kertokaa kokemuksia korpikylän tallista. ajattelin mennä sinne tunnille enkä ole vähään aikaan ratsastanut. kaveri kertoi että siellä on isot ryhmät ni ei voi saada hyvää opetusta... pitääkö paikkaa?
korpikylän talli
ulpu82
125535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Juu itse olen käynyt silloin tällöin korpikylän tallilla eli korpparilla. Kävin siellä auttelemassa ponikoululaisia ja palkinnoksi sain sitten ratsastaa kerran ilmaseksi. Siihen yhteen kertaan se sitten jäi sillä käyn yhdellä toisella tallilla vakiotunneilla halvempien hintojen takia.
Mutta se tunti millä itse menin oli ehkä vähän liian helppo tasoinen minulle. Kierettiin vaan uraa ja tehtiin taivutuksia... Opetus oli ainekin minun mielestäni samanlaista kuin kaikilla muillakin talleilla joissa ryhmäkoko on iso (enemmän kuin viisi ratsastajaa on minusta iso ryhmä). Eli opettaja kyllä selitti tehtävät tarkkaan mutta ei kumminkaan ihan koko ajan kerennyt huomioimaan jokaista. Etenkin minä kokeneempana ratsastajana jäin "yksin" pyörimään uralle. Mutta kannattaa kokeilla siellä ratsastamista. Joku tykkää enemmän ratsastaa omissa oloissa kumminkin opettajan valvovan silmän alla.
Eli mene vain kokeilemaan. ;D
no onhan siel aikas isot ryhmät mut oppii hyvin ihanat ja osaavat hepat
korppari on toosi hyvä paikka!! Joo kannattaa ottaa huomioon, et siel on isot ryhmät, MUTTA sekin pitää ottaa huomioon että siellä on 2 opettajaa opettamassa.... joten ei aina välttämättä ole isoja ryhmiä!!!
Moi! voisko joku kertoo tarkemmin korpikylän ponikoulusta? aattelin mennä mutku en tiiä siit mitää esim mitä tehää ja paljo ratsastetaa... Ja mitä varusteita
kiitos jo etukätee...
Noh.... korppari on kiva paikka!:D
korppari on kiva paikka... käyn siel ite vakiona ja opin tosi hyvin. mun tunnil on yleensä noin 6-8 ratsastajaa. Opetus on hyvää ja hevoset laadukkaita. pitää kuitenkin ottaa huomioon ettei kaikki hevoset kuitenkaan ole mitään äidin arkkienkeleitä jotka kulkisivat nätisti tai reippaasti. ponikoulu on 30.minaa kestävä ja aika monet pääsee sieltä nopeesti pois.... on myös niitä kuten minä joka oli 2 vuotta ponikoulussa ja sen jälkeen huomasin että oli paljon helpompaa ponijatkossa.
Oon ite korpparilla vakkariratsastajana ja mun mielestä tää talli on huippuhyvä talli. Opettajat osaa hommansa, hepat osaavia ja tunnit löytyy jokaselle. Suosittelen!
Mun mielestä korpikylässä on todella hyvät opettajat ja kyl sua varmasti autettaisi
suosittelen...olen ratsastanut korpikylässä jo 7 vuotta ja se on paras talli, jossa olen käynyt.
Hevoset ovat ihania ja todella osaavia :)
siellä on korkeat hinnat,mutta mielestäni tunnit ovat maksamisen arvoisia.
Opettajat ohjeistavat kaikkia hyvin isoista ryhmistä huolimatta.
Ihana paikka siellä on parasta
Ei pidä paikkaansa😄opettajat keskittyvät jokaiseen ratsastamaan tunneilla
Ryhmä koot ovat aivan liian suuria (9)! Varsinkin aloittelijoille, jolloin tunneilla syntyy turhia vaaratilanteita niin lapsille kuin hevosillekin. Tallilla ei ole iltaisin henkilökuntaa (kun opettajat ovat tunnilla) ja meno on usein sen mukaista. Hevosten hyvinvointia se ei ainakaan edistä ja monet hevoset oireilevat). Opetuksen taso riippuu siitä kuka opettaa (suurin osa on todella hyviä). Joidenkin tuntien aikana kentällä pyörii lapsia häiritsemässä tuntia ja opettajaa.
Puitteet on todella hyvät ja ihmiset mukavia, mutta toivoisin omistajan panostavan hevosten hyvinvointiin ja siihen, että jokainen aloitteleva ratsastaja saa hevosen laittamiseen ja käsittelyyn asianmukaisen opetuksen, (ei toisten aloittelijoiden ).