Kurjensaari 3

Päiväkirjamerkintä 15.4.73:
Hieno keskustelu Neuvostoliiton systeemistä Helge Haaviston kanssa. NKP on valittujen joukko,joka valvoo ylhäältä alas,jäseniltä vaaditaan paljon,ovat uhrautuvia,koulutettuja. Se on hallinnollinen koneisto.NL alkaa olla jo niin pitkällä edistyksen,vaurauden tiellä,ettei se riskeeraa mitään. Vaikeudet ovat olleet suunnattomat,kansalaissodat,kato,Stalinin puhdistukset,Hitlerin hyökkäys. Nyt ollaan voiton puolella. NKP on läpi yhteiskunnan,ylhäältä alas ulottuva verkko; ideologialtaan vastakkainen mutta eräissä suhteissa samaa roolia meillä esitti suojeluskuntajärjestö. NL:n aatelisarvo - komministipuolueen jäsenyys - ei periydy eikä aiheuta omaisuuden kasautumista; se on hengen ja luonteen aateluutta. Mutta sosiologiselta,sosiaaliselta funktioltaan se muistuttaa suuresti entistä virka-aatelia,jonka perillisiä ja jälkeläisiä kuuluu minunkin tuttavapiiriini, esim Ralph Enckell,Göran von Bonsdorff. Näille kummallekin on ominaista suuri velvollisuudentunto.

Mitäpä tuosta olisimme mieltä? Luen Kurjensaaren kirjaa hyppimällä sivulta toiselle mutta jo tähän mennessä olen saanut käsityksen,että hänen mielenliikkeensä vaihtelevat kovin. Nykyisen historian valossa hänen mielikuvansa Neuvostoliitosta on kovin optimistinen,mutta kuvastaahan se aikaa. Tuota mieltähän Kekkosen ajan porvarit ylimalkaan olivat ja etenkin kauppaporvarit.
Kurjensaari vertaa NKP:n jäsenyyttä velvollisuudentunnossa niin Ruotsin- kuin Venäjän vallan aikaiseen virka-aateliin. Mielenkiintoisinta on kuitenkin,että hän rinnastaa NKP:n järjestönä Suojeluskuntajärjestöön,hän tarkoittanee autoritäärisyyttä. Me tiedämme 1988 kuollutta Kurjensaarta paremmin,Neuvostoliitto kaatui. Meidän järjestelmässämme suojeluskuntajärjestö tosiaan toimi kuten NKP.Missä oli meidän demokratiamme 1938? Suojeluskuntajärjestö vaikutti eniten siihen,ettei alueluovutuksiin suostuttu. Mannerheim oli alun perin alueluovutusten kannalla,edes hän ei saanut heidän päätään kääntymään. Kallen ja sedän talvisotakeskustelussa Mannerheimin mielipide on mielestäni pointti sedälle. Me juhlimme hävittyä sotaa voittona, ketkä me? Suurin osa juhlijoista ei varmasti juhli sitä NKP:n järjestelmään verrattavan suojeluskuntajärjestön nimissä.

Mannerheim oli pitkä mies ja siksi huono kilparatsastaja. Hän putosi usein satulasta. Vasta kuvataiteilija,punikinpoika Aimo Tukiainen sai Mannerheimin pysymään satulassa - lopullisesti.
6105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Suomalaisten ja neuvostoliittolaisten työläisten elintasossa syntyi huomattava ero vasta 80-luvulla, kun Suomessa oli nousukausi ja Neuvostoliitosa talous oli romahtanut Gorbatsovin onnettoman politiikan seurauksena. Ja mikä naurettavinta, niin urpot ja työeläkelläiset vertaavat nykypäivän Suomea 30-luvun Neuvostoliittoon.

Äänestä
  • Ja vielä huvittavampaa on,että he vertaavat elintasossa kehitysmaa Kuubaa Yhdysvaltoihin. Guatemalaa he eivät vertaa. Sitten he vielä kirkasotsin syyttävät toisia yksisilmäisyydestä.

    Äänestä

  • Jo 70 luvulla njeuvostoliitossa leipä maksoi enemmän palkkoihin suhteutettuna kuin esim Suomessa ja muissa länsimaissa

    Äänestä

  • aluejohto kirjoitti:

    Jo 70 luvulla njeuvostoliitossa leipä maksoi enemmän palkkoihin suhteutettuna kuin esim Suomessa ja muissa länsimaissa

    Niitä kun on niitä palkkoja ja leipiä niin monenlaisia.

    Äänestä

  • aluejohto kirjoitti:

    Jo 70 luvulla njeuvostoliitossa leipä maksoi enemmän palkkoihin suhteutettuna kuin esim Suomessa ja muissa länsimaissa

    Neuvostoliitossa leivän hinta oli jäädytetty kymmeniksi vuosiksi,se oli propaganda-asia. Leivän hinta oli niin alhainen,että jotkut kolhoosit syöttivät sitä karjalle.Rehu oli kalliimpaa. Tuo tietysti oli suurta typeryyttä.
    Asiaa on vähän vaikea vertailla,minäkin voisin sanoa,että neuvostotyöläinen sai palkallaan kilon kaviaaria ja suomalainen sekatyömies 60 grammaa. Tuon sanominen ei sinänsä kuvaa mitään,kuten itsekin ymmärrät.

    Tästä on vitsikin. Stalin tapaa helvetissä tsaari Nikolain. Nikolai kysyy, da mitäpä kuuluu äiti Venäjälle? Hyvää kuuluu, votka maksaa 60 kopeekkaa litra. Nikolai ihmettelee,mutta senhän se maksoi minunkin aikanani. Mutta leipä maksaa vain kolme kopeekkaa kilo,sanoo Goba. Jaa,jaa, miettii Nikolai.Minun aikani leipä maksoi viisi kopeekkaa kilo,sanoppa Goba kannattiko koko souvi kahden kopeekan tähden.
    Tämä oli oikeistolainen vitsi.Kerroin sen sinulle siksi,koska sinä ensin kerroit vasemmistolaisen vitsin. On taas sinun vuorosi heittää huuli.

    Äänestä

hänen "mielikuvansa neuvostoliitosta" olleen optimistinen; mitään realismiahan se ei edusta - sen me jälkiviisauden antamalla etulyöntiasemalla voimme todeta - vaan pikemminkin pelkkää punaista propagandaa tai ehkäpä naiivismia. NKP-pohdinnassaan hän oli täysin metsässä punaisten lasiensa kanssa. me tiedämme sen eikä siitä sen enempää.

suojeluskunnan rinnastamisessa NKP:hen tuli kuitenkin mieleen eriävä mielipide; suojeluskuntajärjestö kaadettiin voittajan toimesta, ei kansan. NKP ja kommunismi kaadettiin kansan toimesta. suojeluskuntajärjestön kunnia on palautettu niin hyvin kuin varovainen hallitus voi sen tehdä, suojeluskunnat jopa nykyään jonkunnäköisinä maanpuolustusjärjestöinä ovat taas toiminnassa, tosin joka äijän rynnäkkökivääri vaatehuoneessa vihulaisen varalta vielä puuttuu mutta senkin tiellä ollaan. jos tarkkaan katsot niin rautasormuksia näkyy taas ihmisten sormissa ja veteraaneille kerätään rahaa jopa t-paidoilla. suojeluskunnat nousevat ja mikä lohduttavinta, ne eivät nouse jonkun pilottitakkiin ja metrohousuihin pukeutuneen parikymppisen tähden vaan ihan meidän tavallisten mattimeikäläisten toimesta. nyt väkivallalla voittanut antautumisen ehdot sanellu totalitarismi - ainakin entisessä muodossaan - on kadonnut ja suojeluskunta nousee. kansa ei koskaan halunnut sen kaatuvan ja siksipä se ei loppupelissä voinut olla pelkkää totalitarismia koska tuskinpa edes suomalainen kommunisti kehtaa kutsua koko suomen kansaa fasisteiksi. mutta NKP ei nouse, kommunismi ei nouse. kansakunnat ei halua sitä. tässä on vissi ero ja mielestäni menit vikaan arviossasi kuten Kurjensaarikin; hänen puolustuksekseen tosin pitää sanoa, että hän oli aikansa vanki. sinun pitäisi olla viisaampi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wäinä kirjoitti:

Päiväkirjamerkintä 15.4.73:
Hieno keskustelu Neuvostoliiton systeemistä Helge Haaviston kanssa. NKP on valittujen joukko,joka valvoo ylhäältä alas,jäseniltä vaaditaan paljon,ovat uhrautuvia,koulutettuja. Se on hallinnollinen koneisto.NL alkaa olla jo niin pitkällä edistyksen,vaurauden tiellä,ettei se riskeeraa mitään. Vaikeudet ovat olleet suunnattomat,kansalaissodat,kato,Stalinin puhdistukset,Hitlerin hyökkäys. Nyt ollaan voiton puolella. NKP on läpi yhteiskunnan,ylhäältä alas ulottuva verkko; ideologialtaan vastakkainen mutta eräissä suhteissa samaa roolia meillä esitti suojeluskuntajärjestö. NL:n aatelisarvo - komministipuolueen jäsenyys - ei periydy eikä aiheuta omaisuuden kasautumista; se on hengen ja luonteen aateluutta. Mutta sosiologiselta,sosiaaliselta funktioltaan se muistuttaa suuresti entistä virka-aatelia,jonka perillisiä ja jälkeläisiä kuuluu minunkin tuttavapiiriini, esim Ralph Enckell,Göran von Bonsdorff. Näille kummallekin on ominaista suuri velvollisuudentunto.

Mitäpä tuosta olisimme mieltä? Luen Kurjensaaren kirjaa hyppimällä sivulta toiselle mutta jo tähän mennessä olen saanut käsityksen,että hänen mielenliikkeensä vaihtelevat kovin. Nykyisen historian valossa hänen mielikuvansa Neuvostoliitosta on kovin optimistinen,mutta kuvastaahan se aikaa. Tuota mieltähän Kekkosen ajan porvarit ylimalkaan olivat ja etenkin kauppaporvarit.
Kurjensaari vertaa NKP:n jäsenyyttä velvollisuudentunnossa niin Ruotsin- kuin Venäjän vallan aikaiseen virka-aateliin. Mielenkiintoisinta on kuitenkin,että hän rinnastaa NKP:n järjestönä Suojeluskuntajärjestöön,hän tarkoittanee autoritäärisyyttä. Me tiedämme 1988 kuollutta Kurjensaarta paremmin,Neuvostoliitto kaatui. Meidän järjestelmässämme suojeluskuntajärjestö tosiaan toimi kuten NKP.Missä oli meidän demokratiamme 1938? Suojeluskuntajärjestö vaikutti eniten siihen,ettei alueluovutuksiin suostuttu. Mannerheim oli alun perin alueluovutusten kannalla,edes hän ei saanut heidän päätään kääntymään. Kallen ja sedän talvisotakeskustelussa Mannerheimin mielipide on mielestäni pointti sedälle. Me juhlimme hävittyä sotaa voittona, ketkä me? Suurin osa juhlijoista ei varmasti juhli sitä NKP:n järjestelmään verrattavan suojeluskuntajärjestön nimissä.

Mannerheim oli pitkä mies ja siksi huono kilparatsastaja. Hän putosi usein satulasta. Vasta kuvataiteilija,punikinpoika Aimo Tukiainen sai Mannerheimin pysymään satulassa - lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu