Hallitus poisti pakkoruotsin ylioppilaskirjoituksista. Tässä hallitus taipui populistisen rahvaan edessä tavalla, joka ei ole kunniaksi Suomelle.
Suuri osa suomenkielistä nuorisoa hyljeksii, jopa halveksii ruotsin kieltä. Asenne perustui tietämättömyyteen, kokemattomuuteen ja rasismia lähentelevään suhtautumiseen itselle tuntematonta väestöryhmää ja kulttuuria kohtaan.
Asenne heijastaa myöshistoriantuntemuksen puutetta. Ruotsinkielen vihaaja sekoittaa tunteisiinsa vielä alemmuuskompleksin Suomea rikkaamman ja kehittyneemmän Ruotsin kuningaskunnan edessä.
Olisi suotavaa, että suomenkieliset ymmärtäisivät myös ruotsin kielen työkaluksi, jonka avulla voi rakentaa yhteyksiä erilaisten ryhmien kesken.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Pitkään aikaan ei ole ilmestynyt kunnon svekoprovoa. Näitä on välillä todella huvittavaa lukea.
Kiitos Hardon!
Ei tuohon aloitukseen voi tosiaankaan suhtautua muuten kuin huumorinpilke silmäkulmassa, vaikka ei se minua naurata. Monet svekomaanit ajattelevat juuri tuolla tavalla.
rikas Suomeen ja moneen muuhun maahan verrattuna.
Suomi soti viisivuotta Ruorsinkin puolesta.
Mitä teki Ruotsi,myi kaikkea mahollista roinaa kaikille sotaan joutuneille.
Tämä ( herra hardon ) vois kyllä tutkia lähihistoriaa vähän tarkemmin
ennen kun moittii kenenkään historian tuntemusta.
Olen kauan asunut Ruotsissa ja voin vakuuttaa että tämä on köyhä maa.
Ei kannata kukkoilla enää pienimmisäkään määrin ruotsalaisten.