Minua on koko kielilainsäädäntömme ajan eniten kummeksuttanut tuo virkamiesten kielitaitolaki. Nykyinen kielilaki asettaa viranomaisvelvoitteen tarjota kansalliskieliset palvelut ja saamen kieltä koskeva erityislaki saamelaisalueilla lisäksi saamenkieliset palvelut. Kielilain valmistelutöiden yhteydessä (Hallituksen esitys 92/2002) nimenomaisesti korostettiin niitä mahdollisuuksia ja keinoja, joita voitaisiin käyttää esimerkiksi valtakunnallisena puhelinpalveluna. Mielenkiintoinen näköala on videoneuvottelut ja niihin liittyvä tulkkaus. Edelleenkin tulee muistaa se, että kielilain mukaiset palveluvelvoitteet ovat erilaisia yksikielisissä viranomaisissa, tuomioistuimissa tai kunnissa verrattuina vastaaviin kaksikielisiin.
Itseäni kiinnostaisi varsin paljon kielipoliittisena uudistuksena malli, jossa luovuttaisiin asettamasta virkamiehiin kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessa kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin. Virkamiehiin siten kuin lailla valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta on säädetty (sekä myös kunnallisissa johtosäännöissä) ja viranomaisiin siten kuin kielilaissa on perustuslain perusteella säädetty. Entäpä jos kohdistettaisiin velvoite vain viranomaiseen niin, että sillä on velvollisuus huolehtia siitä, että viranomaisen palveluksessa on sellaisen kielitaidon omaavaa henkilökuntaa, että kielilain vaatimukset tulevat täytetyiksi. Malli löytyisi muun muassa Irlannista ja Kanadasta.
Minua on koko kielilainsäädäntömme ajan eniten kummeksuttanut tuo virkamiesten kielitaitolaki. Nykyinen kielilaki asettaa viranomaisvelvoitteen tarjota kansalliskieliset palvelut ja saamen kieltä koskeva erityislaki saamelaisalueilla lisäksi saamenkieliset palvelut. Kielilain valmistelutöiden yhteydessä (Hallituksen esitys 92/2002) nimenomaisesti korostettiin niitä mahdollisuuksia ja keinoja, joita voitaisiin käyttää esimerkiksi valtakunnallisena puhelinpalveluna. Mielenkiintoinen näköala on videoneuvottelut ja niihin liittyvä tulkkaus. Edelleenkin tulee muistaa se, että kielilain mukaiset palveluvelvoitteet ovat erilaisia yksikielisissä viranomaisissa, tuomioistuimissa tai kunnissa verrattuina vastaaviin kaksikielisiin.
Itseäni kiinnostaisi varsin paljon kielipoliittisena uudistuksena malli, jossa luovuttaisiin asettamasta virkamiehiin kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessa kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin. Virkamiehiin siten kuin lailla valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta on säädetty (sekä myös kunnallisissa johtosäännöissä) ja viranomaisiin siten kuin kielilaissa on perustuslain perusteella säädetty. Entäpä jos kohdistettaisiin velvoite vain viranomaiseen niin, että sillä on velvollisuus huolehtia siitä, että viranomaisen palveluksessa on sellaisen kielitaidon omaavaa henkilökuntaa, että kielilain vaatimukset tulevat täytetyiksi. Malli löytyisi muun muassa Irlannista ja Kanadasta.
Ylipäätään tilanne lienee sen kaltainen, että välttämättömyyden pakko on johtanut siihen, että ruotsinkielinen tarvitsee ainakin välttävän suomen kielen taidon voidakseen selviytyä työelämässä ja muutoin, kun taasen suomenkieliselle ei ruotsin osaaminen ole ehdottoman tarpeellista ja välttämätöntä. Se on vähemmistön osa, johon se joutuu käytännön tasolla tyytymään. Kielilainsäädännön tarkoituksena lienee tämän vähemmistön aseman vajeen kompensointi niissä tilanteissa, joissa kielen käyttämisellä on merkitystä henkilökohtaiseen oikeusturvaan; tuomioistuimissa, sairaanhoidossa tai viranomaisasioinnissa. Mitään järkeä ei ole laajentaa sitä sellaiseen toimintaan, joka sujuu muutenkin. Tällaisena ymmärrän kielellisen "palvelun" tarpeen.
Tämän palvelun toteuttamisen tekijöinä on varsin pitkälti vähemmistö itsessään. Vähemmistöstä täytyy rekrytoitua hyvin molemmat kielet omaavia henkilöitä kielellisen palvelun tehtäviin. Kyse on myös koulutuksesta niin, että meillä on riittävästi kaksikielisiä sairaanhoitajia, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä; tässä vain joitain ryhmiä mainitakseni. Ns. suoritusportaan palvelujen antajien hyvä rekrytointipohja löytyy selkeimmin vähemmistöstä itsestään. Poleemisella heitolla kärjistän asiaa ja väitän, että kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse kouluttautua diplomiekonomeiksi. Heistä löytyy erinomaisia sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä paitsi oman kielivähemmistönsä myös meidän enemmistön tarpeeseen.
Itseäni kiinnostaisi varsin paljon kielipoliittisena uudistuksena malli, jossa luovuttaisiin asettamasta virkamiehiin kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessa kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin. Virkamiehiin siten kuin lailla valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta on säädetty (sekä myös kunnallisissa johtosäännöissä) ja viranomaisiin siten kuin kielilaissa on perustuslain perusteella säädetty. Entäpä jos kohdistettaisiin velvoite vain viranomaiseen niin, että sillä on velvollisuus huolehtia siitä, että viranomaisen palveluksessa on sellaisen kielitaidon omaavaa henkilökuntaa, että kielilain vaatimukset tulevat täytetyiksi. Malli löytyisi muun muassa Irlannista ja Kanadasta.
Minua on koko kielilainsäädäntömme ajan eniten kummeksuttanut tuo virkamiesten kielitaitolaki. Nykyinen kielilaki asettaa viranomaisvelvoitteen tarjota kansalliskieliset palvelut ja saamen kieltä koskeva erityislaki saamelaisalueilla lisäksi saamenkieliset palvelut. Kielilain valmistelutöiden yhteydessä (Hallituksen esitys 92/2002) nimenomaisesti korostettiin niitä mahdollisuuksia ja keinoja, joita voitaisiin käyttää esimerkiksi valtakunnallisena puhelinpalveluna. Mielenkiintoinen näköala on videoneuvottelut ja niihin liittyvä tulkkaus. Edelleenkin tulee muistaa se, että kielilain mukaiset palveluvelvoitteet ovat erilaisia yksikielisissä viranomaisissa, tuomioistuimissa tai kunnissa verrattuina vastaaviin kaksikielisiin.
Itseäni kiinnostaisi varsin paljon kielipoliittisena uudistuksena malli, jossa luovuttaisiin asettamasta virkamiehiin kielitaitovaatimuksia, vaan osoitettaisiin ne viranomaiselle. Nykyisen järjestelmän vallitessa kielitaitovaatimukset kohdistuvat sekä virkamiehiin että viranomaisiin. Virkamiehiin siten kuin lailla valtion virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta on säädetty (sekä myös kunnallisissa johtosäännöissä) ja viranomaisiin siten kuin kielilaissa on perustuslain perusteella säädetty. Entäpä jos kohdistettaisiin velvoite vain viranomaiseen niin, että sillä on velvollisuus huolehtia siitä, että viranomaisen palveluksessa on sellaisen kielitaidon omaavaa henkilökuntaa, että kielilain vaatimukset tulevat täytetyiksi. Malli löytyisi muun muassa Irlannista ja Kanadasta.
Ylipäätään tilanne lienee sen kaltainen, että välttämättömyyden pakko on johtanut siihen, että ruotsinkielinen tarvitsee ainakin välttävän suomen kielen taidon voidakseen selviytyä työelämässä ja muutoin, kun taasen suomenkieliselle ei ruotsin osaaminen ole ehdottoman tarpeellista ja välttämätöntä. Se on vähemmistön osa, johon se joutuu käytännön tasolla tyytymään. Kielilainsäädännön tarkoituksena lienee tämän vähemmistön aseman vajeen kompensointi niissä tilanteissa, joissa kielen käyttämisellä on merkitystä henkilökohtaiseen oikeusturvaan; tuomioistuimissa, sairaanhoidossa tai viranomaisasioinnissa. Mitään järkeä ei ole laajentaa sitä sellaiseen toimintaan, joka sujuu muutenkin. Tällaisena ymmärrän kielellisen "palvelun" tarpeen.
Tämän palvelun toteuttamisen tekijöinä on varsin pitkälti vähemmistö itsessään. Vähemmistöstä täytyy rekrytoitua hyvin molemmat kielet omaavia henkilöitä kielellisen palvelun tehtäviin. Kyse on myös koulutuksesta niin, että meillä on riittävästi kaksikielisiä sairaanhoitajia, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä; tässä vain joitain ryhmiä mainitakseni. Ns. suoritusportaan palvelujen antajien hyvä rekrytointipohja löytyy selkeimmin vähemmistöstä itsestään. Poleemisella heitolla kärjistän asiaa ja väitän, että kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse kouluttautua diplomiekonomeiksi. Heistä löytyy erinomaisia sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä paitsi oman kielivähemmistönsä myös meidän enemmistön tarpeeseen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.