Onko kellään ideoita, miten julkisen liikunnan harrastamisen pelosta voisi päästä eroon? Pelko sai alkunsa koululiikunnasta, jossa olin koko koulun tai ainakin luokan huonoin jokaisessa lajissa. Olin tosi kömpelö ja tein kaiken väärin, sekoilin jopa oikean ja vasemman kanssa kun opettaja antoi ohjeita... Pelkäsin erityisesti palloja ja muiden mielestä niitä oli kiva heitellä mua päin silloin kun ope ei nähnyt. Aina kun pelattiin jotain joukkuelajeja ja joukkueeni hävisi, se laitettiin mun syyksi, ja muutenkin mulle naurettiin ja huonoja suorituksiani matkittiin irvailumielessä. Nykyään en uskalla ottaa kokeeksi edes paria juoksuaskelta ulkona jos on vähänkin mahdollista että joku näkee, ihan kuka tahansa. Tahtoisin päästä pelostani eroon koska se rajoittaa elämää, mutten tiedä miten siinä voisi päästä edes alkuun. Mulla ei ole varaa yksityiseen psykologiin, ja julkisella puolella naurettaisiin vaan jos menisin sieltä pyytämään jotain apua tällaiseen ongelmaan, kun sieltä saa muutenkin terapiaa tosi nihkeästi.
Julkisen liikunnan pelko
~
5325
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itse olen ysiluokalla, ja kärsin samasta asiasta. Koululiikunta on yhtä tuskaa, pelkona on jäädä luokalle koska en uskalla tehdä tunneilla mitään. Ja olen ylipainoinen, koska sen vähäisen koululiikunnan lisäksi en liikuntaa harrasta, sillä asun aivan keskustassa, josta ei tietenkään ole mahdollisuuksia päästä minnekään liikkumaan ilman että joku näkee.
Älä pelkää että jäät luokalle, kukaan ei voi jäädä luokalle LIIKUNNASTA vaikka kuinka olisi nelonen todistuksessa.
Kouluaikoina tunsin tytön, joka oli ujo ja hiljainen, häntä kiusattiin. Hän pysyi sellaisena, mutta harjoitteli leukojen vetämistä, opettaja nauroi, pitää oikein istua odottamaan, että hän lopettaa.
Sano näin: Minä näytän teille!
Mitä sinun liikkumisesi kuuluu muille. Otat pyörän alle ja ajat vähän kauemmaksi ja lähet sieltä lenkille. Vähän ajan päästä, kun kunto on vähän parantunnut, niin lähdet omalta ovelta. Liiku aina sen mukaan, kun on päivän fiilikset. Musiikkia korville, ettet jouda ajattelemaan muita.
Siitä se vaan lähtee, mutta ei pidä tehdä liian tiukkaa ohjelmaa, koska siinä menee piippuun. Kannattaa harrastaa mielummin eri lajeja, koska siinä ei tylsisty ja lihakset saavat monipuolisimmin liikuntaa.
Eli ostat vaikka kävelysauvat. Itsekkin nauroin joskus niille, mutta nyt minulla on kahet. Opettele, mitä on tehokas sauvakävely. Huomaat, että se on tarpeeksi raskasta, jos teet oikein. Keskity tekniikkaan, koska kaikki arvioivat aina ohi kulkevaa tekniikan osaamisella.
Eiks vaan. Nyt kun osaat sen, niin voit näyttää sen muillekkin. Se tuo myös itseluottamusta.
nyt on hyvä aika mennä harjoittelemaan vaikka lenkkeilyä, kun on pimeää. Kävele vain aluksi, ja kun huomaat että olet yksin lenkkipolulla (iltamyöhällä ainakin meilläpäin on hiljaista, ei paljon vastaantulijoita) niin kokeile silloin niitä juoksuaskeleita. Ja sitäpaitsi, ei pimeässä kukaan sinua tunnista... ja loppujen lopuksi, kaikki ovat keskittyneitä siihen omaan kävelyynsä/juoksuunsa. Ei heitä kiinnosta miten joku vastaantulija (sinä) juokset!
Minullakin oli samanlaista pelkoa, sitten kerran vain uskaltauduin ulos illalla.. ja huomasin että usein siellä sai ihan rauhassa lenkkeillä. Ja pimeässä tosiaan hölkkäsinkin pätkiä, ei siellä tosiaan kukaan nähnyt. Ja jos muka jostain kodin ikkunasta kaukaa näkikin niin ajatteli varmaan, että ai joku lenkkeilee. Tuskin sen enempää ketään kiinnosti:)