Tutkintapyyntö Mielenterveyden keskusliitosta

HELSINGIN POLIISILAITOKSELLE

Liitetiedostona Mielenterveyden keskusliitto ry:tä ja sen puheenjohtaja Pekka Sauria koskeva tutkintapyyntö yhdistyslain (26.5.1989/503) 43 §:n (Lakkauttaminen ja varoitus) 1) -kohdan tarkoittamasta jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja toimimisesta sekä 2) -kohdan tarkoittamasta vastoin sen säännöissä määrättyä tarkoitusta toimimisesta. Myös rikoslain 24 luvun 9 §:n soveltaminen kunnianloukkauksesta tullee kysymykseen.

Selvyyden vuoksi kiinnitän poliisin huomiota tässä asiassa siihen, että esitutkintalain (30.4.1987/449) 2 §:n mukaan poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

Viitaten apulaisoikeuskanslerin 13.6.2007 antamaan ratkaisuun 478/1/07 totean, ettei tässä asiassa tarvita edes normaalia harkintaa käyttävän henkilön ilmoitusta. Kun Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys Kakspy ry on neljän palkatun henkilön voimin laatinut asiasta 28.11.2006 liitetiedostona olevan muistion, ja Kakspyn kuntoutumisjohtaja Markku Kärmeniemi on sen johdosta heti keskiviikkona 29.11.2006 lähettänyt liitetiedostobna olevan sähköpostiviestin, jossa kiittää minua "antoisasta aamupalaverista", niin on vähintäänkin perusteltu syy epäillä Mielenterveyden keskusliiton aluejohtaja Henri Rinkisen sunnuntaina 3.12.2006 lähettämän sähköpostiviestin sisältöä, jossa hän kirjoittaa "Jukka Sinivaara ei ole missään organisaatiossa sellaisessa asemassa, että hänellä olisi valtuuksia neuvotella yleensä yhtään mistään".

Perustuslain 118 § 3 momentin nojalla olen ainakin sellaisessa asemassa, että minulla on tietyin edellytyksin oikeus vaatia virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.


Kotkassa 24. marraskuuta 2009

Jukka Sinivaara
rakennusinsinööri AMK
Kallionsivu 1 D 32, 48310 Kotka
puh. 0040 850 8674


----- Forwarded message from [email protected] ----
From: [email protected]
Date: Wed Nov 29 10:48:46 EET 2006
To: Jukka Sinivaara
Subject: Toimintasuunnitelma

HEI !

Kiitokset antoisasta aamupalaverista. Tässä tämä lupaamani tosu. Anteeksi, että sen lähettäminen viivästyi.

hyvät loppuviikot.

Markku
--
Markku Kärmeniemi
kuntoutumisjohtaja
Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry
Ahmankatu 1
48600 KARHULA
puh. 050 521 04 53
sähköposti: [email protected]
Kakspy:n kotisivut: www.kakspy.com
22028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

----- End forwarded message -----

3.12.2006 13:12
Re: Vast:Re: Vastaus Timo Hokkasen viestiin 30.11.2006
Keneltä: henri rinkinen
Kenelle: Jukka Sinivaara , [email protected],

Jukka Sinivaara ei ole missään organisaatiossa sellaisessa asemassa, että hänellä olisi valtuuksia neuvotella yleensä yhtään mistään.
Terveisin,

Henri Rinkinen
aluejohtaja
Mielenterveyden keskusliitto ry.
Ratakatu 9
00120 Helsinki
gsm: 0500 - 844 576
s-posti: [email protected]


----Alkuperäinen viesti----
Lähettäjä: [email protected]
Päivämäärä: 11.11.2009 17:17
Vastaanottaja:
Kopio: , , , , , , , , , , , , , , ,
, , , ,
Aihe: Tutkintapyyntö Helsingin poliisilaitokselle, STM Kari Välimäki

HELSINGIN POLIISILAITOKSELLE

Liitetiedostona sosiaali- ja terveysminsiteriön kansliapäällikkö Kari Välimäkeä ja osastopäällikkö Jaana Koskea sekä dosentti Teija Honkosta koskeva tutkintapyyntö epäilemästäni rikoslain 40 luvun 9 §:n tarkoittamasta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vaadin asiassa rangaistusta!

Asiassa on kysymys valationhallinnon viranomaisten velvollisuudesta hallintolain (6.6.2003/434) 7 §:n (Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus) asian käsittelyn järjestämisvelvollisuudesta siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.

Asia on siten tärkeä, että Kotkan kaupunginvaltuutetut Juho Eerola ja Freddy van Wonterghem ovat asiassa asianosaisina ja nyt tässä asiassa todistajina!

- http://www.kotka.fi/alltypes.asp?d_type=5&menu_id=1287&menupath=94,372,1287#1287
- http://fi.wikipedia.org/wiki/Juho_Eerola
- http://wonterghem.blogit.uusisuomi.fi/2009/11

NÄIN OLLEN ASIAA ON SYYTÄ SELVITTÄÄ JA ANTAA AINAKIN PÄÄTÖS TUTKIMATTAJÄTTÄMISESTÄ!


Kotkassa 10. marraskuuta 2009

Jukka Sinivaara
rakennusinsinööri AMK
Kallionsivu 1 D 32, 48310 Kotka
puh. 0040 850 8674

Äänestä
  • niin pelle koko ukko, etkö tajua? No pitäähän kotkassakin oma kylähullu olla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paras_Fiilari kirjoitti:

HELSINGIN POLIISILAITOKSELLE

Liitetiedostona Mielenterveyden keskusliitto ry:tä ja sen puheenjohtaja Pekka Sauria koskeva tutkintapyyntö yhdistyslain (26.5.1989/503) 43 §:n (Lakkauttaminen ja varoitus) 1) -kohdan tarkoittamasta jos yhdistys toimii olennaisesti vastoin lakia tai hyviä tapoja toimimisesta sekä 2) -kohdan tarkoittamasta vastoin sen säännöissä määrättyä tarkoitusta toimimisesta. Myös rikoslain 24 luvun 9 §:n soveltaminen kunnianloukkauksesta tullee kysymykseen.

Selvyyden vuoksi kiinnitän poliisin huomiota tässä asiassa siihen, että esitutkintalain (30.4.1987/449) 2 §:n mukaan poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta, kun sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

Viitaten apulaisoikeuskanslerin 13.6.2007 antamaan ratkaisuun 478/1/07 totean, ettei tässä asiassa tarvita edes normaalia harkintaa käyttävän henkilön ilmoitusta. Kun Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys Kakspy ry on neljän palkatun henkilön voimin laatinut asiasta 28.11.2006 liitetiedostona olevan muistion, ja Kakspyn kuntoutumisjohtaja Markku Kärmeniemi on sen johdosta heti keskiviikkona 29.11.2006 lähettänyt liitetiedostobna olevan sähköpostiviestin, jossa kiittää minua "antoisasta aamupalaverista", niin on vähintäänkin perusteltu syy epäillä Mielenterveyden keskusliiton aluejohtaja Henri Rinkisen sunnuntaina 3.12.2006 lähettämän sähköpostiviestin sisältöä, jossa hän kirjoittaa "Jukka Sinivaara ei ole missään organisaatiossa sellaisessa asemassa, että hänellä olisi valtuuksia neuvotella yleensä yhtään mistään".

Perustuslain 118 § 3 momentin nojalla olen ainakin sellaisessa asemassa, että minulla on tietyin edellytyksin oikeus vaatia virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään.


Kotkassa 24. marraskuuta 2009

Jukka Sinivaara
rakennusinsinööri AMK
Kallionsivu 1 D 32, 48310 Kotka
puh. 0040 850 8674


----- Forwarded message from [email protected] ----
From: [email protected]
Date: Wed Nov 29 10:48:46 EET 2006
To: Jukka Sinivaara
Subject: Toimintasuunnitelma

HEI !

Kiitokset antoisasta aamupalaverista. Tässä tämä lupaamani tosu. Anteeksi, että sen lähettäminen viivästyi.

hyvät loppuviikot.

Markku
--
Markku Kärmeniemi
kuntoutumisjohtaja
Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry
Ahmankatu 1
48600 KARHULA
puh. 050 521 04 53
sähköposti: [email protected]
Kakspy:n kotisivut: www.kakspy.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu