Olen joutunut pahan paikan eteen. Epäilen, että kaikista lievemmistä, kuin kuvailut, oireista huolimatta, minulla on herpes. Okei, olen saanut sen vakikumppanilta, en usko että hän on tiennyt. Vakikumppanilta, koska muita ei ole ollut, kuin vakikumppaneita, ja kyllä vain, sormet riittää mun kumppanien laskentaan.
Nyt kuitenkin on hyväksyttävä se tosiasia, että vakisuhde ei suojele, ja että vituks meni.
Todella vaikeeta, tekis mieli juosta seinää päin.
Mutta olen myös ihastunut. Mutta nyt koen, että mun täytyy jättää se toinen. Tai, no, jos mä oisin ihastunu, mä en ehkä kokis näin, vaan mä rakastan sitä ihmistä. Mä en halua tartuttaa sitä. Mä en halua sille mitään pahaa. Mutta mäkin haluan lapsia, mäkin haluan normaalia seksiä... Mun on pakko etsiä jotain... Miten mä voisin olla sen ihmisen kanssa, ja tartuttaa sen? En mitenkään.
Mua hävettää kertoa, kun tuntuu, että heti tuomitaan ja luullaan että on joku vastuuton jokapaikan juoksija. Hävettää, koska tuntuu, että on jotenkin kuvottava.
Ja sen lisäksi, mä en voi ottaa sitä riskiä, että mä tartutan sen ihmisen, mä en voi satuttaa sitä: ja siihen meidän välinen seksi voi johtaa.
Joten mun on pakko jättää ihminen, kenestä mä välitän, koska jos mä jollekin voisin tehdäkin näin, niin se ei taatusti ole ihminen, kenestä välitän.
Mä voisin luopua suuseksistä, mä voisin käyttää kumia aina, vaikka mä inhoan ja vihaan niitten hajua muunmuassa (eikä ne tunnu yhtään samalta), mutta mitä väliä, kun tulevaisuutta ei ole. Voisin pelleillä muitten kanssa, tapailla muita... Mutta en sitä.
Mitä te olette tehneet? Mitä mieltä olette asiasta, miten voi elää asian kanssa?
Nyt kuitenkin on hyväksyttävä se tosiasia, että vakisuhde ei suojele, ja että vituks meni.
Todella vaikeeta, tekis mieli juosta seinää päin.
Mutta olen myös ihastunut. Mutta nyt koen, että mun täytyy jättää se toinen. Tai, no, jos mä oisin ihastunu, mä en ehkä kokis näin, vaan mä rakastan sitä ihmistä. Mä en halua tartuttaa sitä. Mä en halua sille mitään pahaa. Mutta mäkin haluan lapsia, mäkin haluan normaalia seksiä... Mun on pakko etsiä jotain... Miten mä voisin olla sen ihmisen kanssa, ja tartuttaa sen? En mitenkään.
Mua hävettää kertoa, kun tuntuu, että heti tuomitaan ja luullaan että on joku vastuuton jokapaikan juoksija. Hävettää, koska tuntuu, että on jotenkin kuvottava.
Ja sen lisäksi, mä en voi ottaa sitä riskiä, että mä tartutan sen ihmisen, mä en voi satuttaa sitä: ja siihen meidän välinen seksi voi johtaa.
Joten mun on pakko jättää ihminen, kenestä mä välitän, koska jos mä jollekin voisin tehdäkin näin, niin se ei taatusti ole ihminen, kenestä välitän.
Mä voisin luopua suuseksistä, mä voisin käyttää kumia aina, vaikka mä inhoan ja vihaan niitten hajua muunmuassa (eikä ne tunnu yhtään samalta), mutta mitä väliä, kun tulevaisuutta ei ole. Voisin pelleillä muitten kanssa, tapailla muita... Mutta en sitä.
Mitä te olette tehneet? Mitä mieltä olette asiasta, miten voi elää asian kanssa?
Vastaukset 9
Vanhimmat
luka tekstiäsi. Ton saman dilemman ympärillä varmaan pyörii melkein kaikkien sairastuneiden ajatukset alkuvaiheessa. Mutta pääasia olis oppia hyväksymään se oma tilanne juuri sellaisena kuin se on: asiaa ei voi enää muuttaa, joten sen kanssa vaan sopeudutaan elämään. Ei mulla itsellänikään ole mikään järin aktiivinen seksielämä ollut, mut viruksen kantajia tässä ollaan silti....välillä sapettaa itseänikin, miten jotkut oikeasti kumppanista toiseen juoksevat voivat selvitä seikkailuistaan paljon vähemmällä.
Ja mitäpä itse tein vastaavassa tilanteessa? Aivan oikein, itsekin tunsin välittäväni siitä ihmisestä liikaa, jolloin kerroin avoimesti, miksi en voinut jatkaa suhdetta hänen kanssaan. Mut tää ihastukseni kohteena ollut henkilö vain totesi, et kaipa se sen oma asiansa on, miten se päättää asian kanssa tehdä. Jos se itse päättää ottaa kanssani riskin, niin enhän minä ole mikään sitä kieltämäänkään. :) Suurempi ongelma tälle ihmiselle olikin se, kuinka itse pidin itseäni niin saastaisena ja epähaluttavana; hänestä tuntui pahalta katsella sitä.
Pointti on siis se, että olet tasan yhtä arvokas ihminen kuin kaikki muutkin! Vaikka herpeksestä liikkuu ties minkälaista pahansuopaa keskustelua, loppujen lopuksi on kuitenkin fakta, että esimerkiksi diabetes vaikuttaa elämään huomattavasti monitahoisemmin kuin pelkät genitaalialueella satunnaisesti ilmenevät näppylät. :) Ansaitset tulla rakastetuksi, joten anna mahdollisen kumppanisi päättää tilanteen etenemisestä itse; aikuisen ihmisen puolesta ei tarvitse asioita päättää.
Niin, mä oon itkenyt tätä ihan kauheesti. Mä uskon, että ois jotenkin helpompi hyväksyä se, jos mulla ois viissataa eri kumppania ja oisin jotenkin ollut tolkuutoman holtiton. Mä tiedän ihmisiä, joilla on kymmeniä yhden illan juttuja,joista kymmeniä ilman mitään suojaa, ja ei mitään. Joku on saanut klamydian: antibiotit ja se siitä. Enkä siis tarkoita, että voisin kenellekään toivoa parantumatonta sairautta, en todellakaan. Se vaan, että just... Ois sitten ehkä samaan rahaan pitänyt ravata... Tai ei, en mä vois elää senkään vertaa itteni kanssa, jos oisin tehnyt niin, kun mä en vaan ole sellanen ihminen.
Tosta riskistä just... Se on vaikeeta, koska mä haluan niin suojella ihmisiä ja okei, aikuisen ihmisen pitäs antaa itse valita, mutta tää on niin vaikeeta. Mä en voi tehdä sille tällästä taakkaa, vaikka se haluais sen valita. Tai siltä tuntuu. Jotenkin se, että on sairastunut pysyvästi ja mä en voi sille mitään, että syytän itseäni. No, enhän mä mikään selvännäkijä ole, ja ihmiset ei ihan taatusti käytä kumia vakisuhteessa, joka kestää yhtään yli puolen vuoden, eikä ne muutkaan koko ajan testeissä ravaa ja tietkö... Tiiät sä. Mutta siltä se tuntuu, että ois pitänyt tajuta ja tietää, ja varmistaa, ja ikuisesti... Vittu vaikka kääriä ittensä roskasäkkeihin tai jotain... Mutta vahinko on tapahtunut, enkä todellakaan usko siis sen vastapuolen tehneen asiaa tietoisesti, enkä tahallaan, enkä haluaisi uskoa, enkä suostuisi uskomaan, vaikka olisikin.
"pääasia olis oppia hyväksymään se oma tilanne juuri sellaisena kuin se on: asiaa ei voi enää muuttaa, joten sen kanssa vaan sopeudutaan elämään."
Näinpä se pitäisi tehdä. Voi helv**ti... No, mä joskus mietin, silloin kun olin vielä terve, että miten kova rangaistus joku tällänen on suhteessa siihen, miten rikosta ei tapahdu, miten epäreilu seuraus kuitenkin, että mitenhän ihmiset pärjää ja miltä niistä mahtaakaan tuntua. No, tältä niistä tuntuu. Olisin voinut olla tietämättäkin.
Kiitos ihanasta ja itse kokeneen kirjoituksesta. Se auttaa alkuun ainakin.
Hyvä, jos kirjoituksestani oli edes jotain apua, ja nosta siis nyt ihmeessä leuka ylös! Elämässä on niin monia asioita, joista nauttia, eikä yksi herpes vaikuta siihen niin mitenkään. =)
Ja näin lopuksi on vielä sanottava, että itse en ole vielä kumppaniini tätä virusta onnistunut tartuttamaan, tehokkaalta tuntuneen estolääkityksen ja kondomiehkäisyn turvin (välttäen satunnaisina oireisina aikoina puuhailua). Vaikka tartunta saattaakin olla jossain vaiheessa ehkä tapahtuva, ei sille pidä uhrata ajatuksia liikaa: elämä on elettävä tässä ja nyt, uutta mahdollisuutta et tule saamaan. Et myöskään voi kieltää toista ihmisistä hyväksymästä ja rakastamasta sinua juuri sellaisena kuin olet; se vain tekee kaksi ihmistä onnettomaksi.
Hymyä huuleen siis!
Minulla myös hyvin lievät oireet...vähän kuumotusta ja kihelmöintiä ja flunssaista oloa ja vähän aikaa sitten lievästi arka pahkura,joka ei muutu rakkulaksi...mutta jotenkin olen ihan varma,että se se tartunta on,koska natsaa kaikki niin sopivasti muuten...
Yhdyntöjä elämän aikana minulla neljä kertaa:-)...ja kaksi tautia,kondylooma...ja melko varmasti tämä nyt sitten...en tiedä miksi olen niin varma,mutta olen vaan siis...huomenna menen otattamaan verestä vasta-ainekokeen...
Ja minullakin uusi ihminen elämässä...joka haluaisi ottaa riskin,mutta minä en anna....en tiedä....ailahtelee mieliala ja mielipiteet laidasta laitaan...mutta en tiedä...en vaan tiedä...
Enpä vaan tiedä...mutta eletään nyt kukin tavallamme...
Kuules nyt hyvä ihminen, mä muistan vallan mainiosti ekan episodini vuoden takaa. Sen tuskan. Fyysiset oireet olivat hyvin kivuliaat, rakkuloita niin helvetisti että kävelin kuin ankka ja jouduin suihkuttelemaan pitkin päivää kyetäkseni elämään. Yli kahteen viikkoon en voinut käyttää housuja kun hankasi niin jumalattomasti.
Tämä ei ollut mitään verrattuna sisälläni palavaan kiirastuleen. Ekat kaksi viikkoa en pystynyt katsomaan peiliin purskahtamatta itkuun. Kaikki vapaa-aika meni sängyssä makaamiseen ja tyynyn puremiseen, parkumiseen ja itse-inhoon. Elämä oli pilalla. Minulla oli Parantumaton Sukupuolitauti. Minut oli tuomittu elämään ikuisen riesauksen kanssa. Kukaan ei voisi iknä rakastaa minua. Olisin aina yksin (tai ei yksin, vaan kumppaninani Herpes, se Ikävä Seuralainen).
Näin reilun vuoden jälkeen ja kaksi pikkuruista uusintaepisodia myöhemmin väitän että on niitä surkeampiakin kohtaloita ja elämä kyllä jatkuu. Ei se herpes oikeasti ole kuin varsin harmiton iho-ongelma. Jos tämä on ikävin sairaus minkä ikinä saat, niin onnekas olet.
Kyllä sä varmaan sen itsekkin tulet vielä ymmärtämään. Muista vaan että aika antaa perspektiiviä ja parantaa haavat. Nyt ehkä ryvet jossain itsesäälin ja -inhon syövereissä, mutta usko huviksesi että vuoden päästä ja aiemminkin maailma on jo paljon valoisampi paikka. Pitää vain tiedostaa että valitettavasti seksi on uhkapeliä, riski kuuluu aina kuvioon. Jos sitä ei kestä, niin ei passaa lähteä leikkiin mukaan.. Mutta olisitko mielummin ikuisesti neitsyt kokematta ikinä seksin iloja kuin kantaisit tätä tautia?
Mitä itse suosittelisin tähän sun dilemmaasi miesten välissä (en ole asiantuntijä, joten arvosta niin pitkälle kuin haluat): Älä ainakaan jää suhteeseen nykyisen kanssa jos ymmärrät ettet hänestä niin paljoa välitä. Et kuulostanut tyypiltä, mutta jotkut voisivat jäädä suhteeseen roikkumaan yksinjäämisen pelossa. Toisaalta olisi ehkä hyvä työstää tämä herpeksen aiheuttama angsti ja opetella taas hyväksymään itsensä ja ymmärtää että olet edelleen sama arvokas ja rakastettava ihminen kuin aiemminkin ennen kuin alotat uuden suhteen..
Evivei, voimia jatkoon, kyllä ne asiat aina selviää:)
Niinpä, juurikin näin:"Kaikki vapaa-aika meni sängyssä makaamiseen ja tyynyn puremiseen, parkumiseen ja itse-inhoon. Elämä oli pilalla. Minulla oli Parantumaton Sukupuolitauti. Minut oli tuomittu elämään ikuisen riesauksen kanssa. Kukaan ei voisi iknä rakastaa minua. Olisin aina yksin (tai ei yksin, vaan kumppaninani Herpes, se Ikävä Seuralainen)."
Kukaan ei syyllistäisi sairastuneita pätkän vertaa, jos tietäisi millaisen helvetin he käyvät läpi ilman kenenkään syyllistämisiäkin.
"Pitää vain tiedostaa että valitettavasti seksi on uhkapeliä, riski kuuluu aina kuvioon. Jos sitä ei kestä, niin ei passaa lähteä leikkiin mukaan.. Mutta olisitko mielummin ikuisesti neitsyt kokematta ikinä seksin iloja kuin kantaisit tätä tautia?"
Tässä sä olet todella viisas. Mä juttelin tässä asiasta erään gynen kanssa tässä ja se sanoi melkein näillä samoilla sanoilla: seksi on mitä on, ja siinä on riskinsä. Ei pelasta "vakkarisuhde" välttämättä eikä muukaan, se on mitä se on. Ja totta: mä olen ennemmin ollut näitten jokaisen miehen kanssa (joita nyt ei kovin montaa ole, mutta kuitenkin :) ) kun etten olisi ollut. No, paitsi yhden, se oli todella paska tapaus, mutta onneksi sen kanssa tuli kortsua käytettyä ;D
Mä luulen, että moni tän helvetin läpikäynyt saattaa jopa olla parempikin ihminen, kun ilman, ja kun luen noita tuomioita ja näitten asian kanssa elävien kirjoituksia, ei tää enää tunnu edes niin pahalta. Siis, hei, paska nakki, mutta toisaalta... Jos mun pitää valita kuulunko siihen kivien heittelijöitten joukkoon vai tähän, niin v**tu, me otetaan herpes koska vaan, onpahan edes jotain seuraa ;D
Tietty mieluiten, jos se ei ois ja jos sitä ja jos tätä. Mutta näillä mennään.
Kiitos sulle!
Hei!
Mieleeni tuli heti, että oletko käynyt herpeksen vasta-ainestetissä? Melko luotettava tulos saadaan, jos tartunnasta on kulunut muutama viikko tai kuukausi. Mutta, jos tulos on positiivinen, niin se ei kuitenkaan kerro, että onko herpes juuri genitaaliherpestä.
Ymmärrän tunteesi ja olen myös pahoillani, että jos sait herpestartunnan, mutta tiedätkö, monet ovat tyytyväisiä siitä, että on yhä olemassa ihmisiä, jotka tuntevat vastuuta omasta ja toisten terveydestä. On paljon niitäkin, jotka eivät välitä ja jättävät kertomatta omasta sairaudestaan. Tämä ei ilmeisesti sinua nyt lohduta, mutta usko pois, sinua kiitetään vielä rehellisyydestäsi ja avoimuudestasi!
Miehelläni on genitaaliherpes. Olemme olleet ilman kondomia nyt vuoden, enkä ole vielä tartuntaa saanut.
Ja enää en välittäisi paskan vertaa, vaikka saisinkin häneltä tartunnan. Rakkaus on ihmeellinen asia.
Ystäväni, kaikki selviää ajallaan... Seksielämäsi ei pääty herpekseen, äläkä sinä itsekään ole oman onnesi edessä.
jatkuvasti veren vasta-ainetesteissä kun tiedät kertoa ettet ole saanut tartuntaa vuoden aikana mieheltäsi??
Kas kun se voi olla jo sinulla, oireettomana, suuri osahan kantaa virusta nimenomaan oireettomana.
Ja mitä tulee veren vasta-ainetestiin, kyllä se viruksen tyyppi pystytään toteamaan (ainakin yksityissektorilla tehd.kokeissa), sen sijaan sitä ei että missä päin kehoa se lymyää.
No kävin kyllä yksityisellä testauttamassa itseni, ennen kuin jätin mieheni kanssa kondomin pois, mutta kun tuloksen mukaan olin negatiivinen, niin en halunnut takertua asiaan sen enempää.
Tiedän, etten voi sanoa 100%:n varmuudella pysyneeni negatiivisena tämän vuoden aikana, mutta kuten edellisessä viestissäni jo kerroinkin. niin paskat välitän. :) Olen käynyt lävitse asiat ja hyväksynyt senkin, että jos suhteemme ei kestäkään elämämme loppuun asti, niin minun on todennäköisesti käytäydyttävä kuten kantaisin herpestä kehossani.
Tosiaankin, kerroit jo itse vähän siitä, että herpestyypit voivat tarttua myös ristiin... Harvinaista on kuitenkin se, että herpes tarttuisi esim. uimahallien yleissaunassa tai yhteisistä kylpypyyhkeistä.