Mulla on semmonen toivoton rakkaus. Oon miettinyt, että kuinka hulluna tää kohde mahtaa mua pitää. Ihan selvä mentaalitapaus oonkin, ei siinä mitään. Mutta varsin perusteellisen sekopäävaikutelman varmaan hän saa, kun sivusta seuraa, enkä voi kertoa taustoja ja syitä. Haluaisin kyllä. Se vaatisi vain erikoislaatuisen tilanteen syntymisen. Ei riitä, että ollaan kahden ja "keskustellaan". Tänään muistelin menneitä ja sitä surkeaa yritystäni avata joitain asioita tekstimuotoon. Olinko hiukan nolo jälkikäteen... Ei mulla niitä ole tallessa, ja kai se oli niin traumaattinen koko ajanjakso kaikkine käänteineen, että olen unohtanut paljon yksityiskohtia. En edes pysty muistamaan, mitä kirjoitin. Jotain muistan, mutta tuskin tunnistaisin omia lauseitani, jos ne näkisin. Hyvä varmaan niin. Sillä vieläkin hävettää. Onneksi hän osoittautui inhimilliseksi ihmiseksi. Niin ja jos en häpeäisi, saattaisin vaikka erehtyä tekeytymään tykö, sillä joku hänessä vetää puoleensa. Ja sittenhän hän vasta minua kammoksuisi. Eikö se aika voisi jo mua armahtaa?
hullun huokaus
mysteereitä...
7813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hymyilytti toi sun kirjoituksesi:) Ehkä me useimmat joskus ollaan vähän mentaalitapauksia:)
mä just mietin kanssa yhtä ihmistä ja sitä, mitä hän on aikojen varrella miettinyt musta..ja mun tempauksistani.
oikeastaan olisi kyllä ihana jos voisikin istua rauhassa jossain sopivassa ajassa ja paikassa
ja jutella. Se helpottaisi ehkä ..meillä on kyllä ihan kivat välit hänen kanssaan. Joku hänessä
kyllä muakin vetää puoleensa ja toivon ettei se ole ihan yksipuolista. Kun jotenkin olen ollut
huomaavinani hänen tulevan luokseni, jos se on mahdollista.
Mutta olit ihan oikeassa. Tarvitaan erikoislaatuinen tilanne, koska mulla ainakaan sanat vaan ei
suostu tulemaan tai ei ole aikaa tai muuten huono hetki.
enpä tiedä miten käy. armahtaako aika?
sun kirjoituksestasi tykkäsin kovasti. Jotenkin osa samanoloisia tunteita kuin itsellä.
osasit vaan kiteyttää paremmin.
rakkaus ei
muisti pettää, "minä" en
minäkin muistelin menneitä ja lueskelin vanhoja juttuja. Osa niistä oli kyllä vähän outojakin, mutta mielenkiintoisia, ja aion vielä palata niihin, sillä arvoitukset ovat kiehtovia. On se vähän merkillinen tapaus kyllä muutenkin, mutta kiinnostava. Mutta itse kukin kirjoittelee ihan hassuja joskus, en olisi turhan huolissani sellaisesta. Aika auttaa kyllä unohtamaan, mutta aina jotain jää.
vaan muistaa että ilmaisin itseäni ja tunteitani.
Kiitos, vastaajat. Outous ei siis ole teille tyystin vierasta ja vastenmielistä :) Eipä oma tyhmyys varmaan kirvelisi, ellei kyseessä olisi sellainen henkilö, josta kovin pitää. Kovasti jännittää aina kun on mahdollisuus nähdä häntä edes vilaukselta. Miten hän katsoo. Väisteleekö - mikä hänelle myös suotakoon - vai ei. No, ei auta kuin toivoa, että on vielä mahdollista rakentaa tälle pohjalle jotain, vaikka sitten sellaista eriskummallista ystävyyssuhdetta sopivasti merkillisyydellä maustettuna.
Outouden myöntäminen on terveen merkki. Enemmän olisin huolissani niistä "normaaleista", jotka eivät tunnista omaa outouttaan. He ovat vaaraksi itselleen ja muille.
valloittavasti kuvaat tätä sekamelskaa ja sekoilua mitä elämäntiellä voi tapahtua ;)
Kai rakkaus on kaiken takana, se pistää niin pään sekaisin että tulee kohellettua jos muutakin. Olen erittäin häpeissäni myös muutamasta jutusta, mutta vaikka oikeasti nyt ei naurata, jopa kyyneleet ovat lähellä; uskon että tässä on mitä muistella.
Keskustelu ei välttämättä auta, aika ei hevillä paranna, mutta elämä jatkuu... Joku päivä me kohtaamme toisen mentaalitapauksen ja se on sitten menoa se!