Masennuksen syyt

ihan tuulesta temmattu asia ole tuo kofeiinin vaikutuskaan, tosin ei sitä aukottomasti ole pystytty todistamaan. Eiköhän kyseessä ole enemmänkin väliaikainen tila, kukin voi itse miettiä mistä oma masentuneisuus johtuu. Kahvittomana olen joskus ollut ja täytyy sanoa, että olo oli paljon virkeämpi, mutta ei se mielialaan sinänsä kovasti vaikuttanut.


http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p...

minulle ei ole masennusta diagnosoitu, enkä lääkärille ole vielä kyennyt menemään, mutta aika varma olen masennuksesta. Ainakin täsmään ihan tarkasti kaikkiin netissä mainittaviin masennusoireisiin, suurin ongelma varmasti on, että mitään ei saa tehtyä ja tekisi vainm mieli maata yksin sängyssä.

Minun korvaan tuo aloittajan teksti kuulostaa ihan järkevältä, teoriassa. Olen usein miettinyt, että paranisiko olo, jos yrittäisin enemmän.

Mutta ongelmaksi ainakin minulla tulee ettei JAKSA yrittää. Olen miettinyt asioita, joita voisi muuttaa/parantaa, mutta ei jaksa. OIkeastaan se on erittäin vaikeaa yrittää edes päästä ulos lenkille, kun ei saa tehtyä mitään pakollisiakaan hommia (siivous, opiskelujutut).

Oletkos käynyt lääkärissä? Entäpä jos et jaksa ihan sen takia, että sinulla on joku muu sairaus? Syötkö tarpeeksi ja terveellisesti? Vitamiinit? Vesi? Onko joku krooninen muu sairaus? Onko masennus diagnosoitu ja oletko lääkityksellä?

Halu on se tärkein tekijä. Mikään ei muutu jos et halua todella kovasti. Se auttaa edes vähän eteenpäin kun pakottaa itsensä jaksamaan. Ikäväähän se on, mutta pikkuhiljaa sitä voi treenautua ihan nauttimaan niistä tekemisistään. Luovuttamisestahan siinä on kyse, jos ei vaan jaksa? On helpompaa pidättäytyä siinä missä on, kuin jaksaa?

Toivottavasti ette ymmärrä seuraavaa kommenttiani väärin..Minua helpottaa aina se, kun näen että maailmassa on niin paljon muita ihmisiä joilla menee NIIN PALJON HUONOMMIN! Aina asiat voisi olla vielä huonommin, joten opetelkaa kiitollisuutta vaikka se pahalta tuntuisi. Mutta, jossain voi olla joku jonka asiat on vielä huonommin..

Olen tänään kiitollinen siitä, että minulla on kädet joilla kirjoittaa. Minulla on puhekyky tallella ja osaan näyttää tunteeni. Pystyn itkemään, minulla on vielä olkapää jota vasten itkeä. Minulla on ihana sisko, joka rakastaa minua eniten tässä maailmassa ja joka välittää. Olen kiitollinen siitä, että en ole pyörätuolissa tai makaa halvaantuneena sairasvuoteella. Olen kiitollinen siitä, että olen jaksanut elää näin pitkään vaikka vaikeaa on ollut, todella vaikeaa, mutta silti olen tässä ja nyt, ja olen selvinnyt niin pahoista asioista ettei oikein pahempaa enää voi eteen tulla. Olen kiitollinen siitä aina tuskankin hetkellä, että toivoa paremmasta on, se vain vaatii omaa toimintaani ja kun tiedostan sen, olen vapaa, olen vapaa tuskasta ja masennuksesta. Kunhan vain uskallan tehdä ratkaisuja asian eteen. Uskallan päättää luopua turvallisesta masennuksesta ja alkaa elää..

Olipa oivaltava kirjoitus! Kyllähän oma persoona voi olla yksi tekijä masennukseen, kuten perfektionistilla, jolla asiat menevät "pieleen" ja kontrollintunne katoaa, kun muka epäonnistuu.

Oikeastaan persoonallisuushäiriöt eivät ole sairauksia, ne ovat pikemminkin ominaisuuksia, joiden kanssa olisi opittava elämään ja ymmärtämään itseään. Toiseksi ei välttämättä voi muuttua, mutta voi alkaa ymmärtämään itseään.

Ei ole olemassa normaalia, johon pitäisi pyrkiä, jotta olisi parempi ihminen. Itsensä syyttelyllä nyt ei mihinkään pääse.