Suuntautuminen on täysin kielipoliittinen kysymys

x

Kokkolan suuntautumiskeskustelussa ollaan noin 50/50 etelään tai pohjoiseen.

Sanotaan, ettei ruotsinkielisiä palveluita voida turvata, jos mennään pohjoiseen. Kyllä siitä ruotsinkielestä ollaan aina niin huolissaan, mutta muullahan ei sitten ole väliä...näivettyköön maakunta?

Miksi suuntautumiskeskustelu ei olisi pelkkää kielipolitiikkaa?

On aika laittaa hanttiin.

7

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jotta ei unohtuisi

      myös Pohjois-Pohjanmaan puolella. Kala- ja Pyhäjokilaaksokin ovat osa keskistä Pohjanmaata, mutta eivät suin surminkaan liittyisi etelän suuntaan.

    • Väinämöinen

      Juu, eipä tuota kuntaliitoksista neuvoteltaessa mainosteltu että mukaan vaan niin pääsevät sitten lohtaja, kälviä, ja ullavakin nauttimaan etelän suunnasta ja suomenruotsalaisuuden hedelmistä...

      Kehottaisinkin kälviäläisiä ja ullavalaisia muistamaan että lohtajan toukohousut antoi liittymishalukkuudellaan kokkolalle sen tarvitseman painostuskeinon (tai tarkemmin sanottuna noin 10 aasia siltä kylältä) ja he ovat yksinään syypäitä siihen että tekin jouduitte liittymään tuohon täysmätään (muka)kaksikieliseen kokkolaan ja pääsette maksumiehiksi ruotsinkielisten palveluiden ylläpitämisessä, sekä kärsijöiksi kaikelle sille sonnalle jota tuo terrorisoiva vähemmistö teidän päällenne suoltaa.

      Suomi on yksi niistä erittäin harvoista valtioista maailmassa joissa vähemmistö sortaa enemmistöä!

      • Jokela-Leskelä

        Kokkolan valtuuston kanta suuntautumiskysymykseen tiedettiin jo viimeistään viime vuoden syyskuussa, mutta päätös Kokkolaan liittymisestä tehtiin ao. kunnissa vasta joulukuussa. Eli kyllä arvoisat valtuutettumme Lohtajalla, Kälviällä ja Ullavassa tiesivät liittymisestä päättäessään vallan hyvin päätöksensä seuraukset elämäämme myös tuossa pohjoinen-etelä -asiassa. Kuitenkin tiedossa olleet muhkeat korotukset henkilökohtaisiin kokouspalkkioihin Kokkolaan siirryttäessä saivat ajaa kaiken muun ohi.

        Lohtaja, Kälviä ja Ullava olivat muuten siitä omituisia kuntia, ettei niissä otettu missään vaiheessa esille kansanäänestyksen järjestämistä liitoskysymyksestä. Yleensä kansanäänestys järjestetään tai vähintään epävirallisempi kysely.

      • Väinämöinen
        Jokela-Leskelä kirjoitti:

        "Kokkolan valtuuston kanta suuntautumiskysymykseen tiedettiin jo viimeistään viime vuoden syyskuussa, mutta päätös Kokkolaan liittymisestä tehtiin ao. kunnissa vasta joulukuussa. Eli kyllä arvoisat valtuutettumme Lohtajalla, Kälviällä ja Ullavassa tiesivät liittymisestä päättäessään vallan hyvin päätöksensä seuraukset elämäämme myös tuossa pohjoinen-etelä -asiassa"

        Aivan oikein! Mutta kuten aiemmin mainitsin, ei noita asioita tavalliselle tallaajalle ääneen huudeltu.
        Edelleen pidän tässä liitos asiassa lohtajalaisia syypäänä koko katastrofiin, koska ilman lohtajan liittymishaluja ei kokkolalla olisi ollut juurikaan aseita millä kiristää kälviä pakkoliitokseen.
        Kälviähän olisi joutunut kieltäytyessään luovuttamaan elinvoimaisimman kylänsä ruotsalon kokkolaan jotta junttien ja hurrien väliin saadaan maayhteys.

      • Jokela-Leskelä
        Väinämöinen kirjoitti:

        "Kälviähän olisi joutunut kieltäytyessään luovuttamaan elinvoimaisimman kylänsä ruotsalon kokkolaan jotta junttien ja hurrien väliin saadaan maayhteys."

        Yhtä hyvin voidaan sanoa, että Kälviä olisi voinut halutessaan vaikka vain piruuttaan estää Lohtajankin liitoksen Kokkolaan, mutta kälviäläisillä ei ollut munaa viedä asiaa valtioneuvostoon, jossa Ruotsalosta olisi tullut mainio ennakkotapaus koko Suomeen. Kukaan ei tiedä, minkä kannan valtioneuvosto olisi ottanut - se olisi voinut vallan hyvin todeta, ettei jotain Ruotsalon kylää rueta erottamaan Kälviästä, joten Lohtajakaan ei voi liittyä Kokkolaan.

        Kälviän valtuustostahan muuten osa oli ilmaissut halunsa liittyä Kokkolaan jo ennen Lohtajaa, mutta esitys kaatui ensi kerralla. Mihin tuo itsenäisyyttä kannattanut valtuuston enemmistö kadotti munansa heti kun Lohtaja ilmaisi samanlaisen halun?

        Totuus on tässä: Vähemmistön aktiivisen lobbaustyön tuloksena enemmistönäkin olleet Kälviän valtuutetut tajusivat, kuinka paljon parempia kokouspalkkioita he tienaisivat ryhtymällä kokkolalaisiksi poliitikoiksi. Lohtajaa tarvittiin vain keppihevoseksi, jolla kuntaliitoksen "välttämättömyys" voitiin selittää äänestäjille.

      • väinämöinen

        "Yhtä hyvin voidaan sanoa, että Kälviä olisi voinut halutessaan vaikka vain piruuttaan estää Lohtajankin liitoksen Kokkolaan, mutta kälviäläisillä ei ollut munaa viedä asiaa valtioneuvostoon, jossa Ruotsalosta olisi tullut mainio ennakkotapaus koko Suomeen. Kukaan ei tiedä, minkä kannan valtioneuvosto olisi ottanut - se olisi voinut vallan hyvin todeta, ettei jotain Ruotsalon kylää rueta erottamaan Kälviästä, joten Lohtajakaan ei voi liittyä Kokkolaan"

        Kyllähän tuo asia tehtiin hyvinkin selväksi jo etukäteen, ja virkamiehiä kulki kälviällä uhkailemassa että ruotsalo viedään pakolla jos ei yhdistymishaluja vapaaehtoisesti löydy, eli tuo teoriasi lohtajan käyttämisessä keppihevosena ei kyllä ainakaan täysin pidä paikkaansa.
        Toisekseen kälviä menetti todella ison siivun nk "porkkana rahoja" kun yritti aluksi laittaa hanttiin eikä halunnut lähteä kokkolalaisten rengiksi, eli kälviän kohdalla voidaan puhua lähestulkoon pakkoliitoksesta, ja ullavan kohdalla se onkin sitten jo ainoa oikea termi.

      • itäkylän päättäjä
        Jokela-Leskelä kirjoitti:

        "Kälviähän olisi joutunut kieltäytyessään luovuttamaan elinvoimaisimman kylänsä ruotsalon kokkolaan jotta junttien ja hurrien väliin saadaan maayhteys."

        Yhtä hyvin voidaan sanoa, että Kälviä olisi voinut halutessaan vaikka vain piruuttaan estää Lohtajankin liitoksen Kokkolaan, mutta kälviäläisillä ei ollut munaa viedä asiaa valtioneuvostoon, jossa Ruotsalosta olisi tullut mainio ennakkotapaus koko Suomeen. Kukaan ei tiedä, minkä kannan valtioneuvosto olisi ottanut - se olisi voinut vallan hyvin todeta, ettei jotain Ruotsalon kylää rueta erottamaan Kälviästä, joten Lohtajakaan ei voi liittyä Kokkolaan.

        Kälviän valtuustostahan muuten osa oli ilmaissut halunsa liittyä Kokkolaan jo ennen Lohtajaa, mutta esitys kaatui ensi kerralla. Mihin tuo itsenäisyyttä kannattanut valtuuston enemmistö kadotti munansa heti kun Lohtaja ilmaisi samanlaisen halun?

        Totuus on tässä: Vähemmistön aktiivisen lobbaustyön tuloksena enemmistönäkin olleet Kälviän valtuutetut tajusivat, kuinka paljon parempia kokouspalkkioita he tienaisivat ryhtymällä kokkolalaisiksi poliitikoiksi. Lohtajaa tarvittiin vain keppihevoseksi, jolla kuntaliitoksen "välttämättömyys" voitiin selittää äänestäjille.

        Kun istut kokouksessa joka kestää kolme tuntia ja saat 60€ kokouspalkkioita - verot 60% niin ota sitten sillä sijainen firmaasi hoitamaan työtehtäviäsi silläaikaa kun olet hoitamassa kuntasi asioita. Vaihdetaan paikkoja, saat aivan vapaasti seuraavissa vaaleissa paikkani! Ei tämä niin herkkua ole!
        Saatat hyvin kysyä, että mitäs menit. Se onkin sitten toinen asia, mutta jotain rehellisyyttä kaipaan noihin kokouspalkkio puheisiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      148
      13137
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9591
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      94
      9084
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      13
      7705
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6704
    6. 147
      6124
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3114
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1179
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1123
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      980
    Aihe