mitä ruokaa syöttäisit ylipainoiselle koiralle???

Koirani on aika ylipainoinen. En saa sitä millään laihtumaan. Kun meillä on myös koiranpentu joka tarvitsee ravitsevampaa ruokaa, kun isompikoira. Isompikoira, kun syö kaikki pennun jättämät ruoat ja lihoo sillon. Mitä sillon voisi tehdä ja mitä ruokaa voisi syöttää ylipainoiselle kioralle??
92169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Älä anna vanhemman koirasi syödä pennun ruokia. Ja syötä vanhemalle light ruokaa, joita kaupasta saa. Lisää ruokaan riisiä, on kevyttä.

Opetin omat koirani niin, etteivät saa syödä toistensa kupista ruokia. Kun olet kotona, vahdi ettei vanhempi syö, kun olet poissa, nosta kupit pois lattialta.

Äänestä

Ei siinä tarvita sen kummempia poppakonsteja. Vähennät nykyisen ruoan määrän puoleen. Näin mekin tehtiin ja koira laihtui melkein 10 kiloa.
Älä jätä pennun ruokaa lattialle, vaan nosta se pois kun pentu ei enää ruokaile.

Äänestä

kiorasi kaipaa ehkä vähän enemmän liikuntaa ja toki ruoka määrän vähentämistä tai esim yhden ison aterian sijaan useampi pieni ateria, näin kiorasi kuluttaa päivän mittaan nämä ateriat liikunnalla.

Äänestä

Yksi älypää suositteli koiran päivittäisen ruokinnan vähentämistä puoleen nykyisestä määrästä. En todellakaan noudattaisi kyseistä vinkkiä. Nopeasta laihduttamisesta on vain haittaa koiralle. Liikunnan lisääminen yhdistettynä nälkäkuuriin on erittäin haitallista koiralle.

Laihduttaminen on pitkä prosessi. Ruokaa vähennetään kohtuudella ja ruoka voidaan korvata light-versiolla. Koiran liikuntaa lisätään kohtuudella. Liikunnan lisäämisessä on aina huomiotava koiran kunto ja ylipainon aiheuttama rasitus.

Älä anna koirasi syödä pennun ruokia. Onnistunut laihduttaminen vaatii ehdotonta ruokakuria, koiralle ei anneta ylimääräistä ravintoa ja koiran ei anneta itse etsiä ylimääräistä ravintoa.

Äänestä
  • Tämä älypää sai tuon ohjeen eläinlääkäriltä. Koira ei suinkaan laihtunut nopeasti, vaan noin 1 kilon kuukaudessa, joten siinä meni se sinun teoriasi nopeasta laihtumisesta. Koira ei ollut nälkäkuurilla, sillä se ei ollut ruokamäärän vähetessä yhtään sen nälkäisempi kuin ennenkään. Liikuntaa ei tarvinnut lisätä, sillä se saa niin paljon liikuntaa kun vain voi päivässä saada, ruoka määrä vain oli liian suuri. Ja jos jostain syystä koira tuntuu nälkäiseltä, sille voi antaa esim. vähän keitettyä riisiä mahan täytteeksi. Light- ruokaa joutuisi syömään suuria määriä ja keveytensä takia se ei saa mahaa tuntumaan täydeltä. joten kannattaa pysyä samassa ruoassa kuin ennenkin.

    Äänestä

  • Nala kirjoitti:

    Tämä älypää sai tuon ohjeen eläinlääkäriltä. Koira ei suinkaan laihtunut nopeasti, vaan noin 1 kilon kuukaudessa, joten siinä meni se sinun teoriasi nopeasta laihtumisesta. Koira ei ollut nälkäkuurilla, sillä se ei ollut ruokamäärän vähetessä yhtään sen nälkäisempi kuin ennenkään. Liikuntaa ei tarvinnut lisätä, sillä se saa niin paljon liikuntaa kun vain voi päivässä saada, ruoka määrä vain oli liian suuri. Ja jos jostain syystä koira tuntuu nälkäiseltä, sille voi antaa esim. vähän keitettyä riisiä mahan täytteeksi. Light- ruokaa joutuisi syömään suuria määriä ja keveytensä takia se ei saa mahaa tuntumaan täydeltä. joten kannattaa pysyä samassa ruoassa kuin ennenkin.

    koira normaalisti on saanut ihan oikean määrän tavallista ruokaa ei sitä laihdutettaessa voi todellakaan vähentää ruokamäärää puoleen. silloin koira ei saa edes tarvittavia hivenaineita, vitamiineja...
    jos ruokaa on liikaa, silloin sen voi vähentää puoleen, muuten ei.
    mutta itse sanoisin, että lightruoka on kyl parempi. koira voi silti saada ihan hyviä määriä ruokaa (ei aina jää sivusta katselemaan kun pentu vielä syö), mutta ruoan koostumus on paljon kevyempää.

    Äänestä

  • koiratyttönen kirjoitti:

    koira normaalisti on saanut ihan oikean määrän tavallista ruokaa ei sitä laihdutettaessa voi todellakaan vähentää ruokamäärää puoleen. silloin koira ei saa edes tarvittavia hivenaineita, vitamiineja...
    jos ruokaa on liikaa, silloin sen voi vähentää puoleen, muuten ei.
    mutta itse sanoisin, että lightruoka on kyl parempi. koira voi silti saada ihan hyviä määriä ruokaa (ei aina jää sivusta katselemaan kun pentu vielä syö), mutta ruoan koostumus on paljon kevyempää.

    Heips!

    Syötin omalle nartulleni, jolta on poistettu kohtu, usean vuoden ajan light-ruokaa. Ilman mitään tuloksia! Tytteli saa tarpeeksi liikuntaa, ongelma ei todellakaan ole siinä.

    Eläinlääkärin kanssa totesimme, että light eri riitä ja nykyisin syätän koko ajan Leo Healthin vain eläinlääkäriltä saatavaa Spesific CRD:tä ylipainoisille koirille. Syötän tätä ruokaa ilmeisesti koiran loppuelämän ajan, koska heti kun siirrymme lightiin, alkaa lihominen.

    Koirani on laihtunut CRD:llä hitaasti 7 kg ja on nyt taas niin simpsakan näköinen että. Kesällä olemme menosssa näyttelyynkin, kun kilot on taas kurissa. Kun tavoitettu paino on saavutettu, pitää kuitenkin muistaa lisätä annosta, jottei laihtuminen jatku ja koirasta tule alipainoinen ja aliravittu - sillä sehän ei kuitenkaan ole tarkoitus...

    Olemme molemmat hyvin tyytyväisiä - sekä hauva että mamma keveämpään olemukseen. MItään valittamista ei myöskään ole nuoremmalla hauvelillani, kun toinen jaksaa riehua sen kanssa aamusta iltaan kuin nuori koira - iästä ja nivelrikosta huolimatta (8v.)

    Äänestä

On semmoisia koiran laihdutus nappuloita.Minkä rotunen se on?Juoksuta sitä ja tee sille pitenpiä lenkkejä.

Äänestä

Mulla oli sama ongelma mun nahkan kanssa, mä leikkasin sen ja meille tuli toinen pentu jonka piti saada vahvaa ruokaa ja isompi söi aina pennun jämät. Ostin BF Complete Senior ruokaa, joka sopii myös laiduttamiseen. Annoin saman määrän kuin aiemminkin ja koira alkoi laihtua. Samalla se jaksoi myös leikkiä pennun kanssa. En antanut sen syödä pennun ruokaa vaan vahdin vieressä. Nyt molemmat voi hyvin ja meidän paksukainenkin on saavuttanut hyvät mitat. Se vaan kestää pikän aikaan ennen kuin koira laihtuu ihan niin kuin ihminenkin. Lisää tulee nopeesti mutta pois ei tahdo saada millään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiranomistaja kirjoitti:

Koirani on aika ylipainoinen. En saa sitä millään laihtumaan. Kun meillä on myös koiranpentu joka tarvitsee ravitsevampaa ruokaa, kun isompikoira. Isompikoira, kun syö kaikki pennun jättämät ruoat ja lihoo sillon. Mitä sillon voisi tehdä ja mitä ruokaa voisi syöttää ylipainoiselle kioralle??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu