Miksi pk-seudun bussit, metro ja junat ovat varikolla silloin, kun joukot ovat liikkeellä? Eli viikonloppuöinä klo 02-05. Stadissa on kymmeniätuhansia ihmisiä tuolloin ja ainoa palveleva on taksi. Muutama yöbussivuoro ei ole vasta-argumentti, sillä useimmat juna ja bussilinjat eivät ole liikenteessä, metro ja spora ei kulje lainkaan.
Aikataulut ovat olleet suunnilleen samannäköiset ainakin 25 vuotta, todennäköisesti pidempäänkin. Mutta maailma ympärillä on muuttunut. Nykyisin ihmiset liikkuvat ympäri vuorokauden, suuri osa yöravintoloista on auki 04:ään. Moni tekee yötyötä, tämän kuun alusta kaupatkin saavat olla läpi yön auki. Mutta sporalla ei pääse!
Aikataulut ovat olleet suunnilleen samannäköiset ainakin 25 vuotta, todennäköisesti pidempäänkin. Mutta maailma ympärillä on muuttunut. Nykyisin ihmiset liikkuvat ympäri vuorokauden, suuri osa yöravintoloista on auki 04:ään. Moni tekee yötyötä, tämän kuun alusta kaupatkin saavat olla läpi yön auki. Mutta sporalla ei pääse!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eiköhän nuo julkiset välineet ole jo nyt tarpeeksi sotkuiset, vielä pitäis koko yöksi saada liikenteeseen, ja tietty uusin kalusto hajotettavaksi eikö niin? Ja niitä yö busseja kyllä menee 15 min. välein, mm. 02N,03N, muut 20-30 min. välein, 4-13 lähtöä yössä riippuen ilmansuunnasta... Kun mikään ei vaan riitä...
puhumattakaan siitä että ihmisiä ei kuitenkaan ole liikkeellä öisin niin paljoa että yöliikenne kannattaisi, toisaalta sitten esim. se yöliikenne tulee kalliiksikin koska pitää maksaa yötyölisät ja sitten vielä se pointti että se on päivätyötä vaarallisempaa. Harva haluaakaan tulla puukotetuksi työssään. Tai muutenkaan. Se uhka aina on jos ajaa öisin matkustajaliikennettä. Eli mä ainakin ymmärrän todella hyvin miksi öisin on hiljaisempaa joukkoliikenteessä, en sen takia oikein sulata tuota ketjun aloittajan winetystä.
kyllä viikonloppuöinä joukkoliikenne toimii,ottaisit asioista selvää....
>sitten vielä se pointti että se on päivätyötä vaarallisempaa.
>Harva haluaakaan tulla puukotetuksi työssään. Tai muutenkaan.
>Se uhka aina on jos ajaa öisin matkustajaliikennettä.
Taitaa bussi- ja ratikkakuskit ollakin melkoisia pelkurineitejä, jos tästä on kysymys.
Takseja stadissakin suhailee monta tuhatta vkl-öisin, eivätkä valita. Ja taksissa on
hieman vähemmän ihmisiä ympärillä auttamassa, kuin bussissa :)
Toivottavasti pelko ei täysin lamauta työntekoasi tähän aikaan vuodesta,
kun pimeäkin tulee niin aikaisin.
Hei, mä oon asunut melko alkeellisella maaseutupaikkakunnalla, johon illan viimeinen "yövuoro"
Turusta lähti kello 18.30 - lauantai-iltaisin viimeinen "yövuoro" lähti 16.05, siis aivan hurjan
myöhään...
Mutta nyt kerron tähän asiaan liittyvän hassuimman yksityiskohdan: Kun kysyin paikallisilta
asukkailta, miten voitaisiin kehittää alueen linja-autoliikennettä, niin paikalliset asukkaat
vastasivat: "Ei linja-autoliikennet mittää kehittää tartte, ku hyvin pääsee nytkin. Ja illal kaik
ova nukkumas."
Tosin sinne paikkakunnalle muuttaneet ovat -jostain syystä- muuttaneet melko pian muualle...
ja hae liikenneluvat ja ala liikennöidä noihin maaseutukyliin iltaisin ja öisin.
Loistava tulevaisuus liikennöitsijänä.