Hei, harkitsen sosiaalipolitiikan linjalle hakemista ensi kesänä ja haluaisin tietää alan työllisyystilanteesta ja työtehtävistä. Tuossa aikaisemmasta keskustelusta syntyi aika negatiivinen kuva työllisyystilanteesta, mutta haluaisin vielä kuulla valmistuneiden ja työelämässä olevien ajatuksia aiheesta. Jos joku on kaivanut jonkun työllistymistilaston jostain, myös sellainen olisi hauska nähdä. Itse en nopean etsinnän jälkeen moista netistä löytänyt :)
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yliopiston irapalveluiden sivuilta löytyy useita työllistymistilastoja, niitä kannattaa selailla.
http://www.helsinki.fi/urapalvelut/materiaalit/maisterit_ja_kandidaatit_tyomarkkinoilla_2007.pdf
Mutta kannattaa kuitenkin muistaa se että ei varmaan kukaan osaa arvioida mikä alan tuleva työllistymistilanne on joskus 5 tai 6 vuoden kuluttua. Se pääseekö töihin riippuu myös monesta muusta asiasta kuin vain siitä työllistymistilanteesta. Siihen vaikuttavat melkoisesti myös se koulun aikana hankittu alan työkokemus, omat henkilökohtaiset suhteet ja tähtien asento sillä hetkellä kun jokin työnantaja lukee sitä sinun hakemustasi.
Opiskele sitä alaa mikä kiinnostaa, ja murehdi tuota työllistymistä sitten "joskus". Jos alan työtilanne näyttää opintojen loppuvaiheessa vähän heikolta, niin ainahan siihen voi vielä käydä jonkin laajan sivuaineen jonka avulla työllistyminen voi helpottua.
Akateeminen työttömyys on kasvanut koko 2000-luvun ajan ja yli 30 000 akateemista on vailla töitä. Akavan mukaan es. vastavalmistuneiden maistereiden työttömyys on kasvanut vuodessa 44 %, eivätkä hyvät tai erinomaisetkaan todistukset takaa työn saantia.
Akateemisia työttömiä on siis ennätysmäärä! Opettajankoulutuksen saaneita on tuhansia työttömänä, kauppatieteiden maistereita on 1500 työttömänä ja muita maistereita yli 10 000 työttömänä! Insinöörejä/diplomi-insinöörejä on 5000 työttömänä. Lisensiaatteja/tohtoreita on yhteensä 1000 työttömänä jne. Akateeminen työttömyys on 10-kertaistunut 90-luvun lamasta!
Toki 30 000 työtöntä akateemista on vain 10 prosenttia kokonaistyöttömistä, mutta liian paljon se on siltikin - valmistuneita on petetty pahemman kerran...
akavalaisten työttömyys -katsaus
Akavan työttömyyskatsaus, heinäkuu 2009
Työttömyyden kasvu jatkuu
1. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet
Heinäkuun 2009 lopussa työttömänä oli 15 364 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuosi sitten määrä oli 13 605 ja se oli silloinen kaikkien aikojen ennätys. Vuodessa on siis tullut melkein 1 800 työtöntä lisää, mikä on prosenteissa noin 13. Kahden vuoden kasvuksi kirjataan lähes 3 000 henkilöä.

Lainaa
näin Akava:
11.11.2009 22:46
AKAVA:
Akavalaisten työttömyys -katsaus
Akavan työttömyyskatsaus, heinäkuu 2009
Työttömyyden kasvu jatkuu
1. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet
Heinäkuun 2009 lopussa työttömänä oli 15 364 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuosi sitten määrä oli 13 605 ja se oli silloinen kaikkien aikojen ennätys. Vuodessa on siis tullut melkein 1 800 työtöntä lisää, mikä on prosenteissa noin 13. Kahden vuoden kasvuksi kirjataan lähes 3 000 henkilöä.
Työttömien ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden lukumäärä kasvoi voimakkaasti vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen se on pysynyt käytännössä muuttumattomana tai korkeintaan aavistuksen laskenut. Jo vuoden 2008 toukokuusta lähtien työttömien määrä on ollut taas noususuunnassa. Kasvu alkoi siis puolisen vuotta yleisen työttömyyskehityksen edellä. Työttömyyden kasvutrendi jatkuu todennäköisesti tulevinakin kuukausina, koska talouden suhdannetilanne on edelleen heikentynyt.
2. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet
Työttömyys on tällä hetkellä selvästi nopeammassa kasvussa kuin ylemmällä korkeakouluasteella. Heinäkuun lopussa 2009 työttömänä oli 16 490 alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä, mikä on uusi kaikkien aikojen ennätys. Vuotta aiemmin työttömien määrä oli 12 504, joten kasvua vuodessa on siis tullut melkein 4 000 henkilöä, mikä prosenteissa on vajaat 32.
Työttömien alemman korkeakouluasteen suorittaneiden lukumäärä kasvoi vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen se on laskenut melko tasaisesti. Viime vuoden vaihteessa lasku pysähtyi, ja nyt työttömien määrä on noussut ennätystasolle. Se on myös kasvanut selvästi yleistä työttömyyden kasvunopeutta kovemmalla tahdilla.
3. Tutkijakoulutuksen suorittaneet
Työttömyys on tyypillisesti kasvussa ja nyt aika ripeässä sellaisessa. Heinäkuun lopussa työttömänä oli 852 tutkijakoulutuksen suorittanutta (yl. lisensiaattia tai tohtoria), mikä onkin uusi kaikkien aikojen ennätys...
2. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet
Työttömyys on tällä hetkellä selvästi nopeammassa kasvussa kuin ylemmällä korkeakouluasteella. Heinäkuun lopussa 2009 työttömänä oli 16 490 alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta henkilöä, mikä on uusi kaikkien aikojen ennätys...
3. Tutkijakoulutuksen suorittaneet
Työttömyys on tyypillisesti kasvussa ja nyt aika ripeässä sellaisessa. Heinäkuun lopussa työttömänä oli 852 tutkijakoulutuksen suorittanutta (yl. lisensiaattia tai tohtoria), mikä onkin uusi kaikkien aikojen ennätys....