Porvarihallituksen välinpitämättömyys ja piittaamattomuus tavallista kansaa kohtaan näkyy tässä konkrettisesti.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/11/suomi_menettaa_asemiaan_tietoyhteiskuntana_1188468.html
Ihmisiä seisotetaan mm. rokotusjonoissa vain sen takia, että viranomaisten sähköinen verkko on jätetty heitteille.
Eilisessä TV1:n A-plus ohjelmassa F-Securen R.Siilasmaa kertoi mikä on pielessä.
Katsokaa Yle Areenasta. http://areena.yle.fi/video/576814
Jos virastojen atk-järjestelmä olisi päivän tasalla, olisi rokotukset voitu aikatauluttaa tekstiviestinnällä ja kenenkään ei olisi tarvinnut olla 100m jonoissa pakkasessa.
Muualla maailmassa, esim. Tanskassa, on valtion virastojen atk-järjestelmät yhdistetty keskustelemaan keskenään joten siellä on todella helppo kansalaisen hoitaa asioitaan vaikka virastoajan ulkopuolella.
Naurettavalta kuulosti pääministeri Vanhasen vertailu vanhaan Mersuun järjestelmän heikkoudesta. Syyllisyyttä ei kuitenkaan ottanut, kuten tavallista, itselleen eikä valtiovarainministeriöllekään vaikka juuri siellä on jätetty systeemi oman onnensa nojaan.
Porvareita ei vaan kiinnosta tavallisen kansan asiat. Antaa vain kansan ajella romuautolla.
Vain RAHA ja AHNEUS kiinnostaa, mutta PIITTAAMATTOMUUS on sitä, mitä tavallista kansaa kohtaan harrastetaan.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Juu, niin varmaan buuuuuaaahhahhahhahahahahahahahahahaaaaaaaaaaaaaaaaaa.
Ökykansan kepu? Kylläääääääääääääääääääääääääääää
Öykkärijussien kepu? Kyllääääääääääääääääääääääääää
Mikä helvetin pakko sinne jonoon mennä vai onko punikit ottanu venäjältä mallia.
Vai onx se niin teillä; mulle ja heti?
etuiiulijoiuta jotka lähtivät tappelemaan piikistä ohi riskityhmien. Travittiin turvallisuusmiehiä paikalle että saadaan etuilijat järjestykseen.
Etuilijta tiesivät että ne ei kuulu jonoon.
Ajakoon se romumersulla kellä ei ole varaa parempaan. Nyyyyhh, nyyyyhh
Vasemmistolaiselle Rabant-kansalle romumersukin on ylellisyyttä, porvarit osaa olla hiljaa ja tehdä työtä silloin kun on tekemisen paikka. Vastuu varallisuudesta on jokaisen oma asia.
OTSIKOSSA PUHUTAAN ASIASTA, MUTTA TÄMÄ PÖLJÄ PUHUU NAVETAN TAKUSEN SONTALÄJÄSTÄ.
JÄRJEN JUOKSU KUUTAMOLLA.
tietoteknillisiin sovellutuksiin. Elä pane Commodore 64,sen osia nykyajan tietokoneeseen.
tietokoneesta:
http://englishrussia.com/images/russian_mobile_computer/9.jpg
ja järjestelmistä.
Olen vasemmistolainen ja tietotekniikassa on aina parasta mitä löytyy, nyt on Applen imac.
Pikku-porvari on muuten säälittävin tapaus mitä pallolloltamme löytyy, hehheh.
Mutta mitä kepuloinen siitä ymmärtää? Ei niin mitään. Ei ymmärrä antaa sitä edes sellaisten käsiin jotka ymmärtävät.
Ei sitä talikolla ja paskalapiolla hoideta. Nyt on hoidettu. Ja jälki näkyy.
Mitä ymmärtää kepuloinen tietotekniikasta, no ehkä enemmän kuin talikolla ja paskalapiolla hosuva karvahattu-punikki.
Onhan näyttöä siitä, kuinka tietotekniikalla on pystytty valtion tuottavuusohjelmaa viemään eteenpäin punikkien raivoisasta vastustelusta huolimatta.
Ongelmia toki riittää mutta enemmän lainsäädännöllisellä puolella laajentaa tietotekniikan sovellutuksia kansalaisia koskevissa asioiden käsittelyissä. Käytännössä tekniikka ei ole ongelma vaan lainsäädäntö.
Pikku-punikkien suurin huoli näyttää olevan se, voidaanko hysteriaan altistunut toveri kutsua tekstiviestillä rokotettavaksi vai ymmärtäisikö hän itse normaalin ihmisen tavoin hakeutua tavanomaisessa järjestyksessä rokotettavaksi ilman henkilökohtaista kutsua. Huh huh
Hallitus Vanhasen johdolla jonotuttaa kansaa räntäsateessa kun IT-vehkeet valtion virastoissa ovat museo-kamaa.
Rahaa ei laiteta kansan asioiden parantamiseen vaan yritysten tukemiseen vailla työllistämisvelvoitetta ja vielä velaksi. Kyllä kansa maksaa.
Asia tuli ainakin minulle täysin selväksi kuunnellessani ministeri Lindénin visioita laajakaista- ja mobiiliverkoista.
Ministeri ei ymmärrä asiasta yhtään mitään!