Sukuvika

IS: EU-vaaliehdokasta epäillään törkeästä veropetoksesta

Euroopan unionin parlamenttivaaleihin ehdokkaaksi asetettua Ari Halmetta, 46, epäillään useita vuosia jatkuneesta törkeästä veropetoksesta.

Tullin tutkiman jutun taustalla ovat Halmeen yhtiön maahantuomat ja tukkukaupassa myymät urheilujuomat ja mehut. Niistä olisi tullin arvion mukaan pitänyt maksaa virvoitusjuomista perittävä valmistevero.

Vältettyjen verojen määrän arvioidaan nousevan noin 40000 euroon. Summa on laskettu vajaalta kolmelta vuodelta.

Perussuomalaiset asettivat yrittäjä Ari Halmeen eurovaaliehdokkaakseen pari viikkoa sitten. Hän on kansanedustaja Tony Halmeen (perus) veli.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että puolueessa tiedettiin veroasiasta. Sitä ei tiedetty, että kyse on epäillystä törkeästä veropetoksesta.

- Se ei ollut tuolla nimikkeellä esillä. Hän kertoi avoimesti, että tullin kanssa on tulkintaerimielisyyttä, mutta asian selvittely on kesken.
9413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuulemma poikien isä istuu vankilassa taposta. Entäs äiti?

Äänestä
  • Muistaakseni Halme on jossain haastattelussa kertonut äidistään rankkaa tekstiä tyyliiin: Viina maistui ja miehet vaihtui ja taisi olla niin että oli kiinnostuneempi miehistään kuin lapsistaan. Miehet olivat Halmeen mukaan juoppoja, väkivaltaisia paskiaisia ja isästään on kai sanonut,voi olla että muistan väärin, ettei tunne isäänsä. Että sellasta.

    Äänestä

..johonkin hommaan eduskuntaan, kahvinkeittäjäks tms. Koko Suomi saisi näin nauttia uudesta,perhekeskeisestä perussuomalaisten poliittisesta ilmeestä. Tonyn äiti voisi adoptoida myös Soinin.

Äänestä

Tämähän menee ihan farssiksi koko homma...

Odotan jo Jupen ja muiden Halme-uskovaisten raivoisaa puolustautumista.

Äänestä
  • ..Soini the Vistbacka, pääosissa Tony Halme & family members, tuottajana perussuomalaiset.. Ja ehdottomasti K-18.

    Äänestä

  • Ei Jupea, eikä muitakaan Halme-kiihkouskovaisia.

    Äänestä

Jos tässä on perää niin herää kysymys 'mikähän perussuomalaisten johdosta tulee isona?'

Äänestä

"Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että puolueessa tiedettiin veroasiasta. Sitä ei tiedetty, että kyse on epäillystä törkeästä veropetoksesta."
-kun suksi ei luista?, 25.3.2004 klo 09.09

Jos tämä pitää paikkansa, olisi mielenkiintoista tietää, miten perussuomalaiset suhtautuvat veroihin, joista koostuvilla tuloilla valtio ja kunnat pyörittävät "yhteistä hyvää", jota perussuomalaisetkin populistisesti väittävät edistävänsä.

Yleensäkin veronkierto henkilöltä, joka samalla pyrkii muun muassa veroista päättäviin, veronmaksun suorittamista ja lain noudattamista vaativiin instansseihin, vaikuttaa ristiriitaiselta toiminnalta. Vaikka kyseessä olisi todella vähäpätöinen veronkierto, joka silti olisi tulkittavissa tahalliseksi, olisi tällaisen henkilön kansanedustuksellinen uskottavuus veroja maksavan henkilön silmissä 0.

Ja nythän kyseessä on vieläpä törkeä veropetos. Mitä kertoo ihmisestä se, että hankkiutuu edustamaan kansaa, jonka noudattamaa lakia ei itse suostu noudattamaan? Mitä kertoo ihmisestä se, että 40000 euron veropetosedut eivät riitä, vaan halutaan vielä MEP:n palkka ja "luontaisedut", kuten äärettömyyttä hipovat "kulukorvaukset"?

Mielipiteeni kuuluu: käräjille, ei europarlamenttiin! Rötösherrat kuriin! Niinhän se Halmekin vaatisi, vai vaatisiko?

Äänestä
  • Suomessa on tullilla ja verottajalla niin selkeät pelisäännöt, että tuskin niitä voi rikkoa muuten kuin tahallisesti.
    Jos tuntuu, että esimerkiksi tullille on tapahtunut joku virhe, on kuitenkin parasta maksaa kiltisti ja käräjöidä sitten jälkeenpäin omansa pois.
    On kuitenkin myönnettävä, että asianajakulut ja muu vaiva saattaa tässä tapauksessa jäädä korvaamatta, vaikka lopulta oikeutta saisikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun suksi ei luista? kirjoitti:

IS: EU-vaaliehdokasta epäillään törkeästä veropetoksesta

Euroopan unionin parlamenttivaaleihin ehdokkaaksi asetettua Ari Halmetta, 46, epäillään useita vuosia jatkuneesta törkeästä veropetoksesta.

Tullin tutkiman jutun taustalla ovat Halmeen yhtiön maahantuomat ja tukkukaupassa myymät urheilujuomat ja mehut. Niistä olisi tullin arvion mukaan pitänyt maksaa virvoitusjuomista perittävä valmistevero.

Vältettyjen verojen määrän arvioidaan nousevan noin 40000 euroon. Summa on laskettu vajaalta kolmelta vuodelta.

Perussuomalaiset asettivat yrittäjä Ari Halmeen eurovaaliehdokkaakseen pari viikkoa sitten. Hän on kansanedustaja Tony Halmeen (perus) veli.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että puolueessa tiedettiin veroasiasta. Sitä ei tiedetty, että kyse on epäillystä törkeästä veropetoksesta.

- Se ei ollut tuolla nimikkeellä esillä. Hän kertoi avoimesti, että tullin kanssa on tulkintaerimielisyyttä, mutta asian selvittely on kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu