Niin, oliko rodun valinta teille itsestäänselvyys vai harkitsitteko monia vaihtoehtoja, joista sitten päädyitte juuri yhteen? Ja miksi valitsitte juuri kyseisen rodun? Mikä vaikutti eniten, mikä kyseissä rodussa vetosi teihin eniten?
Koiraihmiset, miten päädyitte oman koiranne rotuun?
kiinnostuksesta
9299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla on bouvierin ja englanninsetterin sekoitus. Se on jo yli 11-vuotias. En itse sitä hankkinut, vaan hankin sen porukoitteni, eli vanhempieni ja sisarieni, kanssa, kun asuin vielä vanhempieni tykönä. Yhdessä pähkäilimme rotuvalintaa. Kun muutin pois vanhempieni taloudesta, niin koira jäi minulle.
Kyllä sitä nyt sen verran vähän eri roduistakin ja koirista muuten tiedettiin silloin, että ei oikein tullut tarkemmin rotuvalinnalla päätä särjettyä. Vanhempani silloin sattuivat aamulehdestä bongaamaan tuollaisten rotujen sekoituspentueen ja tarkastelimme tietoja noista roduista netistä.
Mutta oikein sopiva rotuyhdistelmä sattui tulemaan hankituksi:-)
Ikä valitettavasti on selvästi alkanut jo laimentaa koirani elämää. Aika surullista se, pahaan on jo alettava varautumaan.
Samaa ikäluokkaa koirat. En tiedä miten sitä kuitenkaan pystyy varautumaan ns.pahimpaan, täytyy vaan ajatella että hyvän elämän saanut, legendaarisesti, ja jotenkin ettei vielä kuitenkaan ajatella taivasasiaa vaan elää täysillä koiruuksia. Kerran aiemmin, useampi vuosi sitten, koira meinasi kuolla kuolemanvakavaan tilaan ja el.lkri suositteli lopetuksen varaamista (väärä diagnoosi taustalla), silloin pyörryin itsekin, ajatus tuli shokkina. Toivon etten vajoa koomaan sitten kun... Koputan puuta.
Ei meksikaanokaan haluaisi että meitä olisi kaksi lähtijää, paremmin se koirataivaassa vikittelee taas niitä isompia narttukoiria kun en minä heti haahuile perässä.
vaihtoehtoa mietin silloin, kun koirakuume iski. Ne olivat saksanpaimenkoira ja suomenpystykorva. Saksari oli sitten "sopivasti" myynnissä, enkä ole pätkääkään katunut valintaani. Sellainen vanha legenda koiran valinnassa pitänee paikkansa, että ensin pitää miettiä, minkälainen oma luonne on ja koira pitää valita sen mukaan. Siis koiran ja omistajan pitäisi muistuttaa toisiaan, että tulevat toimeen.
Jo lapsena aivan alle 10 v ihastuin Collieen. Silloin tuli ekoja Lassie elokuvia ja ajattelin että otan Collien
kun olen aikuinen koska äiti ei suostunut ottamaan koiraa.
Sitten muutin omaan kotiin ( vuokralle ) johon ei saanut ottaa koiraa ja kun vihdoin sain oman kodin olin silloin 27 vuotias otin heti Collie nartun ja sen jälkeen 13 vuoden päästä Collie uroksen.
Täytyy sanoa että mulle Collie on ainut koira se on niin kaunis ja rauhallinen ja helppo koira.
Oma Bullterrierini on pitkän harkinnan tulos.. :D tulihan sitä paljon pähkäiltyä kun olin hommaamassa mutta jotenkin ystävieni kautta ihastuin rotuun ja rakastuin niiden luonteeseen ^^ harmi vain etten voi toista ottaa sillä se on minusta niin kamalan mustasukkainen ja äreä muita koiria kohtaan että en edes uskalla koettaa. Onhan se tympeää tottakai ettei voi käydä moikkaamassa muita koira puistossa tai muuta vastaavaa mutta silti rakastan koiraani ylikaiken :) se on minulle yhdenlainen nalle karhu ja semmoisenaan se saa myös pysyä. Päätökseeni vaikutti äärimmäisen paljon myös hieman jääräpäinen luonne minusta on mahtavaa että koira kun sitä opettaa tai jotain vastaavaa pistää parhaansa mukaan hanttiin se ei ole sitten sellaista tasaisen tappavaa.. :D olen myös tyytyväinen koirani suojelusvietiin sillä näissä meidän metsissä ei kyllä pirukaan uskalla yksin liikkua ja koirani on hyvin varauksellinen toisia ihmisiä kohtaan myöskin.. Näimpä me saamme elää rauhallista yhteis eloa toisiamme suojellen :D
Mietin aluksi eri vaihtoehtoja, mutta käytännön syyt rajasivat homman aluksi pienempiin koiriin (hyvinkin pieni solutila kämpässä alkujaan, rahall.tilanne ja julkisilla matkustelut kaupungista toiseen kotona käymään) ja niistä pienemmistä koiraroduista sitten aloin miettiä...
Yhtäkkiä se sitten iski, selailin koirakirjoja ja juttelin ihmisten kanssa ja huomasin pysähtyväni chihuahuan rotumääritelmän kohdalle kirjoissa ja netissä. Eniten vetosi niiden luonne/persoonallisuus ja vihonviimeinen tikki oli tämä kyseinen kuva http://webspace.webring.com/people/ja/annjantoychis/dogimages/chihuahuadog.jpeg . Jäin vain katsomaan kuvaa lumoutuneena ja huvittuneena, ajttelin että "jopa on pokkaa." Pieni ja söpö ulkonäkö ei ollut se pääpointti, vaan persoonallisuus siellä takana ja yksi kriteeri koiranhaussa mulla oli juuri särmässä persoonallisuudessa ja vielä sellaisessa, jossa olisi "vekkuliutta".
Tasainen, neutraali ja mukava luonne ei niin vetänyt vaan vekkulimpi luonnekuva. Ja koin myös hyvin kiintoisana mitä rodun histrorioista kerrottiin ja niiden olemisista atsteekkien meiningeissä mukana ja kenties myös joskus eläneen luolissa tai jopa kiipeilleen puissa (erikoiset kynnet).
Missään nimessä en kokenut chihuahuaa semmoisena hienostohauvana (eikä se sitä silloin 10 v ollut, nyt sitten siitä Valitettavasti tullut julkkisten ja teinipissisten myötä statusjuttua ja asustetta, muotinukkea) ja varmaan jos tämä nykyinen barbisuuntaus olisi ollut silloin vallalla, olisin saattanut miettiä uusiksi rodun valintaa jopa, sillä oikeasti ei aina sitäkään jaksa että sterotypisoidaan helposti johonkin chihu-ihmisenä ja saa olla sanomassa että "ei me olla sellaisia nyrppyjä, vaan vahvaa kamaa."
Rescuekoira-asioihin en ollut silloin perehtynyt eikä ajatus sellaisesta edes tullut mieleen. Nykyään sitten ja kenties myöhemmin asia voi tulla kyseeseen. Vaikka tämä meksikaano on ollut ja on legendaarinen, niin jatkossa päädyn isompaan koiraan, oli se sitten rescuekoira tai ns. normikoira. Chihun kanssa kaipaamaan on jäänyt liikunnallisena ihmisenä sitä, ettei yhteiset juoksut onnistu ja myös sitä, että vaikka on leikkisä koira, niin ei ole sellainen jonka kanssa peuhata pallojen kanssa tai jota viedä kesällä uimaan, ei leiki muilla kuin pehmonalleilla. :D
Ja turvallisuus otettava myös huomioon, etenkin kun pääkaupunkiseudulla asuu eikä ole amatsoonia, niin chihusta ei ole vakuuttavaksi bodyguardiksi ja välillä on vähän inhaa käydä viemässä vielä myöhään ilta/yölenkille koiraa. Eihän chihu nynny ole, että kyllä puolustaa tarpeen tullen, mutta kuka siinä sitten jähmettyy pelosta ja kuka naurusta ratkeaa niin... Että jatkossa isompi koira mielessä, ei ehkä ihan kaukkari mutta... :D
itse sain tälläisen rodun (karkeakarv. kettuterrieri eli foxy)kun olin 12v. omakseni silloin harkitsimme vahvasti myös shelttiä..mutta perheemme päätyi tomeraan kettikseen joka viehätti luonteeltaan ja näöltä enemmän. Halusimme pienen koiran edellisen isomman koiran tilalle (dalmis) joka oli kuollut kaksi vuotta aiemmin...kätevämpi kuljettaa autossa ja viedä sukulaistenkin luo vieraillessa. Dalmis oli hieno koira hyvin aikuinen mutta tämä oli paljon enemmän mukana touhussa ja hauska luonteeltaan ei niin tosikkomainen rotu.
Kun tämänkin aika tuli lähteä taivaan porteille tuli uusi valinta ja kun avopuolisokin piti edellisestä koirastamme päädyimme foxiin jälleen. Minua viehättää kettiksen monipuolisuus, tempperamentti ja tyylikkyys ....niin on sinne sydämmen sopukkaan muodostunut kettikselle aina paikka. Nykyinen koiruus on jo lähes 15v ja on aika kohta katsoa jälleen seuraaja..hm..toiveena olisi saada kettis jälleen ja sille kaveri myös...haluaisin toisenkin mielirodun mutta perhe ei ole perhe ainakaan ilman yhtä kettistä :)
Mie olen aloittanut koiraelämäni erilaisilla seropeilla ja siirtynyt nuorena aikuisena sakemanneihin. Lieneekö sattunut kohdalleni huono tuuri, mutta (molemmat ihan hyvistä ja asiallisista vanhemmista syntyneet) sakemanninarttuni olivat liian pehmeitä, liian arkoja ja liikkuminenkaan siinä määrin kuin itse pidin hauskana, ei ollut niistä yhtään kivaa. Pyörälenkeillä tassut kipeytyivät heti yms…
Vaihdoin käyttökoirarotuni dobermanniksi, ja siihen loppuivat nuo sakemannien kanssa kokemani ongelmat. Dobberiin käyttö- ja palveluskoirana olen ollut todella tyytyväinen. Siitä ei normaalikäytössä virta lopu eikä nahka jalkapohjista kulu:-)
Noh, sitten vuosikymmenien saatossa aloin ajatella koiraa enemmänkin kaverina kuin palvelijana. Palveluskoira on silleen huono kaveri, että se on aina nöyrä ja sanoo joka asiaan 'Joo kyllä, tämä tosi hyvä, sinä tosi hyvä, kaikki tosi hyvä, minä tahtoo olla hyvä myös joo'. ---Höh, enhän minä ihmisissäkään arvosta sellaista ominaisuutta, että kaikki heille esitetty hyväksytään ilman kritiikkiä: miten tuollaisen joojoo -tyypin kanssa voi edes syntyä keskustelua mistään, syvemmästä vuorovaikutuksesta nyt puhumattakaan? Liiallinen nöyryys ja tottelevaisuus ei siis ole sellainen ominaisuus, jota arvostan missään elävässä olennossa. Ollaksemme samalla aaltopituudella, me saman katon alla asuvat, minun läheis-ihmiseni ja -eläinteni pitää omata omia selkeitä mielipiteitä. Ja kaikilla osapuolilla pitää myös olla kanttia uskaltaa tuoda ne esille.
Tämän kaiken seurauksena päädyin nykyiseen lempirotuuni basenjiin. Sillä on luonnetta ja karismaa, se on terve ikivanha rotu, sillä on älyä olla tottelematta typeriä käskyjä, ja se jaksaa ja tahtoo liikkua enemmän kuin Tiinamuorin polkupyörän laakerit kestää.
Toki ottaisin mielelläni myös bullin (terkkuja eräälle edelliselle kirjoittajalle, onnelliselle bullin omistajalle!), jos se ei olisi ihan yhtä tarkka reviiristään kuin basenji. Afgaanin ottaisin myös (jos uskaltaisin luvata jaksavani huolehtia hänen ihanasta turkistaan), ja Meksikon / Perun karvattoman koiran, ellei tämä Napapiiri olisi sille vieläkin kestämättömämpi elinympäristö kuin vaikkapa tälle Afrikan lämpimästä kotoisin olevalle aluskarvattomalle basenjille. Amerikan Akita saa myös tulla meille asumaan, vaan taas kalahtaa nilkkaan reviiritietoisuus: kovin monet alkukantaiset eivät mahdu asumaan yhdessä edes kolmen hehtaarin tontille.
Ps: on meillä edelleen myös yksi dobermann: se varmistaa, että kukaan ei varasta basenjeja pihalta...
Niin, oliko rodun valinta teille itsestäänselvyys vai harkitsitteko monia vaihtoehtoja, joista sitten päädyitte juuri yhteen?
oikeastaan ei ollut paljon vaihtoehtoja, koska piti olla koira, joka ei allergisoi välttämättä.
Ja miksi valitsitte juuri kyseisen rodun?
koska se on nätti, ja helppo kasvattaa, ja tykkää olla huomiossa..:) myöskin saimme sen niin läheltä.
Mikä vaikutti eniten, mikä kyseissä rodussa vetosi teihin eniten?
kasvatus, ja koira on suht nätti, eka semmonen mun oma koira, jonka ite kasvatan, seuraavaksi haluaisin hieman haasteellisempaa..:) kyseessä on kääpiövillakoira:)