Miksi kukaan ei auta minua!
Olen käynyt srk:ssa, työttömien terapiassa, psykiatrilla jne. mutta kukaan ei näytä osaavan auttaa.
Siksi päätin nyt kirjoittaa tänne, josko tätä kautta saisin tarvitsemani avun. Jos löytyisi vaikka ystäväksi toinen samanlaisista asioista kärsivä ihminen. Tämä ongelmani on todella kiusallinen, sillä jo vuoden ajan se on hallinnut elämääni niin, että en uskalla enkä pysty tarttumaan elämään kiinni, esim. aloittamalla opiskelua tai menemään töihin (jos vaikka sattuisi töitä saamaan joskus). Se siis hallitsee koko elämääni ja pian tuhoaa minut kokonaan.
14.6.08 muutimme tänne maaseudulle tähän uuteen omakotitaloon asumaan. Yli vuoden olen siis jo kuljettanut tätä asiaa mukanani. Se on koko ajan taustalla alitajunnassa ja kuluttaa siten voimavarojani ja se vie energiani.
Olen herkkä äänille; olen ollut sitä aina, mutta vasta nyt vuosi sitten siitä alkoi tulla todellinen painajainen, peikko, elämääni. Minulle aiheuttaa pahan olon ja ahdistun, jos esim. lähimmän naapurin (noin 200 metrin päässä) lapset meluavat ja kuuluu ääniä tai sitten jos heidän iso pelottava dobermanni-rottweiler -tyyppinen koira haukkuu tavallista koiraa kovemmalla volyymilla niin että tuntuu kuin koira haukkuisi omassa pihassa; jos satun silloin ulkona olemaan. Tämä ongelmani on paisunut vuoden aikana, kun kukaan ei ole auttanut minua. Nykyään pahan olon ja ahdistuksen voi laukaista jokin muukin tekijä täällä asuinympäristössä, esim. moottorisahan ääni.
Asumme korkean mäen päällä ja alhaalla on järvi. En siedä nähdä järvellä esim. kalastajaveneitä, hiihtäjiä jne. Alan heti pelätä, jos sieltä alkaa kuulua ääniä, milloin näen järvellä ihmisiä.
Minulla on paljon mielenkiintoisia harrastuksia eli koen elämäni mielekkääksi, vaikka olenkin työttömänä. Olen hyvin energinen ja elämää rakastava 49-v. lapseton nainen. En ole masentunut, ainakaan vielä, mutta pelkään ja olen huolestunut itsestäni. Jos tämä tilanne jatkuu tällaisena, etten pääse muuttamaan pois tästä asuinympäristöstä pian, pelkään, että lopulta masennun ja sairastun psyykkisesti. Pelkään myös, että tästä johtuen sairastun vielä fyysisestikin.
Mieluummin olen kotona sisällä kuin menen ulos. Tällä tavoin tavallaan suojelen itseäni niiltä ulkona kuuluvilta häiritseviltä ääniltä.
Joka kerta, kun avaan ulko-ovea, taustalla alitajunnassani on se ajatus, kuuluukohan sieltä ulkoa taas jotakin häiritseviä ääniä. Tämä asia kulkee siis tavallaan koko ajan mukanani, vaikken sitä joka sekunti tietoisesti ajattelekaan. Tällainen vie voimat minulta kokonaan. Kävelylenkille lähtökin on aina tätä: huokaisen helpotuksesta, kun olen kävellyt noin puoli km kotoani valtatiellä. Vasta siellä tunnen voivani hengittää täysin vapaasti.
En jaksa tätä enää. Mieheni osittain ymmärtää minua ja osittain taas ei. Tarvitsisin rinnalleni ihmisen, joka on lämminhenkinen ja mukava, elämää ymmärtävä ja joka osaa myös tukea ja lohduttaa minua. Mieheltäni en saa tätä tukea enkä lohdutusta. Muutoin hän on kiltti ihminen.
Olen hyvin herkkä ihminen. Luonteeltani olen rauhallinen ja syvällinen pohdiskelija. Elämäni aikana olen ollut paljon yksin. Tavallaan olen tietyllä tavalla oman polkuni kulkija. Nuorempana olen ollut hyvin arka, sulkeutunut, pelokas ja ujo ja tietenkin myös yksinäinenkin. Vasta nyt parin viimeksi kuluneen vuoden aikana olen avautunut; olen tullut aivan kuin toiseksi ihmiseksi. Se tuntuu niin pahalta, kun muutoin elämäni olisi nyt hyvin, koska olen tullut reippaaksi, avoimeksi ja rempsakaksi ihmiseksi eli en enää pelkää mitään (ihmisiä jne.) enkä ole ujo ja sulkeutunut. Olen kaiketikin elämänkokemusten ja iän myötä saanut kokea tämän suuren vapautumisen ihmeen. Vain tämä ääniherkkyys rajoittaa elämääni todella pahasti.
Muualla äänet eivät minua häiritse; ainoastaan täällä kotiympäristössä. Ne on tietyntyyppiset äänet ja asiat, mitkä koen häiritsevinä. Liikenteen melu ei esim. haittaa minua ollenkaan. Voisin vaikka asua suurkaupungin keskustassa, jos muutoin olisi rauhallinen asunto.
Viihdyn hyvin itseni ikäisten sekä itseäni vanhempien ihmisten seurassa. Lapsiperheisiin ei ole mitään halua tutustua. Olen myös hyvin eläinrakas ihminen.
Elämäni kärsii hirveästi. Haluaisin viimeinkin löytää paikan, missä minulla on hyvä olla ja elää, missä voin kokea sisäistä rauhaa. Paikan, jota voisin sanoa kodikseni.
Pelkään ja ahdistun, jos asuinympäristössä vielä tapahtuu jotakin muutoksia eli siis esim. naapuri vaihtuu tms.
Lyhyesti yhteenvetona: Ensiksi tarvitsisin avun tähän ääniherkkyysasiaani. Voiko tälle ylipäänsä tehdä mitään vai onko tämän kanssa vaan elettävä ja oltava vaikka korvatulpat korvissa täällä kotonakin. Mikä olisi oikeanlainen terapia tms. tähän?
Olen käynyt srk:ssa, työttömien terapiassa, psykiatrilla jne. mutta kukaan ei näytä osaavan auttaa.
Siksi päätin nyt kirjoittaa tänne, josko tätä kautta saisin tarvitsemani avun. Jos löytyisi vaikka ystäväksi toinen samanlaisista asioista kärsivä ihminen. Tämä ongelmani on todella kiusallinen, sillä jo vuoden ajan se on hallinnut elämääni niin, että en uskalla enkä pysty tarttumaan elämään kiinni, esim. aloittamalla opiskelua tai menemään töihin (jos vaikka sattuisi töitä saamaan joskus). Se siis hallitsee koko elämääni ja pian tuhoaa minut kokonaan.
14.6.08 muutimme tänne maaseudulle tähän uuteen omakotitaloon asumaan. Yli vuoden olen siis jo kuljettanut tätä asiaa mukanani. Se on koko ajan taustalla alitajunnassa ja kuluttaa siten voimavarojani ja se vie energiani.
Olen herkkä äänille; olen ollut sitä aina, mutta vasta nyt vuosi sitten siitä alkoi tulla todellinen painajainen, peikko, elämääni. Minulle aiheuttaa pahan olon ja ahdistun, jos esim. lähimmän naapurin (noin 200 metrin päässä) lapset meluavat ja kuuluu ääniä tai sitten jos heidän iso pelottava dobermanni-rottweiler -tyyppinen koira haukkuu tavallista koiraa kovemmalla volyymilla niin että tuntuu kuin koira haukkuisi omassa pihassa; jos satun silloin ulkona olemaan. Tämä ongelmani on paisunut vuoden aikana, kun kukaan ei ole auttanut minua. Nykyään pahan olon ja ahdistuksen voi laukaista jokin muukin tekijä täällä asuinympäristössä, esim. moottorisahan ääni.
Asumme korkean mäen päällä ja alhaalla on järvi. En siedä nähdä järvellä esim. kalastajaveneitä, hiihtäjiä jne. Alan heti pelätä, jos sieltä alkaa kuulua ääniä, milloin näen järvellä ihmisiä.
Minulla on paljon mielenkiintoisia harrastuksia eli koen elämäni mielekkääksi, vaikka olenkin työttömänä. Olen hyvin energinen ja elämää rakastava 49-v. lapseton nainen. En ole masentunut, ainakaan vielä, mutta pelkään ja olen huolestunut itsestäni. Jos tämä tilanne jatkuu tällaisena, etten pääse muuttamaan pois tästä asuinympäristöstä pian, pelkään, että lopulta masennun ja sairastun psyykkisesti. Pelkään myös, että tästä johtuen sairastun vielä fyysisestikin.
Mieluummin olen kotona sisällä kuin menen ulos. Tällä tavoin tavallaan suojelen itseäni niiltä ulkona kuuluvilta häiritseviltä ääniltä.
Joka kerta, kun avaan ulko-ovea, taustalla alitajunnassani on se ajatus, kuuluukohan sieltä ulkoa taas jotakin häiritseviä ääniä. Tämä asia kulkee siis tavallaan koko ajan mukanani, vaikken sitä joka sekunti tietoisesti ajattelekaan. Tällainen vie voimat minulta kokonaan. Kävelylenkille lähtökin on aina tätä: huokaisen helpotuksesta, kun olen kävellyt noin puoli km kotoani valtatiellä. Vasta siellä tunnen voivani hengittää täysin vapaasti.
En jaksa tätä enää. Mieheni osittain ymmärtää minua ja osittain taas ei. Tarvitsisin rinnalleni ihmisen, joka on lämminhenkinen ja mukava, elämää ymmärtävä ja joka osaa myös tukea ja lohduttaa minua. Mieheltäni en saa tätä tukea enkä lohdutusta. Muutoin hän on kiltti ihminen.
Olen hyvin herkkä ihminen. Luonteeltani olen rauhallinen ja syvällinen pohdiskelija. Elämäni aikana olen ollut paljon yksin. Tavallaan olen tietyllä tavalla oman polkuni kulkija. Nuorempana olen ollut hyvin arka, sulkeutunut, pelokas ja ujo ja tietenkin myös yksinäinenkin. Vasta nyt parin viimeksi kuluneen vuoden aikana olen avautunut; olen tullut aivan kuin toiseksi ihmiseksi. Se tuntuu niin pahalta, kun muutoin elämäni olisi nyt hyvin, koska olen tullut reippaaksi, avoimeksi ja rempsakaksi ihmiseksi eli en enää pelkää mitään (ihmisiä jne.) enkä ole ujo ja sulkeutunut. Olen kaiketikin elämänkokemusten ja iän myötä saanut kokea tämän suuren vapautumisen ihmeen. Vain tämä ääniherkkyys rajoittaa elämääni todella pahasti.
Muualla äänet eivät minua häiritse; ainoastaan täällä kotiympäristössä. Ne on tietyntyyppiset äänet ja asiat, mitkä koen häiritsevinä. Liikenteen melu ei esim. haittaa minua ollenkaan. Voisin vaikka asua suurkaupungin keskustassa, jos muutoin olisi rauhallinen asunto.
Viihdyn hyvin itseni ikäisten sekä itseäni vanhempien ihmisten seurassa. Lapsiperheisiin ei ole mitään halua tutustua. Olen myös hyvin eläinrakas ihminen.
Elämäni kärsii hirveästi. Haluaisin viimeinkin löytää paikan, missä minulla on hyvä olla ja elää, missä voin kokea sisäistä rauhaa. Paikan, jota voisin sanoa kodikseni.
Pelkään ja ahdistun, jos asuinympäristössä vielä tapahtuu jotakin muutoksia eli siis esim. naapuri vaihtuu tms.
Lyhyesti yhteenvetona: Ensiksi tarvitsisin avun tähän ääniherkkyysasiaani. Voiko tälle ylipäänsä tehdä mitään vai onko tämän kanssa vaan elettävä ja oltava vaikka korvatulpat korvissa täällä kotonakin. Mikä olisi oikeanlainen terapia tms. tähän?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tilanteesi huomioonottaen kannattaa hakeutua lääkäriin, ja sitä kautta juttelemaan psykiatrille ongelmistasi. Jo senkin vuoksi, että nämä asiat häiritsevät jokapäiväistä elämääsi. Toisaalta on vaikea/lähes mahdotonta elää, kuulematta ja kuuntelematta erilaisia ääniä, koviakin.
En oikein ymmärrä, mistä tällainen "äänikammo" tiettyihin sellaisiin olisi peräisin? Ehkä sinulla on taustalla käsittelemättömiä asioita, murheita yms. jotka purkautuvat tällä tavoin?? Kannattaa kuitenkin hakea pikaisesti apua, käydä juttelemassa ongelmista, eikö siihen jotain helpotusta saa? Esim. keskusteluterapiaa, jotain lievittävää lääkettä (ahdistukseen)
Enkö juuri tekstissäni kertonut että olet hakenut apua monesta eri paikasta, mm. psykiatrilta jne. Ja asioita vaan jauhetaan joka paikassa eli mistään ei löydy mitään apua. Turhaan kirjoitin tällekin palstalle, sillä ei täältäkään mitään uutta vinkkiä löytynyt.
Lue Keijo Tahkokallion kirja Peruna kerrallaan ja yritä soveltaa omaan tilanteeseesi. Jos et löytänyt apua yhdeltä psykiatrilta, se tarkoittaa vain, että et löytänyt apua yhdeltä psykiatrilta. Vaihda asiantuntijaa, vaikka parikin kertaa. Kognitiivinen terapia voisi purra ongelmaasi.
Kiitos vastauksestasi. Kerrankin yksi asiallinen vastaus. Luin ko. kirjan ja se oli todella hyvä ja mielenkiintoinen kirja. Harrastan yleensäkin lukemista syvällisten kirjojen muodossa.
Lopultakin alan saada myös apua ahdinkooni. Kriisikeskuksen kautta pääsen aloittamaan tammikuussa Silmänliiketerapian. Jos muuta syytä ei löydy asialleni, siinä tapauksessa ko. terapian jälkeen voidaan todeta, että tarvitsen muutoksen eli toisenlaisen ympäristön asua ja elää.
Kiitos sinulle vielä kerran asiallisesta vastauksestasi ja hyvästä kirjavinkistä!
Jotenkin mutkan kautta samastuin tarinaasi. Tuntuu kuin ihmispelko tai muu tuntemattoman pelko olisi kuitenkin jäänyt kummittelemaan alitajuntaasi. Itselläni on nimittäin tuota samantapaista oireilua: nimenomaan omakotitalossa asuvana en tahdo kestää ihmisten aiheuttamia ääniä. Sisällä vielä jotenkin, mutta pihalla en lainkaan. Lasten kiljunta ja aikuisten huutelu on erityisen ahdistavaa. Kaupungissa asuessani liikenteen tai työmaan melu ei haitannut minua lainkaan. Ihmisten huutaminen tosin sielläkin.
Myös minä pidän erityisesti vanhemmista ihmisistä, vanhukset ovat helpoimpia lähestyä. Lapset taas saavat aikaan voimakkaan psyykkisen väsymyksen. Mitään pahaa en tietenkään lapsille tahdo, mutta tuntuu kuin kaikki energiani valuisi lattialle lasten läsnäollessa. Eläimiä puolestaan palvon niin, että välillä tekee kipeää. Tiedän, että olen lapsuuden kokemusten vuoksi pettynyt ihmisiin ja ihmisyyteen, mutta mielestäni oireiluni on silti erikoista ja monessa mielessä epäjohdonmukaista.
Hei! Oli todella mielenkiintoista saada vastauksesi ja huomata, että meillä on hyvin samantyyppisiä nuo "oireet". Olisin kiinnostunut vaihtamaan kanssasi enemmänkin ajatuksia. Siksi laitan tähän loppuun sähköpostiosoitteeni, johon voit halutessasi ottaa yhteyttä. Toisen ihmisen paras tukija ja auttaja on varmasti toinen samanlaisista ongelmista kärsivä henkilö. Silloin osaa toistakin auttaa parhaiten, kun itsellä on jostakin asiasta omakohtainen kokemus. Jään mielenkiinnolla odottamaan, josko haluaisit vaihtaa kanssani enemmänkin ajatuksia.
sähköpostiosoitteeni: [email protected]
Kiitos!
Vastaan vielä toistamiseen tähän sinun viestiisi, jos satut lukemaan tätä palstaa. Haluaisin tosiaankin vaihtaa kanssasi ajatuksia laajemmaltikin ko. aiheesta. Voisimme esim. käydä läpi, miten olemme pärjänneet elämässä ja jaksaneet mennä eteenpäin päivä kerrallaan tämän ongelmamme kanssa. Olisin todella iloinen, jos haluaisit keskustella yhteisestä ongelmastamme enemmän.
Jään toiveikkaana odottamaan mahdollista vastaustasi sähköpostiini. Osoite on:
[email protected]
Kiitos.
Kiitos kiitoksista, tuli hyvä mieli itsellekin. Luin vasta ketjua uudestaan. Toivottavasti silmänliiketerapia auttaa, jännä metodi jonka eräs psykiatri/psykologi sattumalta havaitsi toimivaksi, ensin itseensä.
Hei!
Vielä kerran haluan kiittää sinua viestistäsi. Olet hakenut apua ja kirjoitellut monille palstoille mutta olet todellakin ainut ihminen, jonka olen "löytänyt" ongelmani tiimoilta, ihminen, joka kärsii samantyyppisestä ahdistuksesta kuin minäkin. Siksi olisinkin kiinnostanut vaihtamaan kanssasi mielipiteitä laajemmaltikin asiasta, esim. miten ylipäänsä tuon asiamme kanssa selviämme päivästä toiseen jne.
Olisin erittäin halukas keskustelemaan kanssasi enemmänkin.
Ilmoita, jos olet kiinnostunut vaihtamaan ajatuksia kanssasi, niin annan sinulle uuden sähköpostiosoitteeni sitten. Entinen ei enää ole minulla käytössä, siis tuo [email protected]
Odotan vastaustasi. Kiitos!
Jos käytät kofeiinia, se saattaa aiheuttaa tuollaista yliherkkyyttä ja ahdistuneisuutta/pelokkuutta.
http://qmies.blogit.fi/