Onko teillä kokemuksia siitä, että parisuhteessa kumppani alkaa pettää tai ihastuu/rakastuu toiseen, ja syyttää teitä vainoharhaiseksi masennuksen vuoksi kun tätä epäilette?
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia siitä, miltä tällainen "petturuus" tuntuu jotta voisin näyttää läheiselleni asian muiden silmin. Hän ei tunnu asiaa sisäistävän, että kovin pahalta se tuntuu ja että helpompi olisi, jos ottaisi eron..
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia siitä, miltä tällainen "petturuus" tuntuu jotta voisin näyttää läheiselleni asian muiden silmin. Hän ei tunnu asiaa sisäistävän, että kovin pahalta se tuntuu ja että helpompi olisi, jos ottaisi eron..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuota tuota... En nyt ole oikein varma mitä ajat takaa??? Kuulostaa nyt asialle, joka sun PITÄÄ selvittää puolisosi kanssa. Jos ymmärsin oikein, epäilet että puolisosi on ihastunut toiseen tai jopa pettää sinua, mutta ET TIEDÄ VARMAKSI??? Jos olet masentunut, niin on hyvä ymmärtää, että masentuneena itsetunto on usein laskenut ja silloin ihan oikeasti tulkitset muita ihmisiä, myös puolisoasi väärin. Masennus ihan oikeasti vääristää tai ainakin värittää ajattelua. Eli nyt voi olla kyseessä tilanne, että puolisosi on rehellinen sinulle, mutta et pysty uskomaan sitä, koska itsetuntosi on ollut kovilla ja kaikki helposti näyttää mielestäsi vain siihen yhteen suuntaan. Kannattaa ottaa aikalisä tilanteessa ja miettiä ihan oikeasti voiko kyseessä olla masentuneen mielen pelkotila mitä heijastat nyt puolisoosi.
Valitettavasti tietysti joskus käy niinkin, että pelot ovatkin todellisuutta, mutta mun mielestä tuossa tekstissäsi on nyt sellainen fiilis, että sun kannattaa oikeasti herätä ennen kuin vahingossa ajat puolisosi pois.
Tuli mullekin mieleen, että aloittaja on nyt masennuksen pahoissa syövereissä. Silloinhan se on myös itsetunto nollilla. Ja silloin helposti kuvittelee, ettei kelpaa sille puolisolleen. Sanon siksi, kun olen itse pariin otteeseen moisen helvetin kokenut. Ja kyse oli molemmilla kerroilla vain ja ainoastaan omista kuvitelmistani ja huonosta itsetunnosta. Puoliso ei missään vaiheessa käyttäytynyt poikkeavasti, ei käynyt missään (esim. viihteellä) yksin, ei tullut outoja viestejä tai puheluita. Minusta vaan rupes tuntumaan ettei se enää tykkää minusta. Kas kun masentuneena ottaa vielä joka pikku sanomiset hirmu tosissaan ja siitä kehittelee ties mitä. Nyt kun olen pahimmasta aallonpohjasta selvinnyt, pystyn itsekin nauramaan kuvitelmilleni. Mutta ei naurattanut silloin:-(
Mutta jos aloittajalla on ihan todellinen syy epäillä petturuutta on asia silloin todella ikävä. Sellainen tilanne on aina ikävä, olipa masentunut tai ei. Eiköhän kunnon keskustelu (syyttelemättä) olisi ainoa ratkaisu asiaan.
Puolisoni ihastui minulle tuntemattomaan tuttavaansa. He kävivät salaa ravintolassa yhdessä tanssimassa ja puolisoni oli hänen seurassaan muutenkin. Lisäksi he tapasivat salaa kotonamme.
Puolisoni väitti minulle, että se on aivan normaalia avioliitossa.
En pitänyt lainkaan tällaisesta asiasta. Masennuin melkoisesti. Erityisesti minua masensi se, että minut yritettiin ohittaa aivan järjettömällä väitteellä. Lisäksi olin kovasti järkyttynyt siitä, miten lastemme käsvisi, jos jäisin hoitamaan heitä yksin. Jaksaisinko hoitaa heidät?
Kun huomasin oman toivottoman tilanteeni, osasin kuitenkin kääntyä omalääkärin puoleen ja sain lääkitystä masennukseen ja terapiaa. Se oli tilanteessa aivan ensiarvoisen tärkeää. Sain kasattua itseni jälleen. Puoliso palasi kuitenkin, mutta ei pyytänyt anteeksi. Välimme ovat siitä lähtien olleet kohtalaisen viileät.
kuvitella kaiken, mutta en ymmärtänyt mistä oli kyse. Asiassa on niin monta nyanssia..läheisriippuvuutta jne. Läheisriippuva vaistoaa asiat ennen kuin muut itse, joten vaistosin tämän kiinnostuksen jo kaukaa, molemminpuolisen.
Ajoin mieheni tavallaan tähän tilanteeseen, mutta en ota silti vastuuta hänen teoistaan. Sain ilmeisesti sen "minkä ansaitsin". Niin kyllä hän soittelee tälle kolmannelle osapuolelle ja on ilmeisen aikeissa tavata hänet "ystävänä" jälleen. Olen sanonut, että en tätä "ystävyyttä" hyväksy, koska kyseessä on muu kuin pelkkä platoninen ystävyys.
Masennukseni johtuu tästä, että en hyväksy sitä mitä mieheni tekee salaa. Jos asia olisi rehellinen, voisin uskoa ettei siihen liity muu kuin ystävyys. Mutta salailu ja toisen suojelu tekee minusta vain sairaamman enkä enää näe syytä jatkaa tätä liittoa, vaikka miestä rakastankin ihan suunnattomasti..en halua elää masentuneena lopun elämääni, enkä pysyä liitossa lääkkeiden voimalla.
Halusin siis vertaistukea ihmisiltä, jotka ovat olleet about samassa tilanteessa jotta tietäisin itse mitä tehdä, onko suhtautumiseni normaali, kannattaako enää jatkaa..Minulle tuo "ystävyys" tarkoittaa vain sitä, että meitä on tässä liitossa kolme, yksi liikaa. 150% varmuudella jos meille ero tulee, nämä kaksi alkavat virallisesti seurustella sopivan ajan kuluttua, joten pelkoni ei ole ns. tuulesta temmattu, ainakaan enää..
Tiedossasi siis on että epäilyt osuivat oikeaan ja mies lisäksi puolustelee tätä kolmatta pyörää. Jo on aikoihin eletty! Minä pistäisin tuollaisen sikapossun niska-pers--otteella pois koko tontilta, niin sikamaista tuollainen on.
Ero ei ole ikinä helppo, se on varmaa enkä kehoita sinuakaan ttekemään kuin sen minkä itse oikeaksi katsot.
Kokemusta asiasta ei ole, olen masentunut ja mies tukee ja auttaa, ei ole pettänyt.
Toivon sulle kaikkea hyvää elämässäsi ja muista, että kun riittävän huonosti menee niin suunta voi olla vaan ylöspäin paremmaksi!
olin väärässä, ja ymmärrän näin jälkikäteen miten masennus oli taustalla epäilyissä. Kaduttaa ja lujaa..Masennus oli jo poissa, mutta alkoi taas pahempana kun tajusin missä nyt mennään. Kun kaikki ei loppunutkaan, niinkuin olin sen mielessäni ajatellut. Nyt mies oikein iloisesti nauraa, ja sanoo vainoharhaiseksi ja hulluksi. Mies on munaton, eikä ota mitään vastuuta muuta kuin avioliittolupauksestaan tukea niin myötä- kuin vastamäessä..
Mies ei halua erota eikä jättää, mutta petaa sitä uutta ihmissuhdetta selän takana. En voi sanoin edes kuvailla, miltä se tuntuu..joku joka on masentunut tietää. Onko siinä mitään mieltä, että ei halua erota ihan sen takia että on lupaukset annettu ja että ei halua toista hylätä vaikka sydämessään toisen ihmisen kanssa haluaisi olla? Kenen vastuulla on sitten se ero, jos masentuu toisen petturuudesta tai on jo aiemmin ollut masentunut, mutta kun ei ole voimia lähteä..? Mistä helvetistä saan ne voimat kun omasta rakkaasta ei ole apua..? Tätäkö se avioliitto tosiaan on, että ollaan yhdessä myötä- ja vastamäessä, mutta tehdä saa mitä huvittaa? Toisen tunteista viis? Että pettämistä sitten on vaan se, jos menee toisen kanssa sänkyyn..?
Miten te muut masentuneet olette suhtautuneet näihin "ystäviin"? Pitäisikö niitä vaan yrittää sietää?? Kyllä, kyseessä on nuori, kaunis, hauska, filmaattinen nainen, jonka kanssa miehellä on paremmat kemiat kuin meillä. Että on osittain itsetuntokysymys, enkä halua taistella miehen rakkaudesta. Minusta jos toista rakastaa, niin häntä ei aseta kilpailutilanteeseen. Nythän tilanne on se, että ei ole "meitä" vaan on "hän ja se toinen" minua vastaan. Mies ei lähde parisuhdeterapiaan.
että on ollut puhelutietojen poistoa, tekstiviestien poistoa jne. Yhteydenottoja yhteisestä kodistamme.