Vanhukset eivät sitten yhtään osaa käyttäytyä! Tukkivat kauppojen
ovenedustat rollaattoreillaan ja etuilevat kauppojen kassajonossa.
Terrorisoivat valloittamalla kaikki peliautomaatit jotta kansalainen ei
pääse tekemään hyväntekeväisyyttä.
Kunnan täytyisi viipymättä järjestää seniori-ikäisille käytöskoulutusta.
Näin on.
Vanhukset ei osaa käyttäytyä!
47
1147
Vastaukset
- Just joo
Vähän kun kuluu aikaa niin tähän ilmestyy sellaisia kommentteja joissa pointtina on että ODOTAPAS KUN ITSE OLET VANHA NIIN KYLLÄ SITTEN KADUT SANOJASI. Vanhukset ovat sellaisia puolijumalia jotka eivät koskaan voi vahingossakaan käyttäytyä väärin tai olla itsekkäitä, eli jokainen jota suinkin arvostelee heidän käyttäytymistään saa kuulla pelotteluja vanhuudesta ja kuolemasta. Todennäköisesti sinullekin kerrotaan että vanhana lasket allesi ja tämän vuoksi sinun on pakko takertua tyhmänä tuijotellen siihen kaupan oviaukkoon tai kassajonossa tunkea muiden ohi.
Tuttu oli pelaamassa jollain automaatilla, ja siihen tuli mummo ja potkaisi tuttuani sääreen että pääsisi itse pelaamaan. Kun vanhuksilla ei kovin kaksinen taida se eläke olla, niin miksi juuri heidän pitäisi pelata ja tärvätä rahansa? Ehkä vanhuksille pitäisi hommata jonkinlaisia ilmaisia pelikoneita kotiin missä saavat veivata rauhassa menettämättä eläkettään?
Mutta tähänkin sitten taas tietysti muistetaan jotain satua että taata söi käpyjä jossain pankolla ja perheenisä veteli kinkkua napaansa, jolloin joku vaippaikäinen lattialta loihee lausumaan isälle että sitten kun minä olen iso niin laitan sinut pankolle syömään käpyjä, ja tästäkös isäntä säikähtää ja ottaa sen taatankin sieltä pankolta pois.
Ihan kuin ihmiset muuttuisivat ihaniksi vain sillä perusteella että ovat vanhoja. Tai että aikuinen tai keski-ikäinen olisi aina ahne paska joka haluaa vain työntää vanhukset pois tieltä.- Minä osaan tavat!
Toista oli ennen kun olin pieni lapsi. Mummu hymyili hyväntahtoisesti
keinussaan ja antoi jopa toisinaan karkinkin. Kaikki vanhukset olivat
jollakin tapaa arvokkaan oloisia ja ennenkaikkea hyvätapaisia. Kävivät
kirkossa joka pyhä ja kutoivat koko suvulle sukat jouluksi.
Toisin on nyt. Kauhean kärttyisiä ovat ja todella huonotapaisia. Kauhea
kiire heillä tuntuu silti olevan vaikka polvi ei enää nousekkaan samaan malliin
kuin nuorempana. Tönivät ja ärähtelevät kun haluavat etuilla vaan. Lapsetkin
heitä jo pelkäävät tekohampaillaan irvistelevät ja kulmat kurtussa murahtelevat.
Olisippa vieläkin niinkuin ennen. Silloin joulunkin odottaminen tuntuisi paljon
mukavammalta. - Anonyymi
Minä osaan tavat! kirjoitti:

mukavammalta.Hei.Rakasta vanhoja ,kohta olet itsekin vaippahousu.
- Anonyymi

mukavammalta.Wanhukset on paskiaisia. Ilkeitä ja pahoja.
- mummu muttei vahnus
Vieläkö teidän vanhempanne tai mummonne elää? Toivotko heidät laitokseen rollaattoreineen ja kuolemaan pois jos vaikka saisit vähän perintöä. Pääsisit enemmän pelaamaan.
- aikoina raha
kyllä aina kelpaa. Kaikki ennakkoperintönä ja sitten laitokseen.
- mummu muttei vanhus
aikoina raha kirjoitti:
kyllä aina kelpaa. Kaikki ennakkoperintönä ja sitten laitokseen.
Entäs te 25-40 vanhemmat jotka tuotte kurittoman jälkikasvunne kauppoihin. Lapselle annetaan oma pieni kärry jolla hän ajelee toisten päälle äitien ja isien työntäessä vaunuja täyttäen käytävät.Yksi piltti pienoinen juoksee hyllyjen välissä jota ne mummut ja vanhukset väistelee.Lastenvaunut ja rattaat vievät yhtä paljon tilaa kaupassa kuin rollaattorit .Ero on vaan siinä että mummut eivät juoksentele hyllyjen välissä eikä kiukuttele joka hyllyllä.
- Lapin kansa
mummu muttei vanhus kirjoitti:

Eniten kyllä itseäni ärsyttävät nämä pikkutakkiset jo keski-ikään ehtineet
miehet. Kaupoissa höpöttävät bluetooth laitteeseensa. Kauhean vaikea
välillä olla varma kenelle puhuvat. Puhuvatko kenties minulle vai ovatko vain
jakomielisairaita. Toiselle minälleen puhuvat vai onko tosiaankin niin että kyse
vain jostakin normaalista puhelusta.
Ei tiedä.
Hulluja ovat! - Vaari- Mummu
Lapin kansa kirjoitti:
Eniten kyllä itseäni ärsyttävät nämä pikkutakkiset jo keski-ikään ehtineet
miehet. Kaupoissa höpöttävät bluetooth laitteeseensa. Kauhean vaikea
välillä olla varma kenelle puhuvat. Puhuvatko kenties minulle vai ovatko vain
jakomielisairaita. Toiselle minälleen puhuvat vai onko tosiaankin niin että kyse
vain jostakin normaalista puhelusta.
Ei tiedä.
Hulluja ovat!Siinä olet täysin oikeassa että korvanappi miehet ovat niitä jotka eniten pälisevät kaupoissa ja tärkeilevät. Ei siellä rollaattori mummut puhu puhelimiin vaan ostavat ruokansa kaikessa hiljaisuudessa. Mummut ja vaarit kunniaan sillä hehän on teidät nuoremmat elättäneet ja yrittäneet tehdä teistä kunniallisia ihmisiä. Mutta valitettavasti ette ole ottaneet onkeenne neuvoja ja siksi avaatte suutanne aivan väärässä paikassa.
- mauriveikko
Sanon ettei yksikään väittämäsi asia pidä paikkaansa. Käyn joka päivä kirkonkylän s-marketissa kaupassa ja en kertaakaan ole havainnut sitä että vanhukset olisivat kenenkään jaloissa tiellä. Itsekkään en ole niitä nopeita kulkijoita mutta hyvin olen mahtunut muitten sekaan. Ja kassa jonossakaan kukaan ei ole etuillut ainakaan minun aikanani. Ja saman rahan hekin sinne tuovat kun muutkin asiakkaat jotkut jopa enemmänkin. Ja mitä peliautomaatteihin tulee niin niitä ei tarvitsisi olla kenenkään ulottuvilla, sillä ne on täysin turhia vempeleitä tuomaan ihmisille peliriippuvaisuutta. Minä ainakin nostan hattua vanhuksille vaikka en itsekkään ole enää mikään viriili nuori karju. Siis vanhukset kunniaan niin kauan kun he ovat keskuudessamme. Suvaitsevuus on hyve jotka harvat haluavat suvaita kanssaihmisilleen nykyaikana.
- toisessa ketjussa
M-V käytti naisen sukupuolielimestä ilmaisua karvainen, tästä huomasin M-V:n olevan "vanhan liiton mies" sillä eihän se ole ollut "karvainen" 20:een vuoteen.
- mauriveikko
toisessa ketjussa kirjoitti:

Minä en ole koskaan puhunut naisten sukupuolielimistä missään muodossa niin roisi en ole sentään. Tuo esille sellainen kirjoitus missä olen niin sanonut. Joten pidä silloin suusi kiinni jos et osaa muuta kuin puhua palturia. Mutta taidat olla niitä räkänokkia jotka ei muuta osakkaan kuin puhua sanotaan nyt rumasti selvää paskaa. Häpeisit edes jotain.
- Oletko valmis?
mauriveikko kirjoitti:

M-V:n tekstiä:
"En ole koskaan pyytänyt ketään vetämään sitä päähänsä enkä edes lakkia tai pipoa. Ja mitä tulee mielipiteihin niin jokaisella on omat luojankiitos. Sillä jokainen kirjoittaa niillä avuilla jotka kullakin on, eihän tässä mikään nobelisti tarvinne luultavasti ollakaan. Ja eikö yleensä muut perustele aloituskirjoitusta kun aloittaja, mutta niittenkin yleensä tarvitsisi olla asiallisempia kirjoituksissaan eikä laittaa toisille jotain "KARVASTA PÄÄHÄN". Mutta se sitä asiasta. "
Muisteles ny M-V tarkemmin mitä tarkoitit tolla "karvasella"? Miksi pilkkaat toista siitä jos oma muisti alkaa jo vähän pettämään? - pikku-kolli
toisessa ketjussa kirjoitti:
M-V käytti naisen sukupuolielimestä ilmaisua karvainen, tästä huomasin M-V:n olevan "vanhan liiton mies" sillä eihän se ole ollut "karvainen" 20:een vuoteen.
se tämä on, joka puhuu rinta rottingilla ja syvällä rintaäänellä, mutta ei siitäkään huolimatta teidä mistä puhuu?
Ei line kuitenkaan kovin pitkää aikaa siitä, kun olit vielä röhnäposkisena äitisi synnytyselimien välissä huutamassa ensimmäisiä kitinöitäsi tässä matoisessa maailmassa, mutta hyvin olet oppisi saanut sieltä alapäänasteelta ja se jatkuu yhä yhtä verisen-vetisenä ja järjettömänä kitinänä.
Jos et osaa muuta kirjoittaa, niin lopeta tuokin täysin järjetön "pikku-kollin" kitinäsi, sillä sinulla on vielä aivan liian märjät korvantaustat, osallistuaksesi aikaihmisten tarinointiin.
Mene nyt pika-pikaa vessaan ja katsele sitä pientä "tuppi-kulliasi" ja vedä pikku-kuivat, niin ehkä tulet silloin ymmärtämään mikä "ase-miehen alku" vasta oletkaan.
Samalla voit pyytää, jos sinulla on "oma-isä" paikalla, että hän vähän ottaisi sinua korvalehdestä kiinni ja ataisi kunnon "luunapin" typerään vesipää- kalloosi. - teksti
pikku-kolli kirjoitti:
se tämä on, joka puhuu rinta rottingilla ja syvällä rintaäänellä, mutta ei siitäkään huolimatta teidä mistä puhuu?
Ei line kuitenkaan kovin pitkää aikaa siitä, kun olit vielä röhnäposkisena äitisi synnytyselimien välissä huutamassa ensimmäisiä kitinöitäsi tässä matoisessa maailmassa, mutta hyvin olet oppisi saanut sieltä alapäänasteelta ja se jatkuu yhä yhtä verisen-vetisenä ja järjettömänä kitinänä.
Jos et osaa muuta kirjoittaa, niin lopeta tuokin täysin järjetön "pikku-kollin" kitinäsi, sillä sinulla on vielä aivan liian märjät korvantaustat, osallistuaksesi aikaihmisten tarinointiin.
Mene nyt pika-pikaa vessaan ja katsele sitä pientä "tuppi-kulliasi" ja vedä pikku-kuivat, niin ehkä tulet silloin ymmärtämään mikä "ase-miehen alku" vasta oletkaan.
Samalla voit pyytää, jos sinulla on "oma-isä" paikalla, että hän vähän ottaisi sinua korvalehdestä kiinni ja ataisi kunnon "luunapin" typerään vesipää- kalloosi.ei ollut Mauri-Veikolta ja varmasti tämä tuppi-kulli sen huomaakin!
- huomasin kyllä
teksti kirjoitti:
ei ollut Mauri-Veikolta ja varmasti tämä tuppi-kulli sen huomaakin!
ettei ollu M-V:n tekstiä, tässä oli jo vähän asian tynkääkin. Vähän kyllä meni yli hilseen, mutta lennokasta tarinaa kumminkin. Sinulla on kyllä silti samavika kuin M-V:lläkin, kanssa ihmisten morkkaaminen mitä ihmeellisimmillä oivalluksilla.
- tuntemus
pikku-kolli kirjoitti:
se tämä on, joka puhuu rinta rottingilla ja syvällä rintaäänellä, mutta ei siitäkään huolimatta teidä mistä puhuu?
Ei line kuitenkaan kovin pitkää aikaa siitä, kun olit vielä röhnäposkisena äitisi synnytyselimien välissä huutamassa ensimmäisiä kitinöitäsi tässä matoisessa maailmassa, mutta hyvin olet oppisi saanut sieltä alapäänasteelta ja se jatkuu yhä yhtä verisen-vetisenä ja järjettömänä kitinänä.
Jos et osaa muuta kirjoittaa, niin lopeta tuokin täysin järjetön "pikku-kollin" kitinäsi, sillä sinulla on vielä aivan liian märjät korvantaustat, osallistuaksesi aikaihmisten tarinointiin.
Mene nyt pika-pikaa vessaan ja katsele sitä pientä "tuppi-kulliasi" ja vedä pikku-kuivat, niin ehkä tulet silloin ymmärtämään mikä "ase-miehen alku" vasta oletkaan.
Samalla voit pyytää, jos sinulla on "oma-isä" paikalla, että hän vähän ottaisi sinua korvalehdestä kiinni ja ataisi kunnon "luunapin" typerään vesipää- kalloosi.että ole NÖYRÄ NÖYRYYTTÄ
- kyröskä
huomasin kyllä kirjoitti:
ettei ollu M-V:n tekstiä, tässä oli jo vähän asian tynkääkin. Vähän kyllä meni yli hilseen, mutta lennokasta tarinaa kumminkin. Sinulla on kyllä silti samavika kuin M-V:lläkin, kanssa ihmisten morkkaaminen mitä ihmeellisimmillä oivalluksilla.
Mitenkäs tämä keskustelu taas lipesi .alkuperäinen koski vanhuksia. Näihnän tämä aina menee.Muutetaan taas puheenaihetta.Mitenkäs pikkujoulu näkyy kylällä vai näkyykö ollenkaan?
- meni sivuraiteille
kyröskä kirjoitti:
Mitenkäs tämä keskustelu taas lipesi .alkuperäinen koski vanhuksia. Näihnän tämä aina menee.Muutetaan taas puheenaihetta.Mitenkäs pikkujoulu näkyy kylällä vai näkyykö ollenkaan?
kun alettiin puhua mauriveikon seksikokemuksista. Yritettiin varmaan kertoa mauriveikon kuuluvan jo vanhusten ryhmään, siksi niin kovasti puolusti heitä.
- minusta ei
tuntemus kirjoitti:
että ole NÖYRÄ NÖYRYYTTÄ
tunnu siltä. Enkä sinullekkaan osaa muuta sanoa kuin tsemppiä, koita pärjätä.
- Humu-Pekka
tuntemus kirjoitti:
että ole NÖYRÄ NÖYRYYTTÄ
että kun sen olet oivaltanut, niin paljon olet oivaltanut.
- mauriveikko
Oletko valmis? kirjoitti:
M-V:n tekstiä:
"En ole koskaan pyytänyt ketään vetämään sitä päähänsä enkä edes lakkia tai pipoa. Ja mitä tulee mielipiteihin niin jokaisella on omat luojankiitos. Sillä jokainen kirjoittaa niillä avuilla jotka kullakin on, eihän tässä mikään nobelisti tarvinne luultavasti ollakaan. Ja eikö yleensä muut perustele aloituskirjoitusta kun aloittaja, mutta niittenkin yleensä tarvitsisi olla asiallisempia kirjoituksissaan eikä laittaa toisille jotain "KARVASTA PÄÄHÄN". Mutta se sitä asiasta. "
Muisteles ny M-V tarkemmin mitä tarkoitit tolla "karvasella"? Miksi pilkkaat toista siitä jos oma muisti alkaa jo vähän pettämään?Lueppa paremmin Vesajärveläinen MOLLAUSPALSTA 22.11 kirjoitettu palsta niin siinähän mainitsen etten laita mitään karvasta kenenkään päähän. Ja lue myöskin "mihin" aloitukseen vastasit itse taisit vastata hieman väärään. Ja mitä ikääni tulee niin lukeudun ikäihmisiin enkä järjettömiin penikoihin.
- ihmetyttää
mauriveikko kirjoitti:
Lueppa paremmin Vesajärveläinen MOLLAUSPALSTA 22.11 kirjoitettu palsta niin siinähän mainitsen etten laita mitään karvasta kenenkään päähän. Ja lue myöskin "mihin" aloitukseen vastasit itse taisit vastata hieman väärään. Ja mitä ikääni tulee niin lukeudun ikäihmisiin enkä järjettömiin penikoihin.
siitä kävi ilmi mitä karvaista tarkoitat ja mitä päässäsi liikkuu, hyi olkoon ei olis uskonut sinusta.
- Keppiä
ihmetyttää kirjoitti:

Sinä vasta ihme kusipää olet näet karvaista joka paikassa. Taidat olla pulipää kun haaveilet karvoista.
- ihmettelen vaan
Keppiä kirjoitti:
Sinä vasta ihme kusipää olet näet karvaista joka paikassa. Taidat olla pulipää kun haaveilet karvoista.
millaista tekstiä tänne kirjoitellaan, lueppa oma kirjoituksesi niin tiedät missä vika pisipää
- huomannut olet
huomasin kyllä kirjoitti:
ettei ollu M-V:n tekstiä, tässä oli jo vähän asian tynkääkin. Vähän kyllä meni yli hilseen, mutta lennokasta tarinaa kumminkin. Sinulla on kyllä silti samavika kuin M-V:lläkin, kanssa ihmisten morkkaaminen mitä ihmeellisimmillä oivalluksilla.
mauriveikko runoilee helposti sivullisen tekstiä, mutta asiasisällön voisi usein referoida pariin lauseeseen.
- vaan miksi
ihmettelen vaan kirjoitti:
millaista tekstiä tänne kirjoitellaan, lueppa oma kirjoituksesi niin tiedät missä vika pisipää
pitää heti kirjoitella ilkeyksiä, kun toinen mielipiteen esittää? Onko tämä sitä järjen köyhyyttä vai verbaalista heikkoutta?
- Muualta
vaan miksi kirjoitti:
pitää heti kirjoitella ilkeyksiä, kun toinen mielipiteen esittää? Onko tämä sitä järjen köyhyyttä vai verbaalista heikkoutta?
Oletko koskaan nähnyt Hämeenkyrön sivuilla jotain järkeviä vastauksia, et varmaan sillä täällä asuu enkä Suomen ahdasmielisin kansa. Ainoa mitä he osaavat on se että haukkuvat jokaisen aloituksen vaikka eivät osaa itse yhtään mitään. Töissä käyn täällä pakosta mutta asua en missään nimessä haluaisi siellä.
Sanon että erittäin vastenmielistä porukkaa lähes kaikki, juoppoja pirusti ja pahantekijöitä joita ei saa kuriin millään. Ja sitten nämä uskontoa harrastavat hullut nöyrät vielä kaiken lisäksi. Toisin sanoen täysin mätä paikka asuinpaikaksi. Menkää hoitoon mitä pitemmin tai hypätkää järveenne kun se on vielä auki.
En voi kenellekään suositella tuollaista paikkaa missä kaikki vääristellään oli asia mikä sitten tahansa.
Olette suorastaan ja ainoastaan suuri häpeäpilkku koko Pirkanmaalle mikä pitäisi lakaista pois pysyvästi. - Täysin-Karvainen
ihmetyttää kirjoitti:
siitä kävi ilmi mitä karvaista tarkoitat ja mitä päässäsi liikkuu, hyi olkoon ei olis uskonut sinusta.
Oletko täysin posliini kun koko ajan höpötät karvoista?? Vai onko se jokin pakkomielle mistä et pääse yli. Osta tekokarvaa ja kunnon liimaa niin eiköhän se siitä suttaannu sitten.
- Kiitosta vaan
Muualta kirjoitti:
Oletko koskaan nähnyt Hämeenkyrön sivuilla jotain järkeviä vastauksia, et varmaan sillä täällä asuu enkä Suomen ahdasmielisin kansa. Ainoa mitä he osaavat on se että haukkuvat jokaisen aloituksen vaikka eivät osaa itse yhtään mitään. Töissä käyn täällä pakosta mutta asua en missään nimessä haluaisi siellä.
Sanon että erittäin vastenmielistä porukkaa lähes kaikki, juoppoja pirusti ja pahantekijöitä joita ei saa kuriin millään. Ja sitten nämä uskontoa harrastavat hullut nöyrät vielä kaiken lisäksi. Toisin sanoen täysin mätä paikka asuinpaikaksi. Menkää hoitoon mitä pitemmin tai hypätkää järveenne kun se on vielä auki.
En voi kenellekään suositella tuollaista paikkaa missä kaikki vääristellään oli asia mikä sitten tahansa.
Olette suorastaan ja ainoastaan suuri häpeäpilkku koko Pirkanmaalle mikä pitäisi lakaista pois pysyvästi.mauriveikolle kun järjestit meille tämän "kunnian".
- Hyi helevetti
Täysin-Karvainen kirjoitti:
Oletko täysin posliini kun koko ajan höpötät karvoista?? Vai onko se jokin pakkomielle mistä et pääse yli. Osta tekokarvaa ja kunnon liimaa niin eiköhän se siitä suttaannu sitten.
karvanen äijä kirjottelloo. Aja ittes.
- mauriveikko
Kiitosta vaan kirjoitti:
mauriveikolle kun järjestit meille tämän "kunnian".
Tätä "KUNNIAA" en kylläkään voi ottaa itselleni mitä edellinen kirjoittelija kirjoitti. Se suotakoon hänelle itselleen koska en ihan noin jyrkkä kylläkään ole edes "MINÄ". Mutta jos tunsitte hänen kirjoituksesta itsenne niin sille en voi mitään. Pysytään asiassa ja vain asiassa.
- kun se pitäisi
Muualta kirjoitti:
Oletko koskaan nähnyt Hämeenkyrön sivuilla jotain järkeviä vastauksia, et varmaan sillä täällä asuu enkä Suomen ahdasmielisin kansa. Ainoa mitä he osaavat on se että haukkuvat jokaisen aloituksen vaikka eivät osaa itse yhtään mitään. Töissä käyn täällä pakosta mutta asua en missään nimessä haluaisi siellä.
Sanon että erittäin vastenmielistä porukkaa lähes kaikki, juoppoja pirusti ja pahantekijöitä joita ei saa kuriin millään. Ja sitten nämä uskontoa harrastavat hullut nöyrät vielä kaiken lisäksi. Toisin sanoen täysin mätä paikka asuinpaikaksi. Menkää hoitoon mitä pitemmin tai hypätkää järveenne kun se on vielä auki.
En voi kenellekään suositella tuollaista paikkaa missä kaikki vääristellään oli asia mikä sitten tahansa.
Olette suorastaan ja ainoastaan suuri häpeäpilkku koko Pirkanmaalle mikä pitäisi lakaista pois pysyvästi.pysyvästi lakaista pois?
Opettele lauseenjäsennystä niiden pitkien työmatkojesi aikana.
Vai menikö jo yli hilseen? - Aito Pirkkalainen
kun se pitäisi kirjoitti:
pysyvästi lakaista pois?
Opettele lauseenjäsennystä niiden pitkien työmatkojesi aikana.
Vai menikö jo yli hilseen?Ei Pirkanmaassa ole mitään vikaa vaan ainoastaan Hämeenkyröstä joka on häpeäksi Pirkanmaalle. Siinä on se ero jos ei mennyt kaaliisi.
- lukea näitä
Aito Pirkkalainen kirjoitti:
Ei Pirkanmaassa ole mitään vikaa vaan ainoastaan Hämeenkyröstä joka on häpeäksi Pirkanmaalle. Siinä on se ero jos ei mennyt kaaliisi.
tekstejä,niin mene koloosi runkkaamaan pikku tuppi-kullillasi
- Ei runkkaaja
lukea näitä kirjoitti:
tekstejä,niin mene koloosi runkkaamaan pikku tuppi-kullillasi
Onko itseltäsi esinahka pois päältä. Tunnut olevat oikea runkkaaja joten vedä vaan tumppuusi kunnolla.
- Keppiä
Olet täysi kusipää etkä mikään muu. Paljaalle perseelle täytyisi antaa keppiä pirusti niin oppisit edes jotain. Et taida tietää edes sitä mitä nenästäsi suuhun vuotaa sen verran tyhmiä päästät suustasi idiootti.
- Lojo
maailman pahin kusipää ja sinä jopa tiedät mitä suuhusi valuu mutta annat mennä vaan sen verran NÖYRÄ OLET heh heh heeee
- jo edesmennyt
viisas opettaja tapasi sanoa "kyllä räkänokistakin miehiä tulee, muttei tyhjän naurajista". Tämän olen havainnut todeksi tähän ikään muistellessani menneitä aikoja.
- kettuska 2.
Lisää markettien- ja kyläkoulujen liepeille, syömään turhat pois kuleksimasta!
- Kunniaa esi-isille3
Pysykää asiassa ja kunnioittakaa vanhuksia - ellette itse kuole nuorena- olette joskus myös vanhoja.
Turhaa tulla irvistelemään niille ikäpolville jotka ovat teille hankkineet edes nykyisen elintason.
he jotka lähtivät sotien jälkeen rakentamaan Suomea eivät olleet helpolla työsaralla.
yrittäkää itse tyhjästä poltetusta maasta ja rakennuksista rakentaa uutta yhteiskuntaa ja irvistelkää sitten
vasta! Minä kunnioitan esi-isien työtä.
- Tunekok
Siellä näet miten " vanhukset " käyttäytyy. Joka paikkaan pitää päästä ensin - vaikka kyynärpäät edellä
Jonoissa pidetään kauheeta ihmismuuria edessä että kukaan ei pääse mihinkään. Tuolit ja penkit täytetään kasseilla ja pusseilla ja muu kansa jonottaa ja seisoo vieressä ja ihmettelee.
Ruokapöydissä rohmutaan niin kuin ei ikinä olisi ruokaa saatu. Ja aina vedotaan vanhuuteen....Sitten ei olla yhtään köyhiä ja kipeitä kunhan päästään vaan etuilemalla joka paikkaan. Entäs käyttäytyminen ja puheet - että huhuh vaan. Ja aina syytetään kuitenkin nuorisoa huonosta käytöksestä. Minä olen sitä mieltä että Suomessa on maailman huonoiten käyttäytyvät eläkeläiset jotka kuvittelevat että heitä pitää pokkuroida ja kumartaa, koska he ovat " vanhoja ".- young gun
viisasta!
- Selvin päin.
Ne jotka sinne Tallinna laivalle menevät ovat he sitten nuoria tai vanhoja, niin kaikki menevät sinne viinan perässä. Ei siellä talvella ole mitään näkemistä vaan ainoastaan ryyppäämään mennään. Se on rahvaitten paikka missä remutaan ja välillä hypätään mereenkin. Juoppojen ja sikojen röhkimis paikka se on koko risteily. Ei olis väliä vaikka tulisi uusi Estonia. Pysykää kotona niin ei tarvitse kyynärpää taktiikkaakaan silloin.
- Tomber Gjell
elivät säästeliäästi ja jättivät mukavan potin perikunnalle mutta toisin on nyt.
Kaikki rahat tuhlataan etelän matkoihin ja itsensä hemmotteluun. Jotkut juovat
jopa alkoholia siinämäärin ettei jälkipolville jää muuta kuin visa-lasku maksettavaksi.
Kauheen ajattelematonta toimintaa.- Viihteelle vaan
Mitä enemmän lapset ,miniät ja vävyt sekä lapsenlapset kitisee sitä enemmän tuhlaan.Itse olen rahani tienannut.Eipähän heidän tarvi tapella perinnöstä.
- Anonyymi
Voi lapsukainen. Sinustakin tulee vanha se on faktaa. Minä kuljin monta kk rollaattoriilla polvi ja lonkkaleikkauksen jälkeen. Sitä tarvitaan kun tarvii tukea ja kauppa ostokset saa samalla vietyä ja istua tarvittaessa. Voit avata heille oven olla kohtelias heille ja arvostaa heitä lapsukainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1244018Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3152063Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1061740
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21740IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391671Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431526Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531272Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4431229