-- on tärkeää että emme jää kotiin murehtimaan ja odottamaan kun omaisuutemme aiotaan varastaa --
ON SIINÄ KÄÄKÄLLÄ OTSAA VÄITTÄÄ MUILTA VARASTETTUJA RAHOJA OMAKSI OMAISUUDEKSI.
EI MUUTA KUN PALLO JALKAAN JA HANNUN KAVERIKSI.
ON SIINÄ KÄÄKÄLLÄ OTSAA VÄITTÄÄ MUILTA VARASTETTUJA RAHOJA OMAKSI OMAISUUDEKSI.
EI MUUTA KUN PALLO JALKAAN JA HANNUN KAVERIKSI.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oliko jotakin konkreettisia ehdotuksia mitä Seitan mukaan kodin ulkopuolella pitäisi tehdä.
Meinaako Seita "äityä ahneeksi" ja lähteä uudelle kusetusretkelle?
-Mitä jos seita menis,vaikka TÖIHIN
"seita" joku päästään höyrähtänyt teosofi ?
Kerro tarkemmin. Tulkintasi ei oikein vakuuta.
2500 jäsentä on tehnyt tutkintapyynnön, osa heistä (ehkä) rikosilmoituksenkin ja heittänyt pyyhkeen kehään.
Noin 8.000 jäsentä tahtoo edelleen saada asiasta selvyyden ja teke töitä sen eteen, että asia selvitetään oikeudenmukaisesti. Keskusrikospoliisin manipuloiva viestintä kertoo keskusrikospoliisin vilpillisestä toimintatavasta, jolla ei ole tekemistä oikeuden kanssa. Samoin keskusrikospoliisin tapa kohdella Hannu Kailajärveä.
Nämä 8.000 ihmistä eivät hyväksy sitä, että heidän omaisuutensa varastetaan. He eivät hyväksy myöskään Kailajärveen kohdistuneita raakalaismaisia toimenpiteitä.
Avaaja vaikuttaakin keskusrikospoliisin palkkaamalta kirjoittelijalta (joita tällä sivustolla on levittämässä mm. hämmentävää infoa).
Olen (ja olemme) kummastunut siitä, että Kailajärvelle ei suoda mahdollisuutta antaa näyttöä. Kaikkihan olisi petosepäilyn kohdalla sillä selvä. Samalla selviäisi se, onko signaalijärjestelmä totta tai tarua.
.... totuutta etsitte, niin mitä te teette Kailajärven sanomisilla yhtään mitään. Te kerrotte oman storynne oikeudessa ja siihen ei Kailajärven sanomisilla pitäisi olla mitään vaikutteita? Miksi te itse teette asiasta liian monimutkaisen?
Ja mitaan ette voi...
Voi hyä yksinkertaisuus! Etkö vieläkään ymmärrä, että meitä on kusetettu? Annatko Pätkiksen porukan tehdä itsellesi vielä loppuhemputuksen? Jos olet voitolla vouti vie voitot, eikä Pätkikselle maksamaasi lasketa vähennykseksi.
mitkä nimimerkit ovat krp:n maksamia?
Capita rosvoista osa KUULEMMA maksaa EOK:lle, KERTOIVAT, että se on turhaa, niin turhaa, VAKUUSTAKAVARIKOT vaan jatkuu ja jatkuu....
EOK on VAHVISTANUT, että Capituulo Uunojen tilanne on erittäin "valoisa",
Kotiutukset syväjäässä
Lisenssipörssi palanut
Ana "ANAKONDA Miranda ei vastaa puhelimeen. No eihän Anakonda vielä koskaan ole vastannutkaan.
Hande maakuoppaa muistuttavassa yltäpäältä paskassa olevassa rikkinäisellä ikkunalla varustetussa sellissä.
Handen verikokeet varastettu.
Rahasuvut jyllää.
Salaliitot kasvaa.
Rikollisten oikeusturva riekalaina.
Mutta tärkeintä on, että kukaan ei ole menettänyt mitään koska rahat ovat tallessa, koska Hannu Kailajärvi lupasi, tosin luvatessaan käytti nimeä Kusettaja Kalle, mutta lupasi kuitenkin.