minun pitäisi tehdä? Odottaa parempaa vai lopettaa tämä tähän....
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos olet vielä siellä koulussa, niin siellä saattaa olla kouluspykologi? Itse en kans saanut mitään aikaseksi avunhakemisen kanssa, mutta sitten lähestyin kouluspykologia sähköpostilla ja viikon päähän sain ajan (myös AMK). Minulla se aika on nyt torstaina ja todella toivon että siitä olisi apua.