Selkeästi minulla ei ole niinkään ongelmaa nukkumisen kanssa, ajankohta vain aina on väärä.
Olen 20-vuotias opiskelija ja tämä vaikuttaa hyvin paljon koulunkäyntiini ym. sosiaaliseen elämään.
Olen huomannut jo vuosia sitten, että kärsin tästä samaisesta vaivasta aina tietyin jaksoin.
Erityisesti tietenkin silloin kun stressiä. Olen luonteeltani hyvin stressi altis ihminen, jos näin voi sanoa.
Tilanne on se etten monesti kykene nukkumaan lainkaan iltaisin/öisin vaan se uni tulee silmään vasta siinä 4-6 aikaan aamulla ja nukun sitten pitkään 12-14 päivään.
Olen huomannut että omalla kohdallani unirytmin siirtäminen ei ole mitenkään yksinkertaista ja helppoa.
Monesti saan sen ehkä päiväksi tai kahdeksi kuntoon ja jo taas valvotaan yöt. :(
Tämä tilanne siis todellakin alkaa jo vaikuttaa mielialaani ja lähes kaikkeen mitä teen. Loppua vaan ei näy
ja olen jo epätoivon partaalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Stressi ja jännitys, joka aikaansaa ylikierrokset ja valvomisen, tulisi pyrkiä laukaisemaan fyysisesti. Itse istumatyöläisenä ja uniongelmaisena olen huomannut, että liikuntaa tulisi harrastaa joka päivä vähintään tunti. Pitkäkestoinen kestävyysliikunta, joka tuo hikeä pintaan kohtuullisen alhaisella rasitussykkeellä, on ehdottomasti paras keino (hölkkä, reipas kävely, pyöräily jne..) ja liikkua tulisi mieluiten ulkoilmassa, itse ulkoilen säällä kuin säällä. Liikuntatuokion ja nukkumaanmenon väliin kannattaa varata aikaa kuitenkin min. 2 h, jotta keho ja mieli tasoittuu liikunnan endorfiinipiikistä. Myös pienehkö annos alkoholia (itsellä toimii 1-2-ploa olutta) voi olla paikallaan, mikäli mieli vielä liikunnan jälkeenkin käy kierroksilla, vaikka keho jo olisi väsynyt.
Jos ei "luontaiset" toimet auta, esim. iltalenkki jne, niin suosittelen lämpimästi kokeilemaan melatoniinia. Se on ihmisen luontainen pimeähormoni, joten se on "nukahtamislääkkeistä" vaarattomimmasta päästä. Itse oon löytäny siitä avun, sillä juurikin kärsin nukahtamisongelmista ja rytmin vääristyneisyydestä.
Olen käyttänyt melatoniinia muutaman viikon unirytmin korjaamiseen. Tuntuu auttavan. Melatoniini tuntuu myös tukevan heräämisvalon vaikutusta, herään helpommin ja virkeämpänä. Ennen pelkästä valosta ei juuri ollut hyötyä. Kun paketti on lopussa, täytyy kokeilla josko osaisi jo nukahtaa ajoissa ilman pilleriäkin.