Ei aina tarvitse olla pakonomaisesti kehittämässä jotakin vain kehittämisen itsensä vuoksi. Eihän autoakaan tarvitse korjata jos se toimii, vaan pelkkä öljynvaihto, määräaikaishuolto ja yleinen silmälläpito riittää. Jos auton kone särkyy, niin vasta sitten kannattaa tehdä koneremonttia, ellei se ole oireillut ja antanut viitteitä tulevasta jo aiemmin. Lisävarusteita voi toki hankkia tarpeen mukaan jos siltä tuntuu ja niitä tarvitsee. Karvanoppia ja vauhtiraitoja kukaan tuskin tarvitsee, mutta hankkiihan joku niitäkin. Kilowatteja, nopeutta, ajo-ominaisuuksia ja turvallisuutta ne eivät kuitenkaan lisää pätkääkään.
Kunnan ei mielestäni kannata alkaa hankkimaan "karvanoppia ja vauhtiraitoja". Kunnassa pitää keskittyä asioiden hyvään hoitamiseen. Se on kuntatalouden ja palveluiden säilymisen perusta, ja nämähän ovat kuntalaisille ne kaikkein tärkeimmät asiat. Lieksa on kaikesta kaukana oleva pikkukaupunki ja sellaisena se tulee pysymäänkin. Tosiasiat pitää tunnustaa ja tosiasia on, että Lieksasta ei saa tehtyä lumekeinoin Helsinkiä, Kuopiota eikä edes Joensuuta. Lieksa on Lieksa ja sellaisena pysyy. Edes lämmitettävä katuosuus ei muuta tätä faktaa miksikään, sen enempää kuin Pielisentien remonttikaan. Mikäli joku haluaa asua isommassa kaupungissa kuin Lieksa, niin hänen kannattaa oikeasti muutta asumaan sellaiseen. Toteutuessaan - jota en usko - Pielisentien remontti ja lämmitettävä katu lämmittäisivät tällaista isommista ympyröistä uneksivan maailmankansalaisen mielihyvähermoja vain pienen hetken. Liian kallis satsaus pienen pieneen onnelliseen hetkeen elämässä, ainakin minun mielestäni.
Vesitorni on laitettava kuntoon tavalla tai toisella. Liikuntahalli taas on esillä olleista kehityskeinoista ehkä se kaikkein parhain ja järkevin tapa saada Lieksassa jotain pientä statuksen kohoamista aikaan. Lisäksi se olisi merkittävä parannus Lieksan palveluihin ja kaupunkilaisten terveyden säilymistä ihan konkreettisestikin edesauttava keino.
Ajatellessani näin en koe olevani jarrumies, juntti, katkera enkä kaiken vastustaja, vaan valveutunut ja nykymenoa seuraava kansalainen.
Ugh, olen puhunut!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Hai!
Tuohompa ei ole paljoa lisättävää.
Asia on juuri noin kuten alustuksessa esitettiin, sillä ladasta ei saa mersua, pelkillä varaosakaupan tuningosilla, ei millään.
Tv:Kuotta, Kaupunkisuunnittelun erityistohtori ja ennustaja.
....Toteutuessaan - jota en usko - Pielisentien remontti ja lämmitettävä katu lämmittäisivät tällaista isommista ympyröistä uneksivan maailmankansalaisen mielihyvähermoja vain pienen hetken. Liian kallis satsaus pienen pieneen onnelliseen hetkeen elämässä, ainakin minun mielestäni.
Vesitorni on laitettava kuntoon tavalla tai toisella. Liikuntahalli taas on esillä olleista kehityskeinoista ehkä se kaikkein parhain ja järkevin tapa saada Lieksassa jotain pientä statuksen kohoamista aikaan......
Ei Pielisentien remppa ja vesitorni ole vaihtoehtoja vaan kumpikin on pakkoja, must. Liikuntahalli taas auttaa vain pientä osaa väestä eli lähellä keskustaa asuvia nuoria/nuorehkoja. On aikamoinen kynnys lähteä jostain Mätäsvaarasta tai Kivivaarasta keskustan liikuntahalliin vaikka mielikin tekisi.
Kyllä yksityinen raha voi sellaisen toteuttaa, jos sille on kysyntää. Ellei sitten sellaista jo ole mutta eipä taida olla.
Pielisentien remppa sen sijaan ilahduttaa kaikkien mieltä ja lähes jokainen käyttää Pielisientietä jossain vaiheessa. Lisäksi nykyinen keskustanäkymä on jo kuin Itä-Karjalasta, niin poikkeava se alkaa olla Suomen yleisestä tasosta. Turisti katsoo katunäkymää eikä kysele onko teillä liikuntahallia. Asun itse kylässä, jossa on lämmitettyjä kävelykatuja ja ne OVAT kivoja. Sekä aukioita keskeisillä paikoilla toritapahtumien järjestämiseksi. Jos rempppa tehdään ja kysytään mielipiteitä sitten jälkikäteen niin vastustajia on aika vähän enää, veikkaisin.
....Ajatellessani näin en koe olevani ...... juntti, .......
Oot sää juntti.
"Asun itse kylässä, jossa on lämmitettyjä kävelykatuja ja ne OVAT kivoja."
Kivoja ehkä, mutta ovatko ne tarpeellisia ensinkään, puhumattakaan välttämättömiä. Nimimerkki kauniiksi on tyypillinen maailman tilasta välittämätön itsekäs paskiainen, joka elää elämäänsä kaikki-minulle-heti-nyt- periaatteella. Jälkipolvista ei niin ole väliä näiden itsekkäiden haihattelijoiden mielestä. Maailman ympäri pitäisi saada lentää sen sata kertaa joka iikan ja kuluttaa luontoa muutenkin miten parhaiten taitaa. Yksi hyvä lisäkeino on alkaa lämmittämään katuja ja tietenkin saada mahdollisimman kattava katuvaloverkosto peräkylillekin. Eihän sitä nyt pimeässä.... valo on KIVAA. Ja kesäisin pitää jokaisesa tuvassa olla jäähdytys, kun viileässä on KIVAA. Just-just. Näinhän nämä moderneina urbaaneina itseään pitävät idiootit ajattelevat, valitettavasti.
Olen kyllä syyllistynyt lentämiseen itsekin nin työssäni kuin vapaallakin, mutta nykyisin pyrin välttämään sellaista luonnon pilaamista omalta osaltani.
Jos olen juntti, niin pidän sitä ehdottomasti hyveenä ja positiivisena luonnehdintana itsestäni. Paljon poisitiivisempana, kuin nimimerkin kauniiksi antamaa pissis-idiootiiti- vaikutelmaa itsestään.
Demarin napamiehen suuntainen ajatusmalli on aloitus,siinä on hyvää osittain mutta myöskin hyvin vanhakantaista ajattelua ja ihmisten junaan lähettämistä.
Kyllä pienikin maasta ponnistaa ja mitenkään emme ole syrjässä ja aina voidaan kehittää,siitä on osoitus tuo syrjäinen Tuurin kylä jossa ei ollut kuin muutama savu ja mitä se nyt on millaista kehitystä siellä on tapahtunut sen tiedän kauppakeskus toi myöskin erilaisia muita toimintoja apteekit alkot lääkärit suutarit kenkäkaupat ravintolat kelloliikkeet soitinliikkeet autokaupat karavaanialuueet vaatetusliikkeet yms luetteloa voisi jatkaa niin uusi lehti ja atk toiminnot ja mitä sitten naapurissa iso kauppakeskus ei pystynyt vähään aikaan kilpailemaan mutta nyt alueella on toimintaa joka on tuonut seudulle yrittäjyyttä monenlaista.
Markku Korpinen
Hai!
Tässäpä se ydin tulikin esiin:----kauppakeskus toi myöskin erilaisia muita toimintoja---
Tv;Kuotta, ornilogidementikko
Älä hyvä mies nimittele demariksi enempää kuin kepulaiseksikaan. Onneksi olen ollut kaukaa viisas, enkä koskaan ole haksahtanut minkään puolueen kelkkaan. Näin vapaana ajattelijana katson minulla olevan enemmän mahdollisuuksia toteuttaa luovaa ja viisasta ajattelua. Tämä tietenkin kaikella kunnioituksella viisaita puolueen edustajia kohtaan, joita ei suinkaan ole sankoiksi joukoiksi saakka. Onneksi heitä kuitenkin on.
ne ovat nämä kolome kovvaa kuotta,okkei,MK llieksan kantavat voomat laitan teijjät valtuustoon piäsettä vappaa lieksa iliman ulkopuolissii raisitteita listoilta
on hyvä jotta ootta olemassa
ja nyt kyllä naarattaaa
muailman parntajat
naarattaa
Pielisentie kuntoon ja vikkelään. Sitten naarettaan.