Oikeiston motto;

Kaiken voi viedä ja ottaa ansiottomastikin, mutta armeijaamme on tuettava, sillä se pitää köyhät kurissa, ulkoisen uhan nimikkeellä!
7123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

varmaan monelle kun puhut tuollaisia..

Äänestä

Sekaisinhan nämä suomenkin porvarit ovat, hommissa ei päätä ei häntää.
Muutamavuosi vallassa ja katsokaa minkälainen on tilanne suomessakin; ei voi kun kauhistella.

Äänestä
  • Elintaso olisikin niin alhaalla ettei länsimainen lamakaan siihen pystyisi.

    Tuohon perustuu teidän kommarien hölmöily.

    Luulette että kommunsimissa ei lamaa tule.

    NO PERKELE EI TULEKAAN KUN SE ON KOKO AJAN LÄSNÄ!!!

    HOHHOHHHHOHHOHHOOO!!!!

    Äänestä

Ihmisiin lyöty armoton ahneus, rahasta tehdään mitä tähansa.

Äänestä

käyttöohjeesta. kansalta vietiin kaikki, armeijalle annettiin suurin osa, jos köyhä valitti hän oli revisionisti ja pääsi Siperiaan uudelleenkoulutukseen, ulkoisella uhalla (NATO) pidettiin kansa hiljaisena. Olkaa kiltisti tai paha NATO tulee ja antaa piiskaa.

Oikein olet oivaltanut kommunismin, tosin sinulla on muita käsitysvirheitä.

Äänestä

the inner circlen? siinä viitisen perhekuntaa asui samassa talossa - omissa huoneissaan - stalinin neuvostoliitossa vuonna -39; oli elokuvanpyörittäjä vaimoineen, juutalainen upseeri vaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa, kirjojensa keskellä elävä erakoitunut professori, miliisi vaimoineen ja yhteen nurkkaan - vaatekaapin takana - oli sängynpaikan saanut rakennuksen entinen omistaja; vanha nainen. heillä oli hääjuhla ja miliisi kännipäissään haukkuin vanhan rouvan "haaskaksi", retosteli humalapäissään kuinka he nyt olivat vahvempia, omistivat talon - paskat he mitään omistivat, onnettoman pienen huoneen vaan missä nukkua - että he olivat nyt vallanpitäjiä. siinä oli hyvä ottaa votkaryyppy stalinille. no, juutalainen upseeri - jos jäi itsemurhayrityksestään henkiin - taisi saada niskalaukauksen jossain berijan kellarissa, vaimonsa päätti päivänsä työleirillä ja tytär pääsi nauttimaan sosialististen neuvostotasavaltojen tarjoamasta orpokodista. surkea maa ja surkea järjestelmä kerrassaan. filminpyörittäjän vaimo kysyi mieheltään, että kumpaa tämä rakasti enemmän, vaimoansa vai stalinia. stalin, oli vastaus eikä siinä kauaa nokka tuhissut vaihtoehtoja punnitessa.

tiedätkö; kaiken viemisestä ja ansiottomasti ottamisesta; te kommunistit olette aika viimeisiä ihmisiä moralisoimaan.

Äänestä
  • Nuorena parina 1960 luvulla haettiin asuntoa ja käytiin katsomassa Tikkurilassa.

    Asunto huoneita vuorattiin toisesta kerroksesta ja niillä oli yhteinen VC.
    Kyseisessä VC:ssä oli keittoliesi, huoneita vuokranneiden kesken, eikä tämä ollut poikkeavaa aikana!!!

    Suomalaiset kehuivat matkoillaan Neuvostoliitossa, hienoista autoistaan vaikka nonella ratsu oli Lada.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Abraham kirjoitti:

Kaiken voi viedä ja ottaa ansiottomastikin, mutta armeijaamme on tuettava, sillä se pitää köyhät kurissa, ulkoisen uhan nimikkeellä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu