Turun taulapäät taksikuskit

Kyllästynyt100

Kävipä tässä nyt lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Turun kauppatorilla taksitolpalla niin, että 4 seuruetta minua ennen otti taksin tolpalta. Ensimmäinen tolpalla, toinen seuraavan taksin n, 10 metrin päästä, kolmas 20 metrin päästä, ja neljäs 30 metrin päästä, Kaikki kolme muuta seuruetta olivat siis kävelleet eteenpäin, kun ensimmäinen ihan taksitolpalla ollut auto oli jo varattu. Mutta minulle kävikin niin, että viides taksi jonossa, jolle viittoilin, ei suostunutkaan pysähtymään, vaan ajoi eteenpäin monenkymmentä metriä taksitolpalle saakka, Koska satoi viitoin seuraavaa taksia pysähtymään, mutta tämä taksi ei suostunut ottamaan minua kyytiin, vaikka käyttäydyin erittäin asiallisesti, vaan ajoi eteenpäin. Myöskään seuraava taksi, jota ajoin naistaksikuski, ei suostunut pysähtymään, vaan sanoi, että minun pitäisi ottaa taksi taksitolpalta. En ollut vielä edes sulkea takaovea, kun erittäin epäkohtelias naiskuski jatkoi ajoaan, takaovi auki. Hän ei voinut edes pysähtyä siksi aikaa, että olisin sulkenut takaoven. Onneksi seuraava taksikuski oli sentään järjissään ja päästi minut autoon, eikä minun tarvinnut enää lähteä kävelemään 150 metriä sateessa ensimmäiselle taksiautolle, joka ei ollut suostunut pysähtymään viittomisestani huolimatta. Juttelin vielä mukavia koko matkan herrasmiesautoilijan kanssa kotiin saakka.

Siis onko suurin osa Turun taksiautoilijoista järjiltään, ettei voi ottaa seuraavaa jonossa olevaa henkilöä kyytiin, vaan heidän on muka ehdoin tahdoin ajettava taksitolpalle saakka, josta he voisivat muka ottaa vasta seuraavan kyytiläisen kyytiin. Kolmea muuta seuruetta kyytiinsä ottanutta taksikuskia tämä ei haitannut, mutta seuraavia jostain kumman syystä haittasi.

Eipä ole siis ollenkaan ihme, että Turussa pimeiden taksien toiminta rehottaa, kun he sentään osaavat käyttäytyä asiallisesti asiakkaita kohtaan. Kehotankin kaikkia Turun asukkaita alkamaan boikotoimaan taksikuskeja, jotka käyttäytyvät epäasiallisesti asiakkaitaan kohtaan. Tällä tavalla sadaan karsittua joukosta ne röyhkeät kuskit, jotka kuvittelevat, ettei heidän tarvitse olla ystävällisiä saadakseen asiakkaita.

Ja kiitos vielä sille mukavalle miestaksiautoilijalle, joka otti minut kyytiin.

8

883

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • stadin vossikka

      Mitäs jos seuraavan kerran jäisit siihen tolpan kohdalle. Siihen, että neljä autoa lastaa asiakkaat, kertomasi perusteella lähes yhtäaikaisesti, ei mene kuin muutamia kymmeniä sekunteja. Sen jälkeen jonossa olevat autot siirtyvät eteenpäin tolpalle. Aivan varmasti :)

      Asiakkaat otetaan tolpalta, ei "150 metriä" sen vierestä, ainakin Stadissa, todennäköisesti myös Turussa.

      Sinulla lienee kuitenkin melko onnellinen elämä, jos murheesi ovat näin pieniä.

      • Kyllästynyt100

        Jos kolme muuta taksikuskia olisi toiminut normaalin tavan mukaan, eli olisi ottanut edelläni olevat 3 muuta seuruetta vasta taksitolpalta kyytiin, olisin minäkin noussut taksitolpalta kyytiin. Mutta koska nämä taksit lastattiin paikaltaan järjestyksessä kävelin loogisesti seuraavalle taksille, kuten kolme muuta seuruetta minua ennenkin olivat siis tehneet.

        Pikkumaista pedanttisuutta ja joustamattomuutta osoitti seuraava taksikuski, joka ei siis viittomisestani huolimatta suostunut pysähtymään, vaan halusi välttämättä ajaa taksitolpalle saakka, vaikka olin seuraava jonossa. Jos olisin tämän jälkeen kävellyt takaisin taksitolpalle olisin joutunut odottamaan sateessa lisää, kun minun jälkeeni tulleet ihmiset olisivat päässeet ensin taksiiin.

        Taksikuski voi käyttää myös omaa päätään. Jos olen seuraava jonossa, niin minut voi ottaa kyytiin, vaikken ihan taksitolpalla olekaan. Varsinkin, kun 3 taksikuskia toimi juuri näin, kun edelläni olevat kolme seuruetta nousi muualta kuin ihan taksitolpalta kyytiin.


    • selvääkin selvempi

      Kertomasi perusteella, taksiasemilla ei tarvitsisi noudattaa minkäänlaista järjestystä? Kuulehan, vaikkei niin pedanttisia oltaisikaan, on jonotuksessakin (vaikkei kestäisi muutamia minuutteja kauempaa) sääntönsä.

      Taksijonojen tulee "elää", siis siten että jonon etupää liikkuu koko ajan kohti tolppaa ja vasta tolpalta otetaan asiakkaat.

      Mutta jurrissahan ei asioista mitään ymmärrä ja krapuloissa on kiva moittia Turun taksareita ;)

      • Kyllästynyt100

        Ja näköjään jotkut eivät ymmärrä asioista mitään selvinpäinkään. Pitää näköjään vääntää rautalangasta.

        Mikä järjestys se on sinun mielestäsi, että osa kuskeista ottaa kyytiin vain tolpalta, ja osa taksitolpan takaa. Jos kaikki kuskit olisivat noudattaneet järjestystä ei mitään ongelmaa olisi koskaan syntynytkään. Jos kaikki kuskit olisivat ottaneet ihmiset tolpalta, eivät ihmiset päättelisi, että he voivat kävellä suoraan seuraavan odottavan taksin luo. Kolme taksiautoilijaa ei siis noudattanut tätä ”järjestystä”, vaan ottivat ihmiset kyytiin paikaltaan taksitolpan jälkeen. Ongelma johtuu eri taksikuskien logiikasta. Osa taksikuskeista on sitä mieltä, että ihmiset voidaan ottaa kyytiin vain tolpalta. Osa on taas sitä mieltä, että asiassa voidaan joustaa. Tästä kaikesta syntyy kaaos.

        On se ihmeellistä, että muissa Euroopan maissa taksin otto sujuu sujuvasti, vaikkei siellä itsepäisesti ollakaan sitä mieltä, että asiakas voidaan ottaa kyytiin vain tarkasti tolpalta. Muualla ei taksijonoissa koskaan synny vastaavia tilanteita kuin Suomessa. Asiakas otetaan kyytiin, vaikka ei ihan tolpalla ollakaan ja jono etenee kuitenkin sujuvasti eteenpäin.


      • Älykköhoi
        Kyllästynyt100 kirjoitti:

        Ja näköjään jotkut eivät ymmärrä asioista mitään selvinpäinkään. Pitää näköjään vääntää rautalangasta.

        Mikä järjestys se on sinun mielestäsi, että osa kuskeista ottaa kyytiin vain tolpalta, ja osa taksitolpan takaa. Jos kaikki kuskit olisivat noudattaneet järjestystä ei mitään ongelmaa olisi koskaan syntynytkään. Jos kaikki kuskit olisivat ottaneet ihmiset tolpalta, eivät ihmiset päättelisi, että he voivat kävellä suoraan seuraavan odottavan taksin luo. Kolme taksiautoilijaa ei siis noudattanut tätä ”järjestystä”, vaan ottivat ihmiset kyytiin paikaltaan taksitolpan jälkeen. Ongelma johtuu eri taksikuskien logiikasta. Osa taksikuskeista on sitä mieltä, että ihmiset voidaan ottaa kyytiin vain tolpalta. Osa on taas sitä mieltä, että asiassa voidaan joustaa. Tästä kaikesta syntyy kaaos.

        On se ihmeellistä, että muissa Euroopan maissa taksin otto sujuu sujuvasti, vaikkei siellä itsepäisesti ollakaan sitä mieltä, että asiakas voidaan ottaa kyytiin vain tarkasti tolpalta. Muualla ei taksijonoissa koskaan synny vastaavia tilanteita kuin Suomessa. Asiakas otetaan kyytiin, vaikka ei ihan tolpalla ollakaan ja jono etenee kuitenkin sujuvasti eteenpäin.

        Kirjoituksesta käy selväksi että sinä siinä seisoa toljotat ja jono ei etene kuin taaksepäin.
        Miettippä vähän seuraavalla kerralla ja töppöstö toisen eteen mikäli ne liikuu. Onhan se mukavempaakin tanssia taksitolpan kanssa kuin huojua 150 metrin etäisyydellä yksinään.
        Ei se tolppa pure vaikka siihen tarrautuu..

        Armeijan käynti taisi jäädä väliin!


    • mieti sitä

      Ehkä jokin olemuksessasi antoi sinusta epämääräisen kuvan jonossa tuleville taksin kuljettajille. Ei muuten voi olla mahdollista, että kaikki ignooraavat sinut. Joku sellainen asia, jota et ehkä itse huomaa.

      Selvitä se vastaisuuden varalle.

      • Kyllästynyt100

        Ei tuota ignooraamisen syytä tarvitse lähteä kaukaa hakemaan. Asiahan käy harvinaisen selvästi ilmi kahden (ilmeisesti taksimiehen vastauksista). Esimerkiksi ”stadin vossikka” sanoi suoraan, että ”Asiakkaat otetaan tolpalta, ei "150 metriä" sen vierestä, ainakin Stadissa, todennäköisesti myös Turussa.” Jotkut taksimiehet ovat siis itsepintaisesti sitä mieltä, että vain taksitolpalta otetaan kyytiin. Eivätkä kaikki ignooranneet minua, vaan sain siis kyydin miellyttävältä kaverilta, jonka kanssa juttelin taksimatkan mukavia mm. Turun tietöistä ja siitä, että taksiasiakkaat ovat vähentyneet selvästi laman takia.


    • ,:,

      asiakkaat on opetettu ja käyttäytyvät humalassakin ihan asiallisesti taksitolpilla.

      Auto ajaa tolpalle ja tolpalla seisova on seuraava asiakas. Ihan sama miten pitkä jono asiakkaita on ja ihan sama miten monta taksia on jonottamassa siihen tolpalle.

      Kyse on ihan taksien omasta sopimuksesta miten ruuhkatolpalla toimitaan. Jos jossain kaupungissa on niin typerät taksikuskit, että eivät pysty pitämään järjestystä tolpalla, niin syy on pelkästään taksien, ei kännisten kyytiin tunkijoiden.

      Valitettavasti on paikkoja, joissa ei järjestystä voi pitää mitenkään, esim jotkut lentoasemat. Tuloksena on vittuilua puolin ja toisin, yleensä taksiasiakkaiden välillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      338
      11756
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7966
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3083
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2258
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2219
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1656
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1103
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      793
    Aihe