Miten käy avioliittomme? Tuntuu kuin se aito rakkaus olisi sammunut, ainakin minun puoleltani. Vieläkö meillä olisi toivoa? Voisinko vielä ihan oikeasti rakastaa miestäni ja pystymmekö saamaan arkeemme toivomamme muutokset? Ja nyt tähän päälle vielä nousi suuret tunteet pitkäaikaista ystävää kohtaan (miespuolinen) ja häneltä kovasti samansuuntaista tunnetta tullut... Ei mitään pettämiskuvioita kuitenkaan.
Miten nyt eteenpäin? Tunnen jotenkin nyt olevani kuopassa ja vastuussa niin monen ihmisen onnesta... Jos avioliittomme päättyy, mitä sen jälkeen? Katkeroituuko mieheni tai kenties me molemmat....
Auttakaa näkijät...
Miten nyt eteenpäin? Tunnen jotenkin nyt olevani kuopassa ja vastuussa niin monen ihmisen onnesta... Jos avioliittomme päättyy, mitä sen jälkeen? Katkeroituuko mieheni tai kenties me molemmat....
Auttakaa näkijät...
Vastaukset 6
Vanhimmat
on valitettavaa. Pitkäaikaista ystävääsi kohtaan tunteen pysyy korkealla, mutta siitäkään ei synny mitään suhdetta. Sinun tulisi puhua miehesi kanssa syvällisesti asiasta.
Onko miehelläni samoja ajatuksia jo asiasta vai joudunko olemaan se ns. "jättäjä"... Näkeekö joku uskallanko enää koskaan rakastua?
on myös miehesi, tuli palaa puoliliekillä. Tässä vaiheessa on luonnollista että pelkäät rakastua.
Mutta niin asia ei ole. Vaatii tietenkin aikaa.
kiitos taas... tänään tai huomenna istumme alas keskustelemaan suhteestamme... aiempien keskusteluiden pohjalta olen saanut käsityksen että mies ei halua erota, mutta toki tämä vaikean ajan jatkuminen voi saada hänetkin toisiin ajatuksiin... kunpa ei lapsemme kärsisi mahdollisesta erosta kohtuuttomasti! Ja mitenköhän käy yhteisen talomme... :(
Hei,
Mielestänne liitossanne on todella paljon hyvää ja tunteita molemmin puolin on vielä jäljellä.
Mitään ei ole siis todellakaan ole dramaattisesti pielessä tai esim. peruuttamattomasti jotain rikottu toista vastaan. Perheenne on toimiva ja tunteita löytyy jokaiselta. Älkää missään nimessä hätikökö. Kadutte takuulla jos tostanoin vain menette tahollenne. Aitoa rakkautta löytyy, se on vain arjen puristuksessa jäänyt piiloon, arjen asioiden alle. Mutta sitä kyllä on. Ihastuminen siihen ulkopuoliseen ei ole mikään ratkaisu, se on vain väliaikaista happihoitoa, tekohengitystä. Sopivin kumppani on jo vierellä, molemmilla. Ja teidän lapsi on aivan kymppi.
Jos nyt eroon kuitenkin päädytte, niin muista että päätös oli yhteinen ja tarkoin harkittu-- sinä et ole yksin valinnoista vastuussa! Mutta katsokaa tosiaan mitä päätätte ja onnea molemmille mitä tahansa päätättekin. Terveisin Vera.
Ainakin täksi yöksi mies lähti muualle... Saa nähdä voidaanko tätä enää pelastaa, ainakin nyt on ihan toivoton olo... Kamalaa kertoa lapsille ja lähipiirille :( Toivotaan että voisimme säilyttää edes hyvät asialliset välit, ihan lastenkin takia...