Kurjensaari 2

Päiväkirjamerkintä 19.5.1962:
Suomen kansa ei ole vielä tajunnut uutta vapauttaan. Reino Hirvisepän lailla osa käsittää vapaudella sitä,että saa hypätä vanhoihin ketjuihinsa, vihata ryssää. Uusi sukupolvi on ymmärtänyt miten vapaita me olemme.Mutta me vanhemmat - koko elämämme on poliittinen tarkoituksenmukaisuus hallinnut ajatteluamme. Koko 30-luvun ja sitten sotavuodet, juuri sotavuodet, jolloin olimme alistettuja pakkoajatteluun kuolemanrangaistuksen uhalla. Toimimme sotapropagandassa tai riveissä, sama juttu, aina tarkoituksenmukaisuutta. Siksi me emme enää tiedä,mitä vapaudella tarkoitetaan.

Päiväkirjamerkintä 25.4.1964:
Otto Ville Kuusinen oli se näkymätön vastavoima,jonka takia suojeluskunnat harjoittelivat,lapuanliike nousi,marssi ja kukistui. Hän symboloi tekijää,joka oli aina ajatuksissa 30-luvulla. Laukaalaisen räätälinpojan tie Jyväskylän Lyseon kautta Kremlin muuriin on jännittävä,mielikuvitusta kiihottava. Se on sanan täydessä merkityksessä Suomen historiaa. Väinö Tannerin ja Otto Ville Kuusisen välistä kaksinkamppailua: - Siten se on sanottu henkilöinä,yksinkertaisesti ja selkeästi.Sanottu siten,että se kulkee kamarin ja keittiön ovista,näkyy ikkunasta,kulkee pihalla,tulee sisään,menee sydämeen,päähän ja lompakkoon.

Päiväkirjamerkintä 20.12.1964:
Koko 30-luvun elin erään näkymättömän mutta kaikkialla olevan diktaattorin varjon alla.Diktaattori oli Isänmaallinen Kansalainen. Hän vainosi ja varjosti,hän ajoi takaa,hän sääteli. Hän rankaisi,joskus taputti päähän,mutta etupäässä rankaisi.Hän seisoi Neuvostoliiton rajalla,katseli itään - eikä muualle katsellutkaan - hän tutki taivaanmerkit ja tulkitsi niistä. Mutta suhteessa itään hän oli ylivoimainen,se suhde oli hänen varsinainen ammattialansa. Kiitän herraa,että olemme paljossa päässeet Isänmaallisesta Kansalaisesta.Hän oli Suomen suurin terroristi.Hänellä oli hihassaan Snellman,Aleksis Kivi,Vänrikki Stoolin tarinat,kivääri,valkoinen nauha,hän kiersi työväentalon,hän käveli Kerhoon,palasi ja nukahti valkoisiin uniinsa.
11147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomen vihollisen, yhden suurimmista, historiaa. Hän oli sortamassa meitä kommunismin kurimukseen ja vielä auttoi Stalinia suostumalla Terijoen hallitukseen, hyi saatana mikä roisto!

Äänestä
  • mielestäsi pitänyt asettaa? Kuusinen teki isänmaallisen teon suostumalla kansanhallituksen johtoon.

    Äänestä


  • Ja sinä toinen "kuusinen".

    Valitsiko Suoman kansa terijoen häpeällisen hallituksen?

    Ei, Suomen kansa valitsi oman demokratiansa ja jätti "vapaa ehtoisen" Itsenäityytensä menettämisen
    pois laskuista.

    Hyi vittu mitä paskasakkia voi tänäkin päivänä vapaana olla!

    Nimittäin teikäläiset Isänmaan viholliset.

    Äänestä

  • Mies Laukaasta kirjoitti:

    mielestäsi pitänyt asettaa? Kuusinen teki isänmaallisen teon suostumalla kansanhallituksen johtoon.

    Kaikki otsikossa.

    Äänestä

  • Mies Laukaasta kirjoitti:

    mielestäsi pitänyt asettaa? Kuusinen teki isänmaallisen teon suostumalla kansanhallituksen johtoon.

    Kyllä nykyinen tiedonvälitys on nopeaa, Urpo on onnistunut lähettämään kaksi viestiä aikaan 9.53. Taikka sitten Urpoja on kaksi tai Urpo on konekirjoittajatar.

    Äänestä

  • Mies Laukaasta kirjoitti:

    mielestäsi pitänyt asettaa? Kuusinen teki isänmaallisen teon suostumalla kansanhallituksen johtoon.

    "Kuusinen teki isänmaallisen teon suostumalla kansanhallituksen johtoon. "

    Hyvin sanottu.

    Äänestä

Isänmaalliset Kansalaiset pitävät porua mutta eivät sitäkään paljon. Kuukauden Isänmaalliset Kansalaiset ovat vaatineet keskustelua - he kertovat kokeneensa keskustelun puutetta.Tämä ei ole estänyt heitä julistautumasta keskustelun voittajiksi,miten voi voittaa sen mitä ei ole?

Nyt olisi tarjolla liberaalisporvarillista keskustelua Matti Kurjensaaren ajatusten pohjalta, vaan eipä näytä kelpaavan. Isänmaalliset Kansalaiset katsovat yhä itään ja tulkitsevat taivaanmerkkejä. He eivät keksi muuta sanottavaa,kuin että Kuusinen on paska. Se todistaa melko vähäistä halua keskusteluun ellei keskustelua käydä heidän ehdoillaan,edes maltillisempien porvareiden näkemykset eivät heille kelpaa keskustelun pohjaksi. Jostakin minulle käsittämättömästä syystä he kuitenkin kuvittelevat pystyvänsä keskustelemaan Marxista. He ovat kansainvälisten aatteiden erityistuntijoita kaikki tyynni,niistä he tietävät kaiken. Oman maan aatteista ja tapahtumista he eivät tahdo sanoa sanaakaan,elleivät ne ole juuri prikulleen heidän käsitystensä mulaisia. Todellisia patriootteja,älkää missään nimessä antako heille ladattua kivääriä.Ensimmäiseksi he ampuvat demokratian.

Äänestä
  • Sinä se sanoit osuvasti kommunisteista: ensimmäiseksi he ampuvat demokratian. Tällä tietysti tarkoitit ihmistä. Niitä ihmisiä jotka demokratiaa kannattavat, eli muita kuin kommunisteja. Ne ihmiset te kommaripaskat ammutte heti. Mitä keskustelua tästä lähtökohdasta kommunistien kanssa kannattaisi käydä? Keskustelisimmeko siitä mikä ihmisryhmä olisi oikeutettu pitkittämään elämäänsä niinkin pitkälle, kuin toiseen teloitusaaltoon? Elä viitsi valehdella meille.

    Äänestä

Kurjensaari oli suomalaisen porvarillisen demokratian tuote, sitä käytti ja siitä eli. Samaan luokittelemattomien kategoriaan kuului Paavolainen. Tänään vain vanha Donner. Kirjoituksesi paljastavat porvariston sivistymättömyyden. Ei muuta tarvitsekaan. Häpeällistä olla porvari, siksi häpeän.

Äänestä
  • Vanha sivistyssuku ei ole hieno,ennenkuin siihen alkaa ilmaantua vasemmistoradikaaleja. He ovat pilkku iin päällä,täydennys ja viimeinen silaus. Donnerit, von Bonsdorffit ovat saavuttaneet tämän asteen. Osittain myös Snellmanit eli Virkkuset. Englannissa on vasemmistolordeja,punaisia herttuoita ja Bertrand Russell.

    Geor C Ehrnrooth sai (Perustuslailliselle puolueelleen) suurimman kannatuksen vanhainkodeista.
    Minkälaisen vastaanoton helsinkiläiseltä,ruotsinkieliseltä sivistyneistöltä sai Lapualaisooppera tai Täällä Pohjantähden alla,kun ne esitettiin Ruotsalaisessa teatterissa? Ehrnrooth otettiin vanhainkodeissa vastaan innostuneemmin.

    Kolmekymmentäviisi suomalaista kulttuurihenkilöä esitti marraskuussa 1967 vastalauseen Kreikan sotilasdiktatuurille sananvapauden ja kansalaisoikeuksien tuhoamisen johdosta. Oli siellä mukana ruotsinkielisten sukujenkin edustajia.
    Näin sanoo Kurjensaari: En ollut uskoa silmiäni: suomalainen sivistyneistö facismi- ja sotilasdiktatuuria vastaan.Kuinka kauan siitä onkaan,kun Paavolainen sanoi,ettei suomalainen porvari tunne mitään vastuuta maailman kohtalosta,sitä kannattaa vain yksi toive; että atomipommi pudotettaisiin Moskovaan.

    Olen paavolaiseni lukenut mutten kenties ymmärtänyt,Kurjensaari auttaa ymmärtämään. Se auttaa minua ja se auttaa myös suomalaista porvaria olipa hän suomen- tai ruotsinkielinen.
    Myös keskustelu auttaa ja sitä tässä koetetaan. En tiedä ovatko palstan vakituisemmat porvarikirjoittajat suomen vaiko ruotsinkielisiä,kummankaan sivistyneistöä he eivät kuitenkaan ole. En ole minäkään,minun korkeakoulujani ovat olleet tehtaat. Sain juuri päästötodistuksen 47 vuotta kestäneistä opinnoistani,ne pätevöittävät hautaan. Ennen sitä aion kuitenkin tutkiskella Kurjensaarta,tiedä vaikka helvetissä tapaisimme.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Wäinä kirjoitti:

Päiväkirjamerkintä 19.5.1962:
Suomen kansa ei ole vielä tajunnut uutta vapauttaan. Reino Hirvisepän lailla osa käsittää vapaudella sitä,että saa hypätä vanhoihin ketjuihinsa, vihata ryssää. Uusi sukupolvi on ymmärtänyt miten vapaita me olemme.Mutta me vanhemmat - koko elämämme on poliittinen tarkoituksenmukaisuus hallinnut ajatteluamme. Koko 30-luvun ja sitten sotavuodet, juuri sotavuodet, jolloin olimme alistettuja pakkoajatteluun kuolemanrangaistuksen uhalla. Toimimme sotapropagandassa tai riveissä, sama juttu, aina tarkoituksenmukaisuutta. Siksi me emme enää tiedä,mitä vapaudella tarkoitetaan.

Päiväkirjamerkintä 25.4.1964:
Otto Ville Kuusinen oli se näkymätön vastavoima,jonka takia suojeluskunnat harjoittelivat,lapuanliike nousi,marssi ja kukistui. Hän symboloi tekijää,joka oli aina ajatuksissa 30-luvulla. Laukaalaisen räätälinpojan tie Jyväskylän Lyseon kautta Kremlin muuriin on jännittävä,mielikuvitusta kiihottava. Se on sanan täydessä merkityksessä Suomen historiaa. Väinö Tannerin ja Otto Ville Kuusisen välistä kaksinkamppailua: - Siten se on sanottu henkilöinä,yksinkertaisesti ja selkeästi.Sanottu siten,että se kulkee kamarin ja keittiön ovista,näkyy ikkunasta,kulkee pihalla,tulee sisään,menee sydämeen,päähän ja lompakkoon.

Päiväkirjamerkintä 20.12.1964:
Koko 30-luvun elin erään näkymättömän mutta kaikkialla olevan diktaattorin varjon alla.Diktaattori oli Isänmaallinen Kansalainen. Hän vainosi ja varjosti,hän ajoi takaa,hän sääteli. Hän rankaisi,joskus taputti päähän,mutta etupäässä rankaisi.Hän seisoi Neuvostoliiton rajalla,katseli itään - eikä muualle katsellutkaan - hän tutki taivaanmerkit ja tulkitsi niistä. Mutta suhteessa itään hän oli ylivoimainen,se suhde oli hänen varsinainen ammattialansa. Kiitän herraa,että olemme paljossa päässeet Isänmaallisesta Kansalaisesta.Hän oli Suomen suurin terroristi.Hänellä oli hihassaan Snellman,Aleksis Kivi,Vänrikki Stoolin tarinat,kivääri,valkoinen nauha,hän kiersi työväentalon,hän käveli Kerhoon,palasi ja nukahti valkoisiin uniinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu