IPU SALAA ITSE ITSENSÄ

Toissapäivänä tällä palstalla eräs ipulainen kertoi, että Ipu pimittää VS-lehtensä uudet numerot internetyleisöltään tarkoituksella. Kaikkien muiden puolueiden lehdistä on uudet verkkoversiot luettavissa joko päivittäin tai kuukausittain - puolueesta riippuen. Lisäksi nämä puolueet päivittävät verkkosivujaan uusilla jutuilla parhaimmillaan useita kertoja päivässä. Ipun verkkosivuja puolestaan päivitetään vain muutaman hikisen kerran kuukaudessa. Esim. tässä kuussa saldo on: 1 Pesosen kannanotto, 1 kilpailumainos, 1 mielenosoitusmainos. Siis vain YKSI asiapitoinen teksti ja siinä se!!!! Mikä teitä ipulaisia oikein vaivaa? Te olette ihan lamaantuneita, valitatte, ettette pääse julkisuudessa esiin mutta kuitenkin laiminlyötte internetin, täysin ilmaisen kanavan käytön lähes täysin. Verkkosivua ei jakseta päivittää, puolueen lehteä pihdataan tarkoituksella ja tätäkään foorumia ei käytä kukaan tunnettu ipulainen Isoahon lisäksi. Mihin hävisivät verkkosivuilta muuten Erilaiset Uutisetkin? Eikö niitäkään vaivauduta enää toimittamaan?!
6154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aluksi Erilaisia uutisia toimitettiin kaksi kertaa viikossa. Aiheet olivat yleensä läpinäkyvän teennäisiä, niiden ainoa tavoite oli piikitellä EU:ta tavalla tai toisella.

Sitten näitten puujalkauutisten tekeminen alkoi maistua jo vissiin puulta ipuloistenkin mielestä, ja julkaisua harvennettiin yhteen kertaan viikossa ja silloinkin julkaistiin entistä vähemmän "uutisia" kerralla. Lopulta sitten ilman mitään ilmoitusta koko touhu loppui. Sama tulee olemaan koko Ipu-puolueenkin kohtalona vaaleissa 2015 (käytössä äänikynnyskin vielä), viimeistään. Sen jälkeen ei saada enää 5000 korttia kasaan, koska Ipun tukijakäppänöistä on liian moni jo kuollut tai aivokuollut; korttien kasaan saaminen teki tosi tiukkaa jo viimeksikin, meinasi keräysaika loppua kesken :P Kiäh, kiäh!

Äänestä
  • Vähiin käy ennen kuin loppuu, sanotaan.

    Äänestä

"Kaikkien muiden puolueiden lehdistä on uudet verkkoversiot luettavissa joko päivittäin tai kuukausittain - puolueesta riippuen" - Voi olla. Niillä on palkattu henkilökunta tätäkin asiaa hoitamaan. Niillä on jopa palkattuja henkilöitä, jotka ehdokkaiden ja/tai kansanedustajien ja meppien puolesta osallistuvat sosiaalisen median keskusteluihin näiden istuessa esim. vaalipaneelissa!

Tässä muuten uusin lehti:

http://ipu.fi/pub/f/t7i5oos51iorh945.pdf

Äänestä
  • Kuka voisi istua päivät päästään päivittämässä sivuja ja osallistuen eri fooruomien keskusteluihin, jollei tee sitä leipätyökseen????

    - Tai kuka hommaa asiasta kiinnostuneelle työttömälle tai eläkeläiselle laitteet, ja voiko heiltä sittenkään edellyttää istumista vahtikoirana netin ääressä?

    Mitä tuohon lehden "pimittämiseen" tulee, kyseessä oli luultavasti tsoukki!

    Äänestä

  • "vaalipaneelissa" tai missä hyvänsä.................. Internet "tilana" on ainoa, mikä on maksutonta - ja pyyteetön omakustanteinen vapaaehtoistyö.................

    Äänestä

  • Kaipaisin vähän enemmän lehteen positiivisia juttuja. Noin alakuloisia artikkeleita lukiessa sairastuu masennukseen.

    Mauri Nygård oli muuten (tarkoituksella?) ymmärtänyt YLEn Nenä-päivän idean ihan väärin. Nenä-päivällä ei ole mitään tekemistä Suomen kehitysapumäärärahojen kanssa. Tietenkään! Nenä-päivänä halutaan muistuttaa maailman hädänalaisista ja saada ihmiset ajattelemaan muutakin kuin itseään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsy painaa Ipua? kirjoitti:

Toissapäivänä tällä palstalla eräs ipulainen kertoi, että Ipu pimittää VS-lehtensä uudet numerot internetyleisöltään tarkoituksella. Kaikkien muiden puolueiden lehdistä on uudet verkkoversiot luettavissa joko päivittäin tai kuukausittain - puolueesta riippuen. Lisäksi nämä puolueet päivittävät verkkosivujaan uusilla jutuilla parhaimmillaan useita kertoja päivässä. Ipun verkkosivuja puolestaan päivitetään vain muutaman hikisen kerran kuukaudessa. Esim. tässä kuussa saldo on: 1 Pesosen kannanotto, 1 kilpailumainos, 1 mielenosoitusmainos. Siis vain YKSI asiapitoinen teksti ja siinä se!!!! Mikä teitä ipulaisia oikein vaivaa? Te olette ihan lamaantuneita, valitatte, ettette pääse julkisuudessa esiin mutta kuitenkin laiminlyötte internetin, täysin ilmaisen kanavan käytön lähes täysin. Verkkosivua ei jakseta päivittää, puolueen lehteä pihdataan tarkoituksella ja tätäkään foorumia ei käytä kukaan tunnettu ipulainen Isoahon lisäksi. Mihin hävisivät verkkosivuilta muuten Erilaiset Uutisetkin? Eikö niitäkään vaivauduta enää toimittamaan?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu