KANSANEDUSTAT , TEKISITTE SUOMEN KANSALLE SUUREN PALVELUKSEN TEKEMÄLLÄ POLTTOITSEMURHAN. SE OLISI JO ISÄNMAALLISUUTTA.
HYVÄ TYÖ,POLTTOITSEMURHA
PENSAA RIITTÄÄ
1116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jollei kansanedustajien lainsäädäntötyöhön olla tyytyväisiä, kansanedustajat pitää vaihtaa seuraavissa vaaleissa.
Viime vaaleissa suomalaiset äänestivät eduskuntaan kokoomuslaisia kansanedustajia 51 ja kepulaisia kansanedustajia 51, eli yhteensä 102 kansanedustajaa. Näin päähallituspuolueet KOK ja Kepu saavat kaikki esityksensä, enemmistönsä turvin, eduskunnassa läpi.
Suomalaiset kävivät hurmioituneena äänestämässä kokoomusta sekä samalla puolueen veropoliittista linjaa, jonka mukaan rikkaita ei kannata verottaa, kun niitä on liian vähän verotettavaksi. Äänestäjät halusivat kasvattaa tuloeroja mahdollisimman suuriksi, kuten on tapahtunut. Äänestäjät halusivat maataloustuottajille yli 2,5 miljardin euron maataloustuet, joista kansallinen osuus on 60 %. Äänestäjät halusivat että hoivamarkkinat yksityistetään, että valtionyhtiöt myydään jne.
Demareiden vaaliohjelma, jonka mukaan pitäisi keskittyä työelämän ulkopuolella olevan väestön aseman parantamiseen ja toisaalta henkilökunnan lisäämiseen julkisissa palveluissa. SDP lupasi 2,4 miljardia euroa lisää rahaa näihin tarkoituksiin. Demareiden vaaliohjelma ei saanut kannatusta ja näin jäivät oppositioon. Äänestäjät olivat sitä mieltä, että demareiden olisi pitänyt toimia hallituksessa ollessaan vaaliohjelmansa mukaisesti. Äänestäjät eivät nähneet, että Kokoomus oli tasavahva hallituspuolue, ja Sauli Niinistö oli leikkaaja ja valtiovarainministeri molemmissa Lipposen hallituksissa. Lisäksi Eduskunnassa porvaripuolueilla oli vahva enemmistö, joten kokoomus vei demareita "kuin pässiä narussa" ja sai veropoliittiset linjauksensa läpi.
Kansanedustajavaalit tulevat pian uudelleen - ei tässä mitään "polttouhreja" tarvita.
Ei pidä äänestää vaaleissa vastoin omaa etuaan.
Ei pidä äänestää vaaleissa niitä, joita jotka saavat eniten "pyyteetöntä" vaalirahaa, ja pystyvät tuottamaan näyttävän vaalikampanjan.
Kun vaalit on pidetty, on turha rypistellä "kun paska on jo housussa" ja vaatia kansanedustajilta "polttoitsemurhaa". Äänestäjät ovat viime vaaleissa, vuonna 2007, valtakirjansa antaneet nykyisille kansanedustajille seuraavasti:
SDP 45 kansanedustajaa
Kepu 51
Kok 51 (50 kunnes Merikukka siirtyi Kokoomukseen)
RKP 9
Vas. 17
Lib -
SMP 5
SKL 7
Vihr. 15 (14 Merkikukan siirryttyä Kokoomukseen)
Ahvenanmaa 1
Yhteensä 200 kansanedustajaa.