Siis tosi monen "yksinäisen" naisen ilmoitus/valitus alkaa tyyliin: Mulla on poikaystävä............
Eikö olla vähän väärällä palstalla kirjottelemassa. Ei taida ysinäisiä naisia paljon olla kun täällä sekä miehet että naiset juuri niitä eniminmäkseen hakee. Joka kyllä toisaalta on ihan hyvä.
Yksinäisiä naisia kuitenkin pitäisi olla ennemmän, jos ajatelee, että homoja on ennemmän kuin lesboja.
Mikä vika ysinäisessä miehessä on ? Kai mekin saadaan olla ujoja. Toki miethet joilla on kavereita valittelee kanssa yksinäisyytään,jotenkin kuitenkin katsoisin, että parisuhteeton on yksinäisempi kuin suhteessa oleva. Moni mies täällä "Itseni mukaan lukien" tutustuissi ihan mielellään yksinäiseen naiseen vaikka ihan vaan kaveri mielessä. Tällänen miesten eräänlainen syrjintä vaan pahentaa omaa oloa. Mikä meissä niin pelottaa ettei edes netissä voi lähestyä tai vastata ?
Eikö olla vähän väärällä palstalla kirjottelemassa. Ei taida ysinäisiä naisia paljon olla kun täällä sekä miehet että naiset juuri niitä eniminmäkseen hakee. Joka kyllä toisaalta on ihan hyvä.
Yksinäisiä naisia kuitenkin pitäisi olla ennemmän, jos ajatelee, että homoja on ennemmän kuin lesboja.
Mikä vika ysinäisessä miehessä on ? Kai mekin saadaan olla ujoja. Toki miethet joilla on kavereita valittelee kanssa yksinäisyytään,jotenkin kuitenkin katsoisin, että parisuhteeton on yksinäisempi kuin suhteessa oleva. Moni mies täällä "Itseni mukaan lukien" tutustuissi ihan mielellään yksinäiseen naiseen vaikka ihan vaan kaveri mielessä. Tällänen miesten eräänlainen syrjintä vaan pahentaa omaa oloa. Mikä meissä niin pelottaa ettei edes netissä voi lähestyä tai vastata ?
Vastaukset 38
Vanhimmat
Oikein. Eli parisuhteessako oleva ihminen ei voi tuntea itseään yksinäiseksi ja haluta kavereita? Todellakin voi. Ja mikäs siinä sitten on että yksinäinen mies ei voi tutustua parisuhteessa olevaan naiseen kaverimielessä, mikäli seurustelu ei ole se ensisijainen tavoite??
Parisuhteessa oleva ei ole samassa mielessä yksinäinen, kuin henkilö jolla ei ole edes kavereita. Se on vähän sama, kuin jos suomalainen menisi valittelemaan nälkäänsä namibialaiselle.
Jostain syystä naisten onnistuu aina löytää miesystävä olivat he kuinka ujoja tai sosiaalisesti kykenemättömiä tahansa. Jos he olisivat miehiä sama ei todellakaan onnistuisi.
"Parisuhteessa oleva ei ole samassa mielessä yksinäinen, kuin henkilö jolla ei ole edes kavereita. Se on vähän sama, kuin jos suomalainen menisi valittelemaan nälkäänsä namibialaiselle."
Vertauksesi ei toimi, koska toisin kuin nälkä, yksinäisyys on täysin subjektiivinen kokemus. Jokainen tarvitsee tietyn määrän riittävän laadukasta ruokaa pysyäkseen hengissä ja terveenä, eikä niissä määrissä ole yleensä suuria eroja. Sosiaalisten kontaktien tarpeessa on kuitenkin merkittäviä eroja eri yksilöiden välillä: Joku ei koe itseään yksinäiseksi, vaikka ainoa sosiaalinen kontakti rajoittuisi kaupan kassan tervehtimiseen, mutta joku toinen tarvitsee aktiivisen sosiaalisen elämän ja hyviä ystäviä saadakseen sosiaaliset tarpeensa täytetyiksi.
"Jostain syystä naisten onnistuu aina löytää miesystävä olivat he kuinka ujoja tai sosiaalisesti kykenemättömiä tahansa."
Yleistyksesi on täysin perusteeton. Ujojen ja sosiaalisesti kykenemättömien naisten voi olla helpompi löytää kumppani kuin vastaanvanlaisten miesten, mutta siitä on vielä pitkä matka siihen, että kaikki naiset onnistuisi siinä edes kerran elämänsä aikana.
Suomalaisen nälkä on myös subjektiivista, koska ainahan suomalainen voi palata Suomeen syömään.
Parisuhteessa yksinäiset ovat joko tehneet surkean kumppanin valinnan, koska kumppanin pitäisi olla se kompassi jonka sana on laki ja jonka kanssa ei tuntisi oloaan kurjaksi.
Olen parisuhteessa ja yksinäinen nainen.
Mies paljon töissä, itse vielä opiskelen (osa-aikaisesti). Ei juuri yhtään yhteistä aikaa. :(
Joten ne ajat kun mies töissä, erityisesti illat, tuntuvat kovin tyhjiltä. Haluaisin kavereita joiden kanssa voisin tuona aikana (ja muulloinkin) aikaani viettää. Vaan eipä mulla kavereita ole. :( Opiskelujen kauttakaan en ole oikein tutustunut kehenkään, olen liian sulkeutunut luonteeltani - tiedän sen. Mutta tällainen mä oon... vaikea muuttua.
Mieskin toivoisi että löytäisin tekemistä ja muutakin seuraa kuin hänet, ja sitä vaivaa nämä mun fiilikseni. Ollaan oltu 2 v. yhdessä, muutin 400 km:n päästä hänen luokseen asumaan puolisen vuotta sitten. Kotiseudullani en kovin usein voi käydä, kun ei yksinkertaisesti ole varaa.
Asun Rovaniemellä.
Kuten jo kirjoitin on huononpi tilanne on sillä jolla ei ole ketään jonka viereen mennä nukumaan. Itsellä tämä jatkuva yksin olo aiheuttaa halua kuolla. Oletko sinä halunnut/haluatko kuolla ? Ehkä ei tuntuisi näin pahalta jos joka kerta, kun menee ulos näkisi onnellisia pareja. Muutenkin ihan mahdotonta olla onnellinen, kun joka paikkassa näkee muistutusta siitä ettei ole ketään vierellä tämä palsta mukaan lukien. Ymmärrän kyllä ettei parisuhteessakaan olo ole pelkkää onnellisuutta. Ennemmin kuitenkin kinaisin jonkun toisen kanssa, kun löisin omaa päätäni sienään. En sano eteikö seurusteleva voi tuntea yksinäisyyttä, mutta on varmaan lievempää.
Sitten jo muutenkin hieman ihmispelkoisena ei tosiaakaan halua aihettaa mustasukkaisuutta ja pelättä sitä naisen miestä. Eikä varmaan tämä seurusteleva nainenkaan tätä halua. Sitten tuntuisi varsin pahalta, jos ihastuisi siihen naiseen ja se onkin jo varrattu. Kirjotelkaan ihan missä haluatte. Ei ole varmaan kohta väliä yhtään millään. Pahoittelen katkeruutani. Ei vaan ole mennyt asiat ihan niin kuin pitää vähään aikaan.
olen todella yksinäinen,vaikka ns.avioliitossa vielä elänkin.Mieheni on viikot toisella paikkakunnalla töissä ja viikonloput korjailee autotallissa autoja tai istuu oluttölkki seuranaan asunnossamme.Yhteiselosta ei ole tietoakaan.Olen puhunut hänelle erosta jo pitkään ja nyt haluan tämän loppuvan.Mies ei vaan joko ymmärrä tai tekee minulle kiusaa,kun olen useampaan kertaan pyytänyt jättämään asuntoni avaimet minulle lähtiessään maan.aamuna töihin.Suuttuu vaan,juo enemmän jne.Sanoo kyllä ymmärtävänsä minua ja syyttää itseänsä tilanteesta,mutta jostain syystä ei luovuta avaimia minulle.Miten voin aloittaa uutta elämää tälläisessä tilanteessa??? Hän ei halua erota,mutta ei ole valmis muuttamaan elämässään mitään,vaikka tajuaa ettei näin voi jatkua.Olen ahditunut,yksinäinen ja hyvin onneton.Pelkään hänestä tulevan(on tullut jo)minulle riippa,joka ei jätä minua rauhaan.En uskalla luoda uusia ihmissuhteita,vaikka kovasti toivoisin nimenomaan miespuolisia näkemyksiä ja YSTÄVYYTTÄ,sillä naispuolisia ystäviä minulla on monia ja kavereita myös.
"huononpi tilanne on sillä jolla ei ole ketään jonka viereen mennä nukumaan"
Et voi tietää... asiat ei mene ihan niin mustavalkoisesti, että automaattisesti tilanne olisi huonompi sillä jolla ei ole ketään jonka viereen mennä nukkumaan!
Entäpä jos se toinen, jonka viereen menet nukkumaan, on täysin tunnekylmä, pahoinpitelee sinua sekä henkisesti että fyysisesti, on sairaalloisen mustasukkainen ja pettää sinua? Olisiko se tosiaan mielestäsi parempi vaihtoehto kuin mennä yksin, omaan sänkyyn nukkumaan, rauhassa, ilman pelkoa?
Erittäin vaikean parisuhteen loppumetreillä tässä olen, yksin maailmassa, kuten olen ollut viimeiset 5 vuotta. :(
Älkääkä TE vähätelkö MINUN yksinäisyyttäni, ja sitä mitä tunnen, ja miten vain haluaisin kuolla pois!!!! Se on erittäin loukkaavaa!!
(ja ei kiitos sitten mitään "no olisit lähtenyt siitä suhteesta" kommentteja, ne ei auta mitään)
Ei ole yksinäisiä naisia. Naisilla on aina joitakin säätöjä.
Minuakin välillä ihmetyttää yksinäisyyttään itkevät, seurustelevat. Kannattaa kuitenkin koettaa olla empaattinen. Kyseessä kun on hyvin huolestunut henkilö. Tälläinen henkilö on hyvin todennäköisesti läheisriippuvainen. Hän tietenkin tiedostaa ongelman kirjoittamalla yksinäisyydestä. Kun ero tulee, hän jää aivan yksin! Ja se ero todellakin tulee, sillä tällaiset läheisriippuvuussuhteet ovat "orastavia eroja".
Minuakin välillä ahdistaa yksinäisyys. Aion taas pian jälleen varata ajan omalääkärille. Aion vaatia voimakkaita rahoittavia ja ehkä jotain kemikaalia, joka latistaa tunne-elämää.
Etteikö parisuhteessa oleva ihminen voisi olla yksinäinen, kenelle ylipäänsä riittää 1 sosiaalinen suhde elämässä. Ei minulle ainakaan, joten aion vastaisuudessakin tutustua ihmisiin. Kumppanin olen valinnut ihan oikein, ei olla eroamassa, päinvastoin. Ei yhteen ihmiseen voi ripustautua 24/7, se jos joku syö myös suhdetta ja on sitä paljon puhuttua läheisriippuvuutta. Ihminen joka kykenee rakentavaan ystävyyteen ei ole läheisriippuvainen. Ylipäänsä kannattaa tsekata mitä sillä termillä tarkoitetaan, läheisriippuvuus termiä käytetään paljon sellaisten suhteiden kuvaamiseen missä on tuhoavia mekanismeja kuten parisuhdeväkivaltaa tai päihteiden käyttöä. Silloin kärsivä osapuoli ei pääse suhteesta eroon, vaikka se olisi hänelle vahingollista.
En ole sanonut ettetkö voisi hakea ystäviä tai tuntea yksinäisyyttä. Mutta sulla on poikaystävä et siis ole yksin piste etkä siten aidosti yksinäinen. Tunnetko yksinäisyyttä 24/7 ? Ei henkilö ole kai masentunutkaan sitten, että se luokiteltaissiin sairaudeksi, kuin silloin kuin tuo suru on viikkoja/vuosia kestävää. Hae toki ystäviä ja ehkä se on ihan hyvä, että haet yksinäisistä seuraa. Itseäni ottaa vaan päähän se kun lukee "yksinäisestä" jolla on jo kumppani. Lähinnä siksi kirjoitin, että väärällä palstalla liikkuvat. Anteeksi ei mitään henkilökohtaista ketään kohtaan. Totta sekin että mitäs minä kokematon seurustelevan yksinäisyyden tunteesta ymmärrän ja en varmaan tule koskaan ymmärtämäänkään.
"voimakkaita rahoittavia"....... no lipsahdus se varmaan oli mutta hauska. Mutta vähän aikaa sittenhän sä halusit päästä lääkkeistä eroon. Mikäs nyt?
Mutta mutta, oletko koskaan ajatellut että naiselle ei riitä pelkästään se oma kumppani. Miten kivaa on
lähteä tyttöporukalla kahville jutustelemaan, shoppailemaan tai joskus vaikka pyrähtää baariin. Siitä omasta kumppanista ei kovin usein ole shoppailukaveriksi eikä siinä ole mitään hauskaa mennä sen kumppanin kanssa kaupungille juttelemaan, kikattelemaan, juoruilemaan..... Et sinä taida ymmärtää naista.
Niin, saattoihan sieltä se "u" jäädä uupumaan... Joo, depis alkaa viedä miestä kohti arkkua, joten lääkitystä on lisättävä.
Vinkki yksinäisille naisille: hankkikaa naiskavereita. Onhan teillä parisuhteeseen kelvanneinakin jo melko hyvät sosiaaliset taidot ja itsetunto kohdillaan. Eli ei muuta kuin ystäviä elämään!
Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että yksinäisyys on sallittua vain niille jotka tuntee itsensä yksinäisiksi 24/7? Mitä ne sitten on ellei yksinäisiä, jotka tuntee itsensä yksinäisiksi vaikka 23/7? Yksinäisyys on tuntemus eikä mikään sairaus, jolle voisi asettaa tiukat kriteerit, ja se jos mikä on toisen tuntemusten vähättelyä jos kieltää joltain oikeuden olla yksinäinen. Tällä palstalla lukee "Keskustelua yksinäisyydestä" eikä "Keskustelua parisuhteen ja kavereiden täydellisestä puuttumisesta", joten mikä sinä olet sanomaan tätä vääräksi palstaksi kenellekään joka kokee itsensä yksinäiseksi?
Eli nyt siis parisuhteeseen "kelpaaminen" todistaa sen että naisen sosiaaliset taidot on hyvät, vaikka toisaalla väitetään kovin, että naisille riittää niin paljon kysyntää että kaikki sosiaalisesti kyvyttömätkin naiset löytää helposti miehen...
...tässä pari valaisevaa linkkiä:
http://www.iltalehti.fi/terveys/200904219451537_tr.shtml - "Yhä nuoremmat naiset päätyvät masennuksen vuoksi kokonaan pois joustamattomasta työelämästä." "Psykologi ja psykoterapeutti Vesa Nevalainen ei edes ihmettele nuorten naisten kohtaloa, sillä vaatimukset ovat nykyisin mahdottomia. Nuorten naisten pitää olla fiksuja, kauniita, suosittuja, työssä menestyviä ja samalla myös äijämäisiä. Pojille sallitaan paljon enemmän vapautta" "Monille yksinäisyys on asia, jota ei vahingossakaan saa paljastaa kenellekään."
------ erityisesti tuo vika kohta, eli yksinäisyys on jotain erityisen hävettävää, naiset eivät sitä välttämättä tuo esille samalla tavalla kuin äijät. Sosiaaliset paineet, yms...
http://www.blogilista.fi - laittakaa hakusanoiksi "yksinäisyys", tai jotain vastaavia... Paljon yksinäisyydestä kärsivien naisten kirjoittamia blogeja. Hmm, huomasin ite että myös masennus, syömishäiriöt yms. aika yleisiä aiheita yksinäisten naisten blogeissa... Kannattaapi tuolta lueskella blogeja, ja yksinäisten naisten ajatuksia. Kenties jopa ottaa yhteyttä johonkin kiinnostavaan...
Ja muutenkin NETTI.
NETTI NETTI NETTI. Googlailkaa, etsikää. osallistukaa. Yksinäisiä naisia löytyy pilvin pimein. Yksinäisillä on aikaa olla netissä... Älkääklä vaan nettideittijutskiin tuijottako, niissähän jyllää salaista seksiseuraa etsivien miesten suuri joukko. Mutta selailkaa kaikenlaisia foorumeita (ns. "pehmeiden arvojen foorumit", esim. jotku lemmikkieläinpalstat, ihmissuhdepalstat, jne), sillä naiset kerääntyvät yleensä sellasiin nettideittipaikkojen sijaan. Haluavat kommunikaatiota, keskustelua, jne. enemmän ku äijät haluaa.
Tollaset pari spontaanii ideaa tuli..... Hyödyntäkää ihmeessä!
että lakia muutetaan siten, että naiset saavat ottaa monta aviomiestä ns. jalkamiehiä ja sitten ei ole niin paljon yksinäisyyttä :)
En tienytkään etteivät monet miehetkään hyväksy yksinäistä. Itse en ainakaan vaadi yllä luetusta listatasta mitään. No ehkä kauneutta ja hyvä olis, jos on töissä rehellisiä jos ollaan. Toisaalta oon kyllä varsin kaukana siitä, että voisin vaatia yhtään mitään. Hyvä idea tuo blokien lukukin. Täytynee harrastaa ennemmän. Nettiä olen seuranhakuun lähinnä käytänytkin ja mietinyt, että mistä johtuu, että siellä on niin paljon ennemmän miehiä.
tässähän mä olen...olen ollut jo pitkään ja taidan joutua olemaankin...yksin... juttelen kissoilleni.
Kiva että uskallauduit tämän ilmaisemaan. Miksi ajattelet että juodutkin olemaan yksin ? Eläimet onkin kyllä paras lääke yksinäisyyteen, jos ei ihmiset välitä.
mä oon yksinäinen nuori nainen, olen 20-vuotias ja ollut aina yksin.
ei eläimiäkään seurana (olen allerginen)...
kissat nyt vaan jotenkin on luotettavampia kuin ...no kukaan, meinasin sanoa kukaan mies mutta,ei ...kukaan-mies tai nainen, ihan sama... kun on liikaa sattunut nii sitä ei halua uudelleen mistään hinnasta...
Heti alkupuoleen vedoten kyllä on pakko sanoa, että yksinäisellä sinkulla ja yksinäisellä seurustelevalla on sellainen perustavanlaatuinen ero, että kummatkin ovat erilaisessa elämäntilanteessa, eri tilassa, eikä heitä voi keskenään verrata. Kummatkin katsovat eri tavalla elämää ja eri tarpeiden näkökulmista. Yksinäinen sinkku tietenkin on kateellinen seurustelevalle. Yksinäisen sinkun on turha verrata itseään seurustelevaan, vaan mieluummin toisiin sinkkuihin, niin huomaa, ettei asia silti ole niin huonosti. Sinkulla ei ole parisuhdeongelmia, mustasukkaisuusongelmia tai muitakaan pakotteita, vaan voi vaikka lähteä ulkomaille asumaan, jos mieli tekee. Lisäksi voi tapailla ketä huvittaa sukupuoleen katsomatta, ilman että tarttee miettiä toisen tunteita. Ehkä toin huonosti näkökulman esille, mutta pitää hakea tällaisia hyviä puolia itse ja suunnata keskittyminen johonkin muuhun kuin vuoteen toiselle puolelle tuijottamiseen. Harrastuksien kautta tapaa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita löytämään harrastuksen sisäisiä ystäviä. Kouluissa ja työpaikoilla sama, jos on uusi paikka kyseessä. Parisuhdetta tai paria ei voi rakentaa itse, vaan täytyy toimia itsenäisesti, jottei näytä yksinäiseltä tai mikä pahempaa, toivottomalta.
Emmä mikään nainen oo, 17v tyttö, mutta kirjotan silti jotain... asun kotona perheen kanssa joten en nyt aivan yksin oo, mutta kavereita ja minkäänlaista sosiaalista elämää ei oo.
ja ikää on 17.
aikas paljon. Täälläkii yks. 24 vee, ei koskaan seurustellu/rakastanu ketää. Ei oo vaa sopivaa sattunu kohalle. 2 koiran kanssa asun. En kyl mitää puolisoo oo ettinykkää, ei niit etitä, vaa kohalle sattuvat, jos nii on tarkotettu. Odotellaan.
olen kyllä 19v "nainen", mutta ei ole mitään poikakavereita koskaan ollut. Ärsyttää just tommonen, kun tälläkin foorumilla pyörii tyyppejä, jolla on parisuhde mutta silti valittavat yksinäisyytt.
Repii noi tyypit, jotka on parisuhteessa,ja silti on pokkaa kitistä yksinäisyyden tunteesta. Älkää tulko maukumaan niille, jotka kallistuvat itsensä viereen illalla. Teillä' ei oikeesti ole sitä pohjatonta yksinäisyyttä, jota tässä nyt tarkoitetaan. Se ihan totta repii. -
Toivottakaa samantien pois palstalta kaikki nekin, joilla on kavereita mutta parisuhde puuttuu. Jos tahtoo perheen, lapsia voi adoptoida, ja jos tahtoo jonkun jonka vieressä nukkua, hankkikoon vaikka koiran. Adoptiovanhemmaksi kelpaamattomat allergikot voi ostaa aidon näköisen vauvanuken, lykkiä sitä lastenvaunuissa ympäri kaupunkia ja sulkea sen yöksi syliinsä: http://www.rebornnuket.com/2009.html
yksikin kaveri on liikaa, eihän se ole yksinäisyyttä! Palsta ainoastaan vuoristossa eläville erakkomunkeille.
Täällä kilpaillaan siitä kuka on yksinäisin, kuka kärsii eniten sen sijaan että voitais yrittää tehdä sille yksinäisyydelle jotain. Ilmankos ollaankin niin yksinäisiä.
Hus pois palstalta kaikki nekin, jotka on muihin yhteydessä netin kautta! Eihän se mitään yksinäisyyttä ole, kun netissä lukee muiden ajatuksia ja osa jopa kommunikoi muiden kanssa... Pois sellaiset tekoyksinäiset aidosti yksinäisten palstalla, tänne saa kirjoittaa vain ne jotka ei koskaan lue muiden viestejä!
Ja nunnille kanssa! Ei ku, kai ne saa kenet vaa, jos ei ite oo kranttui!!!
Tää onkin riitely-palsta niillen joilla ei ole ketään kenen kanssa riidellä. Tai kenen vakituinen riitelykaveri on kavereiden kanssa rimpsalla pikkujoulupukkeilemassa...
nnjoo...
Hyvä meininki!
jee jee!
käyks usein täällä?!
XD
Ei yksinäisessä miehessä mitään "vikaa" ole, ainakaan minun mielestäni. Olen ollut, ja tilaisuuden tullen olen valmis olemaan parisuhteessa yksinäisen miehen kanssa. Kovasti ujon kanssa en ehkä tule toimeen, koska olen itse erittäin sosiaalinen (silti yksinäinen!), enkä lainkaan ujo. Miehet usein suorastaan pelkäävät minua ja etenkin ujon miehen seurassa koen tilanteen vaivaantuneeksi, kun toinen ei uskalla/halua puhua juuri mitään, vaikka koko ajan rohkaisisin häntä siihen. Mikäli en sitten itse täytä hiljaisuutta ylenpalttisella puheella, molemmat ovat hiljaa. En ole enää aivan nuori, joten minun ikäluokkani "ujot" miehet taitavat olla jo niin haastavia tapauksia etten eronneena (vaikeasta rakkaudettomasta liitosta väärän miehen kanssa), ja jo lapsia tehneenä jaksaisi ryhtyä "kasvattamaan" miestä jolla on vaikeita ongelmia sosiaalisissa taidoissa.
Yksinäinen voi olla "parisuhteesta" huolimatta. Kylläkään tuo parisuhde ei silloin ole aito parisuhde, enkä ymmärrä miksi ihmiset roikkuvat sellaisessa suhteessa jossa ei koe toveruutta lainkaan, eikä yhteistä tekemistä ole.
Sellaistakin yksinäisyyttä on, missä ihmisellä on "kavereita" (kuten minulla), mutta puhelin ei soi eikä tekstareita tule heiltä päin kuin muutaman kerran vuodessa. Tapaamisiin on aikaa ehkä kerran vuodessa. Onko se sitten ystävyyttä? Minä olen aina se yhteyttä ottava osapuoli ja koska toisilla on aina muuta (tärkeämpää) tekemistä jonka juuri keskeytän, koen olevani maanvaiva, mikäli soitan. Välillä sitten teen soittelulakon jopa kuukausiksi, eikä kukaan sinä aikana ota yhteyttä. Kun sitten lopulta murrun soittamaan/tekstaamaan, vastaus on aina kohteliaan lyhyt. Nyt ei ole puhelin soinut tai viestiä tullut ehkä pariin kuukauteen, lukuunottamatta paria "kohteliaisuustekstaria" vastaukseksi minun tekstaamiselleni. Kukaan ei lähde pyydettäessä lenkille, pizzalle tmv. tai tule kylään. Ainoat puhelut tulevat sukulaisilta, joihin ei ole läheisiä välejä heidän kiireidensä vuoksi...
Usein olen päiväkausia puhumatta, ellen puhu kaupan kassalle. Tuntuu etten edes osaa enää puhua mitään kenellekään. Parisuhteesta en enää edes haaveile, koska viime vuosina on käynyt hyvin selväksi että eronnut, ei- niin nuori nainen ei kelpaa enää kenellekään. En siis pidä profiiliani missään seuranhakupalstoilla, ja koska en välitä baarielämästä, seura/yhdistystoiminnasta tai humppatansseista, olen kaiken vapaa-aikani yksin kotona. Aikani juoksin väkisin baareissa, konserteissa ym. mutta sekin on lopulta äärettömän tylsää yksin.
Todellakin, sosiaalinenkin ihminen voi olla yksinäinen. Olen niin avoin että puhun bussipysäkillä tuntemattomille, kaupan kassoille, vanhuksille kaupassa ja bussikuskeille. Tässä iässä ei kuitenkaan enää tahdo löytyä uusia ystäviä, koska kaikilla on jo oma tuttava/ystäväverkostonsa. Vaikka olen yrittänyt tutustua ihmisiin ja pyytää heitä kahville ym. niin kaikki luettelevat vain liudan menoja ja kiireitä, joiden vuoksi eivät ehdi.
Joo olisi ehkä pitänyt jättää nää ajatukset mun psykiatrille. Joo en ole minäkään ihan aina yksin. Väärässä paikkassa olen siis mäkin. En tiedä enää mitä teille sanoa, jotenkin on semmonen olo, että vois poistua tässä koko maailmasta. Ei tulis enää tuskaa kellekään. Mitä ihmettämä täällä teen, kun tuntuu ettei missään ole mittään järkeä. En mä pysty tutustuu enään keneenkään.
Kiitos ja anteeksi.
Ihan samanlainen tunne minullakin olen. Aikani etsin miestä ja ystäviä, mutta kun vuodesta toiseen hakkaa päätään seinään, on turvallisempaa vetäytyä 4 seinän sisälle. Minulla on onneksi lapsi, eli en ehdi miettiä yksinäisyyttäni jos hän on kotona. Jos ei olisi lasta, lähtisin pois Suomesta. Minne tahansa, vaikka vapaaehtoistyöntekijäksi. Suomi ja suomalainen mentaliteetti on perseestä.
Onko sulla edes sukulaisia? Oletko joulunkin yksin? Asutko jossain korvessa, joka vaikeuttaa ystävien etsimistä?
Eipä tarvii anteeksi pyydellä. Tämä palsta on yksinäisten valitusvirsiä varten.
Olen etääntynyt sukulaisistakin. Ainoo johon vähän pidän yhteytä on äiti tai lähinnä se pitää minuun. Silläkin on oma perhe nyt, enkä siihen kuulu. Ihan kaupunkkissa asun kylläkin. Tunteet kun ei ole kauheen lämpimiä ihmisiä kohtaan ja vähän niin kuin säkin olen meittinyt muuttamista koko maasta pois. Ehkä joku päivä muutakin, jos olen vielä henkissä. En toistaiseksi ole täältä pystynyt täysin katoamaan.
Minun yksinäisyyteni on eksistenssiä.Sen kun tajuaa on todella yksin,joka tuntuu todella murskaavalta.
Yukio Mishima tuossa kirjoitteli itsestään, että 'itsensä-tiedostamisen (self-awareness) vaientaa kipu, vaaratilanteet ja kuoleman läheisyys, jolloin kokee olemassaolonsa (existence) todellisuuden ilman liikoja tietoisuuden pohdintoja; ja kertoo myös mikä itsensä-tiedostamisen ja olemassaolon loogisen erotuksen ratkaisu on...' Mikä hänen henkilötiedoistaankin selviää. [hieman humalainen referaatti.]
Mutta, ainakin jos olet nuori, niin ehkä Nietzschen ehdotus vaaraan heittäytymisestä on suositeltavampi: Uskalla rakastua!
Ja Linkolan kommentti lopuksi: Koskaan ei ole liian myöhäistä tappaa itsensä.