Astrologi-1 sanoo, että merkkinsä alkupäässä syntyneet ovat eniten merkkinsä näköisiä. Astrologi-2 sanoo, että oikeastaan prekession vuoksi syntymämerkki onkin 24 astetta aiemmin kuin syntymähetki, juu nou. Astrologia-3 sanoo, että progression vuoksi merkki siirtyykin 1 aste/vuosi ja siten merkkinsä alkupäässä syntynyt onkin omassa merkissään vasta 24-vuotiaana. Syntymäpäiväni on 21.1. joten olen nuoruuteni ollut vesimies tai ehkä sittenkin kauris.
prekessio/progressio
13
489
Vastaukset
- Menestystä.
Jos tuo tieto on sinulle tärkeä, etsit ja löydät astrologin, joka tietää vastauksen kysymykseesi. Minulla menossa yhdeksäs- tai kymmenes astrologi, en nyt laske, tämä on nyt hyvä. Nimimerkki : 29v astrologiassa.
- v-mies
Olen hieman tutkaillut astrologien tekstejä ja hakusessa onkin minulle sopiva auktoriteetti, johon parhaiten omat ajatukseni sopisivat. Lähtökohtana on varsin pitkälle menevä yksimielisyys minun ja ko. auktoriteetin kanssa. Yksi näyttäisi jo vihreää valoa, sillä olen hänen kanssaan varsin yksimielinen arvioinnissa kahden henkilön suhteen. Syntymäaikani ei täsmää näiden esimerkkihenkilöiden kanssa. Itse siis 21.1. syntynyt ja nämä referenssihenkilöt Jörn Johan Donner (s. 5. helmikuuta 1933 Helsinki on suomalainen kirjailija, elokuvaohjaaja sekä entinen kansanedustaja, Euroopan parlamentin jäsen ja diplomaatti) ja Ronald Reagan ( s. 6.2.1911 USA:n entinen presidentti, näyttelijä). Näistä on antanut mielestäni melko luotettavan arvion astrologi-X. "Vesimiehen karmallista vaihetta kuvaa parhaiten Jörn Donner, älyllinen ja henkinen aikuinen. Merkki edustaa luonnollisimmillaan maailmankansalaisuutta, universaalia veljeyttä ja yhteistyötä". Ronald Reaganista hän antaa vähemmän mairittelevan lausunnon. "Kun ajattelee Ronald Reaganin lukemattomia töräyksiä ydinsodan aloittamisesta, valtioiden sijoittamisesta vääriin maanosiin ja utopistisia puheita, joissa ei ole ollut järjen tai totuuden hiventäkään, niin voi ajatella, että kansakunnat ovat oppineet tuntemaan ja hyväksymään nämä vesimiesmäiset piirteet".
Olen tainnut löytää oman astrologini, sillä tuohan on totta! Ai niin, mutta selviytyykö tämä astrologi minusta, joka on syntynyt 21.1. - cwqcqw
v-mies kirjoitti:
Olen hieman tutkaillut astrologien tekstejä ja hakusessa onkin minulle sopiva auktoriteetti, johon parhaiten omat ajatukseni sopisivat. Lähtökohtana on varsin pitkälle menevä yksimielisyys minun ja ko. auktoriteetin kanssa. Yksi näyttäisi jo vihreää valoa, sillä olen hänen kanssaan varsin yksimielinen arvioinnissa kahden henkilön suhteen. Syntymäaikani ei täsmää näiden esimerkkihenkilöiden kanssa. Itse siis 21.1. syntynyt ja nämä referenssihenkilöt Jörn Johan Donner (s. 5. helmikuuta 1933 Helsinki on suomalainen kirjailija, elokuvaohjaaja sekä entinen kansanedustaja, Euroopan parlamentin jäsen ja diplomaatti) ja Ronald Reagan ( s. 6.2.1911 USA:n entinen presidentti, näyttelijä). Näistä on antanut mielestäni melko luotettavan arvion astrologi-X. "Vesimiehen karmallista vaihetta kuvaa parhaiten Jörn Donner, älyllinen ja henkinen aikuinen. Merkki edustaa luonnollisimmillaan maailmankansalaisuutta, universaalia veljeyttä ja yhteistyötä". Ronald Reaganista hän antaa vähemmän mairittelevan lausunnon. "Kun ajattelee Ronald Reaganin lukemattomia töräyksiä ydinsodan aloittamisesta, valtioiden sijoittamisesta vääriin maanosiin ja utopistisia puheita, joissa ei ole ollut järjen tai totuuden hiventäkään, niin voi ajatella, että kansakunnat ovat oppineet tuntemaan ja hyväksymään nämä vesimiesmäiset piirteet".
Olen tainnut löytää oman astrologini, sillä tuohan on totta! Ai niin, mutta selviytyykö tämä astrologi minusta, joka on syntynyt 21.1.Tuo astrologisihan vain harrasti jälkiviisastelua kun tunsi julkkiksen historian. Jälkiviisastelulla ei ole astrologian kanssa mitään tekemistä. Jokainen astrologi osaa "tulkita" vaikka minkälaisia karttoja jos tietää henkilön historian huolimatta siitä kenestä kartta on oikeasti tehty.
- tähtitukki
Joo ja astrologi-4 sanoo että tammikuun kauris on kaurismaisempi kuin joulukuun kauris. Astrologi-5 puolestaan toteaa, että merkin viimeisellä asteella syntynyt edustaa käytännössä jo seuraavaa merkkiä.
Sekavaa on. Eikö olisi helpointa että kun aurinko on siinä merkissä niin sitten on eikä mitään kikkailuja.
Progekartta tietysti erikseen. - moni kukka kukkii jo
Vaadi astrologiltasi että hän selvästi ilmaisee edustaako hän sideeristä vaiko trooppista astrologiaa. Prekessiolla ei kaikessa astrologiassa ole merkitystä. Astrologioita on erilaisia, yhtä yhtenäistä astrologiaa ei ole olemassa.
- Oma astrologia nyt.
Kesti 29 vuotta ymmärtää, että astrologia on erilaista jokaisella astrologilla.
- cwecw
Oma astrologia nyt. kirjoitti:
Kesti 29 vuotta ymmärtää, että astrologia on erilaista jokaisella astrologilla.
Se kertoo siitä että astrologia ei toimi ja on täysin tulkinnanvarainen taikauskoon perustuva uskomusjärjestelmä.
- Chiron yhtymä Uranus
cwecw kirjoitti:
Se kertoo siitä että astrologia ei toimi ja on täysin tulkinnanvarainen taikauskoon perustuva uskomusjärjestelmä.
Kiitos. Neptunus alkaa jo luopua haavekuvastaan astrologien ihmeellisessä maailmassa. Huiputtajia on ollut olemassa ikiajoista lähtien. Hän, joka teki minulle ennusteen täydellisen ihanasta uudesta elämästä sielunkumppani kanssa, sanon sinulle : Tiedät, mitä toivon sinulle.
Hän, joka teki minulle ennusteen elämäni olemisesta kunnossa vuonna 2007, sanon sinulle : Mitä elämäsi antaakin olemisesta ikuinen nuori laumassa, varmasti nautit siitä, toivon myös sinulle jotain oikein erikoista. - toinen vesimies
Chiron yhtymä Uranus kirjoitti:
Kiitos. Neptunus alkaa jo luopua haavekuvastaan astrologien ihmeellisessä maailmassa. Huiputtajia on ollut olemassa ikiajoista lähtien. Hän, joka teki minulle ennusteen täydellisen ihanasta uudesta elämästä sielunkumppani kanssa, sanon sinulle : Tiedät, mitä toivon sinulle.
Hän, joka teki minulle ennusteen elämäni olemisesta kunnossa vuonna 2007, sanon sinulle : Mitä elämäsi antaakin olemisesta ikuinen nuori laumassa, varmasti nautit siitä, toivon myös sinulle jotain oikein erikoista.Tarkoittaako tuo neptunuksen luopuminen siirtymistä kalojen merkkiin. Ja mikä tuo haavekuva on? Vesimiesmäinen sekoilu vai mitä? Mitä tapahtuu sitten kaloille, kun sinne siirtyy neptunus omaan merkkiinsä. Silloin taitaa vasta sotku syntyä, itkua, tuskaa, harhoja, päihteitä... ? Kyllä tuo neptunus vesimiehessäkin sekoitti monen vesimiestyyppisen pään, sen olen havainnut ihan lähipiristä.
- A stro logia
cwecw kirjoitti:
Se kertoo siitä että astrologia ei toimi ja on täysin tulkinnanvarainen taikauskoon perustuva uskomusjärjestelmä.
Korkeintaan se voi kertoa siitä että jotkin astrologiat eivät toimi. Tämäkin vain sillä edellytyksellä että nuo astrologiat tuottavat toisensa pois sulkevia tuloksia. Jos eri astrologioiden tulokset eivät ole keskenään ristiriitaisia vaan täydentävät toisiaan niin silloin ne voivat kaikki olla oikeassa!
- Omaa astrologiaa.
A stro logia kirjoitti:

Ennusteet ovat eri vuosikymmeniltä, jopa eri vuosituhansilta, koskevat eri aikaa elämässä joten, sorry, ei sittenkään pidä paikkaansa.
- cwqcw
A stro logia kirjoitti:
Korkeintaan se voi kertoa siitä että jotkin astrologiat eivät toimi. Tämäkin vain sillä edellytyksellä että nuo astrologiat tuottavat toisensa pois sulkevia tuloksia. Jos eri astrologioiden tulokset eivät ole keskenään ristiriitaisia vaan täydentävät toisiaan niin silloin ne voivat kaikki olla oikeassa!
Mikään astrologia ei voi pitää paikkaansa jos kerran yhtä astrologiaa tulkitsee jokainen astrologi erikseen omalla tavallaan.
Vasta silloin kun järjestelmä on niin aukoton ja ehdoton että sitä ei voi kukaan tulkita miten sattuu on astrologia saavuttanut jotakin. Valitettavasti, silloin muut huomiot astrologiasta kumoavat sen uskottavuuden. - Lopen kyllästynyt.
cwqcw kirjoitti:
Mikään astrologia ei voi pitää paikkaansa jos kerran yhtä astrologiaa tulkitsee jokainen astrologi erikseen omalla tavallaan.
Vasta silloin kun järjestelmä on niin aukoton ja ehdoton että sitä ei voi kukaan tulkita miten sattuu on astrologia saavuttanut jotakin. Valitettavasti, silloin muut huomiot astrologiasta kumoavat sen uskottavuuden.29 vuotta astrologiassa olleena ajattelin sen olevan minun juttuni, nyt täytyy luopua siitäkin. Ja myös luovun, Merkurius Härässä piti kauan kiinni astrologiasta. Olkaa hyvät hyvät herrat, pitäkää astrologianne. En kuitenkaan toivota teille onnea ja menestystä, koska työnne on kyseenalaista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1628624Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t877455Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1067357Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37326Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit417244Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t217188Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1126642Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv296486Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa845710Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?485495