Ylläpito voisi iskeä palstan pariksi viikoksi kiinni. Eihän tällaista puolustelijoiden länkytystä jaksa enää kukaan lukea. Takokaa nyt sinne kalloonne, että talousrikokset ovat talousrikoksia ja talousrikolliset ovat talousrikollisia. PISTE.
Johan tässä syystalven sateilla vesistöt rehevöityvät, jos kaikki tämä sonta pääsee valumaan palstalta niihin.
Johan tässä syystalven sateilla vesistöt rehevöityvät, jos kaikki tämä sonta pääsee valumaan palstalta niihin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi puhut talousrikollisuudesta kun tämä juttu ei ole vielä edes ollut oikeudessa eikä tuomittu talousrikokseksi. Tuskin tullaan tuomitsemaankaan jos nyt syyttäjät yleensä saavat edes syytteitä kasaan. On tuntunut vievän ainakin hirveän kauan aikaa. Mikä kestää? Isompia juttuja on maailmalla setvitty muutamassa kuukaudessa. Suomessa kohta kaksi vuotta. Onko Suomen viranomaiset hiukan jälkijunassa eikä pysy globalisoinnin perässä näissäkään asioissa? Ainahan valtion virkamiesten touhut ovat olleet hitaita ja työtahti erilainen kuin yksityisen palveluksessa, mutta näin hidasta toimintaa on vaikea kuvitella missään tilanteessa kun on kysymys 12 000 ihmisen asiasta.
Eikö 35 % provikkakaan ihmisten omaisuuden anastamisesta yhtään pistä vipinää toimintaan?
Ilmeisesti "Ne Pitkät Kahvitauot" viittaa tässä säkenöivässä kommentissaan Mr. Madoffin tapaukseen, mutta unohtaa, että Winkkari ja Madoff ovat kovasti erilaisia tapauksia.
Mr. Madoff ensiksikin tunnusti itse tekonsa jäätyään kiinni ja auttoi viranomaisia. Edelleen hänen toiminnastaan on jäänyt aivan selkeitä dokumentteja, joita on voitu käyttää tapauksen tutkimessa. Ja unohtaa ei sovi sitäkään, että amerikkalainen oikeuslaitos toimii eri tavalla kuin suomalainen.
Että siinä noin aluksi.
Tällä pääepäilty jauhaa paskaa sen minkä ehtii puhumattakaan hänen hännystelijöistään. Soppaa hämmentään rovaniemeläinen lakiasioiva harrastava yhdistys ja jäsenet valehtelevat sen minkä ehtivät ja suorittavat sumutuskusetusta korvausten pelosta. Tämä kaikki edellä mainittu lisättynä muulla hämmentämisellä hidastavat varmasti viranomaisten työtä.
Ja tuon kaiken tietäen poliisi- ja syyttäjäviranomaiset haluavat rakentaa kunnollisen paketin.
Vai onko herra Kahvitauko sitä mieltä, että kyseessä olisikin ihan aito, salaisista salaisin ja yksityisistä yksityisin si8oitusklubi, joka on vain joutunut kateellisen ajojahdin kohteeksi....?!
T:Insinööri
Nytpä vasta vitsin murjaisit, vai herra Kahvitauko?? BUAAAAAAAAAHHHHHH!!!!!!
Onko herra Insinööri mahdollisesti valtion palveluksessa oleva virkamies kun on niin hirveä hoppu puolustaa valtion saamattomia virkamiehiä? Vai onko herra Insinööri oikeasti herra Poliisisetä?
Hmmm...... mikä mielestäsi on vitsi? Winclub/Wincapita -huijausko? No tavallaan kyllä, mutta huono sellainen ja tuomittu epäonnistumaan.
Mutta olettaisin, että tarkoitat tätä käynnissä olevaa rikostutkintaa? Hannu Kailajärvi on ollut pidätettynä ja viranomaisten kuultavana vasta 11 kuukautta. Tutkinta on edistynyt ja ensimmäinen osa on nyt syyteharkinnassa. Osallisia on arviolta 10 -12.000 ns. "jäsentä"
Tutkinnan aikana osa näistä ns. "jäsenistä" on tehnyt kaikkensa hidastaakseen ja vaikeuttaakseen tutkintaa. Jotkut merkittävistä sponsoreista, mm. Risto ja Timo ovat olleet pitkiä aikoja pakosalla.
Materiaalia on runsaasti.
Miten sinä omalla ammattitaidollasi ja tietämykselläsi tämän ratkaisisit? Arvetko että kysymällä Hannu Kailajärveltä kaikki ratkeaa? Unohdat ehkä, että Hannu Kailajärvi on tämän casen pääepäilty ja voi siinä asemassa kertoa vaikka "Tuhannen ja Yhden Pipsin Tarinoita" niin halutessaan.
Toisin kuin esim. lainsäädäntösiivooja Pitkänen, niin viranomaisten on verifioitava Hannun ns. sanomiset.
Viranomaiset tekevät virheitä, erehtyvät, sotkevat asioita sekä tekevät huonoja ja typeriä päätöksiä.
Se ei silti tee heistä tämän jutun konnia. Ikävä sinun kannaltasi....
Paljonko meni...?
T: Insinööri
PS: Arvailusi minun taustoistani ei osunut edes samalle mantereelle ;-)))
Eikös tuolla ylhäällä lue: Suomi24 Keskustelu Laki ja rikos Talousrikokset ?
Muistatko Suomen Pankin entisen pääjohtajan lausunnot?
Vaikka minkäänlaisia syytteitä, tuomioista puhumattakaan, ei olla esitetty, Suomen Pankin entinen pääjohtaja Kari Nars julisti tapauksen rikokseksi. Samalla asenteella ovat olleet tuomarit ja lukuisat virkamiehet.
Perustuslaki ei koske ko. henkilöitä. Sitä he koettavat viestittää ja se meidän on uskottava. Tavallisilla kansalaisilla ei ole perustuslaillisia oikeuksia muuta kuin paperilla,
Onko tässä touhussa mukana jopa jonkin puolueen masinoima meininki? Käytetyt DDR-menetelmät tuoksahtavat siihen suuntaan - poliisi toimii laeista piittaamattomasti, koska sen toimintaan ei voi puuttua mikään taho. Mikä puolue on miehittänyt mm. poliisin?
Kuka käski eristykseen ja
kuka määräsi betonibunkkerin 6 kk:ksi ja päälle vielä eristyksen?
Kuka määräsi Kailajärven pahoinpitelyn ja sen päälle bunkkerin?
Ministeri Brax, joko tapausten tutkinta on suoritettu tai edes aloitettu? Vankeinhoito kuuluu alaanne.
Milloin Kari Nars on ollut Suomen Pankin pääjohtaja?