paljonko kepu mahtoi maksaa VR:n johdolle ylimääräisestä pysähdyksestä?? hoh hoh hoo
VR pysäytti junan Pännäisissä keskustan pyynnöstä - Paavo Väyrynen kyydissä
30.11.2009 18:12
Lauantai-aamuna Helsingistä lähteneen Pendolinon matkustajat olivat ihmeissään, kun junan kuulutettiin pysähtyvän poikkeuksellisesti Pännäisissä Pohjanmaalla.
Juna seisahtui asemalla, ja kyydistä nousi muutaman kymmenen hengen seurue, jossa oli mukana muun muassa ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk).
Keskustan tiedottaja Matti Mönttinen kertoo, että juna pysähtyi Pännäisissä puolueen pyynnöstä.
Seurue oli matkalla Keskustan puoluevaltuuskunnan kokoukseen Pietarsaareen, jonne matkustetaan Pännäisten aseman kautta.
Mönttinen painotti IS:lle, että pysätyspyynnön teki puolue, eikä Väyrysellä ollut asian kanssa mitään tekemistä.
Mönttisen mukaan ratkaisussa painoivat myös ympäristönäkökulmat. Ison seurueen liikuttaminen junalla oli Mönttisen mukaan huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin lentäminen.
VR:n viestintäjohtaja Hanna von Wendt kertoi aiemmin illalla, että juna olisi pysähtynyt ulkoministeriön pyynnöstä.
Suunnittelupäällikkö Herbert Mannerström kertoo, että VR:ltä pyydetään aika usein ylimääräisiä pysähdyksiä ryhmiä varten.
Niitä pyytävät valtionhallinnon lisäksi muun muassa urheiluseurat, yhdistykset ja liike-elämän toimijat.
- Suostumme harvemmin. Päätökseen vaikuttaa muun muassa se, onko junassa paljon muita matkustajia, vaikuttaako pysähdys aikatauluun ja häiritseekö se muita junia.
Rahalla ylimääräistä pysähdystä ei Mannerströmin mukaan saa.
Poikkeuspysähdysasiakkaat ostavat normaalihintaisen lipun.

Vastaukset 1
Vanhimmat
joku evästää möttistä ettei piä ihmisiä niin tyhmänä kuin kepuloisia. jos mönttinen ajattelis ekolokisesti väyrynen seurueineen ois jääny junasta pendolinon varsinaisella pysähdyspaikalla kokkolassa. pännäisistä kokouspaikalle oli matkaa 10.9 km ä kun taas kokkolasta 38.6 . luulempa että junan turha pysäyttäminen ja kiihyttäminen vei enempi enerkiaa kuin 30km n bussi matka