Esa A on latentti homoseksualisti

Esa A:ta nyt muutaman viikon tarkkailtuani olen päätynyt seuraavaan diagnoosiin:

Esa A on latentti homoseksualisti jolla reaktionmuodostus.

Reaktionmuodostus näkyy siinä että Esa A on miesten parissa korostuneen epäsosiaalinen ja muodollinen. Huumori on sarkastista. Seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen miesten kesken on Esalle ylivoimaista. Joissakin tapauksissa Samin, Ason ja Tonin seksistinen leikinlasku aiheutti Esassa, tuomitsevan suhtautumisen lisäksi, suoranaista estoisuutta ja pakenemista paikalta.

Vastaavaa ongelmaa ei Esalla ole naisten suhteen. Naisten alatyyliset ilmaisut saavat Esan vain virnistelemään. Esalle ei myöskään tuottanut vaikeuksia selittää Cathylle suomalaisten suhteellisen vapaamielistä seksuaalikoodia.

Tämä kaikki viittaa Esan tiedostamattomaan tarpeeseen tukahduttaa pelkoa ja ahdistusta aiheuttava tunne miehiä kohtaan. Esa A tuntee itsensä varmaksi naisten kanssa koska ei tunne näiden uhkaavan minuuttaan eikä Esalla ole seksuaalisia tavoitteita naisten suhteen.

Summa summarum: Esa on vähintään bi-seksuaali. Mahdollisesti jo joitakin seksikokemuksia miesten kanssa joista vaikenee visusti.
16276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

LOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOL.

Tämä keskustelunaloitus oli se, mitä muiden samantyyppisten ketjujen perään olisikin voinut odottaa.

Haluaisin sinulta analyysin, miten normaalin heteromiehen miehen pitäisi käyttäytyä. Jo ajattelemalla vastaustasi saan naurut. Kiitos, ei tarvitsekaan kirjoittaa.

Äänestä

Kaikki talon miehet ovat olleet normaalisti kiinnostuneita Kätlinistä,mutta jollain tapaa Esa tuntee häntä kohtaan ennemmin naisellista kateutta kaikesta siitä, mitä Kätlin edustaa. Kätlin on Esalle kielletty hedelmä,josta seuraa ankara rangaistus,ja siksi negatiiviset tunteet.

Äänestä

Senpä takia ei uskalla ottaa viinaa ettei halut tulisi esille!

Äänestä

Ehkäpä tuossa onkin syy Esan alkoholivastaisuuteen, ja täysraittiuteen. Pelko siteiden aukeamisesta olisi sietämätöntä, humalassahan paljastuu ihmisen todellisuus. Muut asukkaat olivat rohkeampia, ja aidompia.

Äänestä
  • ja tyhmempiä ja tyhjännaurajia ja juopompia, kyllä

    Äänestä

  • täys raittisus kirjoitti:

    ja tyhmempiä ja tyhjännaurajia ja juopompia, kyllä

    Minäkään en käytä alkoholia. Kyllä minun todellisuuteni paljastuu ilman sitäkin, vaikka olenkin vähän ujo. Pitäisiköhän minun terapeuttisista syistä vetää kännit että tietäisin millainen olen. Yhdessä vaiheessa olen vetänyt ja sama ihminen olin, vähän puheliaampi. Pidän olosta enemmän selvinpäin enkä myöskään käy kovin paljon baarissa, kun en nauti siitä menosta. Joskus otan yhden lasin, eli en ole periaateabsolutisti, mutta viimeksi olen sen yhden lasin ottanut ... hmm... Ei sitä kuule jaksa loputtomiin katsoa sitä toisten kännäystä, koska jää melko ulkopuoliseksi. Muistan vielä silloin kun olin 18 ja kävin baarissa jonkun verran niin ollessani selvinpäin ihmisillä tuli joku tarve tuputtaa että ota nyt tästä, mikset juo. Mielestäni itse voisin esittää saman vastakysymyksen vaan vähän toisenlaisen - miksi juot? Juominen ei ole sen hauskempaa kuin selvinpäin olo mielestäni.

    Äänestä

  • juupajuu- kirjoitti:

    Ehkä Esan tapauksessa on kyse että alkoholi ei sovi hänelle, pari huikaa saattaa muuttaa persoonaa täysin, ehkä Esa pelkää sitä. Yleensä tämä peikko piilee sulkeutuneissa yksilöissä, olisi hyvin mahdollista, että Esa patin tölkillisen jälkeen alkais hajoittaa taloa.

    Äänestä

  • on monia kirjoitti:

    Ettekste tajuu, että kaikki ei vaan HALUA juoda...?? Ei siinä nyt mitään pelätä tarvi..

    Äänestä

  • mites niin... kirjoitti:

    Ettekste tajuu, että kaikki ei vaan HALUA juoda...?? Ei siinä nyt mitään pelätä tarvi..

    Olisi ottaa muutama paukku ihan seuranvuoksi, kyllä Esalla nyt jokin mättää ?

    Äänestä

  • hyvä tapa kirjoitti:

    Olisi ottaa muutama paukku ihan seuranvuoksi, kyllä Esalla nyt jokin mättää ?

    Minun mielestäni jos ei ole terveydellistä syytä ,voi ottaa seuraksi vähä alkoholia.

    Oudolta se tuntuu jos terve nuori mies ,ei voi edes kohottaa maljaa perhejuhlissa esim.
    häät.

    Itse olen absolutisti terveydellisistä syistä ,ja voin sanoa, että oudoksi linnuksi olen
    monesti itseni tuntenut.

    Äänestä

  • >humalassahan paljastuu ihmisen todellisuus

    Kerro lisää viisauksia. V**tu mikä idiootti olet. Sen kun vedät viinaa ja koet oman todellisuutesi puuduttamalla selkäytimesi. Prkl näitä idiootteja täällä!

    Äänestä

  • kohteliasta kirjoitti:

    Minun mielestäni jos ei ole terveydellistä syytä ,voi ottaa seuraksi vähä alkoholia.

    Oudolta se tuntuu jos terve nuori mies ,ei voi edes kohottaa maljaa perhejuhlissa esim.
    häät.

    Itse olen absolutisti terveydellisistä syistä ,ja voin sanoa, että oudoksi linnuksi olen
    monesti itseni tuntenut.

    En ole outolintu vaikka en käytä alkon tuotteita. Nykyaikana tuntuu kaikista olevan suurta muotia pilata aivot viinalla. Onneksi minullakin on järki päässä ja en käytä alkoholia.

    Äänestä

  • Grrrrr. kirjoitti:

    >humalassahan paljastuu ihmisen todellisuus

    Kerro lisää viisauksia. V**tu mikä idiootti olet. Sen kun vedät viinaa ja koet oman todellisuutesi puuduttamalla selkäytimesi. Prkl näitä idiootteja täällä!

    Tosi fiksuja, rauhallisia tyyppejä, mutta muutaman paukun saatuaan alkaa, ensin vittuilu, ja jos uskaltavat, alkavat useasti ,haastamaan riitaa, lopputulos on mustasilmä tai vastaava. Nämä kaverit sit,ovat niitä kunnijoitettuja raittiita yksilöitä. Terve ihminen voi ottaa muutaman paukun aiheuttamatta vaaraa itselleen, tai toisille.

    Äänestä

Isäs oli homo kun sua teki:)

Äänestä
  • muille,kun ne uskaltaa elää täysillä.

    Äänestä

  • jarrulukko kirjoitti:

    muille,kun ne uskaltaa elää täysillä.

    todellisen minänsä vasta ohjelman loputtua. Jäämme odotteleman.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

diagnoosi kirjoitti:

Esa A:ta nyt muutaman viikon tarkkailtuani olen päätynyt seuraavaan diagnoosiin:

Esa A on latentti homoseksualisti jolla reaktionmuodostus.

Reaktionmuodostus näkyy siinä että Esa A on miesten parissa korostuneen epäsosiaalinen ja muodollinen. Huumori on sarkastista. Seksistä ja seksuaalisuudesta puhuminen miesten kesken on Esalle ylivoimaista. Joissakin tapauksissa Samin, Ason ja Tonin seksistinen leikinlasku aiheutti Esassa, tuomitsevan suhtautumisen lisäksi, suoranaista estoisuutta ja pakenemista paikalta.

Vastaavaa ongelmaa ei Esalla ole naisten suhteen. Naisten alatyyliset ilmaisut saavat Esan vain virnistelemään. Esalle ei myöskään tuottanut vaikeuksia selittää Cathylle suomalaisten suhteellisen vapaamielistä seksuaalikoodia.

Tämä kaikki viittaa Esan tiedostamattomaan tarpeeseen tukahduttaa pelkoa ja ahdistusta aiheuttava tunne miehiä kohtaan. Esa A tuntee itsensä varmaksi naisten kanssa koska ei tunne näiden uhkaavan minuuttaan eikä Esalla ole seksuaalisia tavoitteita naisten suhteen.

Summa summarum: Esa on vähintään bi-seksuaali. Mahdollisesti jo joitakin seksikokemuksia miesten kanssa joista vaikenee visusti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu